Väite:
Pienimoottorisella säännöllisesti huolletulla vanhalla autolla ajaminen on ympäristöteko.

Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
että on ympäristöteko, mutta HYVÄ ympätistöteko on ajaa uudella, vähemmän kuluttavalla pikkumoottorisella autolla! PARAS ympäristöteko on olla kokonaan ajamatta autolla!
Siinä "kantaa"!
"Pienimoottorisella säännöllisesti huolletulla vanhalla autolla ajaminen on ympäristöteko."
Olen täysin samaa mieltä väitteen kanssa. Uuden auton valmistamiseen kuluu paljon materiaalia, paljon energiaa, ja siinä sivussa syntyy paljon jätettä (liuottimia, jne). Vanhassa autossa tämä haitta on jo kärsitty. Vanha auto ei myöskään kuluta sen enempää kuin uusikaan, vaikka uusia aina mainostetaan bensapiheiksi. Toki uusista löytää bensapihejäkin, mutta ovat niin säälittävän pieniä (Smart), että vanhan auton hankkiessa saa puolet suuremmat matkustustilat samalla kulutuksella.
Älkääkä vedotko sinistä savua päästäviin Nipponeihin. Se tekee teistä vain tyhmältä vaikuttavia. Onko sinistä savua päästävä auto mielestänne 'hyvin huollettu'? On muuten klassinen väärinkäsitys, että hyvä huolto tarkoittaisi asiakasuskollisuutta merkkiliikkeelle ja huolto-ohjelman sokeaa seuraamista. Hyvä huolto myös tarkoittaa, että moottori porataan, ja siihen asennetaan uudet männät, kun se alkaa vetämään sinistä verhoa... olkoonkin, että moista huoltoa ei takuulla ole Nipponin määräaikaishuoltovihkosessa (luonnollisesti öljyjen säännöllinen vaihtaminen siirtää tarvetta moisille radikaalitoimenpiteille kauemmaksi tulevaisuuteen).
Esittäisin myös oman väitteeni:
SUURImoottorisella säännöllisesti huolletulla vanhalla autolla ajaminen ei ole merkittävä ympäristöteko, mutta ei myöskään merkittävä uhkakaan.
Ihmetelkää tai älkää, mutta ei pari tonnia painava valtamerilaivakaan V8:lla vie VÄLTTÄMÄTTÄ sen enempää kuin Volvo.
Eniro taas bugaa...