ainakin on tullut tehtyä jonkin tahon toimesta.
Tässä tuumailen mitähän virheitä sitä itse meikäläinen on tehnyt tämän jo kohta lopuillaan olevan vuoden aikana.
Harvemmin itseään tuomiolle pistä,paremminkin näkee tehneensä valintoja.Ketä voisi syyttää suppeasta valikoimasta,yleensä niitä on tasan kaksi.
Eli raketilla silmään sitä,joka vanhoja muistelee
Ratkiriemukasta Uutta Vuotta kaikille:D
Viisisataa virhettä..
3
450
Vastaukset
Nyt ei tule mieleen pahempia virheitä kuluneen vuoden ajalta. Vuosi on muuten ollut yhtä vuoristorataa. Kaikenlaista tapahtunut.
Kylläpä täällä nyt suljetaan ovia nenän edestä koko ajan. Monta kertaa saa kolkutella ennenkuin avataan.
Hyvää ja Iloista Uutta Vuotta sinullekin. Toivottavasti tuleva vuosi on hyvä vuosi.- jane.london
ensimmäinen kerta kun mulle vastaat.
Sillä,että moittisin annankin kasapäin ruusuja hei suukkojako ne piti olla vai mitä? jane.london kirjoitti:
ensimmäinen kerta kun mulle vastaat.
Sillä,että moittisin annankin kasapäin ruusuja hei suukkojako ne piti olla vai mitä?onko niin etten olis sulle aikaisemmin vastannut. Se on ollut puhdas vahinko. Käyn silloin tällöin täällä sohaisemassa viestin sinne sun tänne.
Hyvä kun et moiti :).
Ruusut tai suukot, molempi hyvä :).
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487