Rukoilla: Pyytää, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden, itsensä arvottomaksi julistaneen anojan hyväksi."
- Ambroce Bierce
"Ei ole häpeä, ettei tiedä mitään, vaan se ettei halua oppia mitään"
- Sokrates
"Suurin osa ihmisistä tappaisi Totuuden, mikäli totuus tappaisi heidän uskontonsa"
- Lemuel K. Washburn
"Jeesus oli niin kuin kuka tahansa mies — aina ne lupaavat palaavansa ihan pian, mutta ei heitä sitten enää koskaan tapaa."
- tuntematon nainen
"Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltää kaikki suorat todisteet kieroina"
- H. L. Mencken
"Tämä maailma olisi kaikista mahdollisista maailmoista paras, ellei siinä olisi uskontoa."
- John Adams kirjeessään Thomas Jeffersonille
"On matalan ja alhaisen mielen merkki, kun joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei."
- Giordano Bruno (jonka katolisen kirkon inkvisiittorit polttivat elävältä torilla Rooman keskustassa vuonna 1600, syytettynä jumalanpilkasta eli omaehtoisesta ajattelusta).
http://www.vihrearouva.net/usko/murphy/giordanobruno.html
"Uskonto loppuu ja filosofia alkaa, aivan kuten alkemia loppuu ja kemia alkaa ja astrologia loppuu ja tähtitiede alkaa."
- Christopher Hitchens, God Is Not Great: How Religion Poisons Everything
"Uskonnollinen sota on pateettista. Periaattessa ihmiset tappavat toisiaan nähdäkseen, kenellä on parempi mielikuvitusystävä "
- Rich Jeni
"Tietämättömyydelle alistuminen ja kutsua tätä jumalaksi, on aina ollut keskenkasvuista, ja se säilyy keskenkasvuisena tänäkin päivänä"
- Isaac Asimov
"Hyvät ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja asioita. Mutta että hyvät ihmiset tekisivät pahoja asioita, siihen tarvitaan uskontoa."
- Nobel-fyysikko Steven Weinberg
"I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own - a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or RIDICULOUS EGOTISMS.
- Albert Einstein (1879-1955), obituary in New York Times 1955-04-19 (isot kirjaimet minun)
- Ambroce Bierce
"Ei ole häpeä, ettei tiedä mitään, vaan se ettei halua oppia mitään"
- Sokrates
"Suurin osa ihmisistä tappaisi Totuuden, mikäli totuus tappaisi heidän uskontonsa"
- Lemuel K. Washburn
"Jeesus oli niin kuin kuka tahansa mies — aina ne lupaavat palaavansa ihan pian, mutta ei heitä sitten enää koskaan tapaa."
- tuntematon nainen
"Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltää kaikki suorat todisteet kieroina"
- H. L. Mencken
"Tämä maailma olisi kaikista mahdollisista maailmoista paras, ellei siinä olisi uskontoa."
- John Adams kirjeessään Thomas Jeffersonille
"On matalan ja alhaisen mielen merkki, kun joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei."
- Giordano Bruno (jonka katolisen kirkon inkvisiittorit polttivat elävältä torilla Rooman keskustassa vuonna 1600, syytettynä jumalanpilkasta eli omaehtoisesta ajattelusta).
http://www.vihrearouva.net/usko/murphy/giordanobruno.html
"Uskonto loppuu ja filosofia alkaa, aivan kuten alkemia loppuu ja kemia alkaa ja astrologia loppuu ja tähtitiede alkaa."
- Christopher Hitchens, God Is Not Great: How Religion Poisons Everything
"Uskonnollinen sota on pateettista. Periaattessa ihmiset tappavat toisiaan nähdäkseen, kenellä on parempi mielikuvitusystävä "
- Rich Jeni
"Tietämättömyydelle alistuminen ja kutsua tätä jumalaksi, on aina ollut keskenkasvuista, ja se säilyy keskenkasvuisena tänäkin päivänä"
- Isaac Asimov
"Hyvät ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja asioita. Mutta että hyvät ihmiset tekisivät pahoja asioita, siihen tarvitaan uskontoa."
- Nobel-fyysikko Steven Weinberg
"I cannot imagine a God who rewards and punishes the objects of his creation, whose purposes are modeled after our own - a God, in short, who is but a reflection of human frailty. Neither can I believe that the individual survives the death of his body, although feeble souls harbor such thoughts through fear or RIDICULOUS EGOTISMS.
- Albert Einstein (1879-1955), obituary in New York Times 1955-04-19 (isot kirjaimet minun)
Vastaukset 19
Vanhimmat
...sinä osoitat oman tietämättömyytesi/tietävyytesi lörpöttelemällä jonninjoutavia...
No eikös se joutavien lörpöttely ja oman älyttömyytensä todistelu ole tämän palstan perimmäinen tarkoitus?
Toisaalta en minäkään nyt sentään ihan noin älyttömiä ole tänne kirjoitellut, kuin sinä Tampereen toistaitoinen tolvana:
Älykkyydestä
Kirjoittanut: eodem 21.12.2007 klo 10.28
"Ihminen on aina ollut älyllisiltä ominaisuuksiltaan samalla tasolla. Innovaatiot luova uusia innovaatioita ja ihmisen puitteet älynsä käyttämiseen kasvavat sitä mukaa.
Myös rautakauden ihminen käytti älyänsä oman kulttuurinsa kehitysasteen puitteissa. Ensimmäiset Raamatunkertomukset kirjoitti rautakauden ihminen rautakauden ihmiselle. Raamatun tarinoissa on löydettävissä hyvinkin älykästä akkommodaatiota. Eli ei tuon ajan ihmistä ainakaan tyhmäksi voi sanoa.
Ja sen verran vielä, että Raamatusta on kyettävä erottamaan fiktiiviset, runolliset, apokalyptiset, historialliset jne. kirjat, ennen kuin niiden merkitystä voi arvioida juutalais-kristillisen uskonnon ja perinteen perustana. Eli se älyn käyttö on sallittua näin atomiaikanakin."
Tiesitkös muuten, että "Jatkuvan akkommodaation seurauksena sädekehä saattaa jäädä kramppiin, mitä kutsutaan akkommodaatiospasmiksi."
Ettei vain olisi sulla tuo sädekehä spasmissa?
hohhoi, tietämttömyydellesi, ja omien käsietyksien rajallisuudellesi...pliis, älä tukehdu omiin...käsityksiisi
...kiinnostuit... jostain... en edelleenkään sano juuta enkä jaata uskon tai ei-uskon puoleen...koska haen sitä vielä itsekin...tutkin asiaa
Yksi ihmismielen kaikkein hienoimmmista ominaisuuksista on huumorintaju. Siis se, että ihminen osaa nauraa itselleen ja muille sekä nähdä asioita uusista ja oudoista, erittäin kummallisista näkökulmista. Tämä on myös aika vahvasti sidoksissa älykkyyteen, sillä ilman tätä kykyä koomiseen ihmettelyyn ja kummallisiin näkökulmiin suurin osa ihmiskunnan keksinnöistä olisi varmaan jäänyt tekemättä.
Ja jostain syystä juuri tämä huumorintaju - siis kyky nauraa itselleen ja uskomuksilleen, tai kyky nähdä asioita oudoista näkökulmista - on se kyky joka hihhuleilta ja fundametalisteilta aina aivan täydellisesti ja kokonaan puuttuu.
Vai koska olette muka tavanneet huumorintajuisen fundamentalistin, joka kertoi teille hyvän itseironisen vitsin ja sai teidät ajattelemaan asioita ihan uudesta näkökulmasta? Uskonnolliset fundamentalistit ovat aina tosikkoja, koska heillä ei ole mitään älyllistä kapasiteettiä kyseenalaistaa omia totuuksiaan, tai nähdä niitä eri näkökulmista. Ja tämä on aina vaan yhtä surullista ja säälittävää...
pläjäystä on ollut sinun vihaa tihkuvissa kirjoituksissa uskovia kohtaan?
Sinä se vasta itsesi oletkin lukinnut yhteen totuuteen, jota pitää puolustaa muita halveeraamalla.
