Yksityiseltä ostettu auto huonommassa kunnossa kun piti

Eli ostin yksityiseltä henkilöltä 10 vuotta vanhan VW passat auton pari kuukautta sitten hintaan 10000€. Kyseinen auto oli kalleimpia ikäluokkansa samaa merkkiä olevista mitä oli tarjolla. Myynti-ilmoituksessa auton vakuutettiin olevan erittäin hyväkuntoinen ja paikan päällää myyjä sanoi ettei autossa pitäisi olevan mitään vikaa. Tarkastimme kyllä auton paikan päällä. Ostohetkellä minulla ei ollut ajokorttia, joten en päässyt testaamaan sitä ihan kunnolla. Heti seuraavana aamuna autoa startatessa pääsi ilmoille hirveä savu, joka johtui rikkinäisestä turbosta ja kuukauden kuluessa huomattiin seuraavat viat jotka varmistettiin huoltamolta:

Turbo ja sen öljyputki täysin rikki.
Tuulilasinpyyhkijöiden moottori rikki.
Toinen istuinlämmitin rikki.
Keskuslukituksen kaukosäätö rikki.
Takajarrulevyt täysin kuluneet.
Toinen ajovalonsäätömoottori rikki.
Liian leveä kesärengas hingannut jarruputken melkein poikki.

Myyjä sanoi ostohetkellä että auto piti sellaista ääntä niinkuin pakoputki olisi rikki, mutta hän sanoi korjanneensa asian vaihtamalla osan pakoputkea ja että asia olisi kunnossa. Selvisi kuitenkin että se ääni johtuikin hajonneesta turbosta.

Korjautin suurimman osan vioista, jotka kustansivat yli 3000€ Auto oli 6 viikkoa seisauksissa.

Lisäksi moottorissa on vielä jotain vikaa jota tutkitaan dynotesteissä jonkin ajan kuluttua.

Myyjä sanoi ettei yksikään noista viosta ollut autossa ostohetkellä.

Pitäisikö myyjän mielestänne maksaa jotain takaisin kauppasummasta? Jos niin paljonko? Vai joudunko kärsimään hyväuskoisuudestani ja ajokortitta auton ostamisesta kalliin hinnan?
294074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

joutuu maksamaan. ensiksikin hankintahinta oli jo tosi pitkä, ja väärä merkki. ikäviä tapauksia. Et voi mielestäni muuta kuin niellä vahingot.

Äänestä
  • kärsii myös lompakko.turha tyhmiä kauppojansa on täällä itkeä,tuskin kukaan muu kuin sinä itse tappioitasi maksaa.

    Äänestä

Miksi et ennen ostoa tarkistuttanut autoa ?

Olisit saanut ammattilaisen kirjallisen lausunnon auton kunnosta!
Tarkistus kannattaa teettää aina kun auton ostaa autoliikkeestä tai yksityiseltä.

Nykyisessä tilanteessa sinulla on ainoa järkevä vaihtoehto yrittää keskustella myyjän kanssa.
Yksityisen myyjällä ei ole mitään pakkoa hyvittää sinulle mitään. Toinen vaihtoehto on haastaa myyjän oikeuteen noista viosta, mutta se maksaa varmasi enemmän sekä lopputulos on hyvin epävarma.

Toisaalta jos autosi on nyt priimakunnossa niin ehkä kannattaisi olla tyytyväinen? Turbohan noissa on aika yleinen vaiva ja sen käyttöikä on rajallinen. Muut viat olivat aika pieniä=halpoja.

Äänestä
  • Nuoruuden intoa liikaa. Juuri saamassa korttia ja autoon säästetty monen vuoden rahat... Tietysti jälkiviisas on helppoa aina olla. Korjaaja sanoi kyllä että epäilee jopa petosta tässä tapauksessa. Myyjä vaati rahat käteisenä ja kävi hakemassa vielä samana vkl auton Saksasta... Miettikää millainen summa 3000€ on 18 vuotiaalle opiskelijalle...

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Nuoruuden intoa liikaa. Juuri saamassa korttia ja autoon säästetty monen vuoden rahat... Tietysti jälkiviisas on helppoa aina olla. Korjaaja sanoi kyllä että epäilee jopa petosta tässä tapauksessa. Myyjä vaati rahat käteisenä ja kävi hakemassa vielä samana vkl auton Saksasta... Miettikää millainen summa 3000€ on 18 vuotiaalle opiskelijalle...

    Mielestäni sinun olisi kannattanut ostaa jokin halvempi auto ensimmäiseksi autoksi.

    Äänestä

Yksityiseltä ostettuna sinulla ei juuri oikeuksia ole. Myyjä ei ole tavallaan vastuussa tavarastaan. Liikkeestä ostettuna olisi ollut aivan eri juttu.

Äänestä
  • Mistään mitään käytännössä vasta. niin kuin täältä olemme saaneet lukea.

    Äänestä

  • autoon tuli suurehko vika kaksi päivää ostohetken jälkeen. Auto oli ylihintainen mutta menin siihen lankaan, että myyjä kehui sen olevan "yksilö". Monen viikon riitelyn jälkeenkään liike ei suostunut korvaamaan vahinkoa vaan sain lähinnä uhkauksia. Lopulta annoin asian olla. Mainittakoon, että liike oli jobbariliike, oikean liikkeen kanssa asia olisi varmaan hoitunut. Jatkossa ostan vain yksityisiltä, heiltä saa paljon edullisemmin.

    Äänestä

  • liikkeestä kirjoitti:

    autoon tuli suurehko vika kaksi päivää ostohetken jälkeen. Auto oli ylihintainen mutta menin siihen lankaan, että myyjä kehui sen olevan "yksilö". Monen viikon riitelyn jälkeenkään liike ei suostunut korvaamaan vahinkoa vaan sain lähinnä uhkauksia. Lopulta annoin asian olla. Mainittakoon, että liike oli jobbariliike, oikean liikkeen kanssa asia olisi varmaan hoitunut. Jatkossa ostan vain yksityisiltä, heiltä saa paljon edullisemmin.

    Tuntuu että nykyaikana rehellisiä kauppiaita on vaikea löytää.

    Äänestä

  • ei taida enää löytyä kirjoitti:

    Tuntuu että nykyaikana rehellisiä kauppiaita on vaikea löytää.

    rehellinen/epärehellinen. Pitääkö olla niin uusavuton ettei tiedä itse mitään. Merkkiliikkeessä saat vastauksen kyllä kysymyksiin. Toisaalta nykyinen tietosuojalaki kieltää kertomasta mitään muuta mitä ei pysty auton/autossa olevista papereista katsomaan. Eli turha kysellä esim. että onko puskurin kulma kolhaistu. Jos ei näy jälkiä niin todennäköisesti ei........tai onko myyjö seissyt kyseisen auton vieressä yötä päivää ja kun saa sen myyntiin niin sitten pystyy kertomaan kaiken. onpa uusavuttomuus mennyt pitkälle....

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    joka korjaa auton kuntoon kun siihen tulee vika. Eli kyseessä 30 te vähän käytetty maasturi joka ei pakkasilla lähtenyt käyntiin. Korjattiin pari viikkoa ja oli samanlainen korjauksen jälkeen. Ja kun muuta vikaa tuli oli ensimmäinen kommentti hirveä suunsoitto. En osta enää liikkeestä käytettyä autoa, ostan mieluummin yksityiseltä ja korjautan mieluummin omaan laskuun niin on selvä peli. Harmittaa vaan tapella liikkeen kanssa kun siellä ei niitä asioita voida kunnolla hoitaa. Ihmeellistä kiertelyä ja kaartelua, kokeillaan miten kauan asiakkaan pinna kestää. Moni kai kyllästyy ja jättää asian sikseen ja korjauttaa omaan laskuun.

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    rehellinen/epärehellinen. Pitääkö olla niin uusavuton ettei tiedä itse mitään. Merkkiliikkeessä saat vastauksen kyllä kysymyksiin. Toisaalta nykyinen tietosuojalaki kieltää kertomasta mitään muuta mitä ei pysty auton/autossa olevista papereista katsomaan. Eli turha kysellä esim. että onko puskurin kulma kolhaistu. Jos ei näy jälkiä niin todennäköisesti ei........tai onko myyjö seissyt kyseisen auton vieressä yötä päivää ja kun saa sen myyntiin niin sitten pystyy kertomaan kaiken. onpa uusavuttomuus mennyt pitkälle....

    En itse ainakaan kovin uusavuton myönnä olevani. Senverran monia autoja on tullut korjattua ja huollettua.Luotin vaan myyjän sanaan sokeasti, mutta oppihan olemaan jatkossa tarkempi.
    Kyse on lähinnä siitä että ostohetkellä oli melko vaikea huomata esim. Penkinlämmittimen tai ajovalonsäätömoottorin toimivuutta. Ja pyyhkijöidenkin vian huomasi vasta kun laittoi ne pyyhkimään täysille niin jäivät jumiin. Ja se turbovikakin oli saanut alkunsa vääränlaisista öljyistä ja myyjä antoi olettaa vian olevan korjattu. Luulisi myyjän silti tietävän usean vuoden auton käytön aikana mahdollisista vioista enemmän kuin ostaja muutaman tunnin tarkastelun jälkeen.

    Äänestä

  • liikkeestä kirjoitti:

    autoon tuli suurehko vika kaksi päivää ostohetken jälkeen. Auto oli ylihintainen mutta menin siihen lankaan, että myyjä kehui sen olevan "yksilö". Monen viikon riitelyn jälkeenkään liike ei suostunut korvaamaan vahinkoa vaan sain lähinnä uhkauksia. Lopulta annoin asian olla. Mainittakoon, että liike oli jobbariliike, oikean liikkeen kanssa asia olisi varmaan hoitunut. Jatkossa ostan vain yksityisiltä, heiltä saa paljon edullisemmin.

    Ostin seisemän vuotta vanhan Passatin Tdi Laakkoselta palvelu parasta mahdollista.Hintakin kohdallaan 7500 ekua. Ja varustus hyvä.

    Äänestä

10-vuotias auto. Alusta alkaa olla pehmeä, jos ei ole massattu ajoissa.
Myöhemmällä massauksella voi peittää pahatkin ruostepaikat.

Olen ajatellut myydä vähänajetun -01 autoni suoraan jollekin. Alusta on massattu -06. Pestyn alustan ruostepaikoista on kuvat. Ne aion näyttää ostajalle sekä kertoa muut tiedossani olevat pikkuviat.

Luulenpa, että alle 90 000 ajetulle ja merkkiliikkeessä huolletulle 1.8 farkku-Primeralle löytyy helposti ostaja.
Ei ole öljysyöppösarjaa.

Äänestä
  • Siis mitäh? Onko -01 Nissanissa jo ruosteläikkiä pohjassa? Oletko tosissasi?

    Perheessämme on -01 ja -03 Renault Meganet, joita ei ole massattu tehtaan jäljiltä. Kummallakin autolla ajetaan päivittäin loskaista ja suolattua Kehä III:a pitkin, ja kummassakaan ei ole ruostetta missään. Voit tulla katsomaan, ellet usko.

    Isoja vikoja ei ole ollut koko aikana, ja pikkuvikoja on kummassakin yksi - kummassakin yksi palanut polttimo.

    Voi tsiisus ihan oikeasti että nuo teidän nissaneiden hehkuttamiset naurattavat.

    Itselläni on ollut useampi Volkkari, eikä isäni muulla merkillä ajanutkaan v. 1954-2000. Vaihdoin merkkiä kun kyllästyin, ja omien kokemusteni perusteella Renault on laadukkaampi, sanoivat tilastot ja maine tasan ihan mitä tahansa.

    Äänestä

  • se ei ruostu kirjoitti:

    Siis mitäh? Onko -01 Nissanissa jo ruosteläikkiä pohjassa? Oletko tosissasi?

    eihän muovista tehdyt lasten lelutkaan ruostu, vaikka ovat pitkin pihoja...

    Ruosteettomaksi minäkin Primeraani luulin, ennen kuin ammattilainen pesi sen alustan painepesurilla.

    Ei katsastusmieskään osannut sanoa, mistä kohdista alusta on ruosteessa. Tiesi kuitenkin niin olevan, ja kehotti massauttamaan.
    Sinkkiä vedettiin ruostekohtiin ensiavuksi.

    Äänestä

Ihmettelen kyllä vähän tuota vikalistaa lukiessani että nuo Passatin viat eivät tulleet ilmi jos kerran "Tarkastimme kyllä auton paikan päällä". Tiensä päässä oleva turbo nyt kyllä yleensä paljastaa jotain itsestään savun tai epämääräisten äänien puolesta. Kieltämättä kyllä uhkarohkeaa jos 10 000 ekua maksaa autosta sitä (ilmeisesti) koeajamatta.

Noista muista vioista joku tuulilasinpyyhkimen moottori, loppu olevat jarrulevyt tai viallinen keskuslukitus ovat vikoja minkä toteamiseen ei edes koeajoa tarvita.

Nuorempana (jutustasi oletin että kortittomuutesi johtui nuoresta iästä, ei jostain muusta syystä) autot ovat aika tunnekysymys, "unelmien turbossa" ei ehkä haluakaan nähdä kaikkia puutteita tai vikoja kun autonomistukseen on kova hinku. Tämä ei ole mikään "wanhan patun" moite, ihan samalla tavalla olen aikanani itsekin haksahtanut paljonkin korjausta vaativiin ajopeleihin.

"Myyjä sanoi ettei yksikään noista viosta ollut autossa ostohetkellä"

Näinhän se menee, jos et itse huomannut niin myyjän helppo sanoa noin. Milläs todistat yhtään mitään. Jos taas tulleet vasta oston jälkeen niin sitten ei myyjän vika, 10 vuotta vanhassa autossa kyllä voi poikia liki mikä paikka vain. Tuskin sentään jarrulevyt kuluneet vasta oston jälkeen...? :)

Oppia ikä kaikki, laita Passat pikkuhiljaa viimeisen päälle kuntoon ja ajele.

Äänestä
  • Epämääiset äänet yhdistettiin vähän rikki olevaan pakoputkeen, kunnes liikkeessä sanottiin turbon olevan rikki. Tuulilasinpyyhkijän moottori taas lakkasi toimiasta kun sen laittoi täysille ja jarrulevyillä ei paljoa väliä ole. Ainakin tuliterän turbon sai:)Jossei muuta hyvää.

    Äänestä

  • Auton ostaja kirjoitti:

    Epämääiset äänet yhdistettiin vähän rikki olevaan pakoputkeen, kunnes liikkeessä sanottiin turbon olevan rikki. Tuulilasinpyyhkijän moottori taas lakkasi toimiasta kun sen laittoi täysille ja jarrulevyillä ei paljoa väliä ole. Ainakin tuliterän turbon sai:)Jossei muuta hyvää.

    No eihän tuo sitten mikään maailmanloppu ole. Jos kerran vähän ikäisekseen rullattu, hyvin varustettu ja mieleinen auto kuten tuossa alempana taisit kirjoittaa.

    Pitkällä tähtäimellä se turbokin on kulutusosa. Jossain vaiheessa sen ahtimen joutuu kuitenkin peruskorjaamaan/vaihtamaan uuteen tai kunnostettuun.

    Onpahan nyt sitten täysitehoinen Passat, tuollainen 1.8 Turbo potkinee jollaina 150-170 konin lukemilla. Arvailuna vain.

    Äänestä

Ei pidä myyjän maksaa sinulle senttiäkään. Hyvinpä olet auton tarkastanut kun et mainitsemiasi vikoja huomannut, ja autoa ostelemaan ilman korttia, voi äiti. Sitäpaitsi tämä tarinahan on vain sinun puolesi, kuka tietää millaista sikaa olet antanut ensin kunnossa olevalle autolle ja nyt se on rikki. Katso ensi kerralla mitä ostat ja ota ajokortti mukaan ostoksille...huhhuh...

Äänestä
  • Viat on todettu ennen kun sain kortin. Ajokortin venyminen johtui yksityisen autokoulun opettajan sairastumisesta. Joo eipäs niillä muilla vioilla niin väliä ole, kuitenkaan eivät paljon maksaneekkaan ja sai sentään tuliterät jarrut jne. Lähinnä vaan se turbon hajoaminen harmittaa. Myyjä kyllä myönsi auton pitäneen hiukan epämääräistä ääntä, mutta luuli itsekin saaneensa sen korjattua. Hän on kyllä halukas maksamaan jonkin verran takaisin siitä, mutta täällä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei hänen tarvitsisi. Korjaajien ja kahden asianajajan mukaan myyjän kyllä pitäisi maksaa jonkin verran takaisin. Kuitenkaan en kadu kauppoja, vaikka tulikin hiukan enemmän maksamaan. Autolla sentään ajettu melko vähän ja sen lisävarusteiden arvo on useita tuhansia.

    Äänestä

  • ajokortista kirjoitti:

    Viat on todettu ennen kun sain kortin. Ajokortin venyminen johtui yksityisen autokoulun opettajan sairastumisesta. Joo eipäs niillä muilla vioilla niin väliä ole, kuitenkaan eivät paljon maksaneekkaan ja sai sentään tuliterät jarrut jne. Lähinnä vaan se turbon hajoaminen harmittaa. Myyjä kyllä myönsi auton pitäneen hiukan epämääräistä ääntä, mutta luuli itsekin saaneensa sen korjattua. Hän on kyllä halukas maksamaan jonkin verran takaisin siitä, mutta täällä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei hänen tarvitsisi. Korjaajien ja kahden asianajajan mukaan myyjän kyllä pitäisi maksaa jonkin verran takaisin. Kuitenkaan en kadu kauppoja, vaikka tulikin hiukan enemmän maksamaan. Autolla sentään ajettu melko vähän ja sen lisävarusteiden arvo on useita tuhansia.

    "Korjaajien ja asianajajien mielestä pitäisi kyllä maksaa jotakin" Onpa yllättävää että ostajan tutun korjaajan ja asianajajan mielestä myjän pitäsi maksaa osa auton korjauskuluista...jos roolit olisivat toisinpäin nämä "asiantuntijat" olisivat yllättäen juuri päinvastaista mieltä...Olisikohan vielä pitänyt kysyä milipidettä lähisukulaisilta...Kuinka lapsellisia aikuiset(?)ihmiset voivat olla?

    Äänestä

  • ajokortista kirjoitti:

    Viat on todettu ennen kun sain kortin. Ajokortin venyminen johtui yksityisen autokoulun opettajan sairastumisesta. Joo eipäs niillä muilla vioilla niin väliä ole, kuitenkaan eivät paljon maksaneekkaan ja sai sentään tuliterät jarrut jne. Lähinnä vaan se turbon hajoaminen harmittaa. Myyjä kyllä myönsi auton pitäneen hiukan epämääräistä ääntä, mutta luuli itsekin saaneensa sen korjattua. Hän on kyllä halukas maksamaan jonkin verran takaisin siitä, mutta täällä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei hänen tarvitsisi. Korjaajien ja kahden asianajajan mukaan myyjän kyllä pitäisi maksaa jonkin verran takaisin. Kuitenkaan en kadu kauppoja, vaikka tulikin hiukan enemmän maksamaan. Autolla sentään ajettu melko vähän ja sen lisävarusteiden arvo on useita tuhansia.

    kun puhutaan kymmenvuotiaan auton kilometreistä? Ja lisävarusteiden arvo on voinut olla useita tuhansia auton ollessa uusi. Nyt niitä ei paljoa kannata noteerata kun niistä alkaa tuossa iässä olemaan enemmänkin harmia ja kuluja. Esimerkkinä vaikka ilmastointi ja kaikki sähköhärpäkkeet. Olisikohan kuitenkin kannattanut panostaa muutama kymppi ja ottaa kaupoille mukaan joku joka oikeasti ymmärtää autojen päälle. Sellaisella pysyy pää kylmänä kun se on vaan "töissä".

    Jos ostit yksityiseltä. Eikä oikeastaan hänellä ole edes velvoitetta maksaa sinulle mitään auton korjauksista. Oikeudessa häviät, jos sinne menet. Kyllä asianajajalle rahat kelpaisi. Lasku on helposti tuhansia asianajajalle ja hävinnyt maksaa viulut. 10000e on aika suolainen hinta 10vuotiaasta, ellei joku erikoisversio... Mutta eihän se ole vika sen kuka pyytää, vaan kuka maksaa kovan pyynnin:). Onnea, jospa se nyt kestää!

    Äänestä

  • on vähän kirjoitti:

    kun puhutaan kymmenvuotiaan auton kilometreistä? Ja lisävarusteiden arvo on voinut olla useita tuhansia auton ollessa uusi. Nyt niitä ei paljoa kannata noteerata kun niistä alkaa tuossa iässä olemaan enemmänkin harmia ja kuluja. Esimerkkinä vaikka ilmastointi ja kaikki sähköhärpäkkeet. Olisikohan kuitenkin kannattanut panostaa muutama kymppi ja ottaa kaupoille mukaan joku joka oikeasti ymmärtää autojen päälle. Sellaisella pysyy pää kylmänä kun se on vaan "töissä".

    Kilometrejä oli vajaat 170t ja ollut vuosia Nesteen esittelyautona, joten ulkonäkö sen mukainen. Ilmastointi oli juuri huollettu ja eikä ollu mikään pappamalli:D

    Äänestä

  • Auton ostaja kirjoitti:

    Kilometrejä oli vajaat 170t ja ollut vuosia Nesteen esittelyautona, joten ulkonäkö sen mukainen. Ilmastointi oli juuri huollettu ja eikä ollu mikään pappamalli:D

    suomiautot todellisuudessa on. Lienee varmaa että tuossa kunnossa auto ei ole Nesteeltä vaihtoon mennyt. Vaikka olisi huonosti pidetty yksilö niin fixari saa muutamassa tunnissa ihmeitä aikaan eikä edes maksa paljoa. Veikkaanpa vielä etteivät kilometritkään pidä paikkaansa.

    Äänestä

Olen itse sitä mieltä että kyllä noi viat olisi huomannut heti paikanpäällä jos vaan vähän viitsii kiertää autoa ja kokeilla toimiiko kaikki niinkuin pitääkin(itse ainaskin niin tein kun autokauppoja hieroin). Minkälainen paskatti ja paljonko ajettu se on..itse ostin farkkupassatin pari vuotta sitten ja olen ollut tyytyväinen. PS:kyllä 10 vuotta vanhassa autossa on vikoja ym,ei täällä mikään ikuisesti kestä :)

Äänestä
  • Auto on aina syytä tutkia kunnolla, harvemmin kun kukaan ehjää myy. Tämä on tullut itselläkin karvaasti huomattua. Kyllä se vaan viimekädessä on ostaja, mikä remontit maksaa. Yksityiskaupassa ei ole kuluttajansuojaa.
    Tuon kokoluokan autoissa usein kilometrejä reippaasti 300tkm--, joten voi olla laittoa vaikka missä ja minkämerkkisessä. Usein kun ei ymmärretä itse, käytetään autoa korjaamolla. Tuurissaan on saako sieltäkään aina autoa kunnossa, kun sielläkään ei tahdo aina tulla auto kuntoon. Rahat kyllä kelpaa.Sinun olisi kannattanut vaikka maksaa kuntotestistä, vaikka katsastusasemalla tehtävästä. Loppupelissä olisit voinut tinkiä vikojen hinnan. Passat on kuuluisa kalliista vioista, vaikka on ihan hyvä auto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Eli ostin yksityiseltä henkilöltä 10 vuotta vanhan VW passat auton pari kuukautta sitten hintaan 10000€. Kyseinen auto oli kalleimpia ikäluokkansa samaa merkkiä olevista mitä oli tarjolla. Myynti-ilmoituksessa auton vakuutettiin olevan erittäin hyväkuntoinen ja paikan päällää myyjä sanoi ettei autossa pitäisi olevan mitään vikaa. Tarkastimme kyllä auton paikan päällä. Ostohetkellä minulla ei ollut ajokorttia, joten en päässyt testaamaan sitä ihan kunnolla. Heti seuraavana aamuna autoa startatessa pääsi ilmoille hirveä savu, joka johtui rikkinäisestä turbosta ja kuukauden kuluessa huomattiin seuraavat viat jotka varmistettiin huoltamolta:

Turbo ja sen öljyputki täysin rikki.
Tuulilasinpyyhkijöiden moottori rikki.
Toinen istuinlämmitin rikki.
Keskuslukituksen kaukosäätö rikki.
Takajarrulevyt täysin kuluneet.
Toinen ajovalonsäätömoottori rikki.
Liian leveä kesärengas hingannut jarruputken melkein poikki.

Myyjä sanoi ostohetkellä että auto piti sellaista ääntä niinkuin pakoputki olisi rikki, mutta hän sanoi korjanneensa asian vaihtamalla osan pakoputkea ja että asia olisi kunnossa. Selvisi kuitenkin että se ääni johtuikin hajonneesta turbosta.

Korjautin suurimman osan vioista, jotka kustansivat yli 3000€ Auto oli 6 viikkoa seisauksissa.

Lisäksi moottorissa on vielä jotain vikaa jota tutkitaan dynotesteissä jonkin ajan kuluttua.

Myyjä sanoi ettei yksikään noista viosta ollut autossa ostohetkellä.

Pitäisikö myyjän mielestänne maksaa jotain takaisin kauppasummasta? Jos niin paljonko? Vai joudunko kärsimään hyväuskoisuudestani ja ajokortitta auton ostamisesta kalliin hinnan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu