Matematiikan koe koiranomistajille

Huippukennelisti

Matematiikan koe koiranomistajille

Nimi ___________________________

1. Laren rotweiler Mustard tarvitsee päivittäisen liha-annoksen. Koululaiset pääsevät koulusta klo 14 ja kävelevät viiden kilometrin tuntinopeudella. Mustardin nopeus on 20 km tunnissa. Kerrostalon kulmalle olevaan kohtaamispaikkaan on koulusta 200 metriä ja Laren kotoa 150 metriä. Mihin aikaan Mustard tulee lähettää matkaan, että se yllättää sopivasti nurkan takaa tulevat lapset?

2. Kerrostalon rapussa asuu viisi koiraa. Kukin koira jaksaa haukkua 13 tuntia vuorakaudessa. Jos oletetaan, että koirat haukkuvat yhtä paljon kaikkina kellonaikoina ja että vähintään kolmen koiran tulee haukkua samanaikaisesti, jotta ääni varmasti kuuluu kaikkiin rapun asuntoihin, niin onko koiria riittävästi vai pitääkö Jennin vielä hankkia yksi sekarotuinen piski?

3. Saksanpaimenkoira Severi ulostaa noin kilon päivässä. Severi osaa jo paskantaa leikkipuistoon ja torille. Mihin Severi opetetaan rapun edessä paskomaan, kun tavoitteena on, että paskaa tarttuu mahdollisimman monen ohikulkijan kenkiin? Paskooko Severi metrin levyiselle tielle jolla kulkee 50 ihmistä tunnissa, 1,5 metriä leveälle tielle jolla kulkee 65 ihmistä tunnissa, vai puoli metriä leveälle tielle jolla kulkee 20 ihmistä tunnissa?

4. Omakotialueella yhden koiran ääni kantautuu riittävän kuuluvasti viidenkymmenen metrin päähän. Montako koiraa neliökilometrin kokoiselle omakotialueelle tarvitaan, jotta jokainen asukas saa varmasti osansa koiranhaukunnasta? Koirat sijoitetaan alueelle säännöllisesti niin, että niiden väliset etäisyydet ovat vakioita.

5. Mari lopettaa työt markkinointisihteerinä ja hankkii vastedes tulot kenneltoiminnasta. Kun kustakin koirasta saa keskimäärin 320 euroa, ja ruokaan menee yhteensä 180 euroa kuussa, niin montako piskiä Marin täytyy myydä vuodessa, jotta hän saavuttaa verottomat kuukausitulot 1500 euroa? Muita kuluja syntyy 130 euroa kuussa. Mari hoitaa itse eläinlääkärin tehtävät. Koirat myydään pimeästi.

6. Jos perinnölliset sairaudet lisääntyvät 9 prosenttia kussakin sukupolvessa, kun koirat valitaan jalostuskäyttöön näyttelymenestyksen perusteella, niin montako sukupolvea tarvitaan perinnöllisten sairauksien kaksinkertaistumiseen?

7. Saaressa elää kolme kauriinvasaa, kolme jänispoikuetta ja siellä on kymmenen maassa olevaa linnunpesää. Kuinka kauan Anselmi-koiralta menee kaikkien niiden hoitelemiseen, jos linnunpesän tuhoamiseen menee viisi minuuttia, jänispoikueeseen 20 minuuttia ja kauriiseen 15 minuuttia?

8. Naapurilla on viisikymmentä lammasta. Jos iso koira jaksaa raadella yksitoista ja keskikokoinen koira seitsemän lammasta yön aikana, niin riittääkö kolmen ison ja kahden keskikokoisen koiran vapauttaminen kaikkien lampaiden raatelemiseen, vai pitääkö koirat vapauttaa seuraavana yönä uudestaan?

9. Tiina on hyvin koirarakas. Hänellä on nyt vain neljä koiraa, mutta hän muuttaa isompaan 60 neliön asuntoon ja on päättänyt pitää siellä yhtä koiraa jokaista viittä neliömetriä kohden. Montako lisäkoiraa hän tarvitsee?

10. Jos vapaana juokseva Eetu-bulldoggi pystyy pelästyttämään 35 ihmistä tunnissa, niin montako alkavaa vuorokautta kuluu tuhannen ihmisen pelästyttämiseen, jos Eetu jaksaa työskennellä 12 tuntia vuorokaudessa?

2

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • solina

      eikä kyllä ihan aiheettomatkaan...
      Jos jokainen koiranomistaja lupaa korjata kohdaltaan epäkohdat niin montako vuotta vie että naapurisopu palautuu ? Niinpä.
      Onneksi voi tällä kertaa todeta että väittämät ei osuneet tänne.

    • Tää oli tosi paha,niin paha,että oli tosi hyvä.
      Oli sarkasmia ,huumoria,matikkaa,mitä tahansa,niin melkoista oivallusta.
      Täytyy oikein tallentaa tiedoistoihin.

      Jos oikeest laskea tarttis,niin pää menisi sekaisin jo kohdasta yksi eli nelkku tulisi.
      Jos ajattelis asiaa toiselta kannalta,niin vaatimattomasti itse kehu haisten,sanoisin onneksi 10...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      208
      5175
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4880
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2769
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2358
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1992
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1871
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1694
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      184
      1323
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      1042
    Aihe