käykääpä siellä ap:lla vähän lukemassa tekstejä, ainakin ne muutamat, jotka tuntuvat täälläkin kirjoittelevan epätoivoissaan,kun ei ehkäisyn perusasiatkaan ole hallinnassa. miksi ihmeessä pitää mennä sitten seksiä harrastamaan, kun ei tajua minkä vastuun se tuo, eikä osaa suojautua.
niin kun seksistä voi saada sukupuolitaudin ja yhdynnästä voi tulla raskaaksi, ja vaikka ne ovat samakin asia, ne ovat myös eri asia. ajattelin vielä tavata, mutta ehken sitten kuitenkaan.
mutta että jos täytyy seksiä harrastaa, niin tälläkin palstalla on muutama sen oloinen tapaus, että seuraavaksi mietitäänkin sitä aborttipalstalla, että oikein vai ei.
HYVÄT IHMISET; OPETELKAA SE EHKÄISYN KÄYTTÖ, etenkään jos ette lasta halua, ettekä riskiä taudista. yhdynnässä ne on aina riskinä, siis aina, mikä tahansa ehkäisy voi pettää, ja etenkin jos on tumpelo. koskee myös miehiä, sopii opetella se kortsun käyttö niin, ettei mene sormi suuhun, pili paljaana pimppiin ja sitten tule elatusmaksuja. siitähän sitä kuitenkin niin moni inisee, että "muija/pentu on vieny vapauden". turha inistä, keinot on keksitty.
ja rakkaat neitomme tyttäret, älkää nyt ihan kaikkia tunnon menettämis juttuja uskoko, kun teidän kontollenne se seuraus siitä "tunnosta" sitten suuremmalla varmuudella kuitenkin jää, ja ne pillerit on kyllä kehittyneet vuosien varrella, mutta ei niin hyviksi, että jos ne unohtaa ottaa ja syö miten sattuu, ettei riski kasvaisi varsin suureksi.
varmin ehkäisykeino on pidättäytyä seksistä. varmin ehkäisykeino olla saamatta lasta on pidättäytyä yhdynnästä. mutta suosittelen myös seuraavia vaihtoehtoja: otatte ehkäisystä selvää lääkäriltä tai terveyden hoitajalta ja kyselette vaikka kiusaksi saakka, opettelette sen kortsun käytön vaikka banaanilla, miehet mielellään omalla vehkeellään, että sitten ei tarvii ujostella tosi paikan tullen, synnytyksessä nimittäin ujostelu on jo myöhäistä, ja elatusmaksulaput löytää tiensä köyhemmänkin kaverin luokse (tai kakkavaippoja vaihtaessaan voi muistella iloisasti miltä se tuntui), ja lukekaa ne pillerien käyttöohjeet ja,- siis parempaakin on: jos lapsi on katastrofi, käyttäkää tuplaehkäisyä! sillä tavalla sitä mennään oikeasti huolettomaan seksiin, kun ei tarvii täällä palstalla sitten arvuutella, että hitsin hitsi, ku emmää nyt tiä oikein...
ja jos ei kehtaa ehkäisystä ottaa selvää, tai sitä pyytää/vaatia, niin ei sitten pitäisi kehdata harrastaa seksiäkään.
ja jos kuulostaa ikävähkön sävyiseltä tekstiltä, että ompas tiukkapipo tyyppi, niin totta, mutta sen tiukkapipoisuuden takia, mä olen aina, siis toistakymmentä vuotta, ollut ilman sukupuolitauteja ja ei-toivottuja raskauksia, ja voin kertoa, että seksiä on paljon hauskempi harrastaa, kun ei tarvii ekana kertoa, että ai nii, mulla on herpes, tai pelätä ettei saa jonkun taudin takia lapsia, eikä edes oikeestaan välittää siitä, missä exät on luurannu. luuratkoon missä vaan, vain testien kautta suojaamattomaan seksiin.. hih.
onko kumppanit sitten valittaneet? ei, koska niitten mielestä itsevarmuus on toiminu, heidän ei tarvii olla huolissaan, ja kortsu, - come on! se on hemmetin kiva leikkikaveri, kun sen oikein oivaltaa.
että onnea vaan kaikille ehkäisyn löytöön, ja siihen että sitä käytetään ja käytetään oikein! ettei ainakaan tarvitsisi oman typeryyden takia siirtyä vierailuille a-p:lle.
tää oli nyt tämmöinen valistushetki...
hei, hei, vaan ja ensikertaan! (ja hommatkaa se ehkäisy kuntoon jo ennen sitä ensikertaa!!!)
;)

Vastaukset 1
Vanhimmat
eipä tuohon paljon lisättävää