Jatko-opinnot

jatko-opiskelijana (3.vuosi meneillään) ja tutkijana yliopistolla. Älä missään nimessä ja ohjaajan painostuksesta huolimatta aloita jatko-opintoja, jos et tällä hetkellä ole niistä kiinnostunut. Aina voit aloittaa ne sitten myöhemmin, jos itsestä siltä tuntuu. Tervanjuontia tulee olemaan koko homma, jos et edes tässä vaiheessa koe minkäänlaista motivaatiota. Eikä se tutkijan työkään aina niin herkkua ole...Tee mielummin sitä, mikä työ itsestäsi tällä hetkellä tuntuu parhaimmalta ja mikä paremmin auttanee myös ehkäisemään masennuksen uusiutumista. Jatko-opinnot ja niihin liittyvä stressi jos mikä kyllä edesauttaa vain masennuksen uusimista, näin uskoisin kun vierestä seuraa ihmisten kamalaa tappelua apurahoista, assistentuureista ja tutkijakoulupaikoista. Itse en olisi jatko-opiskelijaksi uskaltautunut, jollei olisi takataskussa muuta työtä, josta nyt olen virkavapaalla.

vastausta tuskin on, mitä tulisi tehdä. Itsekin olen aloittanut viime syksynä jatko-opinnot/tulevan väitöskirjan vääntämisen. Siitä ei kuitenkaan pidä mielestäni huolestua, jos ohjaaja hiillostaa niskaan. Niin minuakin hiillostetaan, mutta se on professorien työtä. Yliopistot/laitokset elävät sillä, että ne tuottavat tutkimusta. Ja toisaalta koen, että olen saanut omalta laitokseltani uskomattoman paljon apua ja tukea esim. apurahahakemuksiin liittyen ja kaikessa muussakin, kuten matkoissa ym. Tietysti laitoksissa ja yliopistoissa on eroja, sitä tuskin voi kukaan kieltää. Mutta loppujen lopuksi jokainen tekee työtään vain itselleen, ei kenellekään muulle. Joten pois turha huoli ja stressi... tosin taitaa olla osin vain toiveajattelua.

Kerronpa ensin omasta tilanteestani. Olen viittä vaille valmis kandidaatti(HumK). Kiinnostusta eikä motivaatiota riitä oikein enää omaa opiskelualaani kohtaan. Nykyisillä opinnoilla en todennäköisesti saa alan töitä, joten maisteriksi olisi ns. pakko kouluttautua. Masennusta olen sairastanut yli kaksi vuotta... Nyt aion suorittaa toistaiseksi vain kandidaatin tutkinnon. Ovi on avoinna yliopistoon myöhemminkin, jos sitten löytyisi kiinnostusta maisteriksi asti. Mieluummin olen terve ja ei alaani vastaavassa työssä (tai työtönkin) kuin masentunut ja koulussa. Nyt suunnitelmissa on ehkäpä hankkia lisää koulutusta esim. kauppiksesta tai oppisopimus merkonomiksi, mitkä ei kummemmalti opiskelemaani alaan liity.

Neuvoni onkin siis se, että koeta löytää itsellesi vaihtoehtoisia reittejä työllistyä tai hankkia koulutusta, joka auttaisi työllistymään (vaikka ei ehkä ihan omalle alallesi). Ei kannata lähteä pakottamaan itseään opiskelemaan, jos ei lainkaan löydy motivaatiota. Ehkä voit suorittaa opinnot jatko-opinnot myöhemminkin. Mielestäni on myös paikka miettiä omia arvojasi, kumpi on tärkeämpää oma mielenterveys vai tuleva akateeminen työ. Kummastakaan ei tietenkään ole takeita, oli valinta mikä tahansa. Se auttaa kuitenkin tekemään päätöksen, mihin suuntaan haluat mennä. Kantsii käydä juttelemassa vaikka opintoasian amanuenssin kanssa tai uranvalintaan erikoistuneen psykologin tai työkkärin työntekijän kanssa.