Aina välillä nousee kysymyksiä siitä, millä tavalla VT:n Jumala-kuva ja uskonto ovat erilaisia verrattuna UT:n sanomaan ja Jumala-kuvaan. UT:n itsensä mukaan vanha liitto ja uusi liitto Kristuksessa eivät ole samanarvoisia, eikä uusi liitto ole vanhan kopio tai jatke. Uusi liitto on erilainen ja parempi kuin vanha - ts. vanhaa liittoa pidetään selkeästi huonompana, vajavaisena ja väliaikaisena (Hebr.8:7-13;10:1-9).
Tässä muutamia suuria eroja vanhan ja uuden liiton välillä.
1) Lähimmäinen
Vanha testamentti erottaa jyrkästi ja selvästi valittun kansan juutalaiset ja vieraat kansat.
Muukalaisella, joka ei kuulu Israelin kansalliseen yhteisöön on oikeus vieraanvaraisuuteen, huolenpitoon
ja loukkaamattomuuteen kun hän on juutalaisten keskuudessa vieraana (5 Moos.10:18-19, tuom. 19:20).
Mutta tästä huolimatta ei-juutalainen on oikeudeton ja suojaton (1 Moos.31:15, Job 19:15). Lähimmäinen on VT:n aikana nimenomaan toinen juutalainen, valitun kansan jäsen. Eräisiin kansoihin kuuluvia ei saanut hyväksyä valittuun kansaan eikä heidän hyvinvointiaan saanut koskaan edistää (5 Moos.23:3-7).
Toisiin kansoihin kuuluvia ihmisiä sai kohdella eri tavoin tietyissä asioissa (5 Moos.23:20-21 korkoa sai periä vierasmaalaisilta mutta ei toisilta juutalaisilta).
-Uudessa testamentissa jokainen ihminen on lähimmäinen ja kaikki kansallisuuteen, asemaan yms. liittyvät erot on kumottu. Kaikki ovat samanarvoisia ja yhtäläisesti kaikilla on pääsy Isä Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta, kaikille on tehtävä hyvää ja vihollisiakin on rakastettava (Gal.5:28-29;Luuk.6:35,Ef.2:14-18 jne.).
2) Kosto ja rangaistus synneistä
Vanhan liiton laissa selvästi sanotaan, että Jahve on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot heidän lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen asti (2 Moos.20:5; 4 Moos.14:18 jne.).
VT:ssa on silti täysin päinvastainen kohtia kuten Hes.18 luku ja 5 Moos.24:16: jokainen kärsii vain
omista synneistään. Poikia ei rangaistakaan isien synneistä eikä isiä poikien synneistä. VT:ssa on siten teologisia ristiriitoja.
Kostaminen on vahvasti läsnä Vanhassa testamentissa- Jahve käski kostamaan amalekilaisille sen, mitä he olivat tehneet israelilaisille (5 Moos.25:17-19). Rangaistukset olivat "sama teko samasta teosta"-periaatteella toteutettuja fyysisiä kostoja: silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä eikä sääliä saanut tuntea rankaisemisessa (5 Moos.19:21).
Vanhan liiton hurskaat rukoilivat Jahvea kostamaan ja rankaisemaan vihamiehiään erilaisilla fyysisillä kärsimyksillä sekä tuhoamaan heidät (Ps.11:6; Ps.31:18; Ps.69:22-29 jne.).
-Uudessa liitossa kielletään kostamasta,kosto ei kuulu ihmiselle. Koston sijaan käsketään rakastamaan vihollisia ja tehdä heille hyvää, vieläpä "kääntämään toinenkin poski". Koston toteuttaminen käsketään jättämään Jumalalle, joka tuomitsee kaikki oikeudenmukaisesti (Room.12:16-21). UT ei opeta missään kohtaa rukoilemaan toisille ihmisille vaikeuksia ja kärsimyksiä, eikä kiroamaan ketään, vaan jokaista ihmistä pitää rakastaa lähimmäisenään.
3) VT:n ja UT:n Jumala-kuvat
Vanha testamentti on nuorempia osiaan lukuunottamatta monolatrinen: Jahve on Israelin Jumala, mutta muiden jumalien olemassaoloa ei kielletä, juutalaiset eivät vain saaneet palvella muita jumalia.
"Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17.
Tämä teksti kuvaa juuri ylijumalaa polyteistisessä hierarkiassa ja edustaa samaa polyteistista ajattelua, kuin ajatus Korekimmasta taisvasjumalastakin. Tämä teksti ei tue käsitystä, että Israelin uskonto oli monoteistinen alunperin. Ei olisi mitään järkeä puhua jumalien Jumalasta jos ei olisi ajateltu, että muita jumalia on olemassa (Jahveen nähden hierarkiassa alempina).
Jesajalaisessa monoteismissa (Jes.40-66 luvut) näiden muiden jumalien olemassaolo lopulta kiellettiin kokonaan. Toisten jumalien itsenäiset persoonat lakkasivatkin sitten kokonaan olemasta ja sulautuivat yhden Jumalan ominaisuuksiksi (attribuuteiksi) tai Hänen tahtoaan noudattaviksi palvelijoiksi
(enkeleiksi), joihin vielä myöhemminkin toisinaan viitattiin jumalina tai Jumalan poikina ("pieninä
jumalina", vrt. kuvaus "jumalian kokouksesta" Ps. 82:6). Eräs merkittävimpiä muita juutalaisia lähteitä, jotka puhuvat taivaallisesta jumalten neuvostosta löytyy Qumranin (Kuolleen meren) essealaisten käsikirjoituksista. Qumranin teksteissä jumalat ovat osa taivaallista neuvostoa taivaan temppelissä ja jumalat suorittavat Jumalan niille antamia tehtäviä. Tämä osoittaa, että juutalaisuudessa eli selvästi usko taivaalliseen jumalten neuvostoon vielä kristinuskon syntyaikoina. Myös apokryfisissä juutalaisissa teksteissä ennen ajanlaskumme alkua elää usko taivaalliseen jumalien neuvostoon kuten Leevin testamentissa.
-UT edustaa monoteismia Jesajan hengessä, monolatriasta ei ole enää merkkejä.
Vastaansanomatta Uuden testamentin mukaan VT:n Jumala on sama kuin evankeliumin Jumala, eikä Jumala sinänsä ole "muuttunut" toisenlaiseksi UT:n kirjoittajien mukaan. Jumala-kuvassa on kuitenkin tapahtunut "evoluutiota" jos tätä sanaa halutaan käyttää, ja vähintäänkin näkökulmien radikaalia muuttumista:
toisin sanoen tavassa miten Jumala ilmaisee itsensä ja niissä "järjestelyissä", joiden puitteissa Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä sekä siinä, mitä Jumala ihmiseltä odottaa uuden liiton aikana. Kootusti tätä "evoluutiota" voi kuvailla mm. näillä jyrkillä vastakohtapareilla:
- laista ja vanhan liiton orjuudesta armoon ja vapauteen (Gal.3-5; Room. 3-8; 10:4; 1 Kor.10:23; 2 Kor.3:6-17)
- alaikäisyydestä ja orjan asemasta Jumalan lapseuteen (Gal.4:1-10)
- ulkoisista puhtaussäännöistä sisäiseen puhtauteen (Mark.7:18-23; Hebr.9:10)
- jatkuvista eläinuhreista yhteen kertakaikkiseen uhriin Kristuksen kuolemassa (Hebr.8-10)
- tiettyihin päiviin, kuten sapattiin ja paikkoihin sidotusta jumalanpalveluksesta ajasta ja paikasta riippumattomaan jumalanpalvelukseen -"hengessä ja totuudessa", Hengen mukaan eikä (VT:n) lain kirjaimen orjina (Room.7:6;Kol.2:14-23; Joh.4:20-24)
- paksun, ankaran ja pikkutarkan lakikirjan tilalle vain yksi käsky, joka täyttää koko lain: rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, lähimmäinen ja hänen avuntarpeensa on sinulle "lakirja": tee toiselle mitä haluasit itsellesikin tehtävän (Matt.7:12; Joh.13:34-35; Gal.5:14; 6:2).
Jeesus ei julistanut ihmisille "kiivasta koston Jumalaa, joka rankaisee isien teot lapsille", vaan Jumala on korostetusti armollinen, rakastava taivaallinen Isä, joka antaa lahjojaan tasapuolisesti niin "hyville" kuin "pahoillekin". Esikuvalliseksi "piirteeksi" Jumalassa Jeesus asetti armahtavaisuuden, eikä suinkaan "kiivautta"- olkaa armahtavaisia kuten taivaallinen Isä (Luuk.6:36).
VT sisältää jo kohtia, joissa puhutaan Jahven rakkaudesta - mutta Hänen rakkautensa on rajoitettua, se kohdistuu nimenomaisesti Israelin kansaan (vrt. Jahven sanat "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta [edomilaisia] vihasin", Mal.1:2-3). VT:ssa on keskeistä rakkauden sijaan Jumalan pelko -"Herran pelko on viisauden alku" (sana "pelko" tarkoittaa Jumalan suuruuden ja vallan tunnustamista vapaaehtoisesti, Jahven käskyjen rikkomisen varomista).
VT:ssa Jahvea kuvataan usein myös Isäksi -mutta nimenomaisesti Israelin kansan Isäksi (2 Moos.4:22, Jes.63:16 jne.)
UT tuo paljon kirkkaammin esiin Jumalan syvimmän ja todellisimman olemuksen- Jumala on rakkaus (1
Joh.4:7-18). Jumalan rakkaus ei rajoitu uudessa liitossa yhteen valittuun kansaan, vaan koko maailmaan (Joh.3:16) ja tämä rakkaus näkyy Jumalan Pojan antamisessa maailman Vapahtajaksi. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta.Rakkaudessa ei pelkoa ole, kuten Johannes kirjoittaa kirjeessään.UT:ssa jumalanpelko ei ole silti mitenkään vieras asia (Ef.5:21 jne.), mutta tämä pelko ei ole orjamaista, vaan lapsen omaista.
UT:ssa jumalanpelko on "kehittynyt" puhtaammaksi ja täydellisemmäksi. Jumalan ja ihmisen suhdetta
verrataan lapseuteen. Ihmisestä tulee uskossa Jumalan lapsi ja myös "perillinen" eikä lapsen tarvitse elää fyysisten kirouksien uhka päänsä päällä, vaan hän pysyy Jumalan rakkaudessa ja rakastaa pakottamatta Jumalaa, koska Jumala on itse ensin rakastanut ihmisiä ja antanut edellytyksettömän,ansaitsemattoman armonsa Kristuksessa. Niinpä uskova ihminen voi astua tulevalle tuomiollekin rohkeasti ilman pelkoa.
Myös UT:ssa Jumala on vanhurskas ja pyhä tuomari (1 Piet.4:17-19 jne.), joka tuomitsee jumalattomat heidän tekojensa mukaan, mutta tuomiota tärkeämpi on ilmoitus armosta ja rakkaudesta Kristuksessa, joka pelastaa Häneen uskovat kadostustuomiosta, koska Jumala ei halua yhdenkään ihmisen hukkuvan kadotukseen.
Eikä Jumala vihaa ketään ihmistä tai kansaa Uuden liiton aikana, mutta syntiä Jumala vihaa. Armo on
syntiä ja tuomiota suurempi-missä synti on tullut suureksi, siinä on armo tullut ylenpalttiseksi
(Room.5:20)
Tässä muutamia suuria eroja vanhan ja uuden liiton välillä.
1) Lähimmäinen
Vanha testamentti erottaa jyrkästi ja selvästi valittun kansan juutalaiset ja vieraat kansat.
Muukalaisella, joka ei kuulu Israelin kansalliseen yhteisöön on oikeus vieraanvaraisuuteen, huolenpitoon
ja loukkaamattomuuteen kun hän on juutalaisten keskuudessa vieraana (5 Moos.10:18-19, tuom. 19:20).
Mutta tästä huolimatta ei-juutalainen on oikeudeton ja suojaton (1 Moos.31:15, Job 19:15). Lähimmäinen on VT:n aikana nimenomaan toinen juutalainen, valitun kansan jäsen. Eräisiin kansoihin kuuluvia ei saanut hyväksyä valittuun kansaan eikä heidän hyvinvointiaan saanut koskaan edistää (5 Moos.23:3-7).
Toisiin kansoihin kuuluvia ihmisiä sai kohdella eri tavoin tietyissä asioissa (5 Moos.23:20-21 korkoa sai periä vierasmaalaisilta mutta ei toisilta juutalaisilta).
-Uudessa testamentissa jokainen ihminen on lähimmäinen ja kaikki kansallisuuteen, asemaan yms. liittyvät erot on kumottu. Kaikki ovat samanarvoisia ja yhtäläisesti kaikilla on pääsy Isä Jumalan yhteyteen Kristuksen kautta, kaikille on tehtävä hyvää ja vihollisiakin on rakastettava (Gal.5:28-29;Luuk.6:35,Ef.2:14-18 jne.).
2) Kosto ja rangaistus synneistä
Vanhan liiton laissa selvästi sanotaan, että Jahve on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot heidän lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen asti (2 Moos.20:5; 4 Moos.14:18 jne.).
VT:ssa on silti täysin päinvastainen kohtia kuten Hes.18 luku ja 5 Moos.24:16: jokainen kärsii vain
omista synneistään. Poikia ei rangaistakaan isien synneistä eikä isiä poikien synneistä. VT:ssa on siten teologisia ristiriitoja.
Kostaminen on vahvasti läsnä Vanhassa testamentissa- Jahve käski kostamaan amalekilaisille sen, mitä he olivat tehneet israelilaisille (5 Moos.25:17-19). Rangaistukset olivat "sama teko samasta teosta"-periaatteella toteutettuja fyysisiä kostoja: silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä eikä sääliä saanut tuntea rankaisemisessa (5 Moos.19:21).
Vanhan liiton hurskaat rukoilivat Jahvea kostamaan ja rankaisemaan vihamiehiään erilaisilla fyysisillä kärsimyksillä sekä tuhoamaan heidät (Ps.11:6; Ps.31:18; Ps.69:22-29 jne.).
-Uudessa liitossa kielletään kostamasta,kosto ei kuulu ihmiselle. Koston sijaan käsketään rakastamaan vihollisia ja tehdä heille hyvää, vieläpä "kääntämään toinenkin poski". Koston toteuttaminen käsketään jättämään Jumalalle, joka tuomitsee kaikki oikeudenmukaisesti (Room.12:16-21). UT ei opeta missään kohtaa rukoilemaan toisille ihmisille vaikeuksia ja kärsimyksiä, eikä kiroamaan ketään, vaan jokaista ihmistä pitää rakastaa lähimmäisenään.
3) VT:n ja UT:n Jumala-kuvat
Vanha testamentti on nuorempia osiaan lukuunottamatta monolatrinen: Jahve on Israelin Jumala, mutta muiden jumalien olemassaoloa ei kielletä, juutalaiset eivät vain saaneet palvella muita jumalia.
"Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17.
Tämä teksti kuvaa juuri ylijumalaa polyteistisessä hierarkiassa ja edustaa samaa polyteistista ajattelua, kuin ajatus Korekimmasta taisvasjumalastakin. Tämä teksti ei tue käsitystä, että Israelin uskonto oli monoteistinen alunperin. Ei olisi mitään järkeä puhua jumalien Jumalasta jos ei olisi ajateltu, että muita jumalia on olemassa (Jahveen nähden hierarkiassa alempina).
Jesajalaisessa monoteismissa (Jes.40-66 luvut) näiden muiden jumalien olemassaolo lopulta kiellettiin kokonaan. Toisten jumalien itsenäiset persoonat lakkasivatkin sitten kokonaan olemasta ja sulautuivat yhden Jumalan ominaisuuksiksi (attribuuteiksi) tai Hänen tahtoaan noudattaviksi palvelijoiksi
(enkeleiksi), joihin vielä myöhemminkin toisinaan viitattiin jumalina tai Jumalan poikina ("pieninä
jumalina", vrt. kuvaus "jumalian kokouksesta" Ps. 82:6). Eräs merkittävimpiä muita juutalaisia lähteitä, jotka puhuvat taivaallisesta jumalten neuvostosta löytyy Qumranin (Kuolleen meren) essealaisten käsikirjoituksista. Qumranin teksteissä jumalat ovat osa taivaallista neuvostoa taivaan temppelissä ja jumalat suorittavat Jumalan niille antamia tehtäviä. Tämä osoittaa, että juutalaisuudessa eli selvästi usko taivaalliseen jumalten neuvostoon vielä kristinuskon syntyaikoina. Myös apokryfisissä juutalaisissa teksteissä ennen ajanlaskumme alkua elää usko taivaalliseen jumalien neuvostoon kuten Leevin testamentissa.
-UT edustaa monoteismia Jesajan hengessä, monolatriasta ei ole enää merkkejä.
Vastaansanomatta Uuden testamentin mukaan VT:n Jumala on sama kuin evankeliumin Jumala, eikä Jumala sinänsä ole "muuttunut" toisenlaiseksi UT:n kirjoittajien mukaan. Jumala-kuvassa on kuitenkin tapahtunut "evoluutiota" jos tätä sanaa halutaan käyttää, ja vähintäänkin näkökulmien radikaalia muuttumista:
toisin sanoen tavassa miten Jumala ilmaisee itsensä ja niissä "järjestelyissä", joiden puitteissa Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä sekä siinä, mitä Jumala ihmiseltä odottaa uuden liiton aikana. Kootusti tätä "evoluutiota" voi kuvailla mm. näillä jyrkillä vastakohtapareilla:
- laista ja vanhan liiton orjuudesta armoon ja vapauteen (Gal.3-5; Room. 3-8; 10:4; 1 Kor.10:23; 2 Kor.3:6-17)
- alaikäisyydestä ja orjan asemasta Jumalan lapseuteen (Gal.4:1-10)
- ulkoisista puhtaussäännöistä sisäiseen puhtauteen (Mark.7:18-23; Hebr.9:10)
- jatkuvista eläinuhreista yhteen kertakaikkiseen uhriin Kristuksen kuolemassa (Hebr.8-10)
- tiettyihin päiviin, kuten sapattiin ja paikkoihin sidotusta jumalanpalveluksesta ajasta ja paikasta riippumattomaan jumalanpalvelukseen -"hengessä ja totuudessa", Hengen mukaan eikä (VT:n) lain kirjaimen orjina (Room.7:6;Kol.2:14-23; Joh.4:20-24)
- paksun, ankaran ja pikkutarkan lakikirjan tilalle vain yksi käsky, joka täyttää koko lain: rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, lähimmäinen ja hänen avuntarpeensa on sinulle "lakirja": tee toiselle mitä haluasit itsellesikin tehtävän (Matt.7:12; Joh.13:34-35; Gal.5:14; 6:2).
Jeesus ei julistanut ihmisille "kiivasta koston Jumalaa, joka rankaisee isien teot lapsille", vaan Jumala on korostetusti armollinen, rakastava taivaallinen Isä, joka antaa lahjojaan tasapuolisesti niin "hyville" kuin "pahoillekin". Esikuvalliseksi "piirteeksi" Jumalassa Jeesus asetti armahtavaisuuden, eikä suinkaan "kiivautta"- olkaa armahtavaisia kuten taivaallinen Isä (Luuk.6:36).
VT sisältää jo kohtia, joissa puhutaan Jahven rakkaudesta - mutta Hänen rakkautensa on rajoitettua, se kohdistuu nimenomaisesti Israelin kansaan (vrt. Jahven sanat "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta [edomilaisia] vihasin", Mal.1:2-3). VT:ssa on keskeistä rakkauden sijaan Jumalan pelko -"Herran pelko on viisauden alku" (sana "pelko" tarkoittaa Jumalan suuruuden ja vallan tunnustamista vapaaehtoisesti, Jahven käskyjen rikkomisen varomista).
VT:ssa Jahvea kuvataan usein myös Isäksi -mutta nimenomaisesti Israelin kansan Isäksi (2 Moos.4:22, Jes.63:16 jne.)
UT tuo paljon kirkkaammin esiin Jumalan syvimmän ja todellisimman olemuksen- Jumala on rakkaus (1
Joh.4:7-18). Jumalan rakkaus ei rajoitu uudessa liitossa yhteen valittuun kansaan, vaan koko maailmaan (Joh.3:16) ja tämä rakkaus näkyy Jumalan Pojan antamisessa maailman Vapahtajaksi. Täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta.Rakkaudessa ei pelkoa ole, kuten Johannes kirjoittaa kirjeessään.UT:ssa jumalanpelko ei ole silti mitenkään vieras asia (Ef.5:21 jne.), mutta tämä pelko ei ole orjamaista, vaan lapsen omaista.
UT:ssa jumalanpelko on "kehittynyt" puhtaammaksi ja täydellisemmäksi. Jumalan ja ihmisen suhdetta
verrataan lapseuteen. Ihmisestä tulee uskossa Jumalan lapsi ja myös "perillinen" eikä lapsen tarvitse elää fyysisten kirouksien uhka päänsä päällä, vaan hän pysyy Jumalan rakkaudessa ja rakastaa pakottamatta Jumalaa, koska Jumala on itse ensin rakastanut ihmisiä ja antanut edellytyksettömän,ansaitsemattoman armonsa Kristuksessa. Niinpä uskova ihminen voi astua tulevalle tuomiollekin rohkeasti ilman pelkoa.
Myös UT:ssa Jumala on vanhurskas ja pyhä tuomari (1 Piet.4:17-19 jne.), joka tuomitsee jumalattomat heidän tekojensa mukaan, mutta tuomiota tärkeämpi on ilmoitus armosta ja rakkaudesta Kristuksessa, joka pelastaa Häneen uskovat kadostustuomiosta, koska Jumala ei halua yhdenkään ihmisen hukkuvan kadotukseen.
Eikä Jumala vihaa ketään ihmistä tai kansaa Uuden liiton aikana, mutta syntiä Jumala vihaa. Armo on
syntiä ja tuomiota suurempi-missä synti on tullut suureksi, siinä on armo tullut ylenpalttiseksi
(Room.5:20)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.