Miesystävän

vaan aika antaa etäisyyttä ja tekee ikävän helpommaksi jaksaa.otan osaa suruusi,avomies lähti enkelten matkaan kesällä.joka päivä on rakas mielessä ja ikävä ja tyhjiö sydämessä.kirjoittele tänne vaan ja kerro ihan reilusti tunteista ja muista että kaikki tunteet ovat ihan normaaleita,aaltoliikettä vieläkin havaittavissa vaikka aikaa on jo hieman mennyt eteenpäin.suosittelen myös suomen nuorten leskien sivustoa,tukea löytyy sieltäkin ja paljon saman kokeneita tovereita.jaksamista sinulle!

Minäkin menetin mieheni äkillisesti viime kesäkuussa. Nuo unet ja olot kyllä jatkuvat pitkään. Luulen ettei oma ikäväni koskaan häviä. Suru muuttaa kyllä muotoaan, mutta monta kuukautta minulla meni kuin sumussa...Se fyysinen tuska oli kyllä hirveää.
Nyt on kulunut puoli vuotta ja kaipaan edelleen joka päivä. Katson kyllä tulevaisuuteen jo, lastenkin takia. Terapiassa sain käydä(käyn edelleen) ja myös tyttäremme kävi puhumassa tunteistaan. Suosittelen sinullekin.
Onko rakkaasi jo haudattu? Minun oli kohdattava asiat konkreettisesti. Mieheni saatossa, jätin jäähyväiset avoimella arkulla. Sen jälkeen vasta ymmärsin todella, että hän ei enää palaa luoksemme. Ja myös siunaus ja uurnan lasku, vaikka olivat elämäni kovimmat ja tuskaisimmat hetket,tavallaan myös auttoi tajuamaan....
Sinulla voi vieläkin tavallaan olla jonkinlainen shokkitila.Siitä on vasta pari viikkoa..... Muista puhua, ettet pakahduta suruasi ja tunteitasi!!!

Toivotan sinulle kovasti voimia, jaksaaksesi surutyössäsi!

Lämmin osaanottoni suureen suruusi ,kokemuksesta tiedän ,aamut ovat aluksi vaikeita kun toteaa että se totta on kaikki poissa on ,ei koskaan suru väisty se kyllä lievityy ja sen kanssa voi elää se kulkee muistoissa mukana mutta elämä jatkuu ja haavat umpeutuu arvet jää muistuttamaan menneestä .

tiedän miltä tuntuu.mun miesystävä kans kuoli 7kk sitten äkillisesti.ei sitä vieläkään jaksa ymmärtää.joulunaika oli vaikeaa ja itkua.kyllä se nyt vähän alkanut helpottaa.mulle aluks oli suuri apu ku kävin haudalla höpisemäs ja joka päivä.nyt vasta viim kk aikana vähentänyt kun tuntu et ei pääse tästä suurimm surusta kun haudalla aina muistot ja ikävä kova.on tehnyt mieli vieläkin mennä jonnekin missä muita samassa tilanteessa olevia.mut kyl jotenki jo helpottaa .välillä taas hirvee ikävä.

Oman miehen äkillisestä kuolemasta on nyt kolme viikkoa aikaa... Itsekin miettinyt miten tästä voi selvitä, kaikki vaan on vaan sanonu että ajan kanssa tuska lievenee tai jotain. Tuntuu vaan niin väärältä että ihmiseltä voidaan viedä pois tuosta noin vaan jotain niin tärkeää ja rakasta. Itse vaan yritän jotenkin taapertaa eteenpäin ja toivoen että nähtäisiin oman rakkaan kanssa joskus vielä. Kait se vaan on pakko jotenki löytää tapa jolla selviää.. en oikein muuta osaa sanoa ku voimia sulle..

Olimme onnemme huipulla,suunnittelimme illalla häitä,tulevaa joulua,nauroimme ja muutaman tunnin kuluttua annoin hänelle ensiapua ja hän kuoli käsivarsilleni.Suru on ollut musertava.Hautajaisten jälkeen taas uudestaan musertavaa ja se hirvittävä ikävä ja kaipuu.Sydäntä särkee,itkettää.Aamulla kun herään ajattelen häntä ensimmäiseksi,illalla kun yritän nukahtaa ajattelen häntä taas ja miljoona kertaa päivän aikana.Puhun hänelle aivan kuin hän olisi läsnä,kerron kuinka paljon häntä rakastan.Kyyneleitä riittää tosin on niitä hetkiä jolloin tuntuu vähän paremmallekkin kiitos hyvien ystävien.Olin vihdoin löytänyt sen oikean ja nyt häntä ei enää ole...toivon sinulle äärettömän paljon voimia sillä sitä sinä tarvitset.