Kyllä tässä oli mielestäni erittäinkin selkeä huumorin pläjäytys:
"Myös rautakauden ihminen käytti älyänsä oman kulttuurinsa kehitysasteen puitteissa. Ensimmäiset Raamatunkertomukset kirjoitti rautakauden ihminen rautakauden ihmiselle. Raamatun tarinoissa on löydettävissä hyvinkin älykästä akkommodaatiota."
Tiesitkös muuten, että "Jatkuvan akkommodaation seurauksena sädekehä saattaa jäädä kramppiin, mitä kutsutaan akkommodaatiospasmiksi."
Ettei vain olisi sulla tuo sädekehä spasmissa?
Tietysti tuon näkeminen huumorin valossa vaatii ihan pikkaisen älykkyyttä ja sitä jo edellä mainitsemaani kykyä nähdä asioita oudoista, jopa vinksahtaneista vinkkeleistä - ja ei siksi varmaankaan onnistu yksioikoisen tosikoilta hihhuleilta. Kuten sinulta.
Enkä minä tosiaankaan vihaa uskovia - minä vihaan taikauskoisen ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia fundamentalistisia ihmisiä, jotka katsovat jumalalliseksi oikeudekseen määrätä, miten kaikki muut ihmiset täällä maapallolla saaavat elää.
Ja jos tuo edellä mainittu osuu lähinnä uskoviin, niin sehän ei ole minun vikani, vaan pikemminkin niiden hartaasti uskovien fundamentalistien. Aivan yhtä lailla minä vastustan fundamentalistisia kommunisteja tai fundamentalistisia muslimeja tai fundamentalistisia kepulaisia, jotka katsovat oikeudekseen määrätä miten kaikkien muiden tulee täällä elää.
Kiitos näistä, laita lisää jos löytyy...
Toivottavasti uskiksetkin lukevat nämä
ajatuksen kanssa...
sanoa että täyttä hevonpaskaa olivat.
"Toivottavasti uskiksetkin lukevat nämä
ajatuksen kanssa..."
Sinuna olisin ihan hiljaa ajatuksista. Ajattelemiseen tarvitaan katsos aivoja, joita ei ateisteilta löydy. Meiltä uskovaisilta kylläkin.
Tiesitkös Retrohetero sitä, että ristiretket ja muut teurastukset mitä kristinuskon varjolla on tehty, ovat pelkkä varjo niistä joukkomurhista ja hirmuteoista joita nimenomaan ATEISTISET maat ja kansakunnat ovat suorittaneet?
Mutta ettehän te ateistit viitsi ottaa asioista selvää. Ateistin suu on kuin perse: sieltä tulee pelkkää paskaa...
kunnioitusta...puolin ja toisin...hyvää joulua tasapuolisesti kaikille;)
Niinpä. Antakaa olla,ei minun päätäni käännetä jollain fakta tieteellä , sillä onhan jotain muutakin.Sotia on käyty paljon uskonnon takia, mut myös muistakin syistä. Jokainen jos lukee 10 käskyä löytää elämälleen perusteen, vaikkei uskoaan kuuluttaisikkaan.
"Ajattelemiseen tarvitaan katsos aivoja, joita ei ateisteilta löydy. Meiltä uskovaisilta kylläkin." No ihankos? Miksi sinä sitten puhut pelkkää tyhjää paskaa? Miksi teillä hihhuleilla on päissänne pelkästään vuohipaimenten sontaa?
Koitapa nyt ensi alkuun esittää edes yksi järjellinen ajatus - vielä toistaiseksi kun et ole mitään sellaista tehnyt, vaan keskittynyt ainoastaan peruteettomaan haukkumiseen.
Mikä on sivistymättömän ihmisen tyypillinen argumentaatiovirhe - kun ei pystytä mitenkään perustelemaan omaa näkemystään, mennään henkilökohtaisiin loukkauksiin (no minäkin menin nyt, mutta puolustuksekseni voin sentään todeta, että minä vain vastasin sinulle samalla tasolla).
Kas siinäpä tyypillinen hihhuli suolsi meille tyypillistä hihhulisontaa. Ja kaikki ne upeat perustelut (jotka nyt näköjään jostain syystä ihan kokonaan unohtui? No ehkä liität ne seuraavaan viestiisi? Edellyttäen siis että sinulla on jotain oikeitakin perusteluja?).
Krisselinä ei kannattaisi ollenkaan lähteä kisaamaan joukkomurhista kenenkään muun kanssa. Esimerkiksi kommunismi (joka ei edes ole sama asia kuin ateismi) on vaikuttanut ihmiskunnan historiassa vain parisataa vuotta, kristinusko taas pari tuhatta vuotta. Arvaapa huviksesi, kumpi on saanut enemmän tuhoa aikaiseksi?
Kristinuskon nimissä on sentään tapettu kokonaisia kansoja ja lukuisia alkuasukasheimoja kokonaan sukupuuttoon ihan kaikilla mantereilla ja saarilla myös, kauan ennen kuin mitään kommunismin aatetta oli edes keksitty. (Ja edelleenkään se kommunismi ei ole synonyymi sanalle ateismi - katsopa sivistymätön ääliö sanakirjasta mitä nuo sanat tarkoittavat).
Jokainen ateisti on yksilö. Ei ole yhtä yhtenäistä ateismin käsikirjaa, jossa olisi käsky että kaikkien ateistien on surmattava jumalharhasta kärsivät. Ateistit eivät sitoudu mihinkään oppijärjestelmän, eivätkä he ole ateismin edustajia. Yksi ateisti ei teoillaan edusta kaikkia ateisteja, tai ateistista oppisuuntaa, koska sellaista ei ole. Valitettavasti et siis langettaa jonkun ateistiryhmittymän syntejä muiden ateistien niskaan.
Jos olisi olemassa jokin Raamattua vastaava ateistin käsikirja, kutsutaan sitä vaikka "Riivatuksi", jossa opetettaisiin että kaikkien ateistien tulee tappaa, kivittää ja raiskata jokainen vastaantuleva uskova, tilanne olisi ihan toinen. Silloin voisit sanoa että te ateistit, te saatanan sikiöt, jotka tunnustatte Riivatun opin, olette yhtä pahoja kuin nämä toiset ateistit, jotka toteuttivat Riivatun oppia vuosina miekka ja kypärä, ja vuodattivat tuhansien uskovien verta koska Riivatussa lukee niin. Sitten minun olisi todettava että totta, olet oikeassa. Hyväksyessäni Riivatun opin, hyväksyisin myös kaikki sen nimeen tehdyt ihmisoikeusrikokset ja kansanmurhat omiksi synneikseni. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne. Ei ole "Riivattua". Ei voida todeta että ateismi olisi johtanut kansanmurhaan, koska se ei yksinkertaisesti ole teistinen oppi.
Ei voida puhua ateismin nimeen tehdyistä hirmuteoista, siten, kuin esimerkiksi Allahin tai Jumalan nimeen tehdyistä verenvuodatuksista voidaan puhua. Ne ovat ihan aitoja faktoja, ne löytyvät Koraanista ja Raamatusta joka tunnustetaan sen uskonnon virallisesti hyväksytyksi oikeaksi toiminnaksi. 70 neitsyttä taivaassa jokaiselle muslimille, joka kuolee uskonsa puolesta, eikös se niin mennyt? Missä on se ateistinen "Riivattu", jossa olisi kehoitettu ateisteja tappamaan ateismin puolesta? Sori, sitä ei ole.
Maailmanhistorian ainoa virallisesti ateistinen valtio Albania, joka 1967 kielsi uskonnon harjoittamisen, ei liene hirvittävän suuria ristiretkiä kuitenkaan tehnyt. Jos viittaat eräisiin kommunistisiin tai sosialistisiin maihin, joissa ateismi on nostanut päätään, voidaan vain todeta että hirmuteot näissä maissa eivät ole johtuneet ateismista, kyllä ne ovat olleet ihan sen sosialismin tai kommunismin seurauksia.
Tuolla edellä referoitiin sellaisia ihmisiä kuten Isaac Asimov, yksi viime vuosisadan tunntuimmista kirjailijoista, John Adams joka oli Yhdysvaltojen toinen presidentti, Sokrates joka oli antiikin kuuluisimpia filosofeja, Giordano Bruno joka oli keskiajan edistyksellisimpiä tiedemiehiä (ja tajusi huomattavasti ennen Galileota) ihan oikein maailmankaikkeuden rakenteen sekä Albert Einstein tai Steven Weinberg, jotka ovat Nobel-palkittuja fyysikoita.
Näiden koko ihmiskunnan historiaan syvästi vaikuttaneiden merkkihenkilöiden teot eivät muutu täydeksi hevonpaskaksi, vaikka sinä täydellisen sivistymätön vastenmielinen ääliö niin täysin perustelemattomasti väittäisitkin.
Tulit juuri erinomaisen vakuuttavasti todistaneeksi kaikille meille ateisteille, miksi hihhulit ovat sivistymättömiä idootteja, joiden kanssa ei kannata edes yrittää keskustella järjellisellä tasolla, koska hihhuleilla ei ole mitään edellytyksiä sille järjelliselle tasolle.
Mutta alkukantaisen tyhmä ja sivistymätön hihhuli ei omassa sairaassa vuohenpaskaisessa taikauskossan kykene edes tajuamaan sellaista asiaa, ettei hän kykene kuittamaan historian merkkihenkilöiden tekoja vain toteamalla "hevonpaskaa".
Historian merkkihenkilö = ihmisen rajoittuneen järjen arvomääre.
Vastaukset jäivät heiltäkin antamatta ihmisyyteen ja sen arvoon, moraaliin, elämän tarkoitukseen, itsekkyyteen, rakkauteen, vihaan, syntiin, halveeraamisesta nauttimiseen.
kristinuskon juurista:
http://www.kolumbus.fi/gematria/joulu.htm
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Sakramentti ja kirkko
http://koti.mbnet.fi/pt88/koko239.html
Ja ihmisviisaudesta:
Neuvostoliitossa kirkot hävitettiin ja Raamatun opetus kiellettiin ja korvattiin ihmisopeilla. Mikä olikaan seuraus? Kansa oppi valehtelemaan ja varastamaan, maan talous saatiin kuralle, ympäristö tuhottiin. Käsitys oikeasta ja väärästä hämärtyi ilman Raamatun sanan julistusta.
Ja sinulle henk. kohtaisesti: http://koti.mbnet.fi/pt88/sivu26.html
******
>Rukoilla: Pyytää, että maailmankaikkeuden lait mitätöidään yhden, itsensä arvottomaksi julistaneen anojan hyväksi."
- Ambroce Bierce >
Mitä hää horisoo yhdestä anojasta!
Mitkä maailmankaikkeuden lait muka mitätöidään rukousvastauksissa? Kun olen vastauksia saanut, yhtäkään luonnonlakia ei ole mitätöity minun takiani! Voi herttilei sentään tätä ihmisen viisautta!
Kaikki miljardit ihmiset ovat samalla viivalla anomaan ja saamaan vastauksia.
******
>"Ei ole häpeä, ettei tiedä mitään, vaan se ettei halua oppia mitään" - Sokrates>
Ja ateistihan EI HALUU-UU OPPIA Jumalan lakeja, jotta kauan eläisi ja menestyisi.
******
>"Suurin osa ihmisistä tappaisi Totuuden, mikäli totuus tappaisi heidän uskontonsa" - Lemuel K. Washburn >
Uskonnot joutaakin tappaa, niitä jäävät kaipaamaan vain fariseukset. Uskon saa lahjaksi ja se joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu vaikka aidosti uskovia tullaankin tappamaan.
******
>"Jeesus oli niin kuin kuka tahansa mies — aina ne lupaavat palaavansa ihan pian, mutta ei heitä sitten enää koskaan tapaa."
- tuntematon nainen >
"Sentähden sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Ei viivy enää yksikään minun sanani: Minkä sanan minä puhun, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra." Hes. 12:28
"Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa." Matt. 22:29
******
>"Uskova mieli on ulkoisesti läpäisemätön järjellisille todisteille. Se mitä tällaiselle mielelle enemmillään saa aikaan on heikentää sitä korvaamalla illuusio toisella, toinen toisensa jälkeen. Se kieltää kaikki suorat todisteet kieroina" - H. L. Mencken >
Ihmisjärkikö kaiken mittari? Siis ateistin järki?
Tieteessä uusi paradigma pääsee kehittymään ja esille vasta kun edellisen kannattajat ovat kuolleet.
18. "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet." Room. 1
******
>"Tämä maailma olisi kaikista mahdollisista maailmoista paras, ellei siinä olisi uskontoa."
- John Adams kirjeessään Thomas Jeffersonille>
Menköön Adams entiseen Neuvostoliittoon naatiskelemaan uskonnottomasta ja toisinajattelijoita vainoavasta onnelasta.
******
>"On matalan ja alhaisen mielen merkki, kun joku tahtoo olla samaa mieltä massojen tai enemmistön kanssa vain siksi, että enemmistö on enemmistö. Totuus ei muutu sen perusteella, uskooko ihmisten enemmistö siihen vai ei." >
>Giordano Bruno (jonka katolisen kirkon inkvisiittorit polttivat elävältä torilla Rooman keskustassa vuonna 1600, syytettynä jumalanpilkasta eli omaehtoisesta ajattelusta). >
Jahas, oliko tuo oma määritelmäsi: 'jumalanpilkka' = 'omaehtoinen ajattelu'?
Etkös sinä vieläkään tiedä, että katolinen kirkko=harhaoppinen ja kaukana Raamatun opetuksista?
Mitens se ateistin järki; eikös se ole näemmä läpäisemätön järjellisille todisteille?
******
>"Uskonto loppuu ja filosofia alkaa, aivan kuten alkemia loppuu ja kemia alkaa ja astrologia loppuu ja tähtitiede alkaa."
- Christopher Hitchens, God Is Not Great: How Religion Poisons Everything >
Kun uskonto loppuu, niin on mahdollista löytää totuus lahjaksi saadusta uskosta Jeesukseen. Ja filosohvit hukkuu omaan järjettömyyteensä.
******
>"Uskonnollinen sota on pateettista. Periaattessa ihmiset tappavat toisiaan nähdäkseen, kenellä on parempi mielikuvitusystävä" - Rich Jeni >
Katolinen kirkko on yksi järkyttävimmistä tappajista uskontojen piirissä.
******
>"Tietämättömyydelle alistuminen ja kutsua tätä jumalaksi, on aina ollut keskenkasvuista, ja se säilyy keskenkasvuisena tänäkin päivänä" - Isaac Asimov >
Me tiedämme kehen uskomme - tietämättömyys kukkii vain ateistien mielissä uskona mielikuvituskaveriin.
"Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä." Joh. 6:68-69
******
>"Hyvät ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja asioita. Mutta että hyvät ihmiset tekisivät pahoja asioita, siihen tarvitaan uskontoa." - Nobel-fyysikko Steven Weinberg >
Uskonnot ovat oiva kasvualusta tuottamaan langenneen ihmiskunnan mielistä kaikkinaista pahuutta.
"Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu." Luuk. 6:45
******
Einsteinkin olisi saanut tiedon ja kokemuksen Jumalasta, jos ei olisi luonut omassa pienessä päässään omaa kuvitelmaansa hänestä. Kuten myös sinä.
No sorry nyt vaan, mutta unohdit ihan kokonaan laittaa sen tiedon (faktat) ja laitoitkin vain hirveesti typerää taikauskoista hölynpölyä. En ole kiinnostunut taikauskoisesta hölynpölystä, joten palataanpa asiaan sitten kun sinulla on esittää jotain ihan oikeaa tietoa, jookos?
(ja jos ei koskaan ole, niin älä turhaan lähetä lisää sitä taikauskoista hölynpölyäsi. Se ei millään muutu tiedoksi ja faktaksi, vaikka sitä kuinka paljon inttäisit ja jankuttaisit.)
Kirjoitapas taas sitten kun sinulla on jotain muutakin kuin tuota täydellistä nolla-informaatiota, eli ei siis ilmeisesti koskaan...
mielestäni kukaan uskovista tai uskomattomista ei voi faktana kirjoittaa niin et mitätöisi toisen ajatukset, joten "antaa kaikkien kukkien " jne. taikauskosta nämä ihmiset menee ennustajille ,mut Jumalan kieltämiseen en uskaltaisi lähteä, vaikken mikään uskovainen olekkaan.
No sorry nyt vaan, mutta asettuvat nuo omat lainauksesikin samalle hölynpölyn teilausviivalle omien periaatteittesi ollessa peilauspintoina.