Toinen joulu ilman poikaani. Ensimmäinen meni kiitos ystävien suhteellisen hyvin. Tämä, päin sanonko mitä..p...
Idiootit uhrattiin voimavarojamme vanhusten takia.Yliväsyneenä kotiin ja laatikot uuniin tyyliin.
Ainoa lapsi ei suostu tulemaan aamulla haudalle käymään, vaikka on joulu. No en minä pakota.
Haudalla meillä tulee isän kanssa riitaa melkein. En siis voi laittaa hautaa niin kuin ajattelin.
Vanhukset ei tajua muuta kun että me ei arvosteta heitä tarpeeksi, kun näin rynnimme aamutuimaan.
Kotiin, ruokaa kolmelle arkisesti keittiössä. Minulle ei maistu ruoka kun katson sanaakaan sanomatta syövää isää. Säälin ainoa lastani joka poistuukin pian pöydästä.
Myöhään menen itse ulos, paiskaan oven kiinni ja menen hautausmaalle itkemään. Soitan kaverille joka ei vietä mitään joulua ja itken sekä luen hänelle kauniin runon.
Kotiin ja saunaan, jossa sanon mitä ajattelen.
Että näin meillä..luojalle kiitos että joulu on ohi !!!KIITOS
Idiootit uhrattiin voimavarojamme vanhusten takia.Yliväsyneenä kotiin ja laatikot uuniin tyyliin.
Ainoa lapsi ei suostu tulemaan aamulla haudalle käymään, vaikka on joulu. No en minä pakota.
Haudalla meillä tulee isän kanssa riitaa melkein. En siis voi laittaa hautaa niin kuin ajattelin.
Vanhukset ei tajua muuta kun että me ei arvosteta heitä tarpeeksi, kun näin rynnimme aamutuimaan.
Kotiin, ruokaa kolmelle arkisesti keittiössä. Minulle ei maistu ruoka kun katson sanaakaan sanomatta syövää isää. Säälin ainoa lastani joka poistuukin pian pöydästä.
Myöhään menen itse ulos, paiskaan oven kiinni ja menen hautausmaalle itkemään. Soitan kaverille joka ei vietä mitään joulua ja itken sekä luen hänelle kauniin runon.
Kotiin ja saunaan, jossa sanon mitä ajattelen.
Että näin meillä..luojalle kiitos että joulu on ohi !!!KIITOS
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hyvää Joulua kaikesta huolimatta Olet menettänyt yhden perheenjäsenistäsi ja muidenkin pitäisi kunnioittaa sinun suruasi Hekin varmasti surevat mutta eivät osaa näyttää sitä muille muuta kun "teeskennellen välinpitämätöntä" tai "olemalla vihainen" Ei se oikein ole en minä käytöstä puolusta
joskus joillekin miehille esim. on niin vaikea näyttää tuskaansa ja tunteitaan Älä sinäkään yritä liikaa olla toisille mieliksi Tuli vaan mieleen nuo (vanhuksien luona tehdyt joulutohinat joista kirjoitit)
Minunkin jouluaattoni oli itkua täynnä Läheiseni kyllä osallistui kaikkeen paitsi kun olisin iltamyöhällä halunnut käydä poikani haudalla niin ei halunnut kukaan lähteä kyytiimään
Sinne on melko pitkä matka
Jossakin vaiheessa meilläkin tuli mieheni kanssa sanomista siitä millä tavalla sitä hautaa laitetaan ja koristellaan En riidellyt en sanonut mitään mutta kaikki mikä lapsen äidistä tuntuu hyvältä viedä sinne on sallittua
Minunkin mieheni aina sanoo että "mikä on sopivaa"
Minä taas en enää kysele muilta mitä saan viedä En tietty vie mitään joka oikeasti olisi sopimatonta
mutta esim. Vein sellaisen keraamisen tontun jolla on lyhty kädessä Siitä oltiin monta mieltä sekä kotona että paikkakunnallakin
Miksi sen pitää olla enkeleitä tai lintuja tms.
Minun poikani halusi koristella kodinkin jouluisin siksi olen vakuuttunut siitä että voin viedä sinnekin
Katsos tässä on vielä yksi juttu olen srk-työntekijä ja jotenkin kai kristinuskoon ei nuo tontut kuulu En välitä mitä muut ajattelee En halua provosoida tai kiusallani viedä minusta se oli vaan kaunis se pikkutonttu
Siellä roikkuu kastesormus ketjussa hänen yhdeltä kaverin lapselta Lyhtyjä on monta jne
Minun tapani on kertoa näin että "välitän sinusta poikani"
Kiitos sinulle joka kirjoitit niin rehellisesti elämästäsi ja joulusta Kirjottaminen helpottaa kun saa sanoa asioita ihan niiden oikeilla nimillä
Voimia sinulle ja lepää kun olet väsynyt ei ole pakko palvella toisia aina Hekin voi tehdä jotain sinun eteesi Suru on yhteinen
Minullakin oli toinen joulu ilman poikaani.
Oli aika, jolloin minäkin juoksin vanhusten eteen ja puolesta itseni unohtaen ja heidät ensimmäiseksi laittaen. Nyt se on loppu.
Eivät he kuluneen puolentoista vuoden aikana ole kertaakaan kysyneet minulta miten voin, miten jaksan, onko suruni raskas kantaa...ei sanaakaan myötätuntoa. Vain heidän omat asiansa ovat aina olleet ensisijalla kohdatessamme. Ehkä poikani itsemurha on heille liian kova paikka. Ehkä he pelkäävät, että otan asian puheeksi. Aivan sama.
En soittele heille. En kysele vointia. En tarjoa enää apuani vasta-aluksi missään, niinkuin ennen riensin heti tekemään. Ajattelen vain itseäni, tytärtäni ja miestäni. Keskitän voimani loppuperheeni hyvinvointiin. Minua ei käytetä enää hyväksi, minua ei syödä enää palaakaan, koska en itsekään saa koskaan mitään apua.
Minulla on oikeus olla itsekäs. Jumala kyllä ymmärtää tämän. Ole sinäkin rakas kanssasisareni itsekäs. Ole itsellesi armollinen. Älä juokse enää toisten takia. Muuten et jaksa kohta mitään, ja lapsesi kärsii, miehesi kärsii. Oma perheesi on nyt tärkeintä.
Siunausta ja voimia Sinulle.
Minulla on myös ollut pahoja vaikeuksia äitini kanssa, kirjoitin niistä verkkopapille ja hän kirjoittikin, että voin jättää äitini taakseni ja keskittyä täysin omaan perheeseeni, kuolemansurussa on niin paljon tekemistä muutenkin.Äitini loukkasi minua niin järkyttävillä tavoilla, että särki lopulta suhteeni häneen, emme viettäneet jouluakaan yhdessä,haudalla näimme jouluaattona.Minun on pakko suojella itseäni,aloin käyttäytyä äitini vuoksi itsetuhoisasti,söin esimerkiksi joka puhelun ja ilkeyden jälkeen ihan hillittömästi pahaan olooni.Tietysti suku kääntyi minua vastaan, mutta nyt heille ehkä alkaa pikkuhiljaa valjeta siitä, mitä olen saanut kestää.Vaikea joulu oli täälläkin, virhe olla kotona ja päätin, että se oli viimeinen.Ensi vuonna en passaa ketään, vaan menemme hotelliin tms.Joulupöydässäkin tapeltiin (järkyttävää)ja lopulta heitin kahvitkin pitkin joulukahvipöytää.Ei minuakaan voi loukata miten vain surussani.Tiedostin kyllä, että suru kuolemasta sai meidät kaikki yhä sekaisin.
Kun ihminen suree, sillä on ikään kuin pidemmät tuntosarvet ja ihminen loukkaantuu tosi herkästi. Toiset, jotka eivät koe surua yhtä voimakkaasti, ovat ajattelemattomia, eivätkä osaa olla tarpeeksi hienotunteisia. Ja jos suru koskettaa kaikkia yhtä paljon, siinä on varmaan on lähes mahdoton olla ilman mielipahaa, kun kaikki ovat kuin mimosan kukkia.
Minäkin olen karistanut suruni aikana isäni pois läheltäni, vaihdoin puhelinnumeron ja voi olla että karistan vielä anoppinikin pois ilkeilemästä. Suren äitiäni ja olen itse joutunut järjestämään lähes kaikki käytännön asiat ja isältä tuli vain syytökset palkaksi (kuten aina tähänkin mennessä) ja anoppi on muuten vaan ajattelematon ja itsekäs typerys, jota täytyisi AINA jaksaa kuunnella, kun se soittaa ja vaatii, haukkuu ja analysoi minua tai muita yleensä vielä hyvin myöhään illalla, lähes yöllä, eikä koskaan selvin päin. Miksi sellaista täytyisi kestää???
Liika kiltteys ja alistuvuus pois kerta kaikkiaan. Sinun ei tarvi vastata puhelimeen. Laitat sen vain yöksi äänettömälle. Ja nuku täysin rauhassa. Sinulla on oikeus siihen. Raja täytyy vetää itse, koska homma vain jatkuu ja jatkuu, eivät he lopeta ikinä "kiusaamistasi", hyväksi käyttämistäsi, jos eivät tajua muuttua...useimmiten eivät.
Voi hyvät ihmiset eikö anneta edes rauhassa surra
ja osoittaa tuskaansa.. Tuntuu että omakin sydän särkyy tuota ajatellessa, sillä mikään MIKÄÄN ei
ole niin kipeän murtava kuin lapsensa menettämi-
nen. Älkää kuunnelko niitä jotka teitä loukkaa-
vat, tehkää niinkuin sydän sanoo. Jumala suokoon
teille voimia pimeällä pitkällä tiellä ja tulkoon
se päivä jolloin havahdutte linnun lauluun; on
jälleen kevät! Tuska on pois, suru jää.
Ehkä joskus tuska helpottaa Kenties kuulen lintujen vielä laulavan tai ehkä osaan vielä joskus iloita jostakin ihan aidosti
On minulla ilo tyttärestäni ja hän on nyt silmäteräni rakkaimmasta rakkain
Suurin menetys äidille on oman lapsen menetys kuolemalle En olisi itse osannut kuvitella miten hirveä tuska tämä on eikä sitä kukaan voi onneksi tietää kokematta Voi vaan aavistaa Kiitos kanssasisaret te tiedätte mistä puhun
Surua saa ja pitääkin surra koska jos se estetään niin myöhemmin patoutuneena se tekee ihmismielelle kyllä hallaa
Eilen tuli juuri poikani poismenosta 8kk
Rauha hänen muistolleen!
suru on kyllä sellanen tunne et sitä ei sais tuntea muiden ihmisten läsnäollessa. Itse menetin veljeni äkilisesti 3kk:tta sitten. Ihmiset jotenkin odottavat että tästä pitäis reipastua. yksiki tyyppi sanoi että hymyä vaan huuleen ja eteenpäin. Mun mielestä oli aika loukkaus. Asiasta jos puhuu niin ihmiset vaihtaa puheenaihetta. Surussa jää yksin. Kysyisivät edes että miten voit. pinnallisuus on alkanut ärsyttämään. Ooon vähän eristäytynytkin tietyiltä ystäviltä. Tuntuu että kukaan ei edes halua ymmärtää. Ihmiset vähän karttelee. Mä olen kuin joku kuoleman muistomerkki.Ne pelkää varmaan että tää tauti tarttuu. Onneks on vielä toinen veli olemassa, jonka kanssa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
Onneksi sinulla on joku, jonka kanssa puhua.
Olen varma, että ainakin suurin osa niistä ihmisistä eivät tarkoita mitään pahaa vaikka suustaan päästävät ajattelmattomuuksia.
Olen jo alkanut epäilemään omaa mielenterveyttäni, koska olen niin herkkä loukkaantumaan. Pahoitan mieleni päivitäin erilaisista asioista.
Ja nyt olen huomannut, että mieheni on alkanut kyllästymään, eikä välitä tunteistani mitään vaikka olen selittänyt tilannettani ja olen pyytänyt, että hän ymmärtäisi herkkyyttäni tänä vaikeana aikana. Mutta tuntuu, että vaikeudet vaan kasaantuvat, vaikeat asiat ovat kuin hiuksia, joihin pölyt (muut vaikeat asiat) tarttuvat ja villakoira kasvaa...