Kun palataan aikaan, jolloin Rooman kirkko (katolilainen) ja sen piispat olivat vakiinnuttaneet asemansa ja samalla myös valtaansa ja vaikka Rooman valtakunnassa oli nimellisesti rauha, niin vallassa olleet kristityt aiheuttivat Keisari Konstantinukselle päänvaivaa ikuisilla, hyvinkin dramaattisilla riidoillaan.
Erinomaisena valtiomiehenä hän ymmärsi hyvin sen, että sisäisesti riitainen valtakunta kulkee tietä kohti tuhoa ja siitä hän ei pitänyt.
Hän oli joitakin vuosia aiemmin hyväksynyt kristinuskon viralliseksi opiksi Roomassa ja sitten ne vain riitelivät.
Lopulta hän komensi kaikki riitapukarit palatsiinsa Nikaiaan, aika oli muistaakseni 325 aj., mutta sopua ei syntynyt.
Yksi riidan aiheista oli Jeesus ja hänen asema, oliko hän Jumala vai ei ja kun perus periaate oli se, että ei ole kuin yksi Jumala ja kun Jumala oli jo olemassa, niin ei voi olla toista Jumalaa, siten Jeesus ei voinut joidenkin mielestä olla Jumala ja oliko hän syntynyt neitsyestä Pyhän Hengen siittämänä vai ei, niin niihin ja muihin opillisiin asioihin ei tuntunut löytyvän edes kultaisen keskitien ratkaisua.
Sitten olivat lisänä monet muut uskontoon liittyvät asiat ja niiden toteuttaminen, kuten pääsiäisen vietto, jota ei haluttu viettää yhtä aikaa juutalaisten kanssa. Tämä viimeksi mainittu pulma yritettiin ratkoa jo vuonna 195 pidetyssä Synodissa.
Diplomaattisemmat tahtovat vähätellä eri osapuolten riitoja sanomalla sen ajan piispojen etsineen omaa identiteettiä joka eroaisi juutalaisesta.
Kyseessä oli kuitenkin puhtaasti anti-semitismi, juutalaisviha ja siitä johtuen ei haluttu minkään kirkollisen toiminnan rinnastuvan missään muodossa juutalaisuuteen ja sen tapoihin.
Siinä ”identiteetin” etsinnässä niin sapatin vietto kuin pääsiäisen vietto muutettiin toiseen ajankohtaan monien muiden tekijöiden kanssa.
Ne jotka eivät olleet asiasta samaa mieltä saivat pakata tavaransa ja poistua valtakunnan rajojen ulkopuolelle, kuten moni tekikin enemmän tai vähemmän pakon sanelemana.
Tilanne kulminoitui siihen, että Keisari hermostui ja lopulta kutsui kaikki koolle yhteen saliin ja saneli heille, diplomatian keinoilla ratkaisun, johon kaikkien oli tyytyminen.
Jotka eivät sitä hyväksyisi, saisivat pakata kimpsunsa ja kampsunsa lähteäkseen Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle, jolle reissulle lähtikin monta nimekästä henkilöä ja oppisuuntaa. Lopputulos oli seuraava ja samalla Kristillisen – katolilaisen kirkon tuleva perusoppi.
Toisin sanoen, tällöin syntyi nykyinen Kristinusko ja Roomalainen kirkko, kaikki ennen sitä on ollut kuin myrskyinen meri joka on vallonut valtoimenaan omassa voimassaan.
Parhaiten se uusi oppi löytynee katekismuksesta ja sen eräistä tunnustuksista.
Kolme vanhan kirkon tunnustusta
APOSTOLINEN USKONTUNNUSTUS
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin 1, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen kirkon 2, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
NIKAIAN USKONTUNNUSTUS
Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli 3 kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen 4 ja apostolisen kirkon 5. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
ATHANASIOKSEN TUNNUSTUS areiolaisuutta vastaan
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.
Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.
Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.
Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias,
eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.
Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.
Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.
Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.
---------------------------------------------
1 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "tuonelaan".
2 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "seurakunnan".
3 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "on kirjoitettu".
4 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "yhteisen".
5 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "seurakunnan".
Ensimmäinen versio, se keisarin tekemä ontui, eikä siihen oikein löytynyt kunnon selitystä, ennen kuin Egyptin Aleksandrian piispa (Koptilainen) Athanasius loi sellaisen.
Sen mukaan yksi on kolme vaikka onkin yksi ja kolme on yksi vaikka onkin kolme.
Jeesus on Poika vaikka onkin Jumala ja Jumala on Poika vaikka onkin Jumala, kumpikin on Pyhä Henki ja Pyhä Henki on Jumala ja Poika.
Kaikki ovat Jumalia, näin ollen olisi siis kolme jumalaa mutta kuitenkin on vain yksi Jumala.
Selvisikö? Sitten oli se, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä neitsyt Mariassa, eli Joosef ei häntä pannut paksuksi.
Silti oppi sanoo, että hän on Daavidin sukua suoraan alenevassa sukupolvessa.
Jos Maria olisi Daavidin sukukuntaa, niin homma olisi OK, Jeesus olisi silloin Daavidin jälkeläinen, mutta kun Joosef ei ollut asialla, niin mitenkä se sitten oikein on, joten oliko Pyhä Henki sittenkin Daavidin sukua?
Ja jos oikein ilkeitä ollaan, niin Maria petti Pyhän Hengen tekemällä aviorikoksen naimalla Joosefin.
Jos Pyhä Henki oli Jeesuksen isä, niin johan on vallatonta, että Maria meni ja muhinoi Joosefin kanssa itselleen useamman lapsen, vai mitä te arvelette???
Seuraavassa pätkä "virallisesta Luterilaisesta selostuksesta". Kyseessä on Nikaian- Konstantinopolin uskontunnustus. Tämän tunnustuksen nimi (usein vain Nikaian tunnustus, Nicaenum) ei anna täysin oikeaa kuvaa tunnustuksen synnystä. Pohjana on tässäkin vanhakirkollinen kastetunnustus, mahdollisesti Jerusalemin seurakunnasta peräisin oleva. Kun kirkko Nikaian kirkolliskokouksessa v. 325 joutui torjumaan Areioksen esittämän väitteen, ettei Kristus ollut Jumala, vaan Poika oli vähäisempi kuin Isä, tätä tunnustusta laajennettiin rajan vetämiseksi harhaoppia vastaan.
Konstantinopolissa v. 381 pidetyssä yleisessä kirkolliskokouksessa laajennusta jatkettiin eräiden uusien harhaoppien torjumiseksi.
Tärkein lisäys koski Pyhän Hengen olemusta ja asemaa. Virallista päätöstä sanamuodosta ei silloin kuitenkaan tehty.
Vasta Khalkedonissa v. 451 pidetty yleinen kirkolliskokous vahvisti sen opin, jonka "150 isää" (Konstantipolin kirkolliskokoukseen osallistuneet piispat) olivat hyväksyneet ja joka katsottiin Nikaian päätösten mukaiseksi. Siitä nimi Nicaenu.
Kristinuskon opillisen perustunnustuksen teki Keisari eikä kukaan muu.
Siten, hän oli se joka loi kyseisen uskonnon, eikä kukaan muu.
Aleksandria oli ollut pitkään eri suuntausten hengellinen keskus, jossa syntyi lukuisia kirjoituksia, ei vain gnostilaisia ja kristittyjä.
Jäänne joka on jäänyt Alekandriaan, siellä syntynyt, oli koptilaisuus, jota Athanasiuskin edusti. Tunnetusti koptilaisuus sisälsi hyvinkin mytologisia kuten myös gnostilaisia ajatuksia ja ne vaikuttivat osaltaan uuden, keisarin luoman kristinuskon tunnustuksen täydentämiseen, josta tuli kristinuskon perustunnustus ja koko opin kulmakivi.
Saattoipa olla hyvinkin niin, että Athanasius, oppineena tunsi hyvinkin sen, miten kunnon kirjoitus tehdään.
Erinomaisena valtiomiehenä hän ymmärsi hyvin sen, että sisäisesti riitainen valtakunta kulkee tietä kohti tuhoa ja siitä hän ei pitänyt.
Hän oli joitakin vuosia aiemmin hyväksynyt kristinuskon viralliseksi opiksi Roomassa ja sitten ne vain riitelivät.
Lopulta hän komensi kaikki riitapukarit palatsiinsa Nikaiaan, aika oli muistaakseni 325 aj., mutta sopua ei syntynyt.
Yksi riidan aiheista oli Jeesus ja hänen asema, oliko hän Jumala vai ei ja kun perus periaate oli se, että ei ole kuin yksi Jumala ja kun Jumala oli jo olemassa, niin ei voi olla toista Jumalaa, siten Jeesus ei voinut joidenkin mielestä olla Jumala ja oliko hän syntynyt neitsyestä Pyhän Hengen siittämänä vai ei, niin niihin ja muihin opillisiin asioihin ei tuntunut löytyvän edes kultaisen keskitien ratkaisua.
Sitten olivat lisänä monet muut uskontoon liittyvät asiat ja niiden toteuttaminen, kuten pääsiäisen vietto, jota ei haluttu viettää yhtä aikaa juutalaisten kanssa. Tämä viimeksi mainittu pulma yritettiin ratkoa jo vuonna 195 pidetyssä Synodissa.
Diplomaattisemmat tahtovat vähätellä eri osapuolten riitoja sanomalla sen ajan piispojen etsineen omaa identiteettiä joka eroaisi juutalaisesta.
Kyseessä oli kuitenkin puhtaasti anti-semitismi, juutalaisviha ja siitä johtuen ei haluttu minkään kirkollisen toiminnan rinnastuvan missään muodossa juutalaisuuteen ja sen tapoihin.
Siinä ”identiteetin” etsinnässä niin sapatin vietto kuin pääsiäisen vietto muutettiin toiseen ajankohtaan monien muiden tekijöiden kanssa.
Ne jotka eivät olleet asiasta samaa mieltä saivat pakata tavaransa ja poistua valtakunnan rajojen ulkopuolelle, kuten moni tekikin enemmän tai vähemmän pakon sanelemana.
Tilanne kulminoitui siihen, että Keisari hermostui ja lopulta kutsui kaikki koolle yhteen saliin ja saneli heille, diplomatian keinoilla ratkaisun, johon kaikkien oli tyytyminen.
Jotka eivät sitä hyväksyisi, saisivat pakata kimpsunsa ja kampsunsa lähteäkseen Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolelle, jolle reissulle lähtikin monta nimekästä henkilöä ja oppisuuntaa. Lopputulos oli seuraava ja samalla Kristillisen – katolilaisen kirkon tuleva perusoppi.
Toisin sanoen, tällöin syntyi nykyinen Kristinusko ja Roomalainen kirkko, kaikki ennen sitä on ollut kuin myrskyinen meri joka on vallonut valtoimenaan omassa voimassaan.
Parhaiten se uusi oppi löytynee katekismuksesta ja sen eräistä tunnustuksista.
Kolme vanhan kirkon tunnustusta
APOSTOLINEN USKONTUNNUSTUS
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin 1, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen kirkon 2, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
NIKAIAN USKONTUNNUSTUS
Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan, ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli 3 kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta. Uskomme yhden, pyhän, yleisen 4 ja apostolisen kirkon 5. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
ATHANASIOKSEN TUNNUSTUS areiolaisuutta vastaan
Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.
Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.
Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.
Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.
Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias,
eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.
Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.
Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.
Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.
Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.
Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:
Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.
Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.
Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.
Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.
Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,
astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.
Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.
---------------------------------------------
1 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "tuonelaan".
2 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "seurakunnan".
3 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "on kirjoitettu".
4 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "yhteisen".
5 Kirkolliskokouksen virallinen käännös vuonna 1977: "seurakunnan".
Ensimmäinen versio, se keisarin tekemä ontui, eikä siihen oikein löytynyt kunnon selitystä, ennen kuin Egyptin Aleksandrian piispa (Koptilainen) Athanasius loi sellaisen.
Sen mukaan yksi on kolme vaikka onkin yksi ja kolme on yksi vaikka onkin kolme.
Jeesus on Poika vaikka onkin Jumala ja Jumala on Poika vaikka onkin Jumala, kumpikin on Pyhä Henki ja Pyhä Henki on Jumala ja Poika.
Kaikki ovat Jumalia, näin ollen olisi siis kolme jumalaa mutta kuitenkin on vain yksi Jumala.
Selvisikö? Sitten oli se, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä neitsyt Mariassa, eli Joosef ei häntä pannut paksuksi.
Silti oppi sanoo, että hän on Daavidin sukua suoraan alenevassa sukupolvessa.
Jos Maria olisi Daavidin sukukuntaa, niin homma olisi OK, Jeesus olisi silloin Daavidin jälkeläinen, mutta kun Joosef ei ollut asialla, niin mitenkä se sitten oikein on, joten oliko Pyhä Henki sittenkin Daavidin sukua?
Ja jos oikein ilkeitä ollaan, niin Maria petti Pyhän Hengen tekemällä aviorikoksen naimalla Joosefin.
Jos Pyhä Henki oli Jeesuksen isä, niin johan on vallatonta, että Maria meni ja muhinoi Joosefin kanssa itselleen useamman lapsen, vai mitä te arvelette???
Seuraavassa pätkä "virallisesta Luterilaisesta selostuksesta". Kyseessä on Nikaian- Konstantinopolin uskontunnustus. Tämän tunnustuksen nimi (usein vain Nikaian tunnustus, Nicaenum) ei anna täysin oikeaa kuvaa tunnustuksen synnystä. Pohjana on tässäkin vanhakirkollinen kastetunnustus, mahdollisesti Jerusalemin seurakunnasta peräisin oleva. Kun kirkko Nikaian kirkolliskokouksessa v. 325 joutui torjumaan Areioksen esittämän väitteen, ettei Kristus ollut Jumala, vaan Poika oli vähäisempi kuin Isä, tätä tunnustusta laajennettiin rajan vetämiseksi harhaoppia vastaan.
Konstantinopolissa v. 381 pidetyssä yleisessä kirkolliskokouksessa laajennusta jatkettiin eräiden uusien harhaoppien torjumiseksi.
Tärkein lisäys koski Pyhän Hengen olemusta ja asemaa. Virallista päätöstä sanamuodosta ei silloin kuitenkaan tehty.
Vasta Khalkedonissa v. 451 pidetty yleinen kirkolliskokous vahvisti sen opin, jonka "150 isää" (Konstantipolin kirkolliskokoukseen osallistuneet piispat) olivat hyväksyneet ja joka katsottiin Nikaian päätösten mukaiseksi. Siitä nimi Nicaenu.
Kristinuskon opillisen perustunnustuksen teki Keisari eikä kukaan muu.
Siten, hän oli se joka loi kyseisen uskonnon, eikä kukaan muu.
Aleksandria oli ollut pitkään eri suuntausten hengellinen keskus, jossa syntyi lukuisia kirjoituksia, ei vain gnostilaisia ja kristittyjä.
Jäänne joka on jäänyt Alekandriaan, siellä syntynyt, oli koptilaisuus, jota Athanasiuskin edusti. Tunnetusti koptilaisuus sisälsi hyvinkin mytologisia kuten myös gnostilaisia ajatuksia ja ne vaikuttivat osaltaan uuden, keisarin luoman kristinuskon tunnustuksen täydentämiseen, josta tuli kristinuskon perustunnustus ja koko opin kulmakivi.
Saattoipa olla hyvinkin niin, että Athanasius, oppineena tunsi hyvinkin sen, miten kunnon kirjoitus tehdään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et näemmä tiedä kristillisyydestä yhtikäs mitään!
Kristillisyyden ydin perustuu Kristuksen omaan uskoon ja omakohtaiseen esimerkkiin sekä hanen esille tuomiin opetuksiin että myös ennenkaikkea Kaikkivaltiaan, Luojamme, taivaallisen Isän perimmäiseen tahtoon, jonka rikkominen tai myös sivuuttaminen osoittaa epäuskoa suoraan.
He siis perustivat uskolle, elikä tottelemiselle ja kuuliaisuudelle yksinkertaiset säännöt, joita ihmisen kuuluu noudattaa voidakseen olla oikea ja aito uskova kristitty ihminen!
Roomalaiset perustivat yleisen uskonnon jota sana katolinen tarkoittaa, eivät siis kristinuskoa joka on muotoiltu termi sanoista uskoa Kristukseen joka siis kääntyy vain puhuttuun muotoon kristinusko.