”Ulkopoliittisen varjonyrkkeilyn aika on ohi”
Ulkoministeriön poliittisen valtiosihteerin Teija Tiilikaisen mielestä Nato-keskustelun kysymyksenasettelu on kääntynyt päälaelleen. Hänen mielestään nyt ei pidä kysyä, miksi mennä mukaan, vaan miksi lisäturvaa ei haluta.
Teijatiilikainen_pekka_sakki
Ei kukaan voi väittää, että kansainvälisen politiikan leimaava piirre tällä hetkellä olisi vakaus. Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva.
TURVALLISUUSPOLITIIKKA. Itse keskustelu on Tiilikaisen mielestä ankkuroitunut visusti suomalaisten traumaattiseksi kokemaan historiaan.
– Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu voi näyttää oudolta ulkomailla, mutta sille löytyvät selkeät kansalliset ja historialliset perusteet. Ei sen luonnetta pidä ihmetellä.
Ulkoministeriön ensimmäinen poliittinen valtiosihteeri pitää luonnollisena, että Suomessa painotetaan eri asioita kuin muualla.
– Meillä yhä koetaan ja käsitellään turvallisuuspolitiikkaa kansallisen uhan näkökulmasta. Muulla Euroopassa tällainen uhkakuvakeskeinen pohdinta on harvinaista.
Selvitysten
selitys
Maamme ulkopoliittisen keskustelun tämän syksyn ominaispiirre on ollut tavaton into laatia erinäisiä selvityksiä ulko-ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Tuorein sellainen, ulkoministeriön Nato-selvitys, ilmestyi viikko sitten 21.12. Mihin selvityksiä, selontekoja, ilmoituksia ja tiedonantoja tarvitaan niin paljon?
– Selvitykset ovat osa keskustelun normalisointia, Tiilikainen naurahtaa.
Hän pitää niitä tärkeinä etappeina, kun argumentaatiota viedään avoimeen kansalaiskeskusteluun.
– Ulkopoliittisen varjonyrkkeilyn aika on ohi.
Itse kansalaiskeskustelussa hän näkee yhden kummallisuuden.
Mikä Natossa
on vikana?
– Nyt Nato-keskustelua käydään niin, että vaaditaan perusteita liittymiselle. Siis sille, että hankittaisiin lisää turvallisuutta. Jos joskus myöhemmin osoittautuu, että nykylinja ei olekaan oikea, miltä silloin näyttää sellainen perustelu, että emme löytäneet syytä hankkia lisää turvallisuutta?
Tiilikaisen mielestä nyt olisi aika esittää kysymys kokonaan toisinpäin. Mitä sellaista Naton mukana tulisi, ettei sen takia kannata lisätä kansallista turvallisuutta? Yhtenä argumenttina on esitetty, että se vaikeuttaisi Suomen perinteistä roolia puolueettomana kansainvälisenä sovittelijana.
Häiritseekö
Nato rauhaa?
Tiilikainen ei näkemykselle lämpene.
– Eipä Nato-jäsenyys näytä juuri Norjan kansainvälisesti tunnustettua rauhantyötä haitanneen, valtiosihteeri kuittaa.
Naton toinen puoli, sen alati kasvava rooli kansainvälisessä kriisinhallinnassa, on Suomessa jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle. Harva suomalainen muistaa, että myös YK aloitti toimintansa natsi-Saksan ja sen liittolaisten vastaisena sotilasliittona ja muutti sitten muotoaan, kun vihollinen oli voitettu. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton vastainen voittoisa koalitio on muuttamassa muotoaan, mutta me puhumme yhä vain sen vanhasta roolista.
– Ei tilanne ihan verrannollinen ole. YK siirtyi yhdeltä alalta toiselle, Nato on ottanut uusia tehtäviä, mutta ei ole luopunut alkuperäisestä tehtävästään, Tiilikainen täsmentää.
Suomalaisessa Nato-keskustelussa tuon vanhan tehtävän ruumiillistuma, Venäjä, on aina ”virtahepona olohuoneessa.” Sen nousu ahdingosta ainakin osittaiseksi suurvallaksi on sekoittanut monet kansainvälisen politiikan kuviot.
Omaehtoinen
Venäjä
Venäjä on kansainvälisen asemansa etsimisessä Tiilikaisen mielestä turvautunut vanhoihin perinteisiin.
– Se on palannut kansainvälisille areenoille suurvaltana. Se haluaa olla muokkaamassa kanssakäymisen sääntöjä. Se on nyt itsevarma ja siksi yliherkkä ulkoa tuleville opeille.
Tästä nähtiin esimerkki, kun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ joutui pitäytymään lähettämästä vaalitarkkailijoita seuraamaan joulukuun alun Duuman vaaleja. Suomi ottaa vuodenvaihteessa haltuunsa ETYJ:in puheenjohtajuuden. ETYJ on ollut keskeinen toimia entisten neuvostotasavaltojen itsenäistyessä ja pyrkiessä osaksi kansainvälistä yhteisöä. Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) joukkoineen saa johdettavakseen kriisiytyneen ETYJ:in.
Tiilikainen muistuttaa, että ongelma on vaikea, mutta ei mahdoton.
– Venäjä haluaa olla mukana ETYJ:issä omin ehdoin. Mutta kyllä se mukana haluaa olla.
ETYJ ei ole ainoa ongelmapesäke. Suurvaltasuhteet ovat viilentyneet Venäjän irtisanottua tavanomaisia aseita rajoittaneen TAE-sopimuksen ja Yhdysvaltojen rakentaessa ohjuspuolustusta Puolaan ja Tsekkiin. Monissa kansainvälisissä kriiseissä kuten Iranin ydinasejupakassa ja Kosovon itsenäisyyshankkeessa Venäjällä on omat, usein länsimaista poikkeavat linjauksensa.
– Ei kukaan voi väittää, että kansainvälisen politiikan leimaava piirre tällä hetkellä olisi vakaus.
Venäjä-suhteet
vakaalla pohjalla
Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat kuitenkin pysyneet vakaalla pohjalla, joskaan eivät ongelmattomina.
– Paljon on töitä tehty. Toki rekkajonot ja puutullit harmittavat. Aina emme näe asioita samalla tavalla. Erimielisyyksistä huolimatta vuoropuhelua käydään tiiviisti. Pitää muistaa, että Suomen suhteita Venäjään hoidetaan monilla eri hallinnon aloilla.
Hän myös lisää, että suomalaiset eivät keskity Venäjällä vain hallintokoneistoon.
– Kyllä me ylläpidämme suhteita myös kansalaisjärjestöihin. Se on tärkeä tapa vaikuttaa.
Tällainen puhe valtiokeskeisessä UM:ssä on yhä suhteellisen harvinaista. Tiilikainen kuitenkin muistuttaa, että nykymaailmassa muutkin kuin valtiolliset toimijat ovat osa kansainvälisen vallankäytön arkipäivää.
– Eivät maamiinojen kieltoa ajaneet tai rypälepommeihin kriittisesti suhtautuvat liikkeet lähteneet liikkeelle valtiojohtoisesti. Silti ne ovat vaikuttaneet keskeisesti kansainväliseen politiikkaan ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Käytännönläheinen tutkija
– Kyllä se minulle täydellisenä yllätyksenä tuli, vastaa Teija Tiilikainen uteluun, osasiko hän odottaa ulkoministeri Ilkka Kanervan kutsua poliittiseksi valtiosihteeriksi.
Valtiotieteen tohtori Tiilikainen on kokenut tutkija, joka on kirjoissaan analysoinut niin EU:n valtiollista olemusta kuin Suomen asemaa Euroopassa. Tästä huolimatta hän sanoo olleensa mukautunut akateemiseen elämään Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtajana päätettyään pestinsä EU:n perustuslakia pohtineessa nk. konventissa.
Vaikka Tiilikainen on Lohjalta kotoisin, Kanervan kaipaamaa turkulaisuuttakin löytyy, hän on tehnyt ison osan akateemista uraansa Turussa Åbo Akademissa.
Tiilikainen on ulkoministeriön ensimmäinen poliittinen valtiosihteeri.
Miten usein Suomen vanhoillisimmaksi ministeriöksi kutsutussa UM:ssä otettiin uusi virka ja sen haltija vastaan?
Ulkoministeriössä on myös virkamiesvaltiosihteeri. Hän on perinteisesti johtanut virkamiesten hallintoa ja poliittisen valtiosihteerin pelättiin sotkevan tätä käytäntöä.
– Alussa oli kaikenlaista molemminpuolista totuttelemista, mutta kun ministeri sitten linjasi työnjaon, tilanne selkisi, Tiilikainen kuittaa.
– Minä kuulun poliittiseen johtoryhmään, mutta virkamiesten hallintoasiat ovat valtiosihteerillä.
Poliittisen valtiosihteerin toimikausi on sidottu ulkoministerin toimikauteen.
Tiilikainen pitää pelkästään hyvänä, että politiikan tutkijat tutustuvat välillä maailmanpolitiikan käytäntöön.
– Täällä näkee paremmin miten kansallinen politiikka vaikuttaa myös valtioiden välisiin suhteisiin. (EI)
28.12.2007 0:02
Ulkoministeriön poliittisen valtiosihteerin Teija Tiilikaisen mielestä Nato-keskustelun kysymyksenasettelu on kääntynyt päälaelleen. Hänen mielestään nyt ei pidä kysyä, miksi mennä mukaan, vaan miksi lisäturvaa ei haluta.
Teijatiilikainen_pekka_sakki
Ei kukaan voi väittää, että kansainvälisen politiikan leimaava piirre tällä hetkellä olisi vakaus. Kuva: Pekka Sakki/Lehtikuva.
TURVALLISUUSPOLITIIKKA. Itse keskustelu on Tiilikaisen mielestä ankkuroitunut visusti suomalaisten traumaattiseksi kokemaan historiaan.
– Suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu voi näyttää oudolta ulkomailla, mutta sille löytyvät selkeät kansalliset ja historialliset perusteet. Ei sen luonnetta pidä ihmetellä.
Ulkoministeriön ensimmäinen poliittinen valtiosihteeri pitää luonnollisena, että Suomessa painotetaan eri asioita kuin muualla.
– Meillä yhä koetaan ja käsitellään turvallisuuspolitiikkaa kansallisen uhan näkökulmasta. Muulla Euroopassa tällainen uhkakuvakeskeinen pohdinta on harvinaista.
Selvitysten
selitys
Maamme ulkopoliittisen keskustelun tämän syksyn ominaispiirre on ollut tavaton into laatia erinäisiä selvityksiä ulko-ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Tuorein sellainen, ulkoministeriön Nato-selvitys, ilmestyi viikko sitten 21.12. Mihin selvityksiä, selontekoja, ilmoituksia ja tiedonantoja tarvitaan niin paljon?
– Selvitykset ovat osa keskustelun normalisointia, Tiilikainen naurahtaa.
Hän pitää niitä tärkeinä etappeina, kun argumentaatiota viedään avoimeen kansalaiskeskusteluun.
– Ulkopoliittisen varjonyrkkeilyn aika on ohi.
Itse kansalaiskeskustelussa hän näkee yhden kummallisuuden.
Mikä Natossa
on vikana?
– Nyt Nato-keskustelua käydään niin, että vaaditaan perusteita liittymiselle. Siis sille, että hankittaisiin lisää turvallisuutta. Jos joskus myöhemmin osoittautuu, että nykylinja ei olekaan oikea, miltä silloin näyttää sellainen perustelu, että emme löytäneet syytä hankkia lisää turvallisuutta?
Tiilikaisen mielestä nyt olisi aika esittää kysymys kokonaan toisinpäin. Mitä sellaista Naton mukana tulisi, ettei sen takia kannata lisätä kansallista turvallisuutta? Yhtenä argumenttina on esitetty, että se vaikeuttaisi Suomen perinteistä roolia puolueettomana kansainvälisenä sovittelijana.
Häiritseekö
Nato rauhaa?
Tiilikainen ei näkemykselle lämpene.
– Eipä Nato-jäsenyys näytä juuri Norjan kansainvälisesti tunnustettua rauhantyötä haitanneen, valtiosihteeri kuittaa.
Naton toinen puoli, sen alati kasvava rooli kansainvälisessä kriisinhallinnassa, on Suomessa jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle. Harva suomalainen muistaa, että myös YK aloitti toimintansa natsi-Saksan ja sen liittolaisten vastaisena sotilasliittona ja muutti sitten muotoaan, kun vihollinen oli voitettu. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton vastainen voittoisa koalitio on muuttamassa muotoaan, mutta me puhumme yhä vain sen vanhasta roolista.
– Ei tilanne ihan verrannollinen ole. YK siirtyi yhdeltä alalta toiselle, Nato on ottanut uusia tehtäviä, mutta ei ole luopunut alkuperäisestä tehtävästään, Tiilikainen täsmentää.
Suomalaisessa Nato-keskustelussa tuon vanhan tehtävän ruumiillistuma, Venäjä, on aina ”virtahepona olohuoneessa.” Sen nousu ahdingosta ainakin osittaiseksi suurvallaksi on sekoittanut monet kansainvälisen politiikan kuviot.
Omaehtoinen
Venäjä
Venäjä on kansainvälisen asemansa etsimisessä Tiilikaisen mielestä turvautunut vanhoihin perinteisiin.
– Se on palannut kansainvälisille areenoille suurvaltana. Se haluaa olla muokkaamassa kanssakäymisen sääntöjä. Se on nyt itsevarma ja siksi yliherkkä ulkoa tuleville opeille.
Tästä nähtiin esimerkki, kun Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ joutui pitäytymään lähettämästä vaalitarkkailijoita seuraamaan joulukuun alun Duuman vaaleja. Suomi ottaa vuodenvaihteessa haltuunsa ETYJ:in puheenjohtajuuden. ETYJ on ollut keskeinen toimia entisten neuvostotasavaltojen itsenäistyessä ja pyrkiessä osaksi kansainvälistä yhteisöä. Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) joukkoineen saa johdettavakseen kriisiytyneen ETYJ:in.
Tiilikainen muistuttaa, että ongelma on vaikea, mutta ei mahdoton.
– Venäjä haluaa olla mukana ETYJ:issä omin ehdoin. Mutta kyllä se mukana haluaa olla.
ETYJ ei ole ainoa ongelmapesäke. Suurvaltasuhteet ovat viilentyneet Venäjän irtisanottua tavanomaisia aseita rajoittaneen TAE-sopimuksen ja Yhdysvaltojen rakentaessa ohjuspuolustusta Puolaan ja Tsekkiin. Monissa kansainvälisissä kriiseissä kuten Iranin ydinasejupakassa ja Kosovon itsenäisyyshankkeessa Venäjällä on omat, usein länsimaista poikkeavat linjauksensa.
– Ei kukaan voi väittää, että kansainvälisen politiikan leimaava piirre tällä hetkellä olisi vakaus.
Venäjä-suhteet
vakaalla pohjalla
Suomen ja Venäjän väliset suhteet ovat kuitenkin pysyneet vakaalla pohjalla, joskaan eivät ongelmattomina.
– Paljon on töitä tehty. Toki rekkajonot ja puutullit harmittavat. Aina emme näe asioita samalla tavalla. Erimielisyyksistä huolimatta vuoropuhelua käydään tiiviisti. Pitää muistaa, että Suomen suhteita Venäjään hoidetaan monilla eri hallinnon aloilla.
Hän myös lisää, että suomalaiset eivät keskity Venäjällä vain hallintokoneistoon.
– Kyllä me ylläpidämme suhteita myös kansalaisjärjestöihin. Se on tärkeä tapa vaikuttaa.
Tällainen puhe valtiokeskeisessä UM:ssä on yhä suhteellisen harvinaista. Tiilikainen kuitenkin muistuttaa, että nykymaailmassa muutkin kuin valtiolliset toimijat ovat osa kansainvälisen vallankäytön arkipäivää.
– Eivät maamiinojen kieltoa ajaneet tai rypälepommeihin kriittisesti suhtautuvat liikkeet lähteneet liikkeelle valtiojohtoisesti. Silti ne ovat vaikuttaneet keskeisesti kansainväliseen politiikkaan ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Käytännönläheinen tutkija
– Kyllä se minulle täydellisenä yllätyksenä tuli, vastaa Teija Tiilikainen uteluun, osasiko hän odottaa ulkoministeri Ilkka Kanervan kutsua poliittiseksi valtiosihteeriksi.
Valtiotieteen tohtori Tiilikainen on kokenut tutkija, joka on kirjoissaan analysoinut niin EU:n valtiollista olemusta kuin Suomen asemaa Euroopassa. Tästä huolimatta hän sanoo olleensa mukautunut akateemiseen elämään Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtajana päätettyään pestinsä EU:n perustuslakia pohtineessa nk. konventissa.
Vaikka Tiilikainen on Lohjalta kotoisin, Kanervan kaipaamaa turkulaisuuttakin löytyy, hän on tehnyt ison osan akateemista uraansa Turussa Åbo Akademissa.
Tiilikainen on ulkoministeriön ensimmäinen poliittinen valtiosihteeri.
Miten usein Suomen vanhoillisimmaksi ministeriöksi kutsutussa UM:ssä otettiin uusi virka ja sen haltija vastaan?
Ulkoministeriössä on myös virkamiesvaltiosihteeri. Hän on perinteisesti johtanut virkamiesten hallintoa ja poliittisen valtiosihteerin pelättiin sotkevan tätä käytäntöä.
– Alussa oli kaikenlaista molemminpuolista totuttelemista, mutta kun ministeri sitten linjasi työnjaon, tilanne selkisi, Tiilikainen kuittaa.
– Minä kuulun poliittiseen johtoryhmään, mutta virkamiesten hallintoasiat ovat valtiosihteerillä.
Poliittisen valtiosihteerin toimikausi on sidottu ulkoministerin toimikauteen.
Tiilikainen pitää pelkästään hyvänä, että politiikan tutkijat tutustuvat välillä maailmanpolitiikan käytäntöön.
– Täällä näkee paremmin miten kansallinen politiikka vaikuttaa myös valtioiden välisiin suhteisiin. (EI)
28.12.2007 0:02
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.valt.helsinki.fi/vol/eu/cv.pdf
...mutta eipä lipaista enneko on kohilla...
ps. miksköhän on annettu pojalle nimeksi Jason.
Onkse niikö Dzeissön, Jasón vai pohjalaane Jaasoon?