Eräs everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth ilmoitti 20.6.1944 antamassaan JR 7:n komentajan päiväkäskyssään, että "isänmaamme kestää helpommin leikkauksen, jolla se vapautetaan sotilasvalansa rikkoneista pelkureista, kuin tappion, johon armeijan kurittomuus johtaisi". (T 10554/8.SA.) Samainen mies tilasi 7.7.1944 kiukuspäissään tykistökeskityksen ampumaan Vuoksen toiselle rannalle jääneitä venäläisille antautunevia suomalaisia, jotka eivät uimataidottomina voineet noudattaa heille annettua määräystä uida Äyräpään sillanpäästä Vuosalmelle. (JR 1:n 7. komppanian konekivääriampuja V. Sahlsten)
Samainen Ehrnrooth saarnasi 1989 Panssarikoulun reserviupseeriosaston kurssille siitä, miten joukon johtajan tulee ehdottomasti olla luottamuksen arvoinen. Yksi oppilas, joka tiesi Ehrnroothin päässeen korpraalina kadettikouluun, suvaitsi hymyillä. Tämän päivän tiedoilla varustettuna hän todennäköisesti olisi nauranut.
Samainen Ehrnrooth saarnasi 1989 Panssarikoulun reserviupseeriosaston kurssille siitä, miten joukon johtajan tulee ehdottomasti olla luottamuksen arvoinen. Yksi oppilas, joka tiesi Ehrnroothin päässeen korpraalina kadettikouluun, suvaitsi hymyillä. Tämän päivän tiedoilla varustettuna hän todennäköisesti olisi nauranut.
Vastaukset 13
Vanhimmat
gloria mundi. Historiankirjoitus on siinä mielessä aina vähän "kiusallista" tieteenharjoittamista.
Ensinnäkin sinun pitäisi mennä niitä "ikoneitasi" hakemaan ihan vastapuolelta.
Eli sieltä Venäjänmaalta.
Adolf Ehrnroot olikin mies joka ei pelännyt!
Se mitä tarinassasi yrität osoittaa on pelkkää kommunismin rippeitä.
Samoja kun rakennusurakoitsijalla jää välillä käsiin, kun kitit tasoitetaan.
Adolf Ehrnroot oli ehdottomasti Suomalaisen armeijakunnan komentajan esikuva!
olihan niitä monia muitakin, mutta Adolf eli pisimpään ja kävi itseoikeutettuna linnan juhliin aina ensinmäisenä!
Itse en sotaa ole kokenut, mutta olen lukenut siitä monenlaista.
Kun Karjalansuurhyökkäys alkoi ja kaikilla rintamalohkoilla tuli hätä.
Tali_Ihantala on siitä kaunis muiostomerkki, mutta samalla tavalla muillakin rintamanosilla taisteltiin hirveää kommunismin oppia vastaan.
Adolf Ehrnroot oli etulinjassa saappaat märkinä ja Suomikonepistooli valmiina.
Rintaman pahimissa vaiheissa yksi sotilas (viestijoukoista) ryntäsi paikalle ja sanoi tämän alueen olevan hähen tietojensa mukaan jo menetetty. Mitään yhteyksiä ei enää kuulemma vedettäisi tälle alueelle.
Toinen katsoi hilaa ja sanoin;
"niin tiedä sitten, mutta Adolf Ehrnroot makaa tuossa vieressäni".
Viestiyhteydet tulivat hyvin nopeasti ja Suomalainen sotilas sai uskoa, kun "Johtaa pitää edestä"
mene sotamuseoon ja suutele äänruutin saappaita...
tosi on niin että äänruutti ampu omia äyräpäässä jossa osasto oli pureutunut kirkon raunioihin ja taisteli.
Sotilaspiireissä on ollut tapana puhua "kovista" johtajista tavalla, johon sisältyy positiivista arvostusta. Ei ihme, että Suomi ei ole voittanut muuta kuin yhden sodan, joka oli sisällissota. Siinä ei olisi voinut voitto mitenkään mennäkään ulkomaille. Johtajan kovuus ei ole mikään yksiselitteinen asia eikä johtamisen monisärmäinen ongelmallisuus välttämättä valkene yksilölle, joka eri syistä ei ole joutunut läpikäymään karsintoja esimiesasemaan päästäkseen. Sotilasjohtajan tehtävä on kuluttaa mahdollisimman paljon vihollisen elävää voimaa ja materiaalia. Sen tehtävän menestyksellinen suorittaminen edellyttää luonnollisesti sitä, että omat joukot pysyvät mahdollisimman suurelta osin ja kauan hengissä voidakseen täyttää heille annetut tehtävät. Yllämainittu everstiluutnantti näyttää ymmärtäneen maanpuolustustehtävänsä ainakin osittain väärin. Myönteistä kuitenkin on, että upseerioppilas sai olla myhäilemässä valikoivasti muistelevan vanhuksen pateettisille tarinoille vapaassa Suomessa. Ehkäpä hän ei lopulta kehottanutkaan tekemään niinkuin itse teki, vaan tekemään niinkuin sanoi.
Kas vaan, Inkeri Lehtinen;hän siellä jorinoi. Terijoen (haahaahaaaa...byääh) hallituksen varsin halveksittu valistusministeri.
Kyllä näitä komujen paskapuheita piisaa.
Mäkeen vaan...!
H:gissa 1908 synt. Inkeri Lehtinen (Helga Strom-, Maija Falk-salanimetkin) lähti SKP:n käskystä Moskovaan 1928. Vakoilutehtäviä mm. Saksassa ja Ruotsissa, yhteydet Venäjän tiedusteluviranomaisiin myös Suomessa 1946 - 1997. (kuoli 1997,joten ehti nähdä Neuvostoliiton romahtamisen)
NKVD:n käskystä Inkeri lehtinen todisti isäänsä Juho Kustaa Lehtistä vastaan
1930-luvulla. Zap, iskä teloitettiin niskalaukauksella NL rikoslaki 58& 4mom. valtiopetos.
O.W.Kuusisen Terijoen hallituksen valistusasiain kansankomissaari, propagandaministeri.
Toimitti Moskovassa Armas Äikiän kanssa propagandalähetyksiä Suomeen 1941- 1945.
(Moskovan Tiltuja oli useampia, usein mainitaan H:linnassa 1903 syntynyt Aino Lydia Kallio, Petroskoin Tiltu oli Saimi Virtanen)
Suosittelisin treenaamaan sitä ennen. Eikös täällä puhuttu Adolfista eikä jostain Inkeristä. Kun vielä vaikutat tyhmältä niin autetaan sen verran ettei kyse ollut Adolf H:stä vaan Adolf E:stä. Loput joudut arvailemaan ihan itse tai yhdessä äitin kanssa.
Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä Vuoksen varrella 4. heinäkuuta 1944.
Tavoitteena oli ylittää Vuoksi ja päästä takakautta Ihantalassa taistelevien joukkojen avuksi.
Vuoksen etelärannalla, Äyräpään-Kyläpaakkolan harjuilla, oli suomalaisten sillanpääasema, jonka puna-armeija aikoi murtaa nopeasti valtavalla ylivoimalla.
Päivän sijasta Äyräpäässä taisteltiin kuusi päivää. Neuvostojoukot pääsivät Vuoksen yli 9. heinäkuuta ja etenivät Vuosalmen peltoaukeille. Sinne hyökkäys pysäytettiin.
Suurtaistelu oli Suomen torjuntavoitto, yksi niistä, joilla Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella taltutettiin.
Taistelu oli kaksivaiheinen: ensin suomalaiset tekivät taistelukyvyttömäksi yhden armeijakunnan Äyräpäässä, sen jälkeen toisen Vuosalmessa, Vuoksen pohjoisrannalla.
Suomalaisjoukkojen rungon muodosti toinen divisioona, johon kuului eversti Adolf Ehrnroothin komentama Jalkaväkirykmentti 7.
Vuoksen äärellä käytiin yksi sodan verisimmistä taisteluista.
Tappiot olivat suuret, ja suomalaiset olivat ainakin kaksi kertaa eri mieltä, pitäisikö joukkojen vetäytyä sillanpääasemasta vai ei.
Ehrnroothin mielestä Äyräpäästä ei saanut luopua, ennen kuin puolustus oli rakennettu Vuosalmen puolelle. Apujoukkoja kuitenkin tarvittiin.
Äyräpäähän saatiinkin erillispataljoona, mutta se joutui pakokauhun valtaan, jätti asemansa ja pakeni veneillä ja uiden Vuoksen yli. Moni hukkui.
Sillanpää menetettiin 9. heinäkuuta. Kaksi päivää aiemmin oli sattunut yksi jatkosodan kiistanalaisimmista tapahtumista, kun noin 30 suomalaista jäi vangiksi Äyräpään kirkonraunioiden alueelle.
Suomalainen tykistö ampui kirkonmäelle, jossa tiedettiin olevan omia miehiä saarroksissa. Jälkikäteen selvisi, ettei suomalaisille aiheutunut tappioita.
Vuoksen ylimenon jälkeen taistelut jatkuivat Vuosalmen puolella mutta hiljenivät pian.
Asemasota jatkui aselepoon, 5. syyskuuta, saakka.
Taistelussa kuoli, haavoittui tai katosi 9000 suomalaista ja yli 13000 neuvostoliittolaista.
Terv. Inkeri
Äiskä jätti sopivasti mainitsematta, että Suomen Aatu kylläkin käski tasajalkaa pommpien ampua omia, mutta tykistö ei "osunut". Vähentääkö se muka jotenkin Aatun pilttaroinnin halveksittavuutta. Ettei vaan olisi herroista tykkimiehistä löytynyt sitä ehtaa suomalaista isänmaallisuutta, joka Härre Storhärreltä puuttui ja suuntaus mennyt sopivasti hutiin ja tästä syystä suomalaistappiot jäivät sillä kerralla toteutumatta. Totuushan on se, että suomalaiset komentajat peesasivat näissä asioissa täysin idoliaan, hevosmies Mannerheimia, joka puolestaan pillastui Viipurin menetyksestä ja aloitti tästä menetyksestä toimenpiteet pakenevien rankaisemiseksi.
Äiskä jätti sopivasti mainitsematta, että Suomen Aatu kylläkin käski tasajalkaa pompien ampua omia, mutta tykistö ei jostain syystä "osunut" omiin. Vähentääkö lopputulos muka jotenkin Aatun pilttaroinnin halveksittavuutta. Ettei vaan olisi herroista tykkimiehistä löytynyt sitä ehtaa suomalaista isänmaallisuutta, joka Härre Storhärreltä juuri sillä hetkellä puuttui ja suuntaus meni sopivasti hutiin ja tästä syystä suomalaistappiot jäivät sillä kerralla toteutumatta. Totuushan on se, että suomalaiset komentajat peesasivat näissä omien tappamispuuhissa täysin idoliaan, hevosmies Mannerheimia, joka puolestaan pillastui Viipurin menetyksestä ja aloitti tästä menetyksestä ankarat toimenpiteet käskyjä noudattamatta jättävien rankaisemiseksi. Tämä kannattaa ottaa huomioon tilanteen kriittisyyden ohella kesän 1944 tapauksia arvioitaessa.
PsK oli ainakin aiemmin aliupseerikoulu.
oma typeryyttään, tyhmyyttään ja ammattitaidottomuuttaan. Osin tästä syystä nousi "sankariksi".
Ei Adolf ole missään mielessä sotasankari.
Korkeintaan typerys! Kaiken hemmetin näköisiä kohjoja Suomessa on hyysätty vuosikymmenet sotasankareina. Hyi hitto!
Oletko varma, että kaikki olivat niitä uimataidottomia?
Tuo henkilö, joka tuon kertoi (siis eräs niistä vastarannalle jääneistä), kertoi sen positiiviseen sävyyn.
"Se oli kuin komentajan viimeinen tervehdys".