Viisisataa virhettä..

ainakin on tullut tehtyä jonkin tahon toimesta.

Tässä tuumailen mitähän virheitä sitä itse meikäläinen on tehnyt tämän jo kohta lopuillaan olevan vuoden aikana.

Harvemmin itseään tuomiolle pistä,paremminkin näkee tehneensä valintoja.Ketä voisi syyttää suppeasta valikoimasta,yleensä niitä on tasan kaksi.

Eli raketilla silmään sitä,joka vanhoja muistelee
Ratkiriemukasta Uutta Vuotta kaikille:D
3454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt ei tule mieleen pahempia virheitä kuluneen vuoden ajalta. Vuosi on muuten ollut yhtä vuoristorataa. Kaikenlaista tapahtunut.

Kylläpä täällä nyt suljetaan ovia nenän edestä koko ajan. Monta kertaa saa kolkutella ennenkuin avataan.

Hyvää ja Iloista Uutta Vuotta sinullekin. Toivottavasti tuleva vuosi on hyvä vuosi.

Äänestä
  • ensimmäinen kerta kun mulle vastaat.
    Sillä,että moittisin annankin kasapäin ruusuja hei suukkojako ne piti olla vai mitä?

    Äänestä

  • jane.london kirjoitti:

    ensimmäinen kerta kun mulle vastaat.
    Sillä,että moittisin annankin kasapäin ruusuja hei suukkojako ne piti olla vai mitä?

    onko niin etten olis sulle aikaisemmin vastannut. Se on ollut puhdas vahinko. Käyn silloin tällöin täällä sohaisemassa viestin sinne sun tänne.

    Hyvä kun et moiti :).

    Ruusut tai suukot, molempi hyvä :).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jane.london kirjoitti:

ainakin on tullut tehtyä jonkin tahon toimesta.

Tässä tuumailen mitähän virheitä sitä itse meikäläinen on tehnyt tämän jo kohta lopuillaan olevan vuoden aikana.

Harvemmin itseään tuomiolle pistä,paremminkin näkee tehneensä valintoja.Ketä voisi syyttää suppeasta valikoimasta,yleensä niitä on tasan kaksi.

Eli raketilla silmään sitä,joka vanhoja muistelee
Ratkiriemukasta Uutta Vuotta kaikille:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu