Automyyjät ihmeissään, kun ei kauppa käykään.

Kyselin parilta kaveriltani, jotka molemmat automyyjinä eri autoliikkessä, että kuinkas nyt on alkanut kauppa käymään kun vero laskee? Yllätykseni oli melkoinen kun molemmat olivat pettyneitä myyntimääriin. Kävijöitä on kuulemma riittänyt, mutta suoran kaupan ostajia ei juuri löydy ja erittäin harva on valmis tekemään vaihtokauppaa, sillä myyjät eivät saa hyvittää edes kohtuullisen mielekästä hintaa asiakkaiden vaihtoautoista. On kuulemma muutenkin liikaa vaihtoautoja, joten ei voi lisävaihtareista hyvittää edes auton oikeaa hintaa.

Tästähän syntyy kieltämättä melkoinen pattitilanne automyyjille, sillä uusien suoran kaupan ostajat ovat todella marginaalinen asiakasryhmä, eivätkä täten riitä yksinään nostamaan autokauppaa odotettuihin lukuihin. Eikä tavallinen ihminen tietystikään vaihda, mikäli hyvitys on naurettava.

Tilanne tästä kehittyy myyjien mukaan niin, että nykyiset vaihtoautot liikkeet joutuvat myymään alle omiensa ja yrittävät saada katetta uusien myynnistä ja niiden harvojen hölmöjen, jotka vaihtoautonsa antavat lahjahintaan vaihdossa.

Puolen vuoden päästä tilanne alkaa taas olemaan se, että vaihtohyvitykset alkavat nousemaan, sitä mukaa kun alehintaan myydyt vaihtoautot hupenevat varastoista. Nyt jos koskaan kannattaa ostaa liikeestä vähän käytetty, mutta puolen vuoden päästä alkaa taas käytettyjen hinnat nousemaan, sillä niistä joudutaan pikkuhiljaa joutua maksamaan suurempaa hyvitystä, mikäli uuden auton kauppaa halutaan lisätä.

Tuli vaan mieleen sama ajatus kuin varmaan niin monella muullakin eli että mitä järkeä verouudistuksessa loppuviimen oli? Ei sillä ainakaan mitään rahallista hyötyä saatu normaalille auton vaihtajalle.
72606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

nousta. Silloinhan ostajan kannattaa odottaa vielä vuosi jolloin väliraha uuteen senkun pienenee. Kyllä tälläinen logiikka johtaa konkurssiin ko. liikkeellä. Kyllähän uudehkon auton vaihtajalle hyöty oli minimaalinen. Mutta eihän verottajan aikomuskaan ollut saada siitä hyötyä yksityiselle käyttäjälle, vaan ohjata autonhankinttaa tiettyyn suuntaan.

Äänestä
  • on kummallista, että se laskee enemmän kuin uuden hinta eli että väliraha käytännössä nousee. Käytännössähän ihmiset odottivat toisensuuntaista kehitystä, mutta tilanne on nyt se, että vain aniharva ostaa uutta ja vielä harvempi vaihtaa uuteen.
    En tiedä mihin suuntaan oli tarkoitus ohjata autonhankintaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että vain harva ostaa uutta ja että moni lähivuosina auton ostanut ajaa nykyautonsa lähes loppuun asti, sillä väliraha uuteen on kasvanut kohtuuttoman suureksi.
    Olen vahvasti sitä mieltä, että autoverotulot eivät tule ainakaan nousemaan lähivuosina.

    Äänestä

Moi, tein kaupat jo marraskuussa ja sain hyvän hinnan käytetystä. Oli ennakoitavissa, että vaihtoautoja tulee valtavat määrät liikkeille etenkin kun kauppa ei vaihtureissa käynyt edes loppuvuonna ja hyvityshinnat romahtavat.

Mitä olen käynyt kokeilemassa, tällä hetkellä nykyisestä, kohta vaihtoon menevästä saa n. 3-4 tonnia vähemmän kuin marraskuussa ja se on paljon. Auton hyvityshinta marraskuussa oli 16500 €, nyt hyvitykset liikkuvat 12-13 t€:n luokassa.

Äänestä
  • Tuli kyllä huomattua autoliikkeiden suuri hinta hajonta kun hain tarjouksia joulukuun alussa.Netti oli mukana ensi kertaa auton vaihdossa.Pyyntöjä lähetin 20 josta noin puoleen vastattiin.Seuraavaksi puhelinkeskustelua ja sitten tilauspaperit postilla allekirjoitettavaksi.Nykyisen auton hyvitys hinnoissa oli haarukkaa 12500-19000 ! Tuntui tosiaan,että kauppiaat eivät itsekkään tietäneet millä hinnalla auto kannattaa ottaa sisään.Palstoja seuranneena olisi ehkä pitänyt vielä odottaa kevääseen?Sain kuitenkin 3-vuotiaasta ranskalaisesta n.60% jäännösarvon,joka on kohtuullinen tarjous.Edellisiin auton vaihtoihin on joutunut aina leipomaan pikkuauton hinnan välirahaa,nyt pääsi selkeesti alle.

    Äänestä

Itsellä tyssäsi autonvaihto verouudistuksen tuomaan hauskuuteen: kiikaroimani ja kuutioimani auto ei halpunutkaan kuin 200e kun taas vaihdokkini arvo (vm.2005, diesel) laski reippaasti. No joo, voisinhan katsella vastaavaa "kompromissia" halventuneista kaimoista niin, että suhde/vaihtoraha pysyy samansuuruisena, mutta enpä taida jaksaa alkaa souvia alusta.

Ajellaan vielä ainakin ensi kesään, kokeillaan onko kuumetta... mutta todennäköisesti tällä mennään pitkälle, mittarissakin vasta 42tkm. Jos kattelis sitten vuonna 2010.

Äänestä

..toivottavasti ruostuvat ja lahoavat nämä kauppiaat pois.

Käytettyjen autojen osalta autokauppiaille tulee persnettoa ja paljon, jos vaihdokkeja on runsaasti. Toisaalta, kun hintoja katsoo mitä ovat hyvittäneet vaihtoautoista ja mitä hyvittävät tällä hetkellä ihmetyttää tuo tappio, minkä verouudistus aiheutti.

Vaihdokkeja ei kannata liikkeistä edes katsella saati muualtakaan. Omasta autosta olisivat hyvittäneet 4k€, kun liikkeessä on myynnissä vs. huonommalla varustuksella 8700€ hintaan. Ilmeisesti tämä on tapa, millä kauppiaat rahoittavat veroalen tuoman tappion?

Noh, eipä tuo haittaa, kun alla on toimiva virheetön peli. Joten ajellaan nykyinen auto loppuun n. 10 vuotta vielä ja vanhennetaan liikenteessä olevaa autokantaa....

Äänestä

autokauppiaat valehtelevat ,että ensivuonna muka 151000 uutta autoa. se höpö puhetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkailijasetä kirjoitti:

Kyselin parilta kaveriltani, jotka molemmat automyyjinä eri autoliikkessä, että kuinkas nyt on alkanut kauppa käymään kun vero laskee? Yllätykseni oli melkoinen kun molemmat olivat pettyneitä myyntimääriin. Kävijöitä on kuulemma riittänyt, mutta suoran kaupan ostajia ei juuri löydy ja erittäin harva on valmis tekemään vaihtokauppaa, sillä myyjät eivät saa hyvittää edes kohtuullisen mielekästä hintaa asiakkaiden vaihtoautoista. On kuulemma muutenkin liikaa vaihtoautoja, joten ei voi lisävaihtareista hyvittää edes auton oikeaa hintaa.

Tästähän syntyy kieltämättä melkoinen pattitilanne automyyjille, sillä uusien suoran kaupan ostajat ovat todella marginaalinen asiakasryhmä, eivätkä täten riitä yksinään nostamaan autokauppaa odotettuihin lukuihin. Eikä tavallinen ihminen tietystikään vaihda, mikäli hyvitys on naurettava.

Tilanne tästä kehittyy myyjien mukaan niin, että nykyiset vaihtoautot liikkeet joutuvat myymään alle omiensa ja yrittävät saada katetta uusien myynnistä ja niiden harvojen hölmöjen, jotka vaihtoautonsa antavat lahjahintaan vaihdossa.

Puolen vuoden päästä tilanne alkaa taas olemaan se, että vaihtohyvitykset alkavat nousemaan, sitä mukaa kun alehintaan myydyt vaihtoautot hupenevat varastoista. Nyt jos koskaan kannattaa ostaa liikeestä vähän käytetty, mutta puolen vuoden päästä alkaa taas käytettyjen hinnat nousemaan, sillä niistä joudutaan pikkuhiljaa joutua maksamaan suurempaa hyvitystä, mikäli uuden auton kauppaa halutaan lisätä.

Tuli vaan mieleen sama ajatus kuin varmaan niin monella muullakin eli että mitä järkeä verouudistuksessa loppuviimen oli? Ei sillä ainakaan mitään rahallista hyötyä saatu normaalille auton vaihtajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu