maaliskuinen praha

..millainen on..? paistaako aurinko onko elbe tai valtava uimakelpoinen.. todennäköisesti vaikka kaverini hienoo hotelliin haluaakin.. itse joudun tyytymää kuivamuonaan sillä aikaa kun kyseinen herra mässäilee hotellin hienosto ravintolassa.. en haluarahoja tuhlata. en.. no enihau..menopaluu kokonaissumma prahaan maaliskuussa noin vajaat kaksisataa euroa..
11375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Maaliskuussa ei tietenkään voi ohittaa maaliskuun olutta (13%) sen tosimaltaista tuoksua ja maltainen makua. Ajattelehan, keskitumma väri, kirkkaan
ruskea. Maku on neutraalimpi kuin maltaisuudesta voisi päätellä. Siitä kerrottiin, että maltaat
idätettiin normaalia pidemmälle ja paahdettiin runsaasti. Omasta mielestäni olisi voinut käyttää
sitä mallasta sitten vähän runsaammin, että olisi tullut syvyyttä Maaliskuun olueeseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    ..sellaistakin vai.. vähän vahvaa olueksi mutta täytyypä maistella.. jos nyt sinne asti pääsee.. toivottavasti sillä tsekkioluista oon kuullut pelkästään hyvää..

    Äänestä

ollenkaan! Siis hinta. Äläkä sure, joskus halvemmalla saa enemmän kuin kalliimmalla, saattaapa ruokakin olla parempaa sivukujilla..
Lähtisin jos voisin minäkin. En tiedä voiko Moldaussa uida, paistaako aurinko, mutta kivaa varmasti on seikkailla historiallisilla seuduilla :)

Äänestä
  • Aloittaja

    ..rahat saan raavittua kasaan kyllä varmasti lähdenkin.. joskus on vain niin että paljon puhetta mutta vähän toimintaa..

    Äänestä

  • jeejees kirjoitti:

    ..rahat saan raavittua kasaan kyllä varmasti lähdenkin.. joskus on vain niin että paljon puhetta mutta vähän toimintaa..

    että jo matkan suunnittelukin on niin mukavaa, että se kannattaa tehdä vaikkei sitten matkalle lähtiskään.
    Minä ainakin suunnittelen koko ajan, koska olen krooninen kulkutautinen..

    Äänestä

  • Aloittaja

    pikkusiili kirjoitti:

    että jo matkan suunnittelukin on niin mukavaa, että se kannattaa tehdä vaikkei sitten matkalle lähtiskään.
    Minä ainakin suunnittelen koko ajan, koska olen krooninen kulkutautinen..

    ..jos suunnitelmat eivät toteudukaan eikä matkalle pääse.. matti matkustavainen..

    Äänestä

  • jeejees kirjoitti:

    ..jos suunnitelmat eivät toteudukaan eikä matkalle pääse.. matti matkustavainen..

    voi alkaa suunnittelemaan uutta matkaa, ei saa lannistua! Itse ajattelin suunnitella Irlantia seuraavaksi, mutta budjetin laadinta on kesken..

    Äänestä

  • Aloittaja

    pikkusiili kirjoitti:

    voi alkaa suunnittelemaan uutta matkaa, ei saa lannistua! Itse ajattelin suunnitella Irlantia seuraavaksi, mutta budjetin laadinta on kesken..

    ..joo.. täytyy kai yrittää avata kaikki mahdolliset rahahanat ja nyt kun pitää kiltisti olla muutenkin niin varmaan jotain säästyykin.. ei saa tuhlata huvituksiin.. no onhan noita muitakin rahamenoja huoh..

    täytyypä tästä mennä.. moro..

    Äänestä

viestin tänne ja lifestyleen?Eikö kone herjannut:Olet laittanut jo smanlaisen viestin.
Nyt en jymmärrä?Onko siinä jokin jippo?

Äänestä
  • niin eihän nuo pervon laittamat viestit täysin samanlaisia ole, pieni ero otsikoissa, katsohan tarkemmin, siinä se jippo on. :)

    Äänestä

  • jippoa ei. kirjoitti:

    niin eihän nuo pervon laittamat viestit täysin samanlaisia ole, pieni ero otsikoissa, katsohan tarkemmin, siinä se jippo on. :)

    tarkoitin pervokin viestejä en pervon,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeejees kirjoitti:

..millainen on..? paistaako aurinko onko elbe tai valtava uimakelpoinen.. todennäköisesti vaikka kaverini hienoo hotelliin haluaakin.. itse joudun tyytymää kuivamuonaan sillä aikaa kun kyseinen herra mässäilee hotellin hienosto ravintolassa.. en haluarahoja tuhlata. en.. no enihau..menopaluu kokonaissumma prahaan maaliskuussa noin vajaat kaksisataa euroa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu