Olen aina ihmetellyt, miksei meillä entisillä jehovantodistajilla ole juurikaan hyvää sanottavaa aiemmasta uskonnostamme. On totta myös, että lähes kaikki ihmiset puolustelevat omia näkemyksiään. Toiset ovat alttiimpia hyväksymään toisten ihmisten näkemyksiä. Jotkut kehittelevät toisten näkemyksiä ja muokkaavat niistä itselleen sopivia omia ihanteitaan vastaaviksi.
Olen sinänsä aina ihannoinut ihmisiä, joilla on selkeä vakaumus ja päämäärä, koska heitä on helppo ymmärtää, mutta toisaalta olen alkanut pitää sellaisia ihmisiä kokemusteni pohjalta typeryksinä. Nämä ihmiset ovat niin päämäärätietoisia, että katselevat maailmaa ikäänkuin putken läpi, havainnoimatta monia ympärillään olevia asioita. Ehdoton ihminen, joka näkee asiat vain tuon putken läpi tekee maailmasta mustavalkoisen. Hänen etujen ja ihannoitujen mukaiset asiat ovat hyviä ja kaikki muut huonoja. Yksi ainoa näkemys on heidän mielestään ainoa oikea. He eivät ole mielestään koskaan väärässä.
Koska he ovat niin ehdottoman oikeassa tai päämäärätietoisia, niin he uhraavat asialleen; ihmissuhteet, ystävyyden jopa elämänsä, jos jokin menee poikkiteloin heidän oman näkemyksen kanssa. Sellainen voi olla ihailtavaa tietyissä asioissa, kuten urheilussa, mutta pointti on se, että se vaatii aina asialle kuin asialle täysimääräisen ja jakamattoman huomion, joka jättää kaikki muut varjoonsa. Se ajaa tarkoitushakuisesti omia etuja ja on siksi täyttä fundamentalisimia.
Mielestäni jehovantodistajuus on juuri tällainen kuvailemani asia ja vakaumus. He kyllä mukautuvat ympärillä oleviin asioihin - pakosta. Koska asiat eivät ole menneetkään heidän suunnitelmien mukaan, niin he eivät ole olleetkaan väärässä, vaan heidän ymmärryksensä on lisääntynyt. Vaikka opit ovat muuttuneet, niin heidän käytöksensä on ollut aina oikeutettua heidän arvostelijoita kohtaan, joista julmimmat ja syntisimmät ovat olleet heidän omista riveistä eronneet ihmiset.
Miksi et jehovantodistajana kysyisi itseltäsi: Mitä pahaa on syntymäpäivissä, juhlapyhissä? Mitä pahaa on eritavoin ajattelevissa ihmisissä, jos he eivät aiheuta sinulle fyysistä tai psyykkistä vaaraa?
Itse koen entisenä jehovantodistajana näkeväni nyt myös putken ympärillä olevat asiat ja taistelen tietenkin tämän näkemyksen mukaisesti kaikenlaista itseriittoisuutta ja uskonnollista ahdasmielisyyttä kohtaan, joka aiheuttaa niin paljon ahdistusta ja elämänlaadun heikkenemistä. Toki jotakin hyvää sanottavaa minulla on myös jehovantodistajuudesta: En olisi koskaan arvostanut sitä kuinka hyvää elämä on jehovantodistajista lähtemisen jälkeen, jos en olisi ollut jehovantodistaja ahtaassa maailmankatsomuksessani, joka ei anna armoa.
Olen sinänsä aina ihannoinut ihmisiä, joilla on selkeä vakaumus ja päämäärä, koska heitä on helppo ymmärtää, mutta toisaalta olen alkanut pitää sellaisia ihmisiä kokemusteni pohjalta typeryksinä. Nämä ihmiset ovat niin päämäärätietoisia, että katselevat maailmaa ikäänkuin putken läpi, havainnoimatta monia ympärillään olevia asioita. Ehdoton ihminen, joka näkee asiat vain tuon putken läpi tekee maailmasta mustavalkoisen. Hänen etujen ja ihannoitujen mukaiset asiat ovat hyviä ja kaikki muut huonoja. Yksi ainoa näkemys on heidän mielestään ainoa oikea. He eivät ole mielestään koskaan väärässä.
Koska he ovat niin ehdottoman oikeassa tai päämäärätietoisia, niin he uhraavat asialleen; ihmissuhteet, ystävyyden jopa elämänsä, jos jokin menee poikkiteloin heidän oman näkemyksen kanssa. Sellainen voi olla ihailtavaa tietyissä asioissa, kuten urheilussa, mutta pointti on se, että se vaatii aina asialle kuin asialle täysimääräisen ja jakamattoman huomion, joka jättää kaikki muut varjoonsa. Se ajaa tarkoitushakuisesti omia etuja ja on siksi täyttä fundamentalisimia.
Mielestäni jehovantodistajuus on juuri tällainen kuvailemani asia ja vakaumus. He kyllä mukautuvat ympärillä oleviin asioihin - pakosta. Koska asiat eivät ole menneetkään heidän suunnitelmien mukaan, niin he eivät ole olleetkaan väärässä, vaan heidän ymmärryksensä on lisääntynyt. Vaikka opit ovat muuttuneet, niin heidän käytöksensä on ollut aina oikeutettua heidän arvostelijoita kohtaan, joista julmimmat ja syntisimmät ovat olleet heidän omista riveistä eronneet ihmiset.
Miksi et jehovantodistajana kysyisi itseltäsi: Mitä pahaa on syntymäpäivissä, juhlapyhissä? Mitä pahaa on eritavoin ajattelevissa ihmisissä, jos he eivät aiheuta sinulle fyysistä tai psyykkistä vaaraa?
Itse koen entisenä jehovantodistajana näkeväni nyt myös putken ympärillä olevat asiat ja taistelen tietenkin tämän näkemyksen mukaisesti kaikenlaista itseriittoisuutta ja uskonnollista ahdasmielisyyttä kohtaan, joka aiheuttaa niin paljon ahdistusta ja elämänlaadun heikkenemistä. Toki jotakin hyvää sanottavaa minulla on myös jehovantodistajuudesta: En olisi koskaan arvostanut sitä kuinka hyvää elämä on jehovantodistajista lähtemisen jälkeen, jos en olisi ollut jehovantodistaja ahtaassa maailmankatsomuksessani, joka ei anna armoa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
asiaa- kiitos.
Useista kysymyksistä (ja joistakin vastauksistakin) huolimatta minä en ole toistaiseksi havainnut vielä mitään sellaista positiiviseksi katsottavaa, jota ei olisi muissa yhteisöissä.
Useimmin kysymyksiini on vastattu yhteisöllisyydellä, jotenkin outoa ja johtunee vastaajien taustasta. Jos ja kun ei ole muuta kokemusta, niin ei ajattele, että samaa yhteisöllisyyttä (ja samoja kuppikuntariitoja) on käytännössä kaikissa yhteisöissä. Joku on ilahtunut kansainvälisestä yhteisöllisyydestä, mutta kun ja jos ei muuta tunne, niin on helppo tuudittautua siihen harhaan, että kansainvälinen yhteisöllisyys olisi muualla tuntematonta - ei ole.
Toki jokainen saa olla tyytyväinen haluamallaan tavalla, mutta jos haluaa esittää, että jehovantodistajuus on henkilön omasta mielestä paras elämäntapa (ja samalla työntää tällä lausahduksella sivuun jonkun hankalan 'totuus-kysymyksen'), niin loogisuuden vuoksi olisi lopetettava kaikki käännytystyö ja annettava muidenkin nauttia omasta uskonnollisesta elämäntavastaan osoittaa sormella muiden 'totuuksia'.
Hyvän sanottavan sijaan löytyy asioita, joita hyvin harvassa yhteisössä arvostetaan, lasten uhraaminen verialttarille ja perheiden rikkominen karttamalla taitavat olla melko harvinaisia edellytyksiä yhteisöön kuulumisessa.
Voidaanko vielä laajentaa kysymystä sillä tavoin että mitä pahaa oikeasti on lahkon ulkopuolisissa ihmisissä ollenkaan, ottaen huomioon että lahkossa vain ilmoitetaan eri lahkon jäsenten nimiä erotetuiksi, jolloin hehän he vasta pahoja ovatkin, niin pahoja että ei tervehtiäkään saa.
Kuitenkin vielä edellisenä päivänä erotetut olivat mukana "meillä on rakkaus keskuudessamme" iskulauseessa. Erottamisen syystä käynnistyy arvailu ja juoruilu seurakunnassa.
Lahkoon koskaan liittymätön on samaan aikaan avoin normaaleista tekemisistään, ja kuten heissä, siis meissä, on kaikille mukavia ja hyväsydämisiä ihmisiä, niin myös jehovantodistajan mielestä, mutta edelleenkään ei saisi olla tekemisissä oikeastaan kuin värväystarkoituksessa, vaikka erotetun ohi kuljetaan mykkänä, synkästi erottamissyitä ihmetellen.
Totuus ei pysynyt hänessä!
>>Totuus ei pysynyt hänessä!
omanaan!
Ei kuulu Saatanalle,ja toimi hänen mukaisesti.
Saatanan avulla tekevän ihmetekoja. Jeppulatkin syyttää samallaila omilla jaloillaa seisovia ihmisiä.