Luterilaisen teologian arviointia

Arvioin tässä luterilaista teologiaa luonnontieteen, teologisen tutkimuksen ja terveen järjen valossa. Luterilaista teologiaa pitäisi minusta uudistaa nykyaikaan tämän päivän tiedon avulla. Kristillistä sanomaa voidaan tulkita kirkkoisiä järkevämmin.

On tärkeää huomata, että vaikka tulkintamme Jumalasta tai Jeesuksesta muuttuisivat, ei Jumala tai Jeesus mihinkään katoa. Vähintään yhtä tärkeää on muistuttaa, että erilaiset tulkinnat kristillisestä sanomasta ovat mahdollisia ja mahtuvat Jumalan rakkauteen. Niinpä klassinen luterilainen teologia on yksi vaihtoehto muiden vaihtoehtojen rinnalla. Vanhat perinteiset tulkinnat eivät ole oikein tai väärin, vaan oman aikansa käsityksiä ja vaihtoehtoisia tulkintoja tänäkin päivänä.

Arviointini pohjana olen käyttänyt Augsburgin tunnustusta. Punainen teksti on Augsburgin tunnustuksesta ja musta teksti omaa arviotani

http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/kotisivu/page15/page15.html
29681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Teksti oli täynnä virheellisiä vääriä väitteitä ja tulkintoja.

Äänestä
  • Joo, palstan aloittaja ei ole taustaltaan kristitty. Kenties joku poispotkittu teosofi, jehku tms.
    Ajatus perustuu siihen, että AT:n tekstiä ei ole ymmärretty. Sen vuoksi johtopäätöksetkin ovat vääriä.
    Monenlaista yrittäjää on liikkeellä. Kova halu päästä valtaan ja vaikuttamaan.
    Vähän aikaa sitten sama typpi ajoi islamin ja kristinuskon synergiaa.

    Äänestä

Jumalan ilmoitus on kokonaisuus.

Kun siitä poistetaan synti, syyllisyys, vanhurskautuminen uskosta, neitseestä syntyminen, sovitus, iankaikkinen rangaistus, ei siinä ole Kristustakaan.

Torso ilmoitus on Pasi Toivonen-Kaulahivifinin järkiusko, joka ei millään tavalla vastaan todellista Jumalaa.
On vain epäjumala.

Toki tätä tautia on liikkeellä jo Neron ajoista alkaen. Saarna rististä on kreikkalaiselle hulluutta, kuten myös palstan aloittajalle.

Kuka on asialla?
Saatana itse, tietysti!

Äänestä

On turhaa alkaa luettelemaan virheitä, koska yksinkertaisesti haluat tehdä kaikesta ihmismielen mukaista.
Ihmisillä näyttää nykyään olevan sellainen käsitys, että alkukirkossa ihmiset olivat jotenkin niin vajaita, ettei kukaan huomannut, että sellaiset keskeiset opit kuin kolminaisuus oppi, Jeesuksen kaksiluonto oppi, inkarnaatio, neitseestä syntyminen jne. olivat paradokseja ja niihin loukkaannuttiin jo silloin.
Saarn. 1:9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
Saanen huomauttaa ettei Raamattu väitäkään, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan olisi mitenkään ihmismieleen vetoavaa.

Luuk. 10:21 Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."

1. Kor. 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,
27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

Äänestä
  • sitä se tekee joulunakin!

    Äänestä

  • siteeraa Raamattua kirjoitti:

    sitä se tekee joulunakin!

    Pidä kielesi kurissa vaan. Minä en ole piru, vaan ihan tavallinen ihminen ja tarkoitukseni on päivittää kristillistä teologiaa järjen ja teologisen tutkimuksen avulla.

    Moderni vaihtoehtoni löytyy linkistä:

    http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/Site/Kompassi_ja_Majakka/Kompassi_ja_Majakka.html

    http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/kotisivu/page2/page2.html

    Samalla olen arvioinut Raamatun ja Koraanin epäohtia sekä katolista ja luterilaista teologiaa täällä. On aika uudistaa asioita ja katsoa asioita uudella modernilla tavalla. Siitä on kysymys.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Sitä minäkin: Sarvipää eli piru teettää työn.
    Sinä teet työtäsi Pyhää Henkeä vastaan.
    Apostolien opetusta ei tarvitse modernisoida, se pysyy iankaikkisesti.

    Äänestä

  • Sarvipää on tuon takana kirjoitti:

    Sitä minäkin: Sarvipää eli piru teettää työn.
    Sinä teet työtäsi Pyhää Henkeä vastaan.
    Apostolien opetusta ei tarvitse modernisoida, se pysyy iankaikkisesti.

    maailman ensimmäinen liberaali teologi aloitti julistus työnsä?

    vastaus: Onko Jumala todellakin sanonut...
    ja sitä virttä hän ja hänen seuraajansa jatkavat edelleen.

    Äänestä

Sinä ja sinun Vihtahousuteologiasi voit tunkea järkesi käymistilassa kuohuvaan kompostiin.

Luuletko ihan tosissasi että me kristityt olemme arvostelukyvyttömiä idiootteja jotka uskoisimme, että 'koulutettu järki' on jokin neutraali 'yleistotuus' johon ei vaikuta millään tavalla kantajansa persoona, henkilöhistoria ja ennakko-oletukset?

VÄITÄTKÖ SIIS IHAN TOSISSASI edustavasi jotain 'kaikille ihmisille yhteistä absoluuttista totuutta' (absoluuttinenhan on juuri se totuus, joka on täysin kiistämätön, vastaansanomaton, yhteinen ja kaikkialla vakio)

VÄITÄT: "On tärkeää huomata, että vaikka tulkintamme Jumalasta tai Jeesuksesta muuttuisivat, ei Jumala tai Jeesus mihinkään katoa".

Eli jätät (kohteliasuuttasi?) sanomatta että

'ei Jumala ja Jeesus-mielikuvanne häviä mihinkään teidän matalakoulutettujen ja naiiveja Jumalakuvianne tarvitsevien heikkojen tajunnasta, vaikka me älykkäämmät, koulutetummat, ajattelun taitoja hioneet ja järkeemme luottavat korkeamman kehitystason ihmiset luomme huipputeologiaa johon tunnetasoinen (ja täten myös epä-älyllinen ja nurkkakuntainen)uskovaisuuteenne ei voi ikinä yltää'

Tätähän sinä olet tarkoittanut sanoa?
Olen niin matalakoulutettu etten osannut valitettavasti referoida rivien väliin jättämääsi huippujärjellistä julistusta.

Äänestä
  • että olet matalakoulutettu.

    Äänestä

keskustella esittämiesi käsitysten pohjalta, vaikka ei samaa mieltä edes olisikaan, mutta kuten saamistasi vastauksista olet huomannut, niin se ei oikein taida käydä tällä palstalla, ikävä kyllä. Minua keskustelu olisi kiinnostanut, eihän kenenkään tarvitsisi edes muuttaa omia käsityksiään, vaan vain keskustella aiheen pohjalta.

Äänestä
  • estää keskustelemasta hänen esittämistään käsityksista?

    Äänestä

  • sinua.. kirjoitti:

    estää keskustelemasta hänen esittämistään käsityksista?

    kommentoinnista, mitä kyseinen kirjoittaja oli saanut muutosehdotuksilleen. Jos ei halua semmoista kuulla, niin on viisainta pitää suunsa supussa. Siinä se. Mutta jos alkaa tulla asiallista konmmentointia, niin ehkä sitten.

    Äänestä

Minä en pidä ketään arvostelukyvyttömänä täällä. Vihtahousuja en ole käyttänyt, mutta oloasuhousuissa kyllä viihdyn. Kristillisen sanoman tulkintaan vaikuttavat monetkin asiat, mutta pyrkimys historialliseen rehellisyyteen ei ainakaan ole pahasta.

Minä en omista totuutta, en sitä kuuluisaa yhtä ja ainoaa oikeaa oppia enkä väitä olevani oikeassa tai väärässä, vaan esitän omasta mielestäni modernin tavan tulkita kristillistä sanomaa. Kaiken olen tehnyt parhaani mukaan kaikkea tietoa hyväksikäyttäen.

Minusta kukaan ei voi todistaa yhtäkään uskonnollista väitettä absoluuttiseksi totuudeksi tässä ajassa, vaan Jumala paljastaa totuuden vasta kuoleman jälkeen. Siihen mennessä on hyväksyttävä erilaisia tulkintoja Jumalan sanomasta.

Minä tarkoitan, mitä kirjoitin. Varhaiskristityt esittivät oman aikansa tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Jumala tai Jeesus eivät lakkaa olemasta tai kuole, vaikka käsityksemme hänestä muuttuisikin.

Nykyisten kirkkojen opetukset ovat monimutkaisia järjestelmiä. Jeesuksen alkuperäinen sanoma oli minusta hyvin yksinkertainen ja sen ymmärsi myös pieni lapsi - ilman mitään koulunkäymisiä: Jeesus kertoi tiestä Jumalan luo sekä Jumalan armosta eli syntien anteeksiantamisesta, kuolemanjälkeisestä elämästä ja rakkaudesta. Se oli siinä.

Eivät nämä asiat ole koulutuksista kiinni enkä minä väheksy kenenkään tapaa ymmärtää asioita. Halusin vain esittää vaihtoehdon klassisen teologian rinnalle, en mitään muuta. Jokainen voi uskoa omalla tavallaan ja aknnustan jokaista pitämään kiinni siitä, minkä hyväksi ja oikeaksi näkee. Erilaiset tulkinnan mahtuvat kyllä Jumalan rakkauteen, niin uskon. Arvostan jokaisen vakaumusta, kuului hän sitten mihin tahansa kirkkoon tai uskontoon.

Jeesuksen sanoman pääkohtiin varhaiskristityt lisäsivät myöhemmin vaikka minkäkaisia opetuksia omina historiallisina tulkintoinaan kuten ohjeen pitää naiset vaiti seurakunnan kokouksissa. Minusta on valitettavaa, että kirkot eivät uskalla kertoa jäsenilleen totuutta kristillisen sanoman ja Raamatun historiallisesta ja inhimllisestä luonteesta.

Tämän päivän keskustelu näyttäisi, että naispappeuden ja homojen vastustaminen olisi ollut Jeesuksen pääopetuksia, mutta toisin oli todellisuudessa minun mielestäni. Sanoma armosta on ikuinen, kaikki muu on ihmisen tulkitsemaa.

Hyvää joulupäivää aivan jokaiselle!

Äänestä
  • "vaan esitän omasta mielestäni modernin tavan tulkita kristillistä sanomaa"

    Niissä tulkinnoissa ei ole mitään modernia, vaan kyllä ne ovat vanhoista harhaopeista peräisin. Toki ymmärrän että haluat provota, mutta olkoot. Ennemmin voisit kirjoittaa ajattelusi perustaksi vanhojen harhojen paluu.

    Äänestä

  • Faktio kirjoitti:

    "vaan esitän omasta mielestäni modernin tavan tulkita kristillistä sanomaa"

    Niissä tulkinnoissa ei ole mitään modernia, vaan kyllä ne ovat vanhoista harhaopeista peräisin. Toki ymmärrän että haluat provota, mutta olkoot. Ennemmin voisit kirjoittaa ajattelusi perustaksi vanhojen harhojen paluu.

    Kyllä. Vanhassa kirkossa keksittiin lähes kaikki mahdollinen vuoteen 500 mennessä. Monessa kohdin tukeudun myös vanhoihin käsityksiin, jotka ovat saaneet uusia perusteluja teologisesta tutkimuksesta ja muista tieteistä. Kirkot eivät ole koskaan tykänneet toisinajattelijoista, vaan aloittaneet yleensä massiiviset harhaoppisuussyytökset.

    Nyt on aika keskustella asiallisesti ja antaa järjen sekä havaintojen ratkaista asiat. Monessa kohdin tuon esille vanhaa, mutta myös uutta ainakin menneisiin käsityksiin verrattuna. Vuoropuhelu muiden uskontojen kanssa on ehkä silmiinpistävin uudistus sekä dogmihistorian tulosten esittely. Maailma ei ole enää mustavalkoinen, joten anna sinäkin itsellesi mahdollisuus katsoa asioita uudella tavalla.

    Näin sanoo siis saatana!

    Ei ihan pientä narsismia tämän vesselin sanoissa!
    Profeetta joka alentaa Jumalan ihmisteoksi.

    Kunhan nyt ensin koettaisit ymmärtää, mitä siinä Augsburgin tunnustuksessa sanottiin.

    Äänestä

  • Kirjoituksesi:
    "Minusta kukaan ei voi todistaa yhtäkään uskonnollista väitettä absoluuttiseksi totuudeksi tässä ajassa, vaan Jumala paljastaa totuuden vasta kuoleman jälkeen. Siihen mennessä on hyväksyttävä erilaisia tulkintoja Jumalan sanomasta."

    Olet poika pahasti vinksahtanut perkeleelliselle puolelle.
    Asia on näet aivan toisinpäin.
    Se että sinä olet hukassa ei ole meidän vastuullamme.
    Kuoleman jälkeen sinulla kun ei ole enää mitään.
    Elämäntehtävä ihmisellä on valita hyvä tai paha ja sinä valitset kaikki:)
    Huoruuskin on synti.
    Tuo on hengellistä huoruutta.
    On vain yksi totuus ja ei ole muuta.
    Perkele esittää juuri kaltaisiasi mielipiteitä.
    Minusta säälittävää.
    Yritä edes !
    Jumalalle ei kelpaa se, että et usko Raamattua jossa ilmenee Jumalan tahto ja ohjeet.
    Käännät selkäsi Luojalle ja miksi hän ei kääntäisi sinulle?
    Loput höpinät pidätkin sitten mitä todennäköisemmin perkeleen kanssa.

    Äänestä

  • Oppi sulkee luonnolliset aina itsensä vastaiset ajatukset harhaopeiksi. Mitään oppeja ei tarvittaisi jos ei olisi harhaoppeja.

    "Minä en omista totuutta, en sitä kuuluisaa yhtä ja ainoaa oikeaa oppia enkä väitä olevani oikeassa tai väärässä..."
    "Minusta kukaan ei voi todistaa yhtäkään uskonnollista väitettä absoluuttiseksi totuudeksi tässä ajassa, vaan Jumala paljastaa totuuden vasta kuoleman jälkeen."
    Tässähän on kyseessä ”ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta”-oppi. Sen ongelma on vain siinä, että se on itsensä kanssa pahasti ristiriidassa. Samalla kun ko. oppi väittää, että ei ole olemassa yhtä oikeaa totuutta (oppia), se väittää olevansa ainoa oikea totuus (oppi) kaikesta.
    Voidaan jopa sanoa, että tämä oppi on kaikista maailman uskonnollisista/elämänkatsomuksellisista opeista ehdottomasti epäsuvaitsevin, koska se ei yksinkertaisesti suvaitse mitään. Ei edes itseänsä.
    kaulahuivifin väitteet ovat juuri tämän opin mukaisia. Samalla kun hän toitottaa sitä. että mistään ei voida tietää mitään, niin samalla hän väittää mm. että Jumala paljastaa totuuden vasta kuoleman jälkeen. Siinä on paljon paljastava ristiriita.

    Äänestä

  • "Jeesuksen alkuperäinen sanoma oli minusta hyvin yksinkertainen ja sen ymmärsi myös pieni lapsi"
    Aamen

    Oppien järkeistäminen ei tee asioista yksinkertaisempia kuin korkeintaan äärimmäisen pinnallisessa mielessä(yksinkertainen ei ole sama kuin pinnallinen). Lapsilla ei ole ongelmaa uskoa siihen, että kasteessa synnit pestään pois. Rationaaliseen ajatteluun nojautuville aikuisille se onkin vaikeampi pala, koska siinä ei ole mitään järkeä, vaan sen voi vain Raamatun sanaan nojautuen uskoa(mm. 1. kor. 6:11, tit. 3:5, Ap. t. 22:16).
    Muistuttaisin siitä, että oppeja ei tarvita ellei ole harhaoppeja. Näin ollen kun järkeensä varaan jumalan rakentava ihminen tekee päätelmän: ei Jeesus voi olla sekä ihminen ja Jumala, ei neitsyestä voi syntyä lasta, niin silloin pitää tehdä oppi jonka mukaan Jeesus on 100% ihminen ja 100% Jumala ja että Jeesus on syntynyt neitsyt Marjasta.
    Nuokin opit ovat niin yksinkertaisia, että lapsikin voi ne uskoa vai mitä?

    Äänestä

Nimittäin se, että olet lähtenyt ruotimaan augsburgin 'uskontunnustusta'

Yhden tärkeän virhearviointisi otan tähän oikaistavaksi:

"XIX Synnin alkusyy

Synnin alkusyystä seurakuntamme opettavat, että vaikka Jumala luo ja pitää yllä luonnon, niin synnin alkusyy on kuitenkin pahojen, nimittäin Perkeleen ja jumalattomien tahto, joka silloin, kun Jumala vetää pois apunsa, kääntyy pois Jumalasta, niin kuin Kristus sanoo: "Kun Perkele puhuu valhetta, (Joh. 8:44) niin hän puhuu omaansa (Joh. 8). "

Omana käsityksenäsi kirjoitat:

"Paholaista ei ole olemassa. Se edustaa historiallista käsitystä. Ihminen itse valitsee ja päättää, tekeekö hyvää vai pahaa. "

Tämä on valitettava virhetulkintasi, eikä siihen ole tukea Raamatussakaan.

Paholainen on todellinen, sen olen omassa elämässäni saanut tuntea. Se on kaiken pahan alku, eikä sitä vastaan ole muuta lääkettä kuin Jeesuksen veri.

Siunausta tutkimuksiisi!

Äänestä
  • Muistatko taappo, kun Jeesuksen aikana riivaajien katsottiin aiheuttavan sairauksia? Me tiedämme tänään toisin, kiitos lääketieteen kehityksen.

    Minusta tuntuu, että samalla tavalla meidän pitää arvioida kaikkea muutakin opetusta Raamatussa. Paholaisesta ei näy merkkiäkään missään. Jumala asuu taivaassa. Ihminen itse aiheuttaa pahan maailmassa ja on yksin syypää väkivaltaan, juopotteluun, naisten hakkaamiseen, pettämiseen ja velehteluun yms. Missä se paholainen olisi, jos olisi olemassa? Ei näy.

    Näin minä näen asian. En sano olevani oikeassa. Nämä ovat vain mielipiteitäni ja havaintojani.

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Muistatko taappo, kun Jeesuksen aikana riivaajien katsottiin aiheuttavan sairauksia? Me tiedämme tänään toisin, kiitos lääketieteen kehityksen.

    Hei muistatko kun itseiloittelun eli masturbaation uskottiin rappeuttavan miehen aivot niin että ihmisestä tulisi lopulta känsäkätinen ja mielenvikainen? Tätä 'totuutta' supistiin vielä viimevuosisadalla. Jukra.

    Mihinkähän tieteeseen tämä kauhia diagnoosi perustui? Ehkäpä Raamattuun 'niinkuin kaikki kauheus maailmassa'? (Muhammedin sallima tyttöjen seksuaaliviiltely on vain 'kulttuurikysymys' eikä siis raamatullista taikauskoa, kuten demoniusko)

    Muttapa mutta jostain syystä riivaajien tiliin pannaan tänäkin päivänä niin monia murhia että ihmetyttää onko TIEDE TOSIAAN edennyt JOPA niin pitkälle että oikeuslaitoksemme tahtoo tuomita mielenterveydeltään vakaat tappajatkin lievennettyihin rangaistuksiin kunhan ainakin väittävät kuulleensa että 'äänet käskivät tappaa ja sitten mä niin tein'.

    Ehkä sinun olisi syytä perehtyä tähän 'naurettavaan nykykäsitykseen', jossa ihmisen subjektiivinen 'demoni-kokemus' voi päästää hänet pälkähästä jopa objektiivisen lääketieteen edessä.

    Raamatussa sentään vapautettiin demoneista, mutta mitä itse sanoisit tieteellistä selitystä tinkaavalle rikolliselle? Jos löydät Raamattua pätevämmät näkemykset siihen hätään niin kerrohan minullekin. Tämä on sentään tärkeämpää
    kuin teologiset puuhastelusi joilla luulet tekeväsi vaikutusta tai kertovasi jotain uutta.

    (ps. jehovat saat kyllä hiljaisiksi järkeilyilläsi)

    "Paholaisesta ei näy merkkiäkään missään. ... Missä se paholainen olisi, jos olisi olemassa? Ei näy."

    Siis vain se on olemassa, mikä näkyy? Tuon kriteerin perusteella Jumalaakaan ei liene olemassa. Ei liioin Pyhää Henkeä. Kristustakaan ei kaiketi enää ole olemassa. Vai onko joku näistä persoonista näköpiirissäsi?

    Äänestä

  • tutkimusten tekijänä onkin saatana itse!
    totta kai hän kieltää olemassaolonsa.

    Äänestä

  • näkymätön vienänen kirjoitti:

    "Paholaisesta ei näy merkkiäkään missään. ... Missä se paholainen olisi, jos olisi olemassa? Ei näy."

    Siis vain se on olemassa, mikä näkyy? Tuon kriteerin perusteella Jumalaakaan ei liene olemassa. Ei liioin Pyhää Henkeä. Kristustakaan ei kaiketi enää ole olemassa. Vai onko joku näistä persoonista näköpiirissäsi?

    Ainakin se, mikä näkyy jokaiselle, on kiistatta olemassa. Jumala asuu taivaassa. Siksi hänestä ei ole merkkiä maapallolla enää. Jeesus eli aikansa täällä ja asuu nyt taivaassa. Mutta paholaista ei ole koskaan näkynyt ja kuulunut, joten luulen, että tarua koko henkilö. Sama koskee Pyhää Henkeä. Se on parasta ymmärtää ihmisen henkiseksi mielentilaksi. Minä se saatana nyt en ainakaan ole, koska olen tavallinen ihminen ja uskovainen.

    Äänestä

  • Nana-nam kirjoitti:

    Hei muistatko kun itseiloittelun eli masturbaation uskottiin rappeuttavan miehen aivot niin että ihmisestä tulisi lopulta känsäkätinen ja mielenvikainen? Tätä 'totuutta' supistiin vielä viimevuosisadalla. Jukra.

    Mihinkähän tieteeseen tämä kauhia diagnoosi perustui? Ehkäpä Raamattuun 'niinkuin kaikki kauheus maailmassa'? (Muhammedin sallima tyttöjen seksuaaliviiltely on vain 'kulttuurikysymys' eikä siis raamatullista taikauskoa, kuten demoniusko)

    Muttapa mutta jostain syystä riivaajien tiliin pannaan tänäkin päivänä niin monia murhia että ihmetyttää onko TIEDE TOSIAAN edennyt JOPA niin pitkälle että oikeuslaitoksemme tahtoo tuomita mielenterveydeltään vakaat tappajatkin lievennettyihin rangaistuksiin kunhan ainakin väittävät kuulleensa että 'äänet käskivät tappaa ja sitten mä niin tein'.

    Ehkä sinun olisi syytä perehtyä tähän 'naurettavaan nykykäsitykseen', jossa ihmisen subjektiivinen 'demoni-kokemus' voi päästää hänet pälkähästä jopa objektiivisen lääketieteen edessä.

    Raamatussa sentään vapautettiin demoneista, mutta mitä itse sanoisit tieteellistä selitystä tinkaavalle rikolliselle? Jos löydät Raamattua pätevämmät näkemykset siihen hätään niin kerrohan minullekin. Tämä on sentään tärkeämpää
    kuin teologiset puuhastelusi joilla luulet tekeväsi vaikutusta tai kertovasi jotain uutta.

    (ps. jehovat saat kyllä hiljaisiksi järkeilyilläsi)

    Minä en osaa sanoa juuri mitään mielisairaiden henkilöiden kokemuksista tuomioistuimessa. Vetoaminen psyykkisiin tekijöihin varmaan lieventää rangaistuksia, koska sairas ei samalla tavalla hallitse itesään. Varmaan monen asianajaja neuvoo myös esiintymään oikeudessa sairaana lievemmän rangaistuksen takia. Mikäli ihminen on todella sairas, hän kuuluu hoitoon, ei vankilaan. Minä en kirjoittelullani pyri suinkaan tekemään vaikutusta kehenkään, vaan osallistun vain teologiseen mielipiteiden vaihtoon täällä.

    Äänestä

  • Pasi Toivonen kirjoitti:

    Ainakin se, mikä näkyy jokaiselle, on kiistatta olemassa. Jumala asuu taivaassa. Siksi hänestä ei ole merkkiä maapallolla enää. Jeesus eli aikansa täällä ja asuu nyt taivaassa. Mutta paholaista ei ole koskaan näkynyt ja kuulunut, joten luulen, että tarua koko henkilö. Sama koskee Pyhää Henkeä. Se on parasta ymmärtää ihmisen henkiseksi mielentilaksi. Minä se saatana nyt en ainakaan ole, koska olen tavallinen ihminen ja uskovainen.

    "Jumala asuu taivaassa. Siksi hänestä ei ole merkkiä maapallolla enää. Jeesus eli aikansa täällä ja asuu nyt taivaassa."

    Mihinkähän tuollaiset tosiasiaväittämät mahtavat järjen ja nykytieteen valossa perustua. Raamattu sisältää vain kirjoittajiensa tulkintoja, joten sillä niitä ei voida rationaalisesti perustella. Eivätkö Jumala ja Jeesus muuten koskaan poistu asunnostaan ja vieraile täällä ihmisten asuinsijoilla?

    Äänestä

  • kaulahuivifin kirjoitti:

    Muistatko taappo, kun Jeesuksen aikana riivaajien katsottiin aiheuttavan sairauksia? Me tiedämme tänään toisin, kiitos lääketieteen kehityksen.

    Minusta tuntuu, että samalla tavalla meidän pitää arvioida kaikkea muutakin opetusta Raamatussa. Paholaisesta ei näy merkkiäkään missään. Jumala asuu taivaassa. Ihminen itse aiheuttaa pahan maailmassa ja on yksin syypää väkivaltaan, juopotteluun, naisten hakkaamiseen, pettämiseen ja velehteluun yms. Missä se paholainen olisi, jos olisi olemassa? Ei näy.

    Näin minä näen asian. En sano olevani oikeassa. Nämä ovat vain mielipiteitäni ja havaintojani.

    ...nielevät ihmisiä!

    "Muistatko taappo, kun Jeesuksen aikana riivaajien katsottiin aiheuttavan sairauksia? Me tiedämme tänään toisin, kiitos lääketieteen kehityksen. "

    Muistan hyvin!
    Mitä me tiedämme sairauksien synnystä tämän päivän tieteen avulla?

    "Paholaisesta ei näy merkkiäkään missään. Jumala asuu taivaassa. Ihminen itse aiheuttaa pahan maailmassa ja on yksin syypää väkivaltaan, juopotteluun, naisten hakkaamiseen, pettämiseen ja velehteluun yms. Missä se paholainen olisi, jos olisi olemassa? Ei näy. "

    Saanen kysyä sinulta, kaulahuivifin, oletko uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, koskapa tällaista kirjoitat?

    "Näin minä näen asian. En sano olevani oikeassa. Nämä ovat vain mielipiteitäni ja havaintojani. "

    Siispä, jatka rukoillen Raamatun lukemistasi ja pyydä Pyhää Henkeä kirkastamaan asioita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kaulahuivifin kirjoitti:

Arvioin tässä luterilaista teologiaa luonnontieteen, teologisen tutkimuksen ja terveen järjen valossa. Luterilaista teologiaa pitäisi minusta uudistaa nykyaikaan tämän päivän tiedon avulla. Kristillistä sanomaa voidaan tulkita kirkkoisiä järkevämmin.

On tärkeää huomata, että vaikka tulkintamme Jumalasta tai Jeesuksesta muuttuisivat, ei Jumala tai Jeesus mihinkään katoa. Vähintään yhtä tärkeää on muistuttaa, että erilaiset tulkinnat kristillisestä sanomasta ovat mahdollisia ja mahtuvat Jumalan rakkauteen. Niinpä klassinen luterilainen teologia on yksi vaihtoehto muiden vaihtoehtojen rinnalla. Vanhat perinteiset tulkinnat eivät ole oikein tai väärin, vaan oman aikansa käsityksiä ja vaihtoehtoisia tulkintoja tänäkin päivänä.

Arviointini pohjana olen käyttänyt Augsburgin tunnustusta. Punainen teksti on Augsburgin tunnustuksesta ja musta teksti omaa arviotani

http://www.pasi.toivonen.fidisk.fi/kotisivu/page15/page15.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu