Moni kysyy, miksei Jumalaa voi ajatella järjellä?. Miksi vain Pyhä Henki kirkastaa Häntä? Ja silloin se on uskoontulleitten etuoikeus.
En voi sanoa millään oikeudella, etteikö luterilaisuus merkitsisi uskomista, uskoontulemista. Mutta jos kadulla kysyt (varmaan kysyn), 'Hei, ootko sä luterilainen' saan tod.näk. tuiman katseen kera 'Heh, oon'. 'No ookko sä uskossa?' 'No en takuulla oo; kuule mä ajattelen näistä asioista ihan niin kun tykkään...'
En voi sanoa millään oikeudella, etteikö luterilaisuus merkitsisi uskomista, uskoontulemista. Mutta jos kadulla kysyt (varmaan kysyn), 'Hei, ootko sä luterilainen' saan tod.näk. tuiman katseen kera 'Heh, oon'. 'No ookko sä uskossa?' 'No en takuulla oo; kuule mä ajattelen näistä asioista ihan niin kun tykkään...'
Vastaukset 26
Vanhimmat
Oletko koskaan miettinyt, että uskoa ei ole kaikilla yhtä paljon: ",vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut." (Room.12:3)
Usko lahjaa. Ennen uskoontuloa en ajatellut ollenkaan Jeesusta.
No, entä sitten?
Eikö sinun mielestäsi saisi kuulua kirkkoon muut kuin uskovaiset? Miksi mielestäsi vain uskovaisille olisi sallittua kirkkoon kuuluminen? Onko myös muita asioita/paikkoja, joista tahtoisit sulkea pois muut ihmiset kuin uskovaiset?
Jumalan rakkaus on avointa. Minä eikä kukaan muukaan uskova jaa/rajaa sitä.
Ajatteles, olin 19-v, kun sain tietää, että voi tulla uskoon? Luterilainen kirkko ei opettanut minulle niin.
Eletään tässä päivässä: Jeesus on todellinen, enkä minä olisi saanut Häntä oppia tuntemaan omana Herranani, syntieni sovittajana. Ilman henkilökohtaista uskoontuloa?
Okay, ehkä en elänyt ns. elävässä ev.lut.srk:ssa. On todella orpoa, jos kirkkomme (olen ev.lut) ei sano syntiä synniksi. Erosin kirkosta, ja muutaman vuoden kuluttua liityin takaisin. Koska ei ole paikkaa, minne mennä. Kävin välillä kasteella, mutta nyt lapseudesta todistaa Pyhän Hengen kaste, ja vasta parin vuosikymmenen jälkeen nyt sydämeni iloitsee Jumalan lapseudesta, armosta olla Hänen lapsensa.
Meillä on paljon ongelmia/isoja kysymyksiä, joissa lähes ajelehditaan suuren, ns. yleisen mielipiteen mukaan. Alkaen naispappeudesta - homo/lesbous-parisuhdeasiasta puhumattakaan. Jos pasuuna antaa epäselvän äänen, kuinka silloin kukaan tietää, mitä tehdä? Vedotaan yleis-rakkaus-yhteyteen (eksytykseen) ns. suvaitsevaisuuden hengessä, joka takuulla murehduttaa Isän sydämen.
Tänään illalla menen lähelle rukouskokoukseen; en kuulu heidän sisäpiiriinsä, mutta Jumalan lapsena ei voi olla yksin. Sinun sydämesi halajaa elävää Jumalaa ja Hänen opetuksiaan, sitä Hengen virtaa&voimaa, mikä on rukouksen lamppu.
Siunausta sinulle, etsi elävää Jumalaa, joka ei aina viihdy käsin rakennetuissa temppeleissä, mutta meidän ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Ja Hän on asuva meissä ja pitävä meistä huolen loppuun asti.
No, minä sain kuulla rippileirillä siitä, että uskoonkin voi tulla. Siellä kävi lähes joka ilta kaupungilta vierailevia nuoria "todistamassa" uskoontuloaan.
Kirkko tekee hyvää työtä esim. lapsien parissa. Monet ovat saaneet lapsensa seurakuntien päiväkerhoihin, kun eivät ole muita hoitopaikkoja saaneet.
Sitten nuorisoleirit (lasketteluleirit erityisesti) ovat halpoja ja ohjattuja. Niihin uskaltaa päästää nuoret menemään.
Diakoniatyössä tehdään moninaisesti tarpeellista työtä. Samoin vanhusten parissa tehtävä työ on tarpeellista.
Kaikki tuo em. (ja varmasti paljon muukin) on ns. sosiaalista työtä/sosiaalityötä. Pidän niitä työsarkoja aivan ehdottoman tärkeinä. Ja oikeastaan Jeesuksen esimerkki kirkastuukin tuon kaltaisissa töissä: Ei olla vain sanan kuulijoita, vaan toteutetaan sanaa.
Tiedän ,että tiedät kaiken yllä mainitun entuudestaan. Halusin vain sanoa sitä (vaikka tiedätkin tämän), että kirkon (Jeesuksen seuraajien) työ ei ole ainoastaan julistaa, vaan auttaa konkreetisesti apua tarvitsevia. Se on hyvä puoli ev.lut. kirkossa.
Onhan niitä erittäin eläviä seurakuntia ev.lut. kirkossakin.
Omasta mielestäni eri näkökohdat asioihin ovat ainoa tae siihen, ettei mennä harhaan (eri mielipiteet esim. naispappeudesta jne.). Konseksuksen vallitessa harhaan meno on sata prosenttisen varmaa, koska kukaan ei vasta-argumenteillaan laita ketään perustelemaan mielipiteitään.
Toivottavasti löydät hengellisen kotisi. Itse en ole uskovainen, mutta tunnen läheisesti koko joukon uskovaisia, jotka kuuluvat ev.lut. kirkkoon. Heillä "toimii" armolahjat (kielilläpuhuminen, selittäminen, profetiat etc.) ja heidän rukous- ja Raamattupiirinsä ovat joka viikkoisia. -Luulen, että sinä tykkäisit siitä porukasta (itse en käy moisissa tilaisuuksissa, mutta arvosta heidän uskoaan kyllä)!
Tiedät enemmän kuin minä.
Oman sydämeni kovuuden tähden en ole vastaanottanut kaikkea sitä vuorovaikutusta ja armollista suhtautumista, jota olisi ollut saatavilla.
Ei täydellisyyttä hakemalla voi peittää omia virheitään.
Tällä tavoin, tiedon osoittaessa suuntaa, ihmiset huomaamattaankin alkavat suorittaa myös uskoa Jumalaan; mikä riittää ja mikä ei.
Jumala avaa sydämiä... luottamaan toinen toiseen. Minulla on menneisyyteni; se on myös tietoa, joka näkyy vuorovaikutuksessa.
Tänään rukouskokouksessa ajattelin, että Jeesus käy jokaisen kohdalla kysymässä 'mitä sinä haluaisit minun tekevän sinulle?' Ja minä huomasin pyytäväni, että saisