Jos minulla on vaikeaa, ihan vain tässä arkisessa elämässä, ihmissuhteissa, taloudesssa tai vakavammissa,kuten läheisen kuolemissa, vakavissa sairauksissa jne, niin miten "teidän uskonnosssanne " lohdutetaan surevaa, taakkansa alle murtuvaa, yksin jäänyttä , orpoa, voimansa menettänyttä?
Ihanko vain raaàlla reslismilla, että sinä nyt kuolet eikä sua kukaan enään voi auttaa. Kaivinkone kyllä laittaa ensin hienompaa hiekkaa ja sit vasta kivenmurikoita arkkusi päälle.
Näinkö se on? Miten minun tulisi valita teidän uskonne ja jumalauskontojen välillä?
Ihanko vain raaàlla reslismilla, että sinä nyt kuolet eikä sua kukaan enään voi auttaa. Kaivinkone kyllä laittaa ensin hienompaa hiekkaa ja sit vasta kivenmurikoita arkkusi päälle.
Näinkö se on? Miten minun tulisi valita teidän uskonne ja jumalauskontojen välillä?
Vastaukset 48
Vanhimmat
ei ole uskonto, ateisti ei vain usko jumalolentoihin. Kaikki kuolevat, niin myös sinä.
Se, että surraan kuollutta, on kaipausta.
ihmisyydestäsi, sitähän on, kun ihminen ei usko jumalolentoihin, tässä maassa Jumalaan.
Sanot, "se, että surraan kuollutta, on kaipausta", ei vastaan missään kohdassa kysymyksen tekijän odottamaa vastausta. Minusta näyttää nyt siltä, että ateisti tällä kohdin ei voi muuta vastata, yksinkertaistat kysyjän inhimillisen olemuksen pelkkään kaipaus-sanaan ja "kaikki kuolemme" sanoihin. On kuin jyrä ihminen niskan päällä tuollainen vastaus. Tästäkään syystä ei ateismia kannata ottaa elämänkuvioihinsa mukaan. Ihminen on paljon enemmän. Ihmisestä tehtiin "lähes jumalolento", kun hänet luotiin. Sinussakin on tuota jumaluutta, Kössönöm, miten elät kuin olisit torso sielultasi, et näe sielusi kauneutta, koska olet pukenut sen ateismin harsoon.
paskaa. Mutta ei se mitään, et ole ainoa. Teitä itseään yliluonnollisina pitäviä humppaveikkoja näkee aina toisinaan.
Oikeasti sinä olet vain muita eläimiä pidemmälle kehittyneellä selkäytimenjatkeella varustettu eläin. Hyväksyisit sen, se helpottaa. Jätä höpöttäminen.
tarkoittaa mitä?
Ihmisyys on sitä, että välittää ihmisistä ja haluaa heille hyvää. Kun ystävällä on surua (läheinen kuolee, tai jotain muuta) niin on ihmisyyttä olla lähellä kuuntelemassa ja auttamassa.
Se, että kaikki kuolevat, on tosiasia. Ja sekin on tosiasia että useimpia kuolleita kaivataan ja surraan heidän kuolemaansa. Ateismilla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Sinä ikäänkuin teet uskonnottomista jonkinlaisia hirviöitä, joilla ei ole tunteita. Miksi teet niin?
Minussa ei ole mitään jumaluutta, olen sattumalta jakautunut hedelmöitetystä munasolusta ja synnyin sitten aikanaan ihmiseksi. Ihan kuten sinäkin.
lohdutat saduillasi ja toivomuksillasi ketään?
Ole hyvä ja anna minulle jotain mihin uskoa, todisteita mihin pohjata uskoni, mielelläni aidosti uskoisin johonkin, kuten vaikka jumalaan...vakuuta minut.
Äläkä tarjoa raamattua, siinä ei mikään todista mistään.
Itse olen taipuvainen turvautumaan spekulaatioihini yliluonnollisesta ja niihin liittyvään toivoon ja muistelemaan ihmistä läheisten kanssa.
Ketään on hankala lohduttaa tässä maailmassa siinä tilanteessa kun kaikki lopultäkin pelkäävät kuolemaa kuin ruttoa, eivätkä tosissaan ole yhtään sen varmempia loppupeleissä minkään jumalan olemassaolosta kuin esim. minäkään...elleivät ole menneet pahasti sekaisin päästään.
sinulla ei ollut kysyjälle mitään annettavaa. Kuten ateistilla yleensä. Sen sijaan teet heti vastakysymyksen aivan kuin tässä oltaisiin tekemisissä tohtorinväitystä Jumalan olemassaolosta.
Miksi ei vastausta voi saada ateistilta, tehän olette tietävinänne itse kaiken Raamatun sanomasta, osoitatte meidät puolihulluiksi, kun Jumalaan uskomme. Kerran on hetki, jolloin joudut vastaamaan kysymyksiin, eikä niitä enää tee ihminen, vaan taivaan ja maan Herra. Toivottavasti koet kysymyksen "Rakastatko sinä minua", jo täällä elämässä ja jos voit vastata "Rakastan Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas", ja näin on autuutesi taattua.
Sen jälkeen hylkäät tuon tyhjyyden, jota kutsutaan ateismiksi js tunnustat Herran Vapahtajaksesi.
Ei ole kaikki ateistit samasta puusta veistetty.
En tiedä jumalasta mitään, en ole nähnyt tai kuullut hänen puhettaan muualla kuin kaltaistesi julistajien parressa, joilla ei ole teilläkään mitään annettavaa ihmiselle joka etsii jumalaa tai uskoa...noita kryptisiä "koet/tunnet"-juttuja vaan saa vastikkeeksi...epätoivoinen, hullu tai muuten vain herkkäuskoinenhan nyt suggestoituu itse tuntemaan melkein mitä hyvänsä vaaditaan tarvittavaan olotilaan...
Onko todistus liikaa vaadittua? Muutenhan ihmiset uskovat ihan mitä sattuu(niinkuin kyllä nytkin tekevät, suggestoivat itsensä uskomaan mitä hulluimpia asioita erinäisten ihmisten suusta kuultuna. Koskaan ei mitään suoraan jumalalta tai muuta), eikö?
Sinäkin uskot että jumala on toisenkaltainen kuin joku toinen uskovainen, eli ette usko samaan jumalaan?
Vaan jokainen omaansa?
Mitä annettavaa sinulla on kysyjälle? Maailmassa, jossa on miljoona uskontoa, ja kaikki niistä on yhtä hyvin(vai huonosti?) perusteltuja, kuinka kukaan voi olla varma omasta uskostaan?
Oletetaan, että Kristinusko on oikeassa. Keitä ovat tämä armahtava Jumala, ja Jeesus, vapahtaja, jotka tuomitsevat kyseenalaistamisen ja itsenäisen ajattelemisen? Miten jokin äärettömän hyvä, viisas, oikeamielinen ja kaikkivoipa voi rankaista moraalista ja oikeamielistä ihmistä, joka ei usko sen olemassa oloon, koska kokee todisteiden puhuvan toista, ikuisella kärsimyksellä? Ja samalla antaa anteeksi itseensä uskovien moraalittomatkin teot? Mielestäni tuo kuulostaa enemmänkin äkkipikaisen diktaattorin moraalilta.
luulen että nämä veijarit ovat joulun vietossa, joten kannanotto kysymykseesi on kovin suppea. Mutta jospa minä mielipiteeni antaisin;
En kykene vastaustani yhdenkään ateismin edustajan puolesta antamaan, joten vastaukseni voisi kuulua kysymyksen muodossa; oletko kokeillut psykologia?
sillä ateistilla ei ole muuta annettavaa. Ikävän surullinen näkökenttä aukenee, kun jotain yrität ateistin kanssa "jutella". Pallo heitetään itsellesi, Oleko kokeillut psykologia?
Avuton vastaus, vaan tyhjästä on paha nyhjästä.
Luehan itse vaikkapa kirja "Pappi vai lääkäri?" ja hae itse sieltä vastaus, jota kysyjälle tyrkytät.
avuton, mutta..
mitäs olisit itse hänelle vastannut?
No näin heti alkuun ensin (taas), ateismi ei ole uskonto, eikä edes "uskonto", mutta se nyt ei ole niin kovin relevanttia..
Kysyit miten ateisti lohduttaa surevaa..?
Kun parhaan ystäväni isä kuoli, ollessamme vielä nuoria, hänelle riitti että halasin ja olin lähellä. Kuuntelin. Istuin vieressä koko yön.
En usko että uskonto tekee läheisen kuolemasta helpompaa.. Näin ateistina ajattelen, kuten uskovatkin, että kärsimys loppuu kuolemassa. Vain elävät jäävät suremaan.
Syöpään kuoli erään ystäväni äiti ja naapurini. Hänkin ateisti. Hän ajatteli asian niin, että onneksi silloin kivut ja taistelu loppuvat.
Häntä suretti enemmän niiden puolesta, jotka tänne jäävät, kuten lapset ja mies, ja huoletti kuinka he pärjäävät.
Ei lohdutukseen tarvita jeesusta tai jumalaa, vaan lähimmäisiä jotka tukevat ja auttavat jaksamaan surun yli..
Loppujen lopuksi, suruaika on uskovilla ja ateisteila ihan yhtä pitkä, uskonnosta tai uskonnotomuudesta riippumatta.
jotain ateismin ulkopuolista asiaa. Esimerkit ovat aina hyviä ja niinpä uskonkin, että pystyt olemaan lähimmäinen hädässä olevalle.
Siihen, että ihminen suhtautuu kuolemaansa naapurisi tavalla, ei johtune siitä, että hän oli ateisti, hän tiesi kohtalonsa. Kaikilla on sama kohtalo, hyväksymme sen tai emme. Yleensä lopun lähellä kuoleva saa lohduttaa surevaa, mutta yleensä hän myös tietää olevansa Suuremmassa Käres. Näissä asioissa meitä ohjaa vielä pitkälle oma luonteemmekin, miten huolehtivia yleensä olemme elämässä olevina olleet. Aika pian omainen myös näkee, ovatko kuolevan asiat ihmisten ja Jumalan kanssa kunnossa.
Suruajan pituudesta en kiistä, mutta se on todella hyvin erilainen eri ihmisillä.
Kysyjällä oli kyllä muitakin teemoja, olisit myös niihin vastannut. Miksi jämähdit kuolemanajatukseen? Ethän vain luule, että olisin ruvennut tuomariksi? Nämä lopulliset asiat ovat vain Jumalan armon varaan jätettäviä asioita.
siirappimaista lässytystä. "Sinusta sentää henki
jotain ateismin ulkopuolista asiaa." - Mitä
tarkoitat? Luuletko että minä esimerkiksi olen
kylmä ja tunteeton ihminen. Luuletko että
kaikki ateistit ovat tunteettomia robotteja?
Ilmeisesti et ymmärrä ihmisistä mitään,
mutta uskovaisethan eivät osaa kuin näytellä
tunteitaan käännytyksen toivossa...
Olet vain omassa omahyväisyydessä lilluva
hihhuli. Hyi helvetti että oksettaa tuollainen
itsensä nosto muiden yläpuolelle ja vielä
kaiken lisäksi täysin fiktiivisellä uskonnolla.
Ps. Miksi vaikka apina emo voi lohduttaa poikasta
tämän sisaruksen kuolemasta kun tietääkseni
niillä ei ole uskoa mutta tunteita?
Kuolemaan ihmiset suhtautuvat eri tavoin. Yhteistä on kuitenkin yleensä huoli jäljlle jääviä kohtaan ja hiukan yllättävää: jopa syyllisyys aiheuttamastaan surusta.
Työskentelin vuosia saattokodissa, jossa kuolema oli lähes jokapäiväinen vieras. Hyvänpäivän tutukseen, joka tahtoisi kaveerata sitä eräs kuoleva asukas kuvailikin.
Oleellista on, kuinka kuoleva itse suhtautuu kuolemaansa. Kaikki tilanteet ovat toki ainutlaatuisia mutta harva ihminen (edes nuori) kuolee katkerana ja vihaisena kohtaloonsa. Ihminen sopeutuu myös kuolemaansa vaikka se tulisi kesken elontien. Aikaa sopeutuminen kyllä saattaa vaatia.
Vanhat, kaiken jo nähneet ihmiset ovat yleensä jo odottavalla kannalla: tulisi ja korjaisi pois.
Uskonnollisuus liittyy toki kuolemaan. Kuolema on hetki, jossa uskonnollisuuden merkitys korostuu jos ihminen on uskonnollinen edes jossakin määrin mutta yhtään sellaista tapausta, jossa ehdottomasti ei-uskonnollinen kuoleva asukas olisi kuolinvuoteellaan tehnyt uskonratkaisun en tiedä. Mitään radikaalia ahaa-elämystä uskoontulon osalta kuolema ei siis sisällään pidä vaikka näitä legendoja paljon liikkuukin. Toki näin joskus varmasti käy. Väitän kuitenkin, että harvoin.
Ei-uskovan kuolema on yhtä levollinen, kuin uskovan. Tai yhtä levoton. Kuolinvuoteella maalliset teot puhuttavat kumpaakin. Luurangot tulevat kaapista ulos kolistelemaan ja maalliset asiat halutaan kuntoon ennen lähtöä. Kuoleman lähestyessä ihmistä tuntuvat painavan yllättävän pienetkin tehdyt tai tekemättä jätetyt teot.
Väite, että kaikkia puhuttaisivat hengelliset asiat kuoleman tullessa on siis puppua vaikka uskovat usein toisin väittävät. Joitakin ne taas askarruttavat, toisia enemmän toisia vähemmän. Ja joitakin ei siis lainkaan. Jotkut vahvastikin uskonnolliset saattavat pelätä pelastumisensa puolesta, kun toiset taas pitävät sitä varmana.
Yleensä ihminen toivoo, että lähdön hetkellä paikalla olisivat läheiset, joskus toivotaan myös sielunhoitajaa. Kaikilla ei omaisia vain ole tai mikä valitettavaa: omaiset ovat kuolevan unohtaneet jo kauan sitten. Tällöin tai kuoleman tullessa yllättäen saattavat hoitajat asukkaan ikiuneen. Tällaisessakaan tilanteessa en ole nähnyt yhtään ainoaa uskoontulokokemusta vaikka näitä saattamisia on jonkin verran kohdalle sattunut.
etkö sitä tiennyt? Vai onko sinulla jotain todisteita jumalista?
Jos todistat Jumalan olemassaolon, lakkaa usko ja tilalle tulee "tiedeolento", tiedemies tms
Uskoa uskotaan, toden totta.
"maailmassa monta on ihmeellistä tarinaa,
ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa"
saa siitä turvallisuuden, mielihyvän yms tunteita, jotka tekevät arkipäivän jo MAAN PÄÄLLÄ
helpommaksi, olipa kuoleman jälkeen mitä tahansa.
Mielihyväähän ihminen on luotu etsimään. Mitä tuosta todistelemaan. Antakaa ihmisten uskoa mihin tahansa, hyvää se heille tekee! Ei uskova voi olla väärässä, jos aidosti uskoo. "Tietävä" voi olla väärässä, sillä aina on tuleva joku joka tietää paremmin...
joihin USKOTAAN !
tätä en ymmärrä..
"Sinusta sentää henki jotain ateismin ulkopuolista asiaa"
Ateismi ei vaikuta ihmiseen muulla tavoin kuin sillä
ettei hän usko jumaliin.. mitä sinun mielestäsi mahtaa oikein olla tämä "ateismin asia"?? Miten ateisti eroaa uskovasta..?
Sillä ettei usko. Siinä kaikki.
"Siihen, että ihminen suhtautuu kuolemaansa naapurisi tavalla, ei johtune siitä, että hän oli ateisti, hän tiesi kohtalonsa"
Aivan, uskovat suhtautuvat kuolemaan monesti samoin. En sanonutkaan että ateistit ja uskovat eroaisivat toisistaan niin paljoa, itseasiassa päinvastoin. Ateistit vain eivät kaipaa uskoa, vaan hyväksyvät elämänsä päättymisen.
Sitten puhut paljon uskonnollista asiaa mikä ei millään tavalla kosketa minua eikä muita ateisteja.. joten jätän omaan arvoonsa. Sen verran sanon ettei kuoleman läheisyys tee ateistista uskovaa, jos se oli pointtisi.
"Kysyjällä oli kyllä muitakin teemoja, olisit myös niihin vastannut. Miksi jämähdit kuolemanajatukseen?"
Kysyjä kysyi miten ateisti lohduttaa lähimmäistään vaikeíssa elämäntilanteissa. vastasin siihen.
joten en ihmisenäkään siedä makeilua. Puhuin tunnekokemuksesta ed. kirjoittajaan. Sinusta en ole sanonut sanaakaan, enkä väitä, että ateisti olisi tunnekylmä, tajuathan - puhuin omasta käsityksestäni kirjoittajaan ja ihmettelinkin, miten hän niin vähään puuttui, kun hänellä olisi luultavasti ollut muutakin kerrottavaa.
Saattaa olla, että ihmistuntemukseni ontuilee, sillä seuraavaksi aloit itse pelkkää "tunteilua" uskovia ihmisiä kohtaan. Helvettien huuteleminen antaa kuvan sinustakin, vaan luehan itse, mitä sanoit! Yleisellä tasolla kirjoittaessa ei huudella noin ja yksityisellä vielä vähemmin. Niin on minulle opetettu äidinkielen tunneilla.
saattohoidossa. Noin olen asioita itsekin kokenut ja se on lohduttanut, kun on saanut anteeksi paljon siinä kuolinvuoteen ääressä.
Minusta ihmiselle on hyvin tärkeää tehdä tilinsä selviksi jo elämänsä aikana, niin Jumalan kuin omaistensa ja lähimmäistensä kanssa. En tiedä, onko siitä kuoleman hetkellä minkäänlaista apua kuolemanpelkoon tai muuhun, mitä siinä tilanteessa on, mutta uskoisin, että ELÄMÄ OLISI PAREMPAA, kun sen voi elää sovussa itsensä ja Jumalansa kanssa.
sitä haluan kertoa. Kaikki henkii Häntä, elää, kasvaa, kuolee Hänessä. Tämä ei ole todennettavissa millään ulkokohtaisella selittelyllä, vaan sydämen uskolla. Jos et vielä ole lukenut Antoine de Saint-Exupéryn satua Pikku Prinssi, ota käteesi ja lue. Jos olet isä, voit lukea lapsille tai lastenlapsillesi. Kirja on täynnä vertauskuvaa siitä, miten rakkaus toimii, kiintyy ja mihin seikkailuihin se vie. Hienoja aforismeja, ei pelottelua helvetillä, vaan suurta kaipausta jonkun luokse, jonka haluaa olla kesyttäjänään.
Kuulin kerran, vuosikymmeniä sitten, kun teos oli melko tuore, erään henkilön pitävän kirjasta saarnapuheen. Muistan sen pääsanoman vieläkin. Se oli ja on rakkaus. Siinä yksi todiste Jumalasta. Rakkaus.
Israelilaisetkin teki kultaisen vasikan erämaassa ja palvoivat sitä. Sekin oli jumala. Mammona on aika monelle jumala ja nykyään puhutaan saatanapalvojista. Saatanakin on jumala omalla tontillaan.
ajatella asiasta noin ohimennen, voit sen tehdä, kukaan ei sinulle vastaan huutele. Jos heittäisit ajatuspallon minulle, en ottaisi sitä vastaan, sillä minulle on vain yksi Jumala, joka on myös epäjumalien yläpuolella. Meitä varoitetaan mammonan palvonnasta ja Israelin kansa sai karvaasti kokea Jumalan puolelta vakavia sanoja, kun sen kultaisen vasikkansa tekivät.
Toivon, että tajuat Jumalan olevan kiivas ja kostavakin, jos Häntä pilkkaamme.
Saatananpalvonta on oma lukunsa. Itsensä kanssa kipuileva nuorisomme, joka etsii itseään ja siinä samalla elämänsä tarkoitusta, voi asettua väärälle puolelle. Mihin sellainen johtaa, siitä on melko paljon tietoa ja tutkimusta. Toisaalta - nuori haluaa kokeilla vähän kaikkea ja varsinkin sitä, mikä vaikuttaa vanhemmista kamalalta. Seuraukset Saatananpalvonnasta ovat tosin vaikeat ja toipuminen kestää pitkään. Siksi sellaiseen ryhtyminen on tyhmyyttä.
Onneksi suurin osa nuorista on fiksua porukkaa, sellaista, joka ei kaikkeen antaudu, vain saadakseen huomiota tai kavereita.
Saatana on voitettu, sen varmaan tietänet.
"meidän uskontokuntamme" ei ole mikään uskontokunta, joten se ei lohduta ketään millään tavalla. Ateisti on kyllä ihmisenä kykeneväinen empatiaan siinä missä muutkin (pl. poikkeukset).
"Ihanko vain raaàlla reslismilla, että sinä nyt kuolet eikä sua kukaan enään voi auttaa. Kaivinkone kyllä laittaa ensin hienompaa hiekkaa ja sit vasta kivenmurikoita arkkusi päälle."
Ei sinua siinä vaiheessa pahemmin haittaa vaikka hiekat jäisikin vähemmälle.
"Näinkö se on? Miten minun tulisi valita teidän uskonne ja jumalauskontojen välillä?"
Jos et pysty itse määrittelemään itsellesi moraalisia käytösmalleja, olet kykenemätön kohtaamaan todellisuuden ja muutenkin kykenemätön itsenäiseen ajatteluun, valitse vaan se krisselismi.
Jos pystyt itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun etkä tunne tarvetta totella jotain isähahmo-auktoriteettia voit ihan hyvin pysyä uskontojen ulkopuolisena henkilönä.
Ensinnäkin, kuten monet ovat sanoneet, ateismi ei ole uskonto. Itse ateistina pidän monien ateismien vihamielistä suhtautumista maailmaan ja etenkin uskontoihin idioottimaisena.
Niin, onko kylmä realismi huonompi vaihtoehto, kuin lupaukset joihin ei usko, itsepetos? Eikö olisi parempi antaa heikolle ja haavoittuneelle rehellinen tukensa, sanoa, "kyllä tämä tästä, älä lannistu" ja seistä hänen rinnallaan, kuin kertoa siitä "kuinka hienoa sitten joskus on, kunhan jaksat viellä puoli vuosisataa kärsiä ja katua omaa huonouttasi"? Tuohan nyt on muutenkin kristinuskon moraalia "Ole nöyrä, tottelevainen ja alistuva nyt, elä kuoltuasi onnellisena". Todellisuudessahan me elämme tässä hetkessä, emmekä voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Carpe Diem.
Minä en ole ikinä käsittänyt tuota "valita mihin uskoo". Minä en ainakaan pysty pakottamaan itseäni uskomaan sellaiseen, mikä ei minusta ole mahdollista.
"Itse ateistina pidän monien ateismien vihamielistä suhtautumista maailmaan ja etenkin uskontoihin idioottimaisena."
Kaikkien tulisi lukea God Delusion eli Jumalharha, jossa [Dawkings varoittelee useammin esimerkkitapauksista, "Olen ateisti, mutta..."]
Miten niin monien ateistien vihamielinen suhtautuminen maailmaan?
Missä sitä näet?
Onko se sama kuin uskonnot?
Ihmeellinen väite, maailma on paljon enemmän kuin harhakuvitelmat jumalista.
Luonnontiede avaa huikeat näkymät outoon ihmeelliseen ja rakkaaseen maailmaan ateistien silmissä.
Miksi olisi siis huonoa suhtautua kielteisesti uskontoihin, jotka useassa kohdin pyhissä kirjoituksissaan tuomitsevat toisuskoiset ja uskonnottomat helvettiin kärsimään ja hampaita kirskutellen.
Minä ainakaan en ole kohtelias sellaisia uskontoja kohtaan, päinvastoin vastareaktiona inho on ymmärrettävää tollaista vihaa kohtaan, mitä kaikki yksijumalaiset uskonnot itse sisältää.
suhatutua kielteisesti ja vihamielisesti. Minä olen ateisti, en usko mihinkään jumaluuteen. Siitä huolimatta en näe mitään syytä lähteä ristiretkelle uskovia vastaan. Ei heitä tieteelliset tai järkevät perustelut hetkauta, se on jo huomattu. Jos joku tahtoo pettää itseään niin voimakkaasti, että kieltää kaikki järkiperäiset selitykset, miksi minun pitäisi menettää yöuneni siitä? Kyllä minä voin uskoa olevani oikeassa vaikka kaikki eivät olisi kanssani samaa mieltä.
Tuolla vihamielisellä suhtautumisella maailmaan ja uskontoihin tarkoitin juuri sitä, kuinka hyökkääviä ateistit usein ovat muita kohtaan. Miksi olisi meidän tehtävämme saada se hihhuli, joka ei halua ymmärtää, ymmärtämään? Tottakai, uskovaiset hyökkäävät jatkuvasti meidän ideologiaamme vastaan, mutta mitä väliä sillä on? Miksi meidän pitää vajota samalle tasolle?
Siinä olen täysin samaa mieltä että uskovaisten vihamielisyys ja suvaitsemattomuus itsenäisiä ajattelijoita kohtaan on ärsyttävää, suorastaan naurettavaa. Varsinkin kun heidän oman uskontonsa opit ovat sen vastaisia.
Me kaikki ollaan täällä saatu tämä elämä lainaksi. Kukaan ei ole vielä pitänyt omaansa yli laina-ajan. Onhan se sääli että Erkin aika päättyi näin varhain. Pitää vaan muistella niitä hyviä asioita Erkin elämässä, ja kantaa ja vaalia Erkin muistoa sydämessään. Erkki ehti kuitenkin elää hyvän elämän, ja vaikuttaa meidän kaikkien elämään hyvällä tavalla. Muistan senkin kerran Erkin kanssa, kun oltiin kalastamassa, ja siltä putosi virveli Saimaaseen. Sitä on naureskeltu yhdessä monilla kalareissuilla. Erkki oli mulle todella tärkeä kaveri, ja tiedän että kaikki Erkin kaverit ja läheiset jäävät kaipaamaan sitä todella syvästi.
Näin voisinlohduttaa vaikkapa kuvitteellisen Erkin kuvitteellista leskeä. Mikä tahansa kristillinen muistopuhe ajaa asian, kunhan siitä jättää pois sen että a) Erkki on paremmassa paikassa ja b) Jumala nyt vain päätti ottaa Erkin luokseen ja c) raamatun sitaatit. Muuten aika samaa.
Jos asia todella kiinnostaa, kannattaa tiedustella ja tutkia mitä pro-seremonioiden juhlapuhujat tarjoavat. http://www.pro-seremoniat.fi/ Pro-Seremoniat tarjoavat "meidän uskonnon" tilaisuuksiin "papin", eli oikeammin sanottuna, uskonnottomiin juhlatilaisuuksiin puheenpitäjiä.
Ateismi ei suinkaan tarkoita sitä että kielletänä tunteellinen puoli itsestään, eikä sitä että kylmästi todettaisiin että se ny heitti lusikan nurkkaan, laitetaas multiin ennenku alkaa haisemaan! Olen todella pahoillani jos jostain olet saanut tällaisen kuvan, mutta on sanottava että olet kyllä saanut todella eriskummallisen ja vääristyneen käsityksen.
Uskonnottomat häät, nimijuhlat ja hautajaiset ovat ihan tavallisia juhlia, jotka tietyiltä osin muistuttavat vastaavia uskonnollisia juhlia, tietty ilman mitään kristillisiä viitteitä. Kylmäkiskoisuus ei ole edellytys ateisteille.
Uskovat saattavat kuvitella että herkkyys ja empatia ovat sidottuja uskontoon, kun ne todellisuudessa ovat ihmisen omia luonteenpiirteitä, jotka eivät häviä minnekkään, vaikka niitä ei verhoakaan taikauskoon ja mystiikkaan.
ajattelulla lohdutetaan.
Etsitään niitä hyviä uutisia. Muutetaan suunnitelmia jossittelun takia jne. Sillä että ystävää ei jätetä edes hätätilanteessa.
Toki vakavan sairauden tapauksessa mielestäni valehtelukin on ok, jona pidän asioiden salailua. Vakavasti sairaalle ei mielellään kertoisi omia murheitansa.
Menimpä kertomaan kuitenkin nyt vituttaa sekin sitten. Murehtii turhaan nyt mun jaksamista.
Prosenttilukuja, tiedonhakua, kokeellisia hoitoja. Vakavasti sairaan kuuntelu, mikä askarruttaa, kun lääkärit ei ehdi juurikaan puhumaan ja tiedon välitys hyvine & huonoine uutisineen löydöksistä.
Tee sinä omat päätöksesi mutta voivottelu ja surkuttelu ei ole ketään ikinä auttanut.
Ekaksi, eihän tämä ole mitään uskontoa, olen itse tyytynyt siihen että kaikki syntyy ja kaikki katoaa. Sitten on tietenkin asioita jotka menevät ihmisen ymmärryksen yli ja joita ihmissuku ei koko olemassaolonsa aikana varmaan selvitä, entä sitten?
En usko että mikään näistä nykyuskonnoista olisi sen parempi kuin luonnonkansojen uskonnot.
Uskontojen varjolla on tehty paljon pahaa samoin kuin ilman uskontoakin, ei siinä mitään. Jos uskova ystäväni tarvitsee minua niin minä menen ja lohdutan parhaani mukaan. En minä omia ajatuksiani siinä tuputa, voisin jopa rukoilla kaverina jos se häntä helpottaa. Mutta en alennu siihen niinkuin kiihkouskovaiset että tämä on jumalantahtoa.
Kyllä lähimmäisiään rakastaa ilman uskontoakin.
Tuntekaamme myötätuntoa ystäviämme kohtaan, ei vuodattamalla kyyneliä, vaan huolenpidolla.
- Epikuros
Jos osaa halata, on hyvä ihminen.
- Orhan Pamuk
"Minä uskon että kaikilla yhteiskunnan ilmenemisen tasoilla- perheissä, heimoissa, kansallisissa ja kansainvälisissä yhteisöissä-avain onnellisempaan ja menestyvämpään elämään, on myötätunnon kasvattaminen.
Meidän ei tarvitse ryhtyä uskonnon harjoittajiksi, eikä meidän tarvitse uskoa ideoloogeihin. Kaikki se mikä on tarpeellista, on se että meidän kaikkien on kehitettävä hyviä inhimillisiä ominaisuuksiamme.
Yritän kohdella kaikkia joita tapaan, vanhoina ystävinäni. Tämä antaa minulle aidon onnellisuuden tunteen. Se on myötätunnon harjoittamista"
Pätkä oli Dalai Laman viestistä, jonkä sisältöön yhdyn täysin.
>>Jos minulla on vaikeaa, ihan vain tässä arkisessa elämässä, ihmissuhteissa, taloudesssa tai vakavammissa,kuten läheisen kuolemissa, vakavissa sairauksissa jne, niin miten "teidän uskonnosssanne " lohdutetaan surevaa, taakkansa alle murtuvaa, yksin jäänyttä , orpoa, voimansa menettänyttä? >>
Pyrin olemaan ihminen ihmiselle ja kuuntelemaan sekä keskustelemaan läheiseni surusta. Yritän myös tuoda esille elämän valoisia puolia ja rohkaista niillä,sekä läsnäolollani häntä. Yritän näyttää ettei hän ole yksin,olen tässä jos tarvitset minua.
Koitan olla lähellä niin henkisesti kuin fyysisestikin parhaan kykyni mukaan.
Mahdollisesti autan taloudellisista syistä johtuvissa asioissa tai koitan yhdessä miettiä millä niistä voisi selvitä,niin ettei koko elämä menisi mukana.
Itse ajattelen,että näissä tilanteissa joista kysyit on tärkeintä olla mahdollisimman paljon läsnä ja tukena.Koittaa keskustella ja myötäelää,mutta kuitenkin olla vahvana ja tukena.
Yleensä yhdessä asioita jakamalla ei ihminen murru taakkansa alle. Jokainen tarvitsee läheisen ja rakkautta.Jonkun joka ymmärtää ja välittää sinusta myös vaikeina aikoina.
Ei,en koskaan totea vain raa`alla realismilla,että nyt sinä kuolet jne. Silloinkin koitan olla mahdollisimman paljon läsnä ja vierellä,kun tiedetään,että kuolema lähestyy.
Koitan saada hänet parhaimman kykyni mukaan tuntemaan elämänsä loppuajat,että hän on tärkeä ja välitän hänestä. Ei ole samantekevää nukkuuko hän pois yksin vain ystävän rakastamana.
Hänellä on merkitystä minun elämässäni,minun sydämessäni.Sittenkin kun kuolema on erottanut meidät.
Tärkeintä varmaan on,ettei kenenkään tarvitsisi olla ja kokea olevansa ihan yksin omassa maailmassaan.
Minusta ei tarvitse valita ateismin ja Jumaluskon välillä. Se on henkilökohtainen asia,johon ei muiden puheilla saisi olla suurta vaikutusta.Ei siinä määrin,että minkä tunnet itsellesi oikeaksi sitä sinun tulee kuulla.
Jokainen voi elää omanelämänsä vain omalla tavallaan ja omaa ajatusta ja sydäntään kuullen.
Joskin hyvät neuvot ja auttavat kädet eivät saisi olla pahasta,vaan hyvää tukea ja apua tarvitsevalle.
Että monet ihmiset kuulisivat mieluummin tylyn totuuden kuin tyynnytteleviä valheita, enkä nyt puhu pelkästään kuolemis tilanteessa vaan ihan yleensä.
taas joku provo, kun ei tuollainen kysymys oikein järkevän uskovan kysymykseltä vaikuta. En jaksa uskoa että uskova ei muistaisi omaa elämäänsä ajalta ennen uskoon tuloaan ja millainen oli silloin a-teistina.
mitkään vastaukset kelpaavan. Itket vaan ateismin kammottavuutta. Kysytkö sinä ensimmäiseksi apua tarjoavalta ihmiseltä uskooko hän jumaliin? Jos ei usko, niin kieltäydytkö avusta. Mene itseesi ja mieti!
"Jos minulla on vaikeaa, ihan vain tässä arkisessa elämässä, ihmissuhteissa, taloudesssa tai vakavammissa,kuten läheisen kuolemissa, vakavissa sairauksissa jne, niin miten "teidän uskonnosssanne " lohdutetaan surevaa, taakkansa alle murtuvaa, yksin jäänyttä , orpoa, voimansa menettänyttä?"
Vaikeissa tilanteissa ollaan ystävän tai tuttavan , apua tarvitsevan tukena ja mahdollissuksien mukaan fyyfisesti läsnä. Pidän kädestä, autan konkreettisissa asioissa, kuten päivittäsiasioiden hoitamisessa, ruuanlaitossa jne. Niin että autettava pääsee elämässää alkuun, jaloillen. Kuuntelen hänen murheitaan, mutta en yritä tarjota omia ajatuksia oikeiksi ratkaisumalleiksi. Pyrin löytämään hänen elämästään kaikkia hyviä jo olemassa olevia, säilyneitä asioita. Yritän luodan parhaanimukaan ystävääle tunteen, että aina on tunnelisn päässä valoa. Autan rahallisestikin, jos pystyn, tarjoan lastenhoitoapua. Ihan riippuen tilanteesta. Istun vaikka sairaalassa vuoteenvieressä niin kauan kuin tarviaan.
"Ihanko vain raaàlla reslismilla, että sinä nyt kuolet eikä sua kukaan enään voi auttaa. Kaivinkone kyllä laittaa ensin hienompaa hiekkaa ja sit vasta kivenmurikoita arkkusi päälle."
Tätä en nyt ihan ymmärrä. Tässähän oli kysymys lohduttamisesta, auttamisesta. Ei kiduttamisesta tai vihamiehen rankaisemisesta. Miksi kukaan missään tilanteessa em. kenellekään "lohdutukseksi" sanoisi.
Miksi uskot että moneen eri kysymykseen olisi olemassa yksi vastaus jonka uskot löytyvän uskonnosta x?
Mitä sinä vastaat sen uskonnon nimissä, jossa kaikkivaltiaalla on keinot auttaa hädässä kärsivää, mutta joka antaa mainitsemiesi asioiden tapahtua, sillä kaikki on hänen kädessään.
Kyllä te jotain hölynpölyä keksitte, samalla kun kiitätte onneanne, missä kuvitteellinen jumalanne suo teille parempaa elämässänne.
Teidän uskontonne on näin ollen voittajien uskoa, kuvitelmaa jostain erityisasemasta suhteessa nyt tähän esimerkkitapaukseesi nähden muunmuassa.
Olette aina tuomittu epäaitouteen lohduttamispyrkimyksissänne, ettekä te voi lohduttaa kuolevia ystäviänne täydestä sydämestänne ollenkaan.
Teidän uskontonne (Julma) ei näin ollen ole mikään ratkaisu kohtaloomme elämissämme.
Onhan teilla "kaikkivaltiaan" kädessä suotu parempi onni.
Niin että mitä muuta vaadit?
Me voimme vaan sanoa, että perästä loppuun tullaan ja tulevaisuus on tuntematon ihmiskunnan eloonjäämistä ajatellen, mutta kaikki ovat tasavertaisia elämän loputtua.
näihin uskonnonvihaajiin ja vastakysymysten esittäjiin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000031549743
Viha on ehkä kuitenkin liikaa.
Inho vääryyttä, pahuutta ja julmuutta sekä älyllistä epärehellisyyttä kohtaan on aika syvä.
Mutta on totta, että suurin osa uskovaisista, eivät ole älyllisesti epärehellisiä.
Miten teidän uskontonne lohduttaa surevaa? "se oli jumalan tahto". Ei sinulla ole väliä, jumala vain viskelee elämääsi minne lystää. Et voi sille mitään, mutta ota se vastaan ja iloitse siitä koska jumala käskee.
Right. Ei minulle.
Koska minulle jumalia ei ole, en voi syyttää jumalia huonosta onnesta tai vastoinkäymisistä. Jos koen niitä itse, voin vain yrittää selvitä parhaani mukaan, tukeutuen lähimpiini matkalla. Jos läheiseni kokee niitä, voin olla paikalla, kuunnella ja antaa lohtua parhaani mukaan, kuunnellen sitä mitä juuri tuo ystäväni tahtoo kuulla toipuakseen. Jokainen ihminen on erilainen, ja jokaisella on omat toimintamekanisminsa. Joku kaipaa sitä "lakkaa vinkumasta ja ryhdistäydy" -potkua, useimmat tarvitsevat tukea, ystävän olkapään ja tiedon siitä etteivät ole surussaan yksin, että joku ymmärtää heitä.
Se että fakta on, että jokainen kuolee, ei estä meitä mitenkään lohduttamasta surevaa tai vaikeuksissa olevaa. Vaikka elämä on raakaa, ei ihmisen tarvitse sitä olla.
***
Teistit taputtavat pikku kätösiään.
Klap klap klap
...keskusteluun. Olen ateisti, koska en usko Jumalaan tai jumaliin vaan tieteellisiin tosiasioihin (tai jotka ainakin enemmän todeksi uskon). Joten uskoa tarvitaan vaikka onkin ateisti. Käsittääkseni kristittyjen Jumala pitää kaikista ihmisistä yhdenvertaisesti niin miksi ei saisi olla oma itsensä, ateisti? :P Ja kuka nyt uskoo yleensäkään kristinuskon 2000 vanhoja sepustuksia (ottaen huomioon että kristinusko on vain halunnut parantaa aina omaa asemaansa, ahneuksissaan, pappien korkeaa asemaa korostaen ja syrjinyt siinä samalla muita mm. ristiretkien merkeissä ja vainot jne.) Ja mikä se semmoinen ratkaisu on, että vain yksi mielipide voi olla oikea, ei mikään. Ottakaa ystävät hyvät rauhallisesti ja myöskin ottakaa toistenne ajatukset omiksenne.
maailma on raaka paikka, etkö ole jo oppinut?! maailmassa tapahtuu hirveyksiä, ettekä te uskovaiset maailman pelastajat voi sille mitään vaikka kuinka rukoilisitte. ateistina olen oppinut että te uskovaiset olette vain heikkoluontoisia. kuolema kuuluu elämään. jos jotain kauheeta tapahtuu, ateistina haen apua oikeilta ihmisiltä, läheisiltäni, kun taas te turvaudutte jumalaanne.