tulevaisuudessa, ettei hän elä kovin pitkään? Tuskin 30 v. rajapyykki ylittyy... Sairaus ennen pitkää voittaa. Haluan olla rehellinen, mutten tahdo pelotella, tietenkään. Älyllisesti hän on normaalin fiksu ja asioista kiinnostunut. En halua antaa hänelle turhia kuvitelmia tulevaisuudesta. Vielä aika pieni, mutta muutaman vuoden sisällä ajankohtainen juttu. Antaako "ymmärtää" asian itse? Toivoton tehtävä? t. Surullinen äiti
Miten kerron
lapselleni
61486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lääketiede kehittyy nopeasti.
En kertoisi asiaa, ainakaan vielä moniin vuosiin, vaan toivoisin ihmeen tapahtuvan ja antaisin kaverin elää ilman ahdistusta.
Minut "tuomittiin" kuolenaan 7-vuotiaana ja sítten 14-vuotiaana. Olen elänyyt tuon 14 vuotta reilusti kuuteen kertaan. Ei minulle siitä puhuttu kunnes sittem isompana sattumalta kuulin. Ei siis kannata tällaista kannata turhan takia kertoa.
asiasta puhua. Pelko vain, että kuulee myöhemmin kavereilta "faktoja". Jollei tehdä lääketieteessä läpimurtoa lähivuosina, lapseni sairaus pysynee vielä pitkään parantumattomana! Ei voi nähdä tulevaisuuteen, mutta varma olen, ettei lapseni elä kovin vanhaksi! Tuhoja elimistössä tapahtuu pikkuhiljaa. Saattaa olla, kun "ihme" keksitään, lapseni kohdalla jo liian myöhäistä...
tosi surullista. En itse varmaan kertoisi...vaan aina on toivoa, jos on elämää. Toivon voimia sinulle ja lapsellesi!
Minun poikani kuoli viime vuonna lihasdystrofiaan. Emme koskaan puhuneet kuolemasta. En hennonut kertoa hänelle että tulee kuolemaan nuorena. Oli kuollessaan 22-vuotias. Toki hän varmaan itsekseen asioita mietti mutta olin onnellinen kun huomasin, että hänellä oli valtava elämänhalu ja siitä asenteesta johtuen hän eli elämäänsä "täysillä". Hänen onnekseen loppu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta paljon aikaisemmin kuin eliniän ennusteessa oli kerrottu. Hänen ei tarvinnut lähteä riutumalla pikkuhiljaa vaan pääsi keskeltä onnellista elämän vaihetta. Joudut äitinä koville koska tiedät mitä tulee, mutta voin kokemuksesta sanoa, että tuollaisten asioiden kanssa oppii elämään. Itse elin sen kanssa 20 vuotta. Itse toivoin kokoajan että lääketiede ehtii kehittyä ja sairaus paranee, mutta ei ehtinyt... En tiedä millainen lapsesi sairaus on, mutta kannusta häntä jatkossa kun vanhenee, kohti itsenäistä omaa elämää.
Voimia sinulle, koeta nähdä positiivisia puolia, ajattelin usein itse että määrä ei korvaa laatua.
Tiedän sinun suuren surusi luoja antakoon sinulle voimia ,mielestäni ajattelen niin että eläkää päivä kerrallaan niin normaalia elämää kuin se on mahdollista ottakaa joka päivä vastaan sellaisena kun se tulee ,kyllä sairaus itse paljastaa aikanaan elämän pituuden ja vastaa lapsesi kysymyksiin rehellisesti yksinkertaisesti sitämukaa kun hän itse asiasta kyselee ,ei siis mielestäni kannata hänelle kertoa huolestuttavia asioita ennakkoon ,toivon sinulle jaksamista luoja olkoon kanssanne .