Suren juuri tänään edesmennyttä koiraani. Kaikki muistot ovat vielä niin tuoreena mielessä. On koko aja sellainen olo, että oksentaisin. Että seinät kaatuisivat päälle... ahdistaa ihan kamalasti. Olen itkenyt tunnin välein ja ikävä hellittää vähäksi aikaa. Sitten se taas ilmestyy kuin tyhjästä. En voi nukkua omassa sängyssänikään... pitää mennä kohta autoon nukkumaan.
En ole ikinä menettänyt ketään lähimmäistä ihmistä, muutakuin isoäitini muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä se suru meni nopeammin pois... jos surinkaan ollenkaan. Tämä on kuitenkin pahinta mitä tiedän. Tiedän, että koiralle oli parempi näin, mutta se ikävä! Koska se herranjumala loppuu... olen heikko ihminen ja tämä on aivan liikaa minulle.
En ole ikinä menettänyt ketään lähimmäistä ihmistä, muutakuin isoäitini muutama vuosi sitten, mutta jostain syystä se suru meni nopeammin pois... jos surinkaan ollenkaan. Tämä on kuitenkin pahinta mitä tiedän. Tiedän, että koiralle oli parempi näin, mutta se ikävä! Koska se herranjumala loppuu... olen heikko ihminen ja tämä on aivan liikaa minulle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen menettänyt myös rakkaan lemmikkini ja muistan kuinka tyhjältä kaikki tuntui.olo oli todella paha. suruun ei auta kuin aika. kaipaus ei pääty milloinkaan,jouluna katsoin rakkaan koira-kaverini kuvaa, ja huh miten tuntui haikeelta. enpä muuta voi kuin kertoa terveiseni että koeta jaksaa! tv. helinä
ole ketään aidosti läheistä ihmistä, lemmikkieläimiä tulee sureneeksi syvemmin. Olet kaunismielinen ihminen, kun suret edesmennyttä koiraasi haikein muistoin, mutta sinun täytyy myös suunnata huomiosi johonkin muualle. Tutustua johonkin ihmiseen, joka vie tilaa sydämestäsi. Jos koira on kaikki kaikessa, siihen ei pidä jämähtää. Joku ihminen auttaa sinua saamaan etäisyyttä lemmikkisi menetykseen -joku jonka kanssa vietät aikaa yhtä paljon kuin koirasi. Kukaan ei tosin korvaa ketään, vaan koirasi on sinulle edelleen arvokas, mutta saamalla toisista ihmisistä seuraa tai tekemällä jotakin mielekästä (esim. kirjaa lukemalla) ikävät ajatukset kaikkoavat. Mukavia ja lämpöisiä ajatuksia Sinulle,
toivottaa itsekin koiransa menettänyt
Hei koiraa sureva!
Eläin on perheenjäsen. Se on hyvin lojaali kaikkia kohtaan ja siksi siihen kiintyy niin valtavasti. Olen menettänyt kaksi koiraa ja suru oli molemmilla kerroilla pohjattoman tuntuinen. Mutta olen varma, että sinäkin pääseet surun yli. Joskus auttaa uusi harrastus tai ehkäpä aikaa myöten uusi koiraystävä. Muista kuitenkin, että eläimenkin ikä on rajallinen ja suhteellisen lyhyt, eikä uusi korvaa entistä ystävääsi vaan on uusi persoona uusine kujeineen. Minulla on nyt 7 vuotias koira koiranen (kutsumanimi)ja tiedän, että rodulle tyypilliseen tapaan se elään n. 13-15 vuotiaaksi. En kuitenkaan aio valmistautua mihinkään, vaan nautin näistä hetkistä otukseni kanssa. Nauti sinä muistoista ja sure reilusti.
sama oli minulla makasin vaan ja itkin siitä ei loppua meinannut tulla koko ajan mielessä ja kauhea ikävä siinä meni kuukausia kunnes sitten rupesi muutakin ajattelelemaan mutta koskaan tuo rakas koirani ei unohdu mutta nykyään pystyy jo itkemättäkin häntä muistelemaan toivon sinulle paljon jaksamisia
Silloin pari vuotta sitten, kun nuorempi koiristani kuoli äkillisesti (tosin jo 10 v.), oli suru ja tuska ihan valtava. Piti olla töistäkin pois, kun ei itkusta vaan tullut loppua. Seuraksi jäi vielä toinen koirani, 12-vuotias. Tämä lähti koiraenkeliksi puoli vuotta edellisen jälkeen, hyvin sairaana. Silloin en osannut itkeä lainkaan, vaikka koira taatusti oli aivan yhtä rakas, ellei rakkaampikin, kuin tämä aikaisemmin kuollut. Silloin sen hyväksyi paljon paremmin, kun toinen oli niin kipeä.
Nyt jaloissa kiehnää taas kaksi uutta kaveria, mutta vieläkin vanhoja poikia muistetaan viemällä kynttilöitä haudalle muulloinkin kuin jouluna.
Suru hellittää kyllä, usko pois. Muistoja ei kukaan sulta vie pois, ja vielä jonain päivänä muistelet hymyillen yhteisiä hetkiänne.
Jaksamista!
Olen kokenut sen monta kertaa ja aina se on yhtä raskasta. Jaksamisia sinulle!
Katso eteenpäin.. ja kun suru alkaa hellittää niin hanki itsellesi uusi karvainen ystävä.
"Eräänä päivänä Jumala soitti
aamulla siinä onneaan koitti
tahtoi Mustin vierellensä
kultaisen koiran rinnallensa
Musti mietti tovin ja kaksi
menipä tämä nyt vaikeaksi
Nuoreksi tulen ja kivut pois
etkö sinä tämän ystävälles sois
Niinpä Musti pakkasi pienen kassin
otti mukaan lelut sekä passin
Nyt se istuu sateenkaaren päällä
katselee meitä huonollakin säällä
Äiskä älä sinä itke siellä
me kohtaamme tällä samalla tiellä"
***
"Jos Luoja ei mua sulje taivahastaan
tiedän portilla sun käyvän vastaan"
***
Rakkaudella 9.9.2005 poisnukkuneelle koiraenkelilleni, jota en unohda milloinkaan.
Helena
Sama taalla mutta masennuin todella pahasti frettini kuoleman jalkeen. En puhunut kenellekkaan moniiin viikkoihin, itkin omassa sangyssani, en halunnut nousta sangysta enaa ikina..ja kauppiskin jai kesken frettini kuoleman takia.. en halunnut enaa edes syöda. Halusin nukkua vain silla unissa olin aina frettini kanssa yhdessa. Nytten on jo paalle vuosi frettini kuolemasta ja en viellakaan ole kadottanut hakkia omasta huoneestani, viela on hiekka-astiakin omalla paikalla..Kamala ikava! Jotenki meidan fretti oli vaan niin tarkea, olin mielummin kotona / ulkona frettini kanssa kuin kavereiden kanssa..
Kirjoitat koiraako suren ? ihan kun olisin joku aika sitten itse sen kirjoittanut....
En ollut kokenut kuolemaa koskaan niin läheltä kun 2005 jouduin lopettamaan sairaat 15,5v ja 13,5 v. rakkaat koirani yhtä aikaa...
Sama minulla, mummot olivat kuolleet kun olin lapsi , ei niistä jäänyt sellaista tunnetta, mitä kuolema on....
Surin ja itkin koiriani, uudet pikku koirat saivat lopulta vanhat koirani muuttumaan oikeasti enkeleiksi. Muistan ne aina mutta en ikävöi niitä enää päivittäin...
Ja juuri kun olin päässyt jaloilleni ja osasin elää ilman rakkaitani sain tuntea kuoleman kuten monet sen ymmärtävät. Isäni kuoli, raskasta oli koirien pois meno mutta enpä tiedä , raskaampaa on ollut isän kuoleman jälkeen....
Joten jaksamista läheistensä menettäneille, oli se lemmikki tai ihminen, kukaan ulkopuolinen ei voi sanoa, ketä saa ikävöidä ja itkeä ja ketä ei.
Ensin kuoli koiramme, sitten kuoli mieheni. Kumpaakin olen itkennyt ja kaivannut yhtä kovasti. Kummankaan kuolemasta ei ole vielä vuottakaan. Joka ainoa hetki kummatkin ovat mielessäni. Ajattelen typerästi varmaankin, heidän olevan siellä jossain yhdessä ja katselevan meidän täällä olevien elämää. Se jotenkin lohduttaa, ikuisesti elävät kummatkin minun sydämessäni. Itse jouduin hakemaan apua lääkäristä pahimpaan ahdistukseen ja tuskaan. Se voisi auttaa sinuakin. Olin kummankin kuoleman jälkeen shokissa.