Kenian viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet kaikkialla maailman uutisten ykkösaiheena, mutta vakka helareilla on Keniasa voimakasta lähetystyötä, ei tälläkään palstalla kukaan ole kertonut olevansa huolissaa siitä työstä, tai sen tekijöistä. (suomalaisista ja kenialaisista). Mutta sehän onkin vaan afriikkaa, ei kai sillä väliä, vai?
Eikö Helarit ole huolissaan Kenian tapahtimista?
Voimakas lähetystyö
6335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainakin eilisen päivän aikana tekstari levisi
hädässä olevista uskovista Keniassa.
Tässä erään tekstarin sanomaa:
Rukoilkaa meidän ja Kenian puolesta. Viime yö oli
kauhein. Olemme Korussa. Emme pääse kotiin.
Maailma on sekaisin raivosta. Ihmisiä kuollut jo 150. Eldoresissa on poltettu ihmisiä kirkkoon.
Hätähuuto syyttömien puolesta. Olimme viime yönä
suurimmassa vaarassa. Peltoja poltettiin 400 metrin
päässä. 75 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Se mitä pelkäsimme on tapahtunut.
Villikat
Rukousta on varmasti noussut Jumalan puoleen näidenkin ihmisten puolesta ja koko kansakunnan
puolesta.
Tarvitaan kättä pitempää ja käsin
kosketeltavaa.
Mitä se hyödyttää jos täällä inisette
vaikka koko viikon kun Keniassa on hätä.
Jotakin muutakin tarttis tehdä kuin turvautua henkimaailmaan.
Täällä maassa on vähän erilaiset lait
kuin taivaassa.
Rukoile sinäkin veljien ja sisarten puolesta Keniassa.
Kuitenkin on niin, että länsimaalaiset, olivat he sitten kristillisiä lähetystyöntekijöitä tai yritysten henkilökuntaa ovat olleet melko lailla turvassa tähän asti. Väkivallanteot eivät ole heihin kohdistuneet ainakaan vielä.
Väkivallan kohteiksi ovat joutuneet nimenomaan paikallinen väestö, joka ei voi paeta toisin, kuin länsimaalaiset, joita evakoidaan lentokoneilla jatkuvasti.
Kenian tilanne näyttää samalta kuin tilanne Ruandassa ennen kansanmurhaa.
Ruandassahan kristittyjen tekemässä kansanmurhassa tapettiin liki miljoona ihmistä ja nykyiset uskonto-tilastot ei enää kerro luonnonuskontojen olemassaoloa kuten ennen kansanmurhaa.
Kenia on kristittyjen hallitsema maa ja taloudellinen ja poliittinen valta on kikuju-heimolla joka teki vaalivilpin.
Luo-heimo on köyhälistöä jolla on tukenaan myös muita heimoja ja heitä on enemmistö kansasta kuten vaaleissa huomattiin.
Ruandan uskonnot kansanmurhan jälkeen (luonnonuskonnot lähti kansanmurhassa)
roomalaiskatoliset 56,5 %, protestantit 26 %, adventistit 11,1 %, muslimit 4,6 %, paikalliset uskonnot 0,1 %, ei uskontoa 1,7 % (2001 arvio)
Kenian uskonnot:
protestantit 45%, roomalaiskatoliset 33%, paikalliset uskonnot 10%, muslimit 10%, muut 2%
Lähteet Gäobal Finland
http://global.finland.fi/Public/Default.aspx
Ei varmaan huono arvaus, että mikäli Kenian tilanne riistäytyy hallitsemattomaksi verilöylyksi ainakin muslimien osuus tuossa tilastossa romahtaa.
Vaikka myös muslimit ovat syyllistyneet veritekoihin lähiaikoinakin ovat varsinaiset kansanmurhat olleet kristittyjen tekemiä, silloin kun uskonto on ollut innoittava tekijä raakuuksissa.