KEPU tekee elämän kalliiksi ensi vuonna

Kiitos mannertenvälisen nahjuksen Zero-Matti Vanhasen ja KEPUn, suomalaisen Pekka Peruskuluttajan elämä käy ensi vuonna huomattavasti kalliimmaksi kuin tänä vuonna.

Pekka Peruskuluttaja huomaa ensi vuonna, että häneltä kuluu arkisiin askareisiin entistä enemmän rahaa.

Hänen televisiomaksunsa nousee 3,5 prosenttia 215,45 euroon. Jos hän lähettää postipaketin, hän joutuu pulittamaan postille 7 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Osoitteenmuutosilmoitus kallistuu 5 prosenttia.

Pekan kukkaroa kirpaisee myös energiaveron kiristys. Vero koettelee eniten omakotitalon asukasta, joka lämmittää talonsa öljyllä. Energiakulut kasvat yli 30 euroa.

Kerrostalon asukas pääsee halvemmalla. Hänen lämmityskulunsa nousevat vajaat kolme euroa.

Kauppareissulla Pekalta kuluu enemmän euroja.

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos arvioi, että elintarvikkeet kallistuvat keskimäärin 3,5 prosenttia. Eniten nousee maidon, leivän ja lihan hinta.

Ruokajuomat kallistuvat myös. Mietojen alkoholijuomien vero nousee 10 prosenttia ja väkevien 15 prosenttia.

Terveydenhoitoon kuluu Pekalta aiempaa enemmän rahaa.

Terveyskeskusten ja sairaaloiden taksat kallistuvat elokuussa 16,6 prosenttia. Sairaankuljetusmaksu nousee ensi vuonna keskimäärin 4,92 prosenttia.

KEPU näytti taas kyntensä... ;)
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

___________
___________\
OO

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Kiitos mannertenvälisen nahjuksen Zero-Matti Vanhasen ja KEPUn, suomalaisen Pekka Peruskuluttajan elämä käy ensi vuonna huomattavasti kalliimmaksi kuin tänä vuonna.

Pekka Peruskuluttaja huomaa ensi vuonna, että häneltä kuluu arkisiin askareisiin entistä enemmän rahaa.

Hänen televisiomaksunsa nousee 3,5 prosenttia 215,45 euroon. Jos hän lähettää postipaketin, hän joutuu pulittamaan postille 7 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Osoitteenmuutosilmoitus kallistuu 5 prosenttia.

Pekan kukkaroa kirpaisee myös energiaveron kiristys. Vero koettelee eniten omakotitalon asukasta, joka lämmittää talonsa öljyllä. Energiakulut kasvat yli 30 euroa.

Kerrostalon asukas pääsee halvemmalla. Hänen lämmityskulunsa nousevat vajaat kolme euroa.

Kauppareissulla Pekalta kuluu enemmän euroja.

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos arvioi, että elintarvikkeet kallistuvat keskimäärin 3,5 prosenttia. Eniten nousee maidon, leivän ja lihan hinta.

Ruokajuomat kallistuvat myös. Mietojen alkoholijuomien vero nousee 10 prosenttia ja väkevien 15 prosenttia.

Terveydenhoitoon kuluu Pekalta aiempaa enemmän rahaa.

Terveyskeskusten ja sairaaloiden taksat kallistuvat elokuussa 16,6 prosenttia. Sairaankuljetusmaksu nousee ensi vuonna keskimäärin 4,92 prosenttia.

KEPU näytti taas kyntensä... ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu