Adventtikirkon mukaan ikuinen gehenna on Jerusalem ja ikuinnen paratiisi on taivas. Ja toisaalta adventtiliikkeen mukaan pelastetut elävät ikuisesti Maan päällä.
Aivan outoa sekametelisoppaa! Eikä kukaan ota vastuuta opillisista ristiriidoista.
Raamatun mukaan paratiisi on ns. kolmannessa taivaassa Sanan mukaan, mutta Eufrat- ja Tigris-virtojen välissä (Irak) oli
kerran maallinen paratiisi.
Jerusalemin ulkopuolella on ollut palava kaatopaikka, jota gehennaksi kutsutaan.
Niinkuin Israel taas on (vuodesta 1948), niin
tulee olemaan gehennakin, tuhannen vuoden rauhanajassa:
Jes 66:23-24
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
[Sak. 14:16]
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48].
Miten niin kauhistava varoitus? No, jotteivat
yhtyisi villitsevään saatanaan rauhanajan lopussa.
Sillä kun viimeinen hyökkäys Jerusalemiin on torjuttu - nuo viimeiset hyökkääjät joutuvat SIIHEN gehennaan, mikä on katoamattomuuden puolella, iankaikkisuudessa. Päätelkää itse, onko se vain niille, vaiko muillekin jumalattomille ja antisemitisteille!
Päätelkää itse, mitä ikuisuuden puolella tarkoittaa "aina ja ikuisesti". Täällä Maassa se
tietysti tarkoittaa vain niin kauan kuin tämä katoava Maa on.
Saatanan lopullinen tappio - Ilm 20:7-10
7 Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa.
[Hes. 38:8,9; Ilm. 16:14]
9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki.
[Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]
10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
[Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]
Etkö usko, että Jes 66:24. jakeen sekä myös Ilm 20:9 "luopuneet" tarkoittaa
- vaikka tarkoittaisi paljon muutakin sanoa - joka
tapauksessa antisemitistejä. Sen totuuden selventää mm. Sak 14. luku (lue koko luku Sanasta).
SAK 14:4-5, 12, 16-17
4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.
[Aam. 1:1 | Juud. 14
12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
[Jes. 66:23]
17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.
[Jes. 5:6]
Adventtikirkko on selityksen velkaa - ei sellaisen
selityksen, mikä koettaisi tehdä Sanan tyhjäksi.
Gehennat ja paratiisit
2
127
Vastaukset
- Vaiko vertausta vain?
Tunnustaako adventtikirkko, että Jesaja 53., tuo täydellinen ennustus Jeesuksesta, on totta, eikä vain kuvakieltä tai vertausta? No, ainakin he
väittävät, että Jeesus on heidän kirkkonsa Herra.
Miksikäs sitten Jesaja 9. ei olisi täyttä totta, rauhanaikoineen (1000 v.) ja Israelin valtioineen, (vuodesta 1948)?
Jesajan kirja 9.
4 (9:3) Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. [Jes. 14:5 | Tuom. 7:22; Jes. 10:26]
5 (9:4) Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. [Ps. 46:10]
6 (9:5) Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. [Jer. 32:19; Sak. 9:10; Luuk. 2:11]
Olkaatten siunatut! Vai ei adventtikirkko opeta helvetin olevan vain muinainen palava kaatopaikka Jerusalemin porttien
ulkopuolella.
Luepa viikon takaisia viestejänne! Mutta ihan sama,
mitä adventtikirkko opettaa, sillä Raamatussa on se oppi, mikä ei tyhjiin raukea.
Iankaikkisesti kestävä kadotus, ainakin niille, jotka hyökkäävät Jerusalemiin 1000 vuoden rauhanajan lopussa - Ilm 20:10-14
10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
1000 vuotta kestävä rangaistus niille, jotka juuri ennen rauhanaikaa hyökkäävät Jerusalemiin
(antikristuksen so. pedon yllytyksestä), ehkä adventtikirkonkin käskystä.
Jes 66:23-24
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
[Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]
OTTEITA SAKARJA 14. LUVUSTA, MUTTA LUE KOKONAAN!
4 Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5 Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa
16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6]
ILMESTYSKIRJA
Uusi laulu Siionin vuorella - iLM 14:1-10
1 Sitten näin tämän: Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan oli sataneljäkymmentäneljätuhatta ihmistä, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. [Ilm. 7:3,4]
2 Minä kuulin taivaasta äänen, joka oli kuin suurten vesien pauhu tai kuin ukkosen jylinä. Ääni, jonka kuulin, oli myös kuin harppujen helinää ja harpunsoittajien laulua. [Ilm. 1:15]
3 Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. [Ilm. 5:9]
4 He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan ovat pysyneet puhtaina kuin neitsyet, ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle. [1. Kor. 7:1; 2. Kor. 11:2; Ef. 5:27; Ilm. 3:4 | Jaak. 1:18; Ilm. 5:9]
5 Valhetta ei heidän suustaan ole kuultu, he ovat puhtaita ja virheettömiä. [Kol. 3:9]
Kolme enkeliä
6 Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille. [Ilm. 8:13 | Mark. 13:10 ]
7 Hän kuulutti kovalla äänellä: "Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia - - hänen tuomionsa aika on tullut! Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet." [Ilm. 11:18]
8 Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä." [Jes. 21:9; Jer. 50:2, 51:8,9; Ilm. 17:5]
9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, [Ilm. 13:16,17]
10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. [Jes. 51:17; Jer. 25:15; Hes. 23:33 | 1. Moos. 19:24]
Saatanan lopullinen tappio - iLM 20:7-10
7 Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,
8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. [Hes. 38:8,9; Ilm. 16:14]
9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. [Ps. 78:68, 87:2 | 2. Kun. 1:10,12; Luuk. 9:54]
10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. [Ilm. 13:11, 14:10,11, 19:20]
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611149- 42881
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että322644- 51641
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51608
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 75556
- 56554
