läheisen jättämä tyhjiö

puhua toisen puolesta mutta kerron miten itse olen asioita kokenut.
Kukaan ei voi täyttää toisen paikkaa sydämessä. Tyhjiö joka jää helpottuu ajan kanssa.
Se olo on ns. surua.
Suru on aaltoliike joka voi palata alkupisteeseen välillä , kun taas joku päivä elämä hymyilee jo pikkuisen.
uskon että kun asian hyväksyy asiat helpottuu.
Surun on vaan annettva tulla ja olla kun se tulee.
Jollet saa puhua surustasi sukulaisesti kanssa puhu jollekkin toiselle jos sinusta tuntuu että helpottaa. Usein helpottaa .
Itse olen menttänyt 12 ihmistä, laskin juuri tänään. Heistä suren edelleen vain ja ainoastaan lastani. Minulla on monta syytä miksi olen osannut hyväksyä jonkun ihmisen kuoleman helpommin. Surua ei voi verrata, ja jokaisen suru on aina sen ihmisen täydellinen suru jos niin voi sanoa. Ei ole mitään kilpailua miten kovin joku suree, tai mikä oikeus on surra . Aina on oikeus surra. Suru sattuu mutta toisaalta uskon että juuri suru parantaa.

Aika on hyvin yksillöillistä myös. Toiset sanoo että ensimmäinen vuosi on vaikein. Minusta tuntuu että toinen oli vaikeampi koska silloin vasta ymmärsin mitä olen menettänyt lopullisesti.

Voimia sinulle ja otan osaa suuruusi.

Minä menetin vanhempani alle vuoden aikana, ekaksi isä ja sitten vajaan 11kk äiti.
On ollut tosi vaikeita aikoja ja sitä itkua ja surua, mutta nyt on jo vähän helpompaa.
Aikaa on kulunut nyt isäni kuolemasta 2v 5kk ja äitini 1v 6kk.
Silti tuntuu että kaikki tapahtui juuri lähiaikoina.

Minä uskon,että muistan aina vanhempani ja ne päivät , milloin isä ja äiti kuolivat ovat minulle ne pahimmat päivät, joulu tietenkin myös,isän ja äidin päivä, heidän syntymäpäivänsä.
Minä selvisin heidän poismenosta niin, että aina kun halusin puhua heistä, puhuin ja itkin aina kun itketti, enkä esittänyt vahvaa kun en ole sitä enään.
Sen verran vanhempani poismeno teki minulle, että en ole ollut se iloinen tytöntyllerö pitkään aikaan enään ja enkä ole vieläkään.

Puhu surustasi ja äläkä esitä vahvaa, jos et pysty olemaan.