Kylläpä meillä...

Miitukka

...vahdittiin kinkkua! =) Keittiöstä ei oikein malttanut meidän hauveli pysyä poissa, kun uunista tulvi niin herkullinen tuoksu. Sitten, kun kinkku oli paistopellillään parvekkeella jäähtymässä, piti aina lähteä mukaan kun joku meni parvekkeelle sauhuttelemaan. Parvekkeen lattialla maaten tuijotti herkeämättä sitä suurta herkkua, välillä piti oikein vinkaista, kun ei ollut lupa mennä lähemmäs nuuhkimaan. Muutaman kerran joutui, ressu, vielä juoksemaan kinkun perässä, kun vietiin kinkku takaisin uuniin kuorrutettavaksi, leikattiin keittiössä viipaleiksi ja lopulta olohuoneen ruokapöydän "kunkuksi". Aattoruokailun ajan makasi ruokapöydän alla, ettei vaan jäisi huomaamatta, milloin ihmisten ruokailu päättyy ja on hänen vuoronsa.
Eipä ole ennen mikään ruoka tuoksunut koiran nenussa noin taivaalliselta! =D

10

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n.sorsa

      fifi kinkkua, pikkanen, kun tietää saavansa vatsansa täyteen ilman vahtaamista. Nyttenkin on kupissa toisessa jouluruokia ja toisessa kupissa on kuivamuonaa. Meillä koira syö samaan aikaan, kun ihmiset, kuppi on syöty tyhjäksi lähtee touhuumaan omiaan. Poikkeuksena on hänen herkkut ruisleipä/ pizza silloin vahdataan.

      • Miitukka

        hauvelin ensimmäinen joulu, siis myös ensimmäiset kinkun tuoksut. =) Pipareita kävi vohkimassa salaa, kun nuorimmainen niitä leipoi eikä ymmärtänyt, että kyllä ne siitä häviää, jos ihan "tarjolle" jättää! Kun ei tuolla vajaan vuoden ikäisellä vielä ole nuo käytöstavat ihan hallinnassa. Osaa käyttäytyä, kun on silmäpari vahtimassa, mutta a'vot, kun jää yksin herkkujen kanssa!!! :) Niinhän tuo on kuin pieni lapsi, kun silmä välttää... =D

      • n.sorsa
        Miitukka kirjoitti:

        koulutuksessamme vikaa vai onkos fifi vain kiltti aina ollut.

        Viime vuonna sillä oli esinmäinen joulu ei ollut siloinkaan kiinostunnut ruokapuolesta.

        Tänäjouluna sentään on syönnyt laatikoitakin, kun viimejouluna söi vain kinkkua.

        Missäköhän vaiheessa fifi alkaa varastelemaan ruokaa ensikuussa täyttää 2.v eikä kertaakaan ole ruokaa varastannut, oikeastaan aika harvinainen tapaus, kun olen tottunnut,että koirat varastelevat ruokaa.

        Ei se kyllä ole ihan tavallinen koira muutenkaan siinä missä toiset koirat tykkää pahoista koirien herkuista, niin fifi tykkää vain perinteisestä koirien herkuista "ruisleivästä" ilman lisukkeita.

        On tehty, niin monet testit pikkaselle toisessa kädessä saattaa olla lihapulla nam sanoo musti ja rekku fifimme sanoo hyi ja ottaa toisesta kädestä ruisleivän ja herkuttelee sitä, senjälkeen vasta lihapulla.

      • Miitukka
        n.sorsa kirjoitti:

        ..no tuskinpa sentään koulutuksessa vikaa (toivottavasti ei meilläkään..) =D Jotkut hauvat vain ovat ihan luonnostaan fiksuja! Taitaa tuo meidän rekku tietää, että emäntänsä rakastaa koiria, joilla on "pelisilmää"!
        Aikoinaan olin kissan emäntä, täytyy sanoa että kyllä silläkin omat juonensa oli, ja hyvin tiesi, miten minut saa hulluuden partaalle! =D

        Itsekin vaihdoin koulutusherkuiksi näkkärin. Jotenkin tuntui siltä, ettei niitä kaupan herkkunappuloita voi joka käänteessä tarjota. :( Välillä ihan täysjyväleipää käytössä. En ole ihan varma, tuleeko liikaa suolaa siinä sivussa, toivottavasti ei...

        Ihana nimitys tuo "fifi" dalmiksestasi!!!

        tuo fifi, kun vähän huvittaa dallujen säkäkorkeudet pitää täällä nimitellä sitä fifiksi.

        Vaikka ressukka on yläsäkässä 61cm on se silti pienempi, kun suurinosa dallu uroksista mitä minä olen nähnyt.

        Oikeassa elämässä sitä kutsutaan lörö: ksi.

        Ei hän se ole yhtä hieno, kun rekkarin papereissa oleva nimi, mutta näyttää kelpaavan sille.

        Ei voi sanoa tota fiksuksi opettaa jonkun asian kunnolla, niin unohtaa jo puolentunnin päästä opetuksen.

        Fifimme motivaatio herkku on juusto on valmis tekemään sen eteen ihan mitä tahansa.

        Venähtää myöhäiseksi näköjään kolmelta ehkä pääsee nukkumaan on erinäisiä hommia kesken.

        että "fifi" on hänen pulinapalstanikkinsä! =) Aina se nimitys kuitenkin saa hymyn huulille, kun tietää mitkä koirat sitä nimitystä yleensä kantaa...

        Itse odottelen nukkumattia saapuvaksi. Mese jo hiljentyi, joten pitää kaiketi itsekin yrittää siirtyä sudokujen pariin. Toisaalta ihan hyvä, että nämä vapaapäivät taas loppuu hetkeksi. Jos vaikka onnistuisi pääsemään normaalirytmiin taas kiinni, kun ei huoli Äidistäkään enää niin paina...

    • Meillä oli aikoinaan molossimamma,joka melkein eli syödäkseen.Ei ollut mitään,mistä se olisi kieltäytynyt :O)

      Aina kun kinkku oli jouluyön uunissa,niin se päivysti koko yön uunin edessä.Ei taatusti olisi kinkkua kukaan vienyt.Aamulla se oli sitten silmät ristissä valvomisesta,eikä olisi edes aamupissalle lähtenyt.

      No sai sitten toki kovasta työstä kinkkua palkaksi,niin sitten malttoi jo suosiollisemmin uloskin lähteä :O)

      Kerran se söi puolikkaan sipulinkin,raa`an,kun koitin missä raja kulkee.Ei kulkenut missään,aina maistui ja missä vaan.
      Silakkamarkkinoilla kerran eräs kojunpitäjä syötti sille kilon silakoita,kun ei uskonut,että ei se muutamasta ole moksiskaan.Sitten lopetti,kun meinasi,että syö koko kojun bankroffiin.

      • Miitukka

        Raakaa sipulia??? Johan oli kaikkiruokainen mamma!!! =)

        Oudoimmat (omasta mielestäni) mitä meillä on tarjoiltu ja kelvanneet, olivat raaka lanttu ja banaani. Sipuliakin kerran kokeilin, kun pyöriskeli jaloissa ruokaa laittaessani. Nuolaisi kyllä, mutta siihen sitten jäikin. Ruokakupista häviää kaikki, mitä sinne keksii laittaa (en tosin raakaa sipulia ole laittanut), niin rosolli, herneet, lanttulaatikko ja tietenkin se kinkku. Silliäkin voisi syödä, jos ruuan joukossa sattuisi olemaan, en kuitenkaan sitä tohdi laittaa. =D

      • Miitukka kirjoitti:

        No niin oli.

        Ei meillä yksikään ole ruuan kanssa kronklannut,vaan suurinpiirtein kaikki menee.
        Mutta toi oli kyllä yliveto.
        Yöduunissa kun oli,niin kävi aina tauolla vetämässä snagarilla hampuraiset tai hotdogit,ja kaikilla mausteilla toki.
        Että oli maha sillä myös rautainen.

        Se oli muutenkin melkoinen persoona.Voisi sanoa,että yksi rodun "legendoista".
        Ja tuon ruokahalun voi myös pistää siihen piikkiin :=)))

      • Miitukka
        molossi kirjoitti:

        ovat tosi ikimuistoisia! Ainahan kaikki eläimet ovat omia persooniaan, jotkut vaan ovat sitä ylitse muiden! Uskon, että Sinulla on monia mieleenpainuvia hetkiä kanssaan ollut! =)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      2891
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      63
      2730
    3. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      23
      2082
    4. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      69
      1695
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      143
      1483
    6. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      181
      1430
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      111
      1401
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      139
      1355
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      90
      1314
    10. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1181
    Aihe