Ihmettelen vaan

Jokainen ihminen saa tehdä mitä haluaa.
mutta.
Itsemurha on viimeinen teko minkä voi tehdä. Sen ei ole enää mahdollisuuksia. Sitä ei voi peruuttaa. Sen jälkeen ei ole itselle mitään. Finito. Elämä loppu. Katoaa.
Mutta taasen. Jokaiselle ihmiselle, jotka tuntee sut, siirtyy sun kontollas oleva painolasti. Varsinkin sun lapsille. Tekemällä itsemurhan sä näytät tavan ottaa aikainen menolippu pois.

Enkä mä toivo, että sä päädyt ratkaisuun, joka saa sun lapset ikuiseen terapia kierteeseen. Tai seuraavat perässä. Elämä eletään pikakelauksena. Ja se on vaan niin älyn sääli!

Mä löysin itseni taas tässä toissa yönä kysymästä iteltäni samoja kysymyksiä. Itkin yksikseni kaatosateessa monta tuntia. Että miksi elää? Miksi jaksaa?
Mä toivoin, hetken, että joku olis tullut mun luo ja sanonut: naurettavuuksia! Sulla ei oo mitään syytä kuolla! Mutta sen sijaan että joku ulkopuolinen olisi tullut, niin ääni pään sisältä sanoi, että mene vaan kotiin. Sun ei tarvi keksiä syytä elää. Sun täytyy vaan nyt kävellä kotiin, pestä hampaat ja mennä nukkumaan. Herätä taas huomenna ja punnita se päivä kun on tullakseen.

Aina tollasen "kohtauksen" jälkeen, seuraavina päivinä mieltä heikottaa. On kuin herännyt kuolleista. Jatkoajalla. Se saa valppaammaksi. Vastaanottavammaksi. Miten rakkaita rakkaimmat onkaan. Miten hyvältä suklaa maistuukaan. Miten taivaallista on hyvä musiikki. Pienet asiat. Sen sijaan että saisin syyn kuolla saan syitä elää. Enkä ainakaan anna niille ihmisille, joita rakastan, lisää syitä kuolla.

Kuolla ehtii aina huomennakin. Miksi siis tehdä se tänään.

Itsemurha on mielestäni hyvin itsekäs teko, varsinkin jos sitä harkitsevalla on lapsia. Itse satuin kerran kotiin nuorempana baletti-harkkojen jälkeen, kun isäni oli ase ohimolla, tarkoituksenaan ampua aivot seinälle. Mietin tapahtumaa usein, ja olen myös huolissani hänestä vieläkin. Parempi kuitenkin, että satuin paikalla ajoissa, kuin liian myöhään. Lapsillesi sinä olet kuitenkin isä, eikä se toinen mies.

Luin jostain, että ajatukset itsemurhasta ilman varsinaista toteutussuunnitelmaa kuuluu masennukseen. Masennus taas on siraus jota voidaan hoitaa. Tee ihmeessä testi http://www.tukiasema.net/gallup/default.asp?gallupID=19

Käy ihmeessä lääkärissä, jolloin voit saada apua. Ei kai kannata heittää pois jos pienellä laittamisella saa vielä ihan hyvän?

On hyvin yksilöllistä, miksi kukakin tekee itsemurhan. Ei voi yleistää ja tuomita siis ketään. Surullista, mutta jos jonkun tulee aika kuolla tavalla taikka toisella, niin kenenkään ihmisen ei ole oikeus tuomita sitä kuolemaa. Kuolema kun on Jumalan tahto, tuli se tavalla taikka toisella. itsemurhakin.

niin samaa olen itsekin miettinyt..tarvitseeko sitä syytä olla itsemurhaan..ei mun mielestä.tässä asiassa ärsyttää eniten se että toilotetaan että kyllä asiat järjestyy,on vielä elämä edessä ja kaikkea hienoa koettavana..olisikohan..enpä usko.puhuit hyvin ja ilmaisit mielipiteesi mielestäni todella hyvin.

Koska on kiire kirjoitan ihan suoraan. En tuomitse heitä joka itsemurhan tekee, varsinkaan jos on nuoresta henkilöstä kyse, ja eikai siihen aina syytä tarvita. Tosin minusta se kertoo että ihmisellä ei ole hyvä olla.Ja on muitakin tapoja selvitä kuitenkin.

Toivon että he jotka ajattelee itsemurhaa kokis todentuntuisen unen siitä mitä on suru.

Kysyn alk.per kirjoittajalta Rakastatko lapsiasi?
Tai rakastatko itseäsi enemmän?
Viisaana miehenä päättele tästä mitä sinun pitää tehdä.

Mikä pitää minut elämässä kiinni? Elämä on ollut yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Ei mitään pieniä olemattomia ongelmia. Lopullinen niitti oli oman lapseni kuolema. Hautasin oman lapseni.
Syy onnettomuus. Tosin suruni lisäksi kylän juoruakat kyllä on itse diagnoisunut asiaa vaikka miksi, mm itsemurhaksi. Alussa se ei hetkauttanut koska itse tiesin totuuden enkä toden totta nää vaivaa mitä muut juoruaa, kunnes ajattelin jäljellä olevaa lastani.Silloin suomeksi sanottuna ajttelen heitä säälillä.

Luuletko etten minä ole itsemurhaa ajatellut tai kuoleman mahdollisuutta ylipäätään? OLEN
Tottahelvetissä olen.

Mutta se tuska mitä minä koen ei ole vaan lapseni ja oma suruani. Minun suurin suru on joskus tietää että jätän lapseni joskus tänne yksin , ilman minun huolenpitoa. Olen ÄITI ja se on luontainen tapa huolehtia lapsesta vaikka lapsi olisi kuinbka vanha. Jos olet isä, ajattele tätä!
Ei ole vaan surua, vaan myös niitä ongelmia ja mahdollisia traumoja mitä lapsi voi saada lopunelämänsä kantaa mukanaan.Kysyn taas, toivotko sitä lapsillesi?
Haluatkoi unettomia öitä, itkuisia lapsia jolla taatusti tulee jotain oireita jos tapat itsesi?

Oikeesti mieti mitä kysyn ja vastaa itsellesi ihan rehellisesti!

En edes suosittele mitään hoitoa. Suosittelen että menet vapaaehtoistyöhön auttamaan näitä lapsia, edes katsomaan mistä minä puhun.
Autettettavia riittää.
Toivotko kenties oman lapsesi aikuisena tekevän itsemurhan siksi että ehkä ei pienen vastoinkäymisen aikana , sortuu samaan ratkaisuun kuin isä? Näinkin voi käydä.

Joskus voi ottaa järjen käteen aseeksi eikä vaipua itsesääliin. Kukaan ei sinua voi estää en minä, eikä kukaan muukaan jos näin ajattelet tehdä.
Mietin vaan oletko edes kokenut murrosikää?
Luulis aikuisen miehen tietävän miten mahdottoman suurilta ne vaikeudet silloin tuntuikaan nuorena miehenä. Ja miten maailmasi jatkuikaan. Rakastuit sait lapsia jne. Oli taatusti jotain onnellistakin elämässäsi.

Niin se menee se elämä.

Minä elän koska minä välitän lapsestani vaikka toinen odottaakin minua siellä jossain, kun aikanai koittaa voin kuolla rauhassa.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja suosittelen että otan sen ilon iriti mitä voit. Syitä löytyy aina. Ei elämän ilot niin suria aina ole, ne pitää vaan oivaltaa.

Minulle riittää tänään sen että on mukava työpäivä. Yritän itse tehdä työni hyvin jotta voi olla hyvä omatunto kiun taas palkka kolahtaa .
En mieti sitä riittääkkö rahani laskuihin , saatikka mihinkään ylimääräiseen. Elän taas vaan tämän päivän vaikka pääkopassa on koko ajan poikani vimeinen hymy, viimeinen halaus, viimeiset haaveet.

Elän vaikka minua potkitaan päähän, minulle yrotetään tuottaa enemmän tuskaa kun mitä jo kannan. Toiset kun valitettvastio hakee aina dramatiiikkaa kuolemasta. Toiset kuvittelee että asioiden yli pääsee. Jos jotain ihmistä rakastaa sen yli ei pääse! sen kanssa on vaan pakko elää.

Tuhannesti olen miettinyt miksi täällä pitää jaksaa. Mutta juuri sen takia jaksan että minulla on lapsi vielä. Ja minä rakastan häntä enemmän kun itseäni.
Kaikki jotka tahtoo minulle vielä enemmän mielipahaa, työnnän ajatukissani pois ja ajattelen aina vaan pelolla heidän puolesta. Apua, toivon mukaan et itse joudu kokemaan näin suurta surua jotta opit mitä se suru on, sitä kun ei todellakaan voi tietää ennen kuin sen itse kokee.

Enempää lässyttämättä toivon vaan että kerrankin mietit asioita aikuisen miehen tavoin .
Hyvää tätä päivää.

..tunnu miltään. Ei iloa, ei surua vain pohjaton väsymys. Teet mitä vaan, kaikki epäonnistuu, etsit ystävää, kumppania, kaikki pettää ja jättää. Miksi siis jatkaa ?