Uusi Mannerheimin patsas Tampereelle!

Tämän päivän Aamulehdessä mielipideosastolla oli kaksikin kirjoitusta, jotka käsittelivät uutta Mannerheimin patsasta.

Eero Palo ja Jouko K. Järviö kumpikin esittivät että Mannerheimille tehdään uusi patsas keskustaan ja jätetään Porilan tekemä patsas (harvennettuun) metsään.

"Antaa Marskin jäädä kalliolleen. Kaupunki teettäköön uuden patsaan Keskustorille Vanhan kirkon tapulin edustalle, paikalle jossa Aaro Olavi Pajari ilmoitti paraatijoukot Mannerheimille. Kenraali Pajari, kahden Mannerheimi-ristin ritari, saisi kotikaupunkinsa toimesta ansaitsemansa muistomerkin ylipäällikkönsä seurassa."

Hävettää kun Tampereella vierailevat haluavat nähdä Mannerheimin patsaan heidät pitää viedä keskelle metsää. Turkukin hankki Lenin-patsaan lisäksi Mannerheimin rintakuvan. Ei kai Tampere halua jäädä huonommaksi kuin Turku?
17501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tampere ei tarvitse Marskin patsasta. Ei sen puoleen mitään muutakaan patsasta, koska rahoille on tärkeämpääkin käyttöä. Patsaat synnyttävät vain aivan turhaa henkilöpalvontaa: jos ihmistä ei muisteta ilman erillistä muistomerkkiä, hän saakin haihtua historian hämärään.

Tampereella ja Pirkanmaalla asuu liian paljon ihmisiä, jotka ovat kansalaissodan hävinneiden ja siinä tapettujen lapsia ja lapsenlapsia. Vaikka patsas kuvaisikin Marskia ainoastaan talvi- ja jatkosodan ylipäällikkönä, olisi se nimenomaan Tampereella muistuttamassa kansalaissodasta ja Tampereen verisistä päivistä. Eiköhän yksi patsas Leinolan metsässä ole riittävästi.

Äänestä
  • "rahoille on tärkeämpääkin käyttöä"

    Onko mielestäsi tärkeämpää maksaa vuosittain Lenin-museolle 72.000 euroa (428.400 mk) tukiaisia (siis joka vuosi!) ????

    Eiköhän olisi oikeudenmukaista pistää hiukan rahaa Suomen itsenäisyyden lunastaneiden muistoksikin???

    Äänestä

  • Suomalainen kirjoitti:

    "rahoille on tärkeämpääkin käyttöä"

    Onko mielestäsi tärkeämpää maksaa vuosittain Lenin-museolle 72.000 euroa (428.400 mk) tukiaisia (siis joka vuosi!) ????

    Eiköhän olisi oikeudenmukaista pistää hiukan rahaa Suomen itsenäisyyden lunastaneiden muistoksikin???

    En ole vastustanut museoita: saat perustaa minun puolestani Tampereelle vaikka kymmenen marski-museota. Kuten kirjoituksestani käy varmasti ilmi, ei rahansäästö ole perimmäinen syy marski-patsaan vastustamiseeni. Museoiden ylläpito on tärkeää ja museoita tarvitaan. Museoissa ihmiset saavat tietoa historiasta, patsas taas on jonkun ryhmän näkemys, kunnianosoitus ja palvontakohde. Puhumme aivan eri asioista.

    Perustelepa itse minulle, miksi patsas tarvitaan. Vastaukseksi ei käy mikään talvisodan henki yms. paatos, vaan se miksi patsas on tarpeellinen ja sitä ilman menettäisimme jotain. Itse en näe yhtään järkevää syytä pystyttää yhdellekään maailman ihmiselle patsasta.

    Miksi tarvitsee ehdoin tahdoin loukata kansalaissodassa omaisensa menettäneitä ihmisiä marskin patsaalla.

    Äänestä

  • che kirjoitti:

    "Perustelepa itse minulle, miksi patsas tarvitaan."

    Olisit kysynyt samaan muinaisilta egyptiläisiltä tai pääsiäissaarelaisilta. Minun puolesta kaupunkeihin voisi pystyttää enemmänkin patsaita sekä panostaa viheralueisiin. Maksan mielelläni jonkun pennin veroja lisää jotta asuinympäristö olisi viihtyisä.
    Puistopuoli vie kaikenlisäksi vain murto-osan kunnan menoista 4% voisi olla aika lähellä sairaan hoitoon tai opetukseen verrattuna kyse on siis todella pienistä rahoista!
    Miksi sitten juuri Mannerheim patsas? Siksi, koska Marsikilla on nykyisin paljon ihailijoita jotka katselisivat mielellään hänen patsastaan.

    "Miksi tarvitsee ehdoin tahdoin loukata kansalaissodassa omaisensa menettäneitä ihmisiä marskin patsaalla."

    Miksi tarvitsee vetää ehdoin tahdoin vetää kansalaissodan aikainen kansan kahtiajako esille joka välissä, missä se on mahdollista. Talvisodassa miehet unohtivat edellisen sodan vastakkainasettelun. Minunkin isoisänveli taisteli valkoisella puolella vapaussodassa jonka ymmärrän hyvin, mutta punaisten puolella taistelleiden työläisten kuvat eivät luokkaa minua mitenkään.

    Hyvä perustetaan sitten Marskin museo tai vielä parempi Vapaussodan museo :)

    Vastakysymys:
    Miksi tarvitsee ehdoin tahdoin loukata vapaussodassa omaisensa menettäneitä ihmisiä Lenin-museolla?

    Äänestä

  • mansesta nääs kirjoitti:

    Hyvä perustetaan sitten Marskin museo tai vielä parempi Vapaussodan museo :)

    Vastakysymys:
    Miksi tarvitsee ehdoin tahdoin loukata vapaussodassa omaisensa menettäneitä ihmisiä Lenin-museolla?

    mansesta nääs,

    Erittäin hyvä toteamus, eiköhän kommunismin vastaisessa taistelussa ole menetetty ihan liianpaljon viattomia UHREJA!!!

    Äänestä

  • Olli P. kirjoitti:

    "Perustelepa itse minulle, miksi patsas tarvitaan."

    Olisit kysynyt samaan muinaisilta egyptiläisiltä tai pääsiäissaarelaisilta. Minun puolesta kaupunkeihin voisi pystyttää enemmänkin patsaita sekä panostaa viheralueisiin. Maksan mielelläni jonkun pennin veroja lisää jotta asuinympäristö olisi viihtyisä.
    Puistopuoli vie kaikenlisäksi vain murto-osan kunnan menoista 4% voisi olla aika lähellä sairaan hoitoon tai opetukseen verrattuna kyse on siis todella pienistä rahoista!
    Miksi sitten juuri Mannerheim patsas? Siksi, koska Marsikilla on nykyisin paljon ihailijoita jotka katselisivat mielellään hänen patsastaan.

    "Miksi tarvitsee ehdoin tahdoin loukata kansalaissodassa omaisensa menettäneitä ihmisiä marskin patsaalla."

    Miksi tarvitsee vetää ehdoin tahdoin vetää kansalaissodan aikainen kansan kahtiajako esille joka välissä, missä se on mahdollista. Talvisodassa miehet unohtivat edellisen sodan vastakkainasettelun. Minunkin isoisänveli taisteli valkoisella puolella vapaussodassa jonka ymmärrän hyvin, mutta punaisten puolella taistelleiden työläisten kuvat eivät luokkaa minua mitenkään.

    Patsaat lisäävät ehkä niiden ihmisten viihtyvyyttä, jotka haluavat ko patsasta katsella. Viheralueita ja taideteoksia kyllä kannatan, mutta en katso ketään ihmistä niin tärkeäksi, että hänelle pitäisi patsas pystyttää.

    Talvisodassa oli aivan luonnollista unohtaa kaunat ja taistella suurta uhkaa vastaan. Itselleni (isoisoisäni teloitettiin Tampereella kapinaan osallistumisesta) ja muille omaisensa menettäneille Marskin patsas tuo aivan varmasti mieleen kansalaissodan ja valkoisen puolen ylipäällikön. Mannerheimin ansiokas toiminta talvi- ja jatkosodassa ei poista tätä leimaa.

    Jos on aivan pakko joku patsas pystyttää, niin miksei pystytetä jossain aikaisemmassa keskustelussa ehdotettua Tampereen taistelun muistomerkkiä, joka olisi abstrakti ja jossa olisi kaikkien Tampereen taistelussa kuolleiden nimet: punaisten ja valkoisten sekaisin aakkosjärjestyksessä. Eikö tällainen muistomerkki olisi sopiva ja kansakuntaa eheyttävä.

    "kenen viihtyvyyttä"

    "Patsaat lisäävät ehkä niiden ihmisten viihtyvyyttä, jotka haluavat ko patsasta katsella."

    - Aivan, uskon että meitäkin löytyy.

    "Talvisodassa oli aivan luonnollista unohtaa kaunat ja taistella suurta uhkaa vastaan."

    Minusta nykyisin tulisi toimia samalla tavalla. Varsinkin kun alamme olla kolmatta sekä neljättä sukupolvea tuo lyhyen sodan jälkeen.
    Valkoisen puolen puolustukseksi on sanottava, että tietääkseni ainakin pohjanmaalla suojeluskunta lähti riisumaan aseista vain venäläisiä miehittäjiä he eivät edes tienneet saavansa muita vastustajia. Teloituksia on kyllä vaikea puolustella puolin tai toisin.

    "Jos on aivan pakko joku patsas pystyttää, niin miksei pystytetä jossain aikaisemmassa keskustelussa ehdotettua Tampereen taistelun muistomerkkiä, joka olisi abstrakti ja jossa olisi kaikkien Tampereen taistelussa kuolleiden nimet: punaisten ja valkoisten sekaisin aakkosjärjestyksessä. Eikö tällainen muistomerkki olisi sopiva ja kansakuntaa eheyttävä."

    Muuten ihan hyvä ehdotus mutta esittävä taide uppoaisi paremmin ainakin minuun sekä varmaan suurimpaan osaan tamperelaisistakin. Minusta taas voitaisiin tehdä talvisodan muistomerkki, jos kerran talvisodan ansioita on tarkoitus patsaalla muistaa. Jalustaan tulisi sitten vaikka tamperelaisten sankarivainajien nimet sekä joku muistolause. Mannerheimin patsas on kuitenkin mielestäni tyhjää parempi sekin.

    Minun puolestani talvisodan muistomerkki olisi OK. Ei muuta kun asia vireille.

    Yllättävän asiallinen keskustelu kaiken kaikkiaan. Oletin saavani osakseni aika rumia kommentteja. Hyviä kelejä pitelee kumminkin:)

    Kannatetaan :)

    Tampereelle tarvitaan aseveljeyttä kunnioittava muistomerkki.

    Talvisodan muistomerkki sopii tähän erittäin hyvin, sillä siellä unohdettiin vanhat kaunat ja rintarinnan taisteltiin yhteistä vihollista vastaan.

    Tarina Tampereelta:
    "Ennen sotia oli Tampereella tapana, että porvarit kävivät Tampereen Teatterissa ja työväestö pääosiltaan Tampereen Työväenteatterissa.

    Syksyllä 1940 Tampereen Työväenteatterissa sai ensi-iltansa Lauri Haarlan Bobrikovin murhasta kertova näytelmä ”Kunnian mies”.

    Tällöin eversti Pajari tuli paraatipuvussa ensi-iltaan ja sanoi Edvin Laineelle, joka toimi silloin teatterin apulaisjohtajana, » Jos voimme seistä rintamalla yhdessä on meidän kyettävä myös rauhantöissä yhteistoimintaan».

    Esitys aloitettiin juhlallisesti Toivo Kuulan » Nuijamiesten marssilla ja päätettiin Jean Sibeliuksen Finlandiaan». Tämä kuvaa hyvin Talvisodan jälkeistä asevelihenkeä."

    Siitä lähtien niin porvarit kuin työläisetkin ovat käyneet kummassakin teatterissa.

    Äänestä

  • che kirjoitti:

    Minun puolestani talvisodan muistomerkki olisi OK. Ei muuta kun asia vireille.

    Yllättävän asiallinen keskustelu kaiken kaikkiaan. Oletin saavani osakseni aika rumia kommentteja. Hyviä kelejä pitelee kumminkin:)

    "Ei muuta kun asia vireille."

    Voisi kai tuosta kirjoittaakin, vaikka Tampereen kaupunginvaltuustolle, mutta eikös se Marskin patsas ole jo lyöty lukkoon?

    "Yllättävän asiallinen keskustelu kaiken kaikkiaan. Oletin saavani osakseni aika rumia kommentteja."

    Niin no... Meikäläisen "kirjoitelmat" ovat kyllä viime aikoina olleet hieman liian provosoivia. Pitää yrittää taas vaihteeksi käyttäytyä asiallisemmin.

    Täytyy tunnustaa että Tampereelta löytyy jo:
    Talvisodan muistomerkki 1989
    Emil Aaltosen puisto

    "Muistomerkki on vaalea, jalustalla seisova kivipaasi, johon on hakattu liekkimäinen kohoava muoto. Graniitin lujilla hiomattomilla pinnoilla, jotka ovat suoraan kurulaisten kivimiesten jäljiltä, tekijä muistuttaa siitä, että sodan alkaessa oltiin valmistautumattomia eteen tulleeseen tilanteeseen. Tämä talvisodan hengelle omistettu muistomerkki rahoitettiin Winterin lahjoitusrahastosta ja rotaryjen lahjoituksella. Se paljastettiin talvisodan syttymisen 50-vuotispäivänä 30.11.1989. Teoksen sijaintipaikalta lähti aikoinaan suurin joukko tamperelaisia miehiä talvisotaan."

    http://www.tampere.fi/vapriikki/nymu/patsaat/salmiso2.htm

    Eipä sitä taida olla paljon mainostettu, kun aikas harva tuntee sen.

    Äänestä

Valtuustossa on 27 perinteisten oikeistopuolueiden (kok, KD, RKP, keskusta) edustajaa, 8 vihreää, 5 sitoutumatonta ja 27 vasemmistopuolueiden (SDP, vas, SKP) edustajaa. Tässä ei ole kerrottu oikeisto-vasemmisto jakauma, vaan miten se käytännössä toimii.

Vasemmistopuolueiden edustajista ei kukaan varmaankaan kannata Mannerheimin patsasta, tuskin vihreistäkään. En oikein usko Veltonkaan (sit) ajatusta kannattavan, joten koko juttu voidaan unohtaa ja ehkäpä hyvä niin.

Kyllä me manselaiset nääs ollaan ihan tarpeeksi hyvää porukkaa ilman uutta patsastakin.

Äänestä
  • sillähän se ratkeaa kun hommaa isänmaallisista piireistä rahoituksen ja paikan.

    Äänestä

mitenkäs tilanne on kuopiossa, oulussa, jyväskylässä (jossa torilla tököttää jättimäinen ..no joo, sotasankari törni sinnekin sopisi, vaikka kävelykadulle josta hänet huomattaisiin) jne.

Äänestä
  • Jyväskylässä pitäisikin järjestää vapaamuotoinen tapahtuma, jossa tuo 'tori"kuningas"' räjäytettäisiin kappaleiksi tai vietäisiin vaihtoehtoisesti jököttämään kaupungintalon katolle ihan vaan meidän paikallisten riemuksi. 'Tori"kuninkaan"' (Mikä on muistaakseni sen virallinen nimi) tilalle voitaisiin sitten pystyttää vaikka talvisodan muistomerkki. =)
    Miksipä ei Tönin patsastakin kävelykadulle, jos vain joku lyötäisi sieltä sille sopivan paikan.

    Äänestä

paremmin treelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Aamulehti kirjoitti:

Tämän päivän Aamulehdessä mielipideosastolla oli kaksikin kirjoitusta, jotka käsittelivät uutta Mannerheimin patsasta.

Eero Palo ja Jouko K. Järviö kumpikin esittivät että Mannerheimille tehdään uusi patsas keskustaan ja jätetään Porilan tekemä patsas (harvennettuun) metsään.

"Antaa Marskin jäädä kalliolleen. Kaupunki teettäköön uuden patsaan Keskustorille Vanhan kirkon tapulin edustalle, paikalle jossa Aaro Olavi Pajari ilmoitti paraatijoukot Mannerheimille. Kenraali Pajari, kahden Mannerheimi-ristin ritari, saisi kotikaupunkinsa toimesta ansaitsemansa muistomerkin ylipäällikkönsä seurassa."

Hävettää kun Tampereella vierailevat haluavat nähdä Mannerheimin patsaan heidät pitää viedä keskelle metsää. Turkukin hankki Lenin-patsaan lisäksi Mannerheimin rintakuvan. Ei kai Tampere halua jäädä huonommaksi kuin Turku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu