Kun Jeesus aikoinaan reissaili Galilean, Juudean ja muiden paikkakuntien välillä, siitä kirjaantui myöhemmin pergamenteille joitakin asioita ja tapahtumia, ei kuitenkaan kaikkea.
Jeesuksen opetuslapsilla ei ollut aihetta eikä varmaankaan kaikilla edes osaamista kirjoittaa muistiin mitä päivittäin tai viikoittain tapahtui.
Kun hän sitten otti ja kuoli, kertomusten mukaan hän noin viikon kuluttua siitä jätti maan pilvessä. Ne jotka kyseistä tapahtumaa seurasivat, jäivät siihen uskoon, joka perustui hänen sanoihin, että hän saapuu pian takaisin.
Joten jäätiin odottelemaan, eikä siinä silloinkaan tullut mieleen ryhtyä kirjoittamaan muistiin tapahtumia eikä opetuksia.
Vuodet kuluivat, vuosi kymmenet, eikä Jeesusta kuullut. Remmiin tuli mukaan uusia nimiä, joista tunnetuin on Paavali, joka ryhtyi tosi toimiin, eli julistamaan evankeliumia.
Sitten lopulta joku sai päähänsä kirjoittaa muistiin sitä, mitä vielä oli omassa muistissa ja muiden muistamia asioita, joista Luukas oli paras kirjoittaja.
Hän ei ollut itse koskaan tavannut Jeesusta, mutta oli kuullut hänestä yhtä sun toista.
Tutkittuaan ja jäsenneltyään aiheet ja asiat, hän sitten päätti kirjoittaa asiasta korkea-arvoiselle Teofilukselle.
Paavali on kertomusten keskeisin henkilö, joka opetti ja organisoi eri seurakuntia ja perusti uusia.
Kaikissa kirjoituksissaan hän käyttää “saamaansa valtaa”, alistaen eri seurakunnat sen alle käyttäen pelkotiloja ja uhkakuvia aseenaan.
Se mitä Paavali opetti, tai ne sanat joita hän käytti eivät olleet Jeesuksen sanoja tai opetuksia, vaan hän Paavali tulkitsi Jeesusta tavalla jonka hän katsoi oikeaksi asiantilaan nähden.
Tämä ei ole yksinomaan allekirjoittaneen mielipide, vaan siitä on kirjoittanut ja puhunut mm. Kuopion Piispa Wille Riekkinen Raamatun Monet kasvot sarjassaan.
Kun Paavali touhusi omiaan omilla alueillaan, muut olivat toimeliaita omilla alueillaan, kuten ylläpitäessään Jerusalemissa uutta seurakuntaa. Kussakin yhteisössä valta oli jaettu hierarkkisesti ja sitä käytettiin tehokkaasti hyväksi, ja sen tukena seurakuntalaisia alistettiin heidän tahtoon pelon aseilla jotka saatiin ns. Jeesuksen sanoista, vaikka sellaista hän ei opettanut koskaan.
Pelastavasta Jeesuksesta tulikin itseasiassa jo alkuseurakunnan aikana alistamisen ja pelon synnyttäjän työkalu, jota käytettiin armotta hyväksi.
Sanoisin, että kaikki Paavalin kirjeet ovat pohjimmiltaan näitä vallan halun ja pelon työkaluja, eikä mitään muuta ja kirkko on käyttänyt ja käyttää niitä edelleenkin hyvin tehokkaasti hyväkseen.
Jeesuksen opetuksia armosta, nöyryydestä, alistumisesta ja anteeksiantamisesta sekä toisen rakastamisesta kuten itseään ei herätä intohimoja kristillisissä valtaa pitävissä piireissä.
Jeesuksen opetus siitä, kuka haluaa tulla suureksi (johtajaksi), hänen tulee tulla muiden palvelijaksi ja vertauskuvainnollisesti hän pesi opetuslastensa jalat.
Huomatkaa, hän ei pesettänyt jalkojaan opetuslapsilla. Paavali, kuten muutkin sen ajan uuden sanoman ja opin vaikuttajat eivät julistaneet pelastusoppia, vaan kirjeet olivat ojennuskirjeitä eripuraisille seurakunnille, joiden sisällöllä ei ollut itse opin kanssa mitään tekemistä.
Kun Jeesus hyväksyi naiset lähelleen, niin Paavali opettaa naisista sen, että heidän tulee vaieta seurakunnan edessä ja että heidän tulee olla miehelle alamaisia.
Kirkkoisiltä on jäänyt huomioimatta se, että Jeesus ilmestyi ensin naisille, ei miehille, tämän he tietävät erittäin hyvin.
Mikäli silloin olisi tapahtunut toisinpäin, eli että Jeesus olisi ilmoittanut itsensä ensin miehille, silloin sitä tilannetta käytettäisiin hyväksi viimeistä piirtoa myöten todistettaessa miehen paremmuutta ja yksinoikeutta sananjulistamisessa seurakunnan edessä.
Aikaa kului ja kului, tuli ensimmäinen vuosisata, tuli toinen ja kolmas. Jeesus ja, niin miksi sitä nyt sanoisi, - oppinsa, sai aikaan monenlaista.
Eri tyylisuuntia syntyi kuin sieniä sateella eri puolelle Rooman valtakuntaa ja sen rajojen ulkopuolelle, ja kaikki tavoittelivat valtaa, tavalla tai toisella ja joilla valta oli, pitivät siitä kiinni kuin henkirievustaan.
Kirjoituksia kirjoiteltiin ja läheteltiin eri tahoille, käytiin kirjeen vaihtoa ja luotiin selityksiä eri asioihin. Koska kopiokoneita ei ollut, kaikki piti kirjoittaa käsin uudelleen, eikä varmaankaan niitä aina kirjoitettu sanasta sanaan, vaan ulkomuistista.
Jeesuksen opetuslapsilla ei ollut aihetta eikä varmaankaan kaikilla edes osaamista kirjoittaa muistiin mitä päivittäin tai viikoittain tapahtui.
Kun hän sitten otti ja kuoli, kertomusten mukaan hän noin viikon kuluttua siitä jätti maan pilvessä. Ne jotka kyseistä tapahtumaa seurasivat, jäivät siihen uskoon, joka perustui hänen sanoihin, että hän saapuu pian takaisin.
Joten jäätiin odottelemaan, eikä siinä silloinkaan tullut mieleen ryhtyä kirjoittamaan muistiin tapahtumia eikä opetuksia.
Vuodet kuluivat, vuosi kymmenet, eikä Jeesusta kuullut. Remmiin tuli mukaan uusia nimiä, joista tunnetuin on Paavali, joka ryhtyi tosi toimiin, eli julistamaan evankeliumia.
Sitten lopulta joku sai päähänsä kirjoittaa muistiin sitä, mitä vielä oli omassa muistissa ja muiden muistamia asioita, joista Luukas oli paras kirjoittaja.
Hän ei ollut itse koskaan tavannut Jeesusta, mutta oli kuullut hänestä yhtä sun toista.
Tutkittuaan ja jäsenneltyään aiheet ja asiat, hän sitten päätti kirjoittaa asiasta korkea-arvoiselle Teofilukselle.
Paavali on kertomusten keskeisin henkilö, joka opetti ja organisoi eri seurakuntia ja perusti uusia.
Kaikissa kirjoituksissaan hän käyttää “saamaansa valtaa”, alistaen eri seurakunnat sen alle käyttäen pelkotiloja ja uhkakuvia aseenaan.
Se mitä Paavali opetti, tai ne sanat joita hän käytti eivät olleet Jeesuksen sanoja tai opetuksia, vaan hän Paavali tulkitsi Jeesusta tavalla jonka hän katsoi oikeaksi asiantilaan nähden.
Tämä ei ole yksinomaan allekirjoittaneen mielipide, vaan siitä on kirjoittanut ja puhunut mm. Kuopion Piispa Wille Riekkinen Raamatun Monet kasvot sarjassaan.
Kun Paavali touhusi omiaan omilla alueillaan, muut olivat toimeliaita omilla alueillaan, kuten ylläpitäessään Jerusalemissa uutta seurakuntaa. Kussakin yhteisössä valta oli jaettu hierarkkisesti ja sitä käytettiin tehokkaasti hyväksi, ja sen tukena seurakuntalaisia alistettiin heidän tahtoon pelon aseilla jotka saatiin ns. Jeesuksen sanoista, vaikka sellaista hän ei opettanut koskaan.
Pelastavasta Jeesuksesta tulikin itseasiassa jo alkuseurakunnan aikana alistamisen ja pelon synnyttäjän työkalu, jota käytettiin armotta hyväksi.
Sanoisin, että kaikki Paavalin kirjeet ovat pohjimmiltaan näitä vallan halun ja pelon työkaluja, eikä mitään muuta ja kirkko on käyttänyt ja käyttää niitä edelleenkin hyvin tehokkaasti hyväkseen.
Jeesuksen opetuksia armosta, nöyryydestä, alistumisesta ja anteeksiantamisesta sekä toisen rakastamisesta kuten itseään ei herätä intohimoja kristillisissä valtaa pitävissä piireissä.
Jeesuksen opetus siitä, kuka haluaa tulla suureksi (johtajaksi), hänen tulee tulla muiden palvelijaksi ja vertauskuvainnollisesti hän pesi opetuslastensa jalat.
Huomatkaa, hän ei pesettänyt jalkojaan opetuslapsilla. Paavali, kuten muutkin sen ajan uuden sanoman ja opin vaikuttajat eivät julistaneet pelastusoppia, vaan kirjeet olivat ojennuskirjeitä eripuraisille seurakunnille, joiden sisällöllä ei ollut itse opin kanssa mitään tekemistä.
Kun Jeesus hyväksyi naiset lähelleen, niin Paavali opettaa naisista sen, että heidän tulee vaieta seurakunnan edessä ja että heidän tulee olla miehelle alamaisia.
Kirkkoisiltä on jäänyt huomioimatta se, että Jeesus ilmestyi ensin naisille, ei miehille, tämän he tietävät erittäin hyvin.
Mikäli silloin olisi tapahtunut toisinpäin, eli että Jeesus olisi ilmoittanut itsensä ensin miehille, silloin sitä tilannetta käytettäisiin hyväksi viimeistä piirtoa myöten todistettaessa miehen paremmuutta ja yksinoikeutta sananjulistamisessa seurakunnan edessä.
Aikaa kului ja kului, tuli ensimmäinen vuosisata, tuli toinen ja kolmas. Jeesus ja, niin miksi sitä nyt sanoisi, - oppinsa, sai aikaan monenlaista.
Eri tyylisuuntia syntyi kuin sieniä sateella eri puolelle Rooman valtakuntaa ja sen rajojen ulkopuolelle, ja kaikki tavoittelivat valtaa, tavalla tai toisella ja joilla valta oli, pitivät siitä kiinni kuin henkirievustaan.
Kirjoituksia kirjoiteltiin ja läheteltiin eri tahoille, käytiin kirjeen vaihtoa ja luotiin selityksiä eri asioihin. Koska kopiokoneita ei ollut, kaikki piti kirjoittaa käsin uudelleen, eikä varmaankaan niitä aina kirjoitettu sanasta sanaan, vaan ulkomuistista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.