Orgiakuningattaren uhri

Florian säpsähti hereille. Hän ravisteli päätään ja sai katseensa terävöitettyä. Missä hän oikein oli? Ensimmäiseksi poika tajusi seisovansa alastomana kahleissa - hänen ranteensa oli kiinnitetty kattoon niin että hän joutui pitämään käsiään lähes suorana ylhäällä. Huone oli iso ja hienosti kalustettu. Se oli selvästi jonkun makuu- ja oleskeluhuone sänkyineen, divaaneineen ja tuoleineen. Sitten Florian tajusi, että huoneessa ei ollut lainkaan ikkunoita, vaan valo tuli öljylampuista. Yhdellä seinällä oli vankka ja raudoitettu ovi. Seuraava havainto oli säikähdyttävämpi: kaikissa tuoleissa, divaaneissa ja vuoteessa oli kahleet, joilla niille asetettu onneton uhri voitiin kahlita avuttomaksi istumaan tai makaamaan.

Kauhistunut Florian kääntyi hitaasti kahleissaan nähdäkseen loput huoneesta. Näky oli hirvittävä. Huoneen toinen puoli oli sisustettu kidutuskammioksi. Keskellä oli venytyspenkki, ahjossa kuumenivat jo erilaiset pihdit ja poltinraudat, kahleita roikkui seinillä ja katosta, ruoskia oli valmiina pöydillä. Florian haukkoi henkeään. Tämän täytyi olla Livian tekosia. Nainen halusi henkilökohtaisesti rangaista häntä sukuriidan tapahtumista, joissa molempien perheenjäseniä ja palvelijoita oli kuollut tusinoittain.Florian ymmärsi olevansa täysin vangitsijansa armoilla. Mitä tämä päättäisikin tehdä, Florianin olisi vain alistuttava.Niinpä poika jäi odottamaan piinaajan saapumista.

Pian ovi aukeni ja Livia astui sisään suunnilleen Florianin ikäisen orjapojan seuraamana. Poika oli tumma, kiharatukkainen ja hänen yllään oli vain lannevaate.
- Tajuatkin varmaan, että olet talomme kellarissa. Sinun on turha koettaa paeta. Vaikka pääsisitkin pakoon, olet edelleen keisarin kuolemaan tuomitsema ja päädyt takaisin ristille. Lisäksi tuomarit kiduttavat sinua saadakseen tietää, kuka sinut vapautti. Ja voit uskoa, että minun syyttämiseni ei mene läpi.
- Ymmärrän, Florian sanoi. - Minä olen kai virallisesti jo kuollut teloitettuna?
- Aivan. Ja nyt aion kiduttaa ja nöyryyttää sinua itse, Livia totesi hymyillen.
- Miksi vihaat juuri minua niin että tahdot kiduttaa kuoliaaksi? En minä ole ollut päättämässä perheesi murhauttamisesta. En olisi halunnut sekaantua koko juttuun, Florian kysyi melkein anellen. Livia tuli hänen viereensä ja tarttui poikaa molemmin käsin tämän tiukoista pakaroista. Hän puristi niitä ja alkoi sitten hitaasti hivellä.
- Hölmö poika, en minä sinua vihaa. Hyvä vain että sukusi päästi päiviltä typerän perheeni. Nyt koko sukumme mahti on yksin minun käsissäni tyydyttääkseni jokaisen mielitekoni. Olen aina himoinnut sinua. Himoinnut armoilleni piinattavaksi ja rakastettavaksi. En minä sinua kuoliaaksi kiduta, vaan sinusta tulee yksityinen leikkikaluni. Ja leikki alkaa nyt!

Livia kävi hakemassa seinältä metrisen nahkaruoskan. Sitten hän antoi merkin orjapojalle, joka polvistui Florianin eteen. Poika tarttui Floriania pakaroista ja alkoi lipoa tämän kalua kielellään. Florian ei ollut koskaan harrastanut seksiä miesten tai muiden poikien kanssa, vaan oli tyytynyt orjatyttöjen tarjoamiin huveihin. Hän tajusi, että Livian järjestelyiden vastustaminen ei voisi olla hyödyksi, joten hän yritti rentoutua ja antaa orjapojan kiihottaa itseään. Pian Florianin kulli nousikin ja orja saattoi aloittaa imemisen.

Ruoska läjähti Florianin selkään aivan yllättäen ja poika parkaisi tuskasta. Suihinotto jatkui.
- Ruoskin sinua nyt samalla kun poika imee. Älä anna ruoskinnan mitenkään häiritä, sillä se joka tapauksessa jatkuu, kunnes sinulta tulee, kestipä se kuinka kauan hyvänsä.
- Ei, armoaaaaaahhh! Florian huusi kun ruoska iski uudestaan.
Livia jatkoi pieksäntää. Ruoska iski milloin Florianin selkään, milloin reisiin tai pakaroille. Välillä hän antoi tuskaa tuottavan raipan kietoutua myös pojan vatsapuolelle. Jokaista iskua seurasi kirkas tuskanhuuto ja pojan vaalealle iholle jäi punertava juomu. Florianin oli mahdoton tuskassaan keskittyä kiihotukseen, joten piina vain jatkui ja jatkui. Livia tajusi, että voisi ruoskia Florianin kuoliaaksi, joten hän harvensi iskujen väliä. Viimein pojalta tuli hänen ollessaan jo tajunnan rajamailla. Livia jätti ruoskitun pojan roikkumaan kahleisiinsa orjan vartioimana ja palasi yläkertaan syödäkseen loppuun Italian vuorilta tuodun makeanjäisen sorbetin.

Orjapoika Khai katseli kahleissa riippuvaa Floriania ja mietti emäntänsä antamaa tehtävää. Miten hän saisi parhaiten peloteltua uutta uhria niin, ettei tämä ymmärtäisi mistä on kyse? Lopulta hän päätti kättää hyväkseen Florianin tiedonhlua kohtalostaan.

Ruoskanjäljet kirvelivät yhä Florianin selässä, mutta pää oli jo selvempi.
- Päästä minut irti, tässä on hankala olla, hän pyysi Khailta.
- En voi, emäntä kielsi, orja vastasi.
- Mitä minulle nyt tapahtuu, voitko kertoa?
- Aterian jälkeen emäntä suunnitteli kiduttavansa sinua vielä uudestaan. Hän puhui "näyttämisestä". Eli joudut varmaan koville heti alkuun. Myöhemmin hän varmaan sitten kiduttaa vähemmän ja nöyryyttää enemmän, Khai selitti.
- Mitä se tekee, Florian kysyi säikähtyneesti.
- Venytyspenkki on varmaan pahin. Siinä kun on, niin tuntuu että koko vartalo repeää, eikä voi hengittää. Ja jos se vääntää liikaa, voivat kädet revetä irti. Niin kävi yhdelle naisorjalle. Polttoraudat ovat myös kamalia, emäntä varmaan käyttää niitä samalla kun kärsit piinapenkissä. Silloin tekisi mieli käpertyä kokoon mutta ei voi kun on venytettynä, Khai selitti rauhallisesti.
Florian kuunteli kauhuissaan.

Orjatar oli noin kahdenkymmenen, ruskeahiuksinen, hoikka ja melko pienikokoinen. Florian katseli kuinka Livia kahlehti naisen samoin kuin hänet itsensä oli kahlittu. Orjatar joutui seisomaan varpaillaan, jotta ylettyi lattiaan. Lisäksi Livia kahlitsi onnettoman naisen jalat niin ettei tämä voinut eleelläkään suojata alastonta vartaloaan tulevilta kidutuksilta.
- Voit aloittaa poika, Livia sanoi Khaille, joka oli asettunut Florianin taakse ohut ruokokeppi kädessään. Khai heilautti keppiä ja antoi sen iskeä Florianin pakaroille. Kipu oli terävä, mutta poika kesti sen valittamatta ja katse nauliutuneena naiseen, jota Livia pian kiduttaisi.

Hehkuvat pihdit lähestyivät orjatarta. Tämä katsoi niitä herkeämättä ja henkeään haukkoen, mutta ei pyytänyt armoa tai rimpuillut kahleissaan. Florian ymmärsi, että tämä ei ollut naisen ensimmäinen kerta Livian kidutuksissa. Sitten pihdit koskettivat orjattaren kyljen pehmeää ihoa. Nainen kirkui tuskasta. Florian näki Livian lipovan huuliaan kun tämä väänsi hehkuvilla pihdeillä pienen palan orjattaren ihoa irti. Naisen huuto vaimeni heikoksi valitukseksi. Vasta nyt Florian kiinitti huomiota omaan piiskaukseensa, joka jatkui herkeämättä.

- Kohta on sinun vuorosi kärsiä oikeassa kidutuksessa, Livia lupasi Florianille.

Florian muisti Khain kertomuksen piinapenkin kauhuista. Tuska ei ollut vielä erityisen paha vaan hänet oli jätetty yksin virumaan kidutuskammioon ja odottamaan varsinaisen kidutuksen alkamista. Eikä Florian voinut muuta tehdäkään. Hän makasi venytyspenkillä selällään ja alastomana, raajat hieman harallaan.Laite oli sen verran kireällä että hän ei voinut liikuttaa kuin sormiaan ja varpaitaan. Rautakahleet hiersivät tuskallisesti pojan nilkkoja ja ranteita. Hänelle ei oltu jätetty edes valoa, vaan hän joutui viettämään pelon täyttämän odotusajan täydellisessä pimeydessä.

Livia katseli salaluukusta, kuinka hänen orjattarensa Zebia saapui kidutuskammioon ja sytytti öljylamput. Naisen alastomalla vartalolla näkyivät vielä aiemmin päivällä suoritetun kidutuksen merkit. Hän näki myös hien Florianin vartalolla. Kellari ei ollut eritysen lämmin, joten sen täytyi olla tulosta venytyksestä ja kauhusta. Livia lipoi huuliaan mielihyvästä.

Florian tunsi kuinka Zebia puristi hänen kaluaan kevyesti.
- No niin poika, olenko minä sinusta himoittava, orjatar kysyi.
- Ky-kyllä, Florian takelteli hieman mietittyään, mitä naiselle kannattaisi vastata.
- Haluaisit siis saada minut nyt?
- Kyllä, mielellään, poika sanoi nyt jo varmemmin.
- En usko sinua, kehosi pitäisi osoittaa se, mutten näe merkkejä halusta. Ehkä sinua pitää rohkaista, Zebia sanoi ja käveli piinapenkin kammelle.
- Ei en minä voi, älä, Florian aneli.

Poika tunsi kuinka hänen alaston vartalonsa venyi milli milliltä Zebian kääntäessä hitaasti ja armottomasti kidutuslaitteen kampea. Tuska ei tuntunut vain lonkassa ja hartioissa vaan selkärankakin ojentui ja vatsalihakset kiristyivät. Venytys painoi myös pojan keuhkoja ja hänen oli ponnisteltava saadakseen vedettyä henkeä. Florian ei voinut ajatellakaan ylpeyttään vaan hän kirkui tuskasta lakkaamatta niin kauan kuin Zebia jatkoi venytystä ja jäi sitten huohottamaan voimattomana.

- Ihminen voi kestää veyttämistä kolme tai neljä tuumaa ennen kuin kädet lähtevät sijoiltaan. Sinua on nyt venytetty tuuman verran ja tämä vain pahenee tästä. Etkö mieluummin haluaisi osoittaa himoasi ja rakkauttasi minulle, Zebia kysyi ja laski kätensä Florianin nivusille.
- Minä en pysty tässä. Päästä minut irti ole niin kiltti, poika aneli tuskissaan.
- Ei kelpaa, tarvitset näköjään lisää venytystä, Zebia totesi ja alkoi taas vääntää kampea. Florianin tuska oli entistä kovempi. hän huusi ja rukoili armoa sekaisin, mutta mikään ei auttanut armottoman kiduttajan hellyttämisessä. Lopulta poika menetti tajuntansa tuskasta.

Herätessään Florian ymmärsi olevansa edelleen piinapenkissä venytettävänä. Hän haukkoi ilmaa keuhkoihinsa, joita ei tahtonut saada täyteen. Hiki virtasi valtoimenaan. Sitten hän tajusi, mitä Zebialla oli kädessään - hehkuva rauta, jonka pää oli muotoiltu teräväksi koukuksi. Nainen hymyili viekoittelevasti.

- Ehkäpä tämä saa sinut vakuuttumaan siitä, että tyydyttämiseni kannattaa, hän sanoi ja toi raudan lähelle Florianin nivusia.
- Eii, älä, minä rukoilen sinua, älä tee mitään sinne... Zebia ei välittänyt pojan rukouksista vaan painoi raudan armottomasti tämän kireille vatsalihaksille. Rauta poltti Florianin alavatsaan pitkän juomun, josta nousi pistävä palaneen haju. Florian tunsi käryn huutaessaan ja se sai hänet lähes oksentamaan.

Zebian irrotettua raudan poika ei voinut kuin katsella naista. Tuska oli ollut niin jäkyttävä, ettei hän osannut enää edes pyytää armoa. Nainen liikutti yhä punahehkuista rautaa taas kohti hänen suojatonta kehoaan. Poika yritti rimpuilla, mutta se oli turhaa. Heltymätön piinapenkki piti hänet tiukasti paikoillaan ja täysin Zebian armoilla. Koukun kärki koski Florianin reittä ja poika huusi taas. Hän tunsi kuinka terävä ja polttava rauta tunkeutui hitaasti reisilihaksen sisään. Sitten Zebia riuhtaisi ja koukku repaisi muutamia lihassäikeitä Florianin reidestä. Verta ei poltetusta haavasta vuotanut.

- Eikö vieläkään, Zebia kysyi ilkamoiden.
- Mitä sillä on väliä? Rääkkää minua nyt vain, kun Livia on kerran niin käskenyt. Florian oli jo ymmärtänyt, että nainen kiduttaisi häntä joka tapauksessa.
- Hyvä on, toivottavasti et ole niitä ihmisiä, joiden selkäranka katkeaa ennen kuin kädet menevät sijoiltaan, Zebia sanoi ja alkoi taas kiristää piinapenkin kahleita. Alaston poika tärisi tuskasta ja huusi yhä uudestaan ja uudestaan.

kai se poika kastroidaan vielä tms..

Florianin kasvoilla oli rautanaamio. - Eräänlainen kypärä, joka peitti kasvot silmiä ja suuta lukuunottamatta. Lisäksi naamioon kuului pojan suuhun tunkeutuvat raudat, jotka pitivät hampaita hieman raollaan ja estivät puhumisen. Naamion sisäpinnalla oli tylsiä teriä, jotka painoivat kipeästi Florianin päänahkaa rikkomatta silti ihoa ja se oli lukittu kaulasta niin, ettei poika olisi voinut irrottaa sitä, vaikkei hänen käsiään olisikaan ollut sidottu selän taakse.

Ranteita hiertävä köysi ei kuitenkaan ollut Florianin huolista suurimpia. Kaulan hirttoköysi oli paljon pahempi. Se oli kiinnitetty juhlasalin kattoon ja kuristaisi Florianin, jos tämä putoaisi siltä pieneltä jakkaralta, jolla hän oli joutunut seisomaan jo parin tunnin ajan orgioiden huvinumerona. Florian tunsikin muutamia nyt jo selvästi humalaisista juhlijoista, jotka kuuluivat Rooman rikkaiden sukujen nuorempiin edustajiin. Välillä poika toivoi, että joku tunnistaisi hänet, mutta se oli turhaa naamion takia, eikä siitä muutenkaan seuraisi kuin tuskallinen kuolema. Kenties Liviakin joutuisi ikävyyksiin, mutta mitäpä hän siitä hyötyisi korppien ruokana ristillä.

Nuori, hieman humalainen mies lähestyi Floriania. Mies oli hieman alle kahdenkymmenen, tumma ja hänen kasvonsa näyttivät etäisesti tutuilta. Useampikin nainen oli jo käynyt koskettelemassa avuttomana seisovaa Floriania, mutta miehet olivat keskittyneet muuhun.

- Tunnetko minut, mies kysyi. Florian pudisti päätään, koska ei voinut puhua. - Vai niin, et selvästikään arvosta sukuani niin kuin orjan tulisi. Taidanpa hieman opettaa sinulle tapoja, ettet heti unohda Gaius Scipiota.
Florian kirosi mielessään, kun ei ollut muistanut tuota sotilassuvun ylpeää vesaa heti. Mutta tuskinpa nyökkääminenkään olisi häntä pelastanut. Gaius piinaisi häntä joka tapauksessa jollain verukkeella, eikä poika voinut kuin toivoa, ettei mies tulisi samalla hirttäneeksi häntä. Eräs orja toikin saman tien Gaiukselle pikkusormen paksuisen notkean ruokokepin.

- Myönnätkö, että olet ansainnut kuritusta, Gaius kysyi. Florian nyökkäsi, jottei ärsyttäisi miestä uppiniskaisuudella.
- Hienoa, sitten saatkin oikein kunnon käsittelyn, Gaius sanoi ja kohotti kepin valmiiksi lyöntiin. Florian sulki silmänsä ja odotti kipua. Ruokokeppi vihelsi ilmassa ja iski pojan vasempaan reiteen. Kipu oli terävä, muttei mitään verrattuna Florianin aiemmin kokemiin kidutuksiin. Gaius jatkoi piiskausta ja keppi iski alastoman Florianin pakaroille, reisille, pohkeisiin, vatsaan ja kylkiin. Florian voihki hiljaa kivusta, mutta oli lähinnä huolissaan siitä, että kiveksiin osunut isku saattaisi suistaa hänet jakkaralta kuristumaan kuoliaaksi. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan pian Gaius lopetti piinan.

- Taidat muista minut pitkään, mies kysyi. Florian nyökkäsi nöyrästi ja jätti päänsä painuksiin niin kuin kuritetulta orjalta edellytettiin. Gaius hymyili Florianin yllätykseksi löysytti hirttosilmukkaa niin, että sai sen pujotettua pois pojan kaulasta.
- Tule alas ja mukaan, Gaius sanoi.

Mies tuuppasi pojan huoneeseen ja veti oven perässään kiinni. Tämä oli yksi Livian vierashuoneista.
- Voit uskoa, että hämmästyin, kun näin jonkun tusinaorjan sijasta kuolleen pojan ilmielävänä keskellä orgioita, Gaius sanoi. Kauhu kouraisi Florianin vatsaa. Päätyisikö hän nyt takaisin ristille kuolemaan hitaasti janoon? - Enkä sinua kylpylässä katsellessani voinut kuvitellakaan, että joskus saisin sinut armoilleni, mutta siinä sinä vain olet. En tiedä, miten Livia on saanut sinut keinoteltua tänne, mutta eiköhän hän ole jatkossa valmis antamaan sinua välillä lainaksi vastineeksi siitä, etten paljasta tätä pikku salaisuutta.

Puhe helpotti Florianin kauhua ja hän nyökkäsi varovaisesti.
- Mutta nyt saat näyttää, mihin sinusta on. Et näköjään pysty puhumaan, mutta imemään varmaan kykenet, Gaius sanoi ja veti lannevaatteensa alas. Florian katseli säikähtyneenä miehen puolikovaa elintä. - Polvilleen ja tyydytä minut!
Florian polvistui hitaasti, kädet yhä selän taakse sidottuina. Hän epäröi hieman mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, kuin alistua nöyryytykseen. Niinpä hän alkoi imeä Gaiusta ja välillä kiihottaa tätä kutittelemalla terskaa kielenkärjellä. Gaiuksen kalu tunkeutui hänen suuhunsa ja viimein mieheltä tuli pojan kurkkuun.
- Niele ne, kuului armoton käsky.

Florian seisoi alastomana kellarissa Livian edessä. Livia limäytti häntä kipeästi poskelle, mutta poika kesti sen valittamatta.
- Sinä hölmö. Miksi annoit Gaiuksen tunnistaa itsesi? Nyt joudun lainaamaan sinua hänelle ja ehkä jopa hankkiutumaan sinusta eroon, jos Gaius päättää laverrella. Sitäkö haluat tollo?
- Gaius tunnisti minut aivan itse. En voinut sille mitään, Florian sanoi rauhallisesti. Hän arvasi jo joutuvansa rangaistuksi, sanoipa mitä tahansa, eikä hän halunnut turhaan ärsyttää Liviaa.
- Valehtelet, Livia kivahti ja läimäytti uudestaan pojan kasvoja. - Saat maksaa siitä tänään.

Kahleita oli kolme ja ne roikkuivat katosta muodostaen pari metriä sivuiltaan olevan kolmion. Kahleista kaksi ulottui noin metrin korkeudelle maasta ja yksi reilusti lattialle. Kaikkiin oli kytketty vinssi, jolla niitä saattoi nostaa ja laskea. Livia kiinnitti Florianin ranteet kahteen korkeammalla olevaan kahleeseen niin, että pojan oli seistävä kädet levällään. Kolmannen kahleen nainen kytki Florianin oikeaan nilkkaan.

Sitten Livia alkoi vääntää vinssiä niin, että Florian joutui nostamaan jalkansa ilmaan. Ketju nousi yhä ylemmäs ja ylemmäs. Alaston poika joutui nojaamaan eteenpäin kädet yhä levällään ja seisomaan yhden jalan varassa. Livia vinssasi jalkaa ylös, kunnes se oli selvästi pojan pään yläpuolella ja tämän vartalo oli vaaka-asennossa.
- Siinä saat nyt olla vähän aikaa ja miettiä, mitä tuli tehtyä. Palaan myöhemmin lisäämään piinaasi.

Florian kärsi. Hän ei voinut juuri vaihtaa asentoa ja vasenta jalkaa oli pakko pitää suorassa paikoillaan, koska muuten hänen painonsa olisi kohdistunut suoraan rasitettuihin olkaniveliin ja nivusiin. Paitsi jalkaa, koko muukin keho joutui suunnattomaan rasitukseen, josta ei ollut pakotietä. Pojan vasen jalka tärisi kontrolloimattomasti ja pian sen pohje alkoi krampata. Jalan pettäessä Florianin hartiat vääntyivät tuskallisesti ja kipu oli lähes yhtä kova kuin piinapenkissä. Heti krampin lauettua hänen oli taas pakko jatkaa seisomista jalan tuskista huolimatta. Aika kului hitaasti.

Livia makasi divaanilla kahlitun pojan edessä. Orjatar Zebia kiihotti häntä hyväilemällä naisen vartaloa sormillaan ja huulillaan samalla kun tämä katseli kärsivää Floriania. Khai lähestyi Floriania hanhensulka kädessään. Hän siveli sulan kärjellä kevyesti Florianin kainaloa. sulka kutitti Floriania sietämättömästi ja hän yritti nopeasti hypähtää yhden jalan varassa poispäin. Äkkiliike väänsi kuitenkin pojan jo rasitettuja hartioita tuskallisesti ja sai tämän voihkaisemaan tuskasta. Khai jatkoi Florianin vartalon kuitettelua. Florian yritti parhaansa mukaan pysyä liikkumatta välttääkseen tuskaa. Sulka siveli hellävaraisen piinallisesti alastoman pojan kainaloita, kylkiä, selkää, reisiä ja viimein kiveksiä. Livia nuoli huuliaan katsellessaan Florianin vartalon pieniä nytkähdyksiä ja kasvoille heijastuva piinaa. Kutittaminen kesti kauan ja Florian ehti sen aikana kokea uuden jalkakrampinkin.
- Pane sulka pois ja siirry kidutuksen seuraavaan vaiheeseen, Livia sanoi lopulta Khaille.

Orjapoika otti kidutuskellarin varastoista notkean ruokokepin. Samanlaisen, jolla Gaius oli edellisenä iltana piiskannut Floriania. Tämänkertainen piiskaus oli kuitenkin pidempi ja julmempi. Khai antoi ruo'on viuhua ja läiskyä alastoman ja puolustuskyvyttömän pojan vartalon joka kohtaan. Ensin hän piiskasi käsivarret. Sitten kyljet, selän ja rinnan ja vatsankin. Florianin oli kestettävä sekä piiskauksen tuska, että tahdottomien liikkeiden aiheuttama vääntö hartioissa ja nivusissa. Livia nautti.

Kun Florianin ylävartalo oli punertavien juomujen kirjoma, Khai siirtyi pojan jalkojen kimppuun. Ensin hän piiskasi molempien jalkojen pohkeet. Erityisen kipeä paikka oli korkealle nostetun oikean jalan jalkapohja. Sen kimpussa Khai vietti pitkään ja sai Florianin huutamaan tuskasta. Seuraavaksi tulivat pojan reidet ja niitä seurasivat pakarat. Lopulta Livia antoi nyökkäämällä merkin ja Khai kohdisti iskunsa Florianin kiveksiin. Tuska oli huumaava ja Florian huusi täyttä kurkkua. Kivesten piiskaus jatkui ja Florian kirkui tuskasta. Säälimätön piiska osui kuitenkin yhä uudelleen ja uudelleen kahleissaan rimpuilevan pojan alastoman vartalon herkimpiin kohtiin. Livia hihitti kuunellessaan Florianin kirkumista. Lopulta tuskanhuudot lakkasivat kun Florian jäi tajuttomana roikkumaan kahleisiinsa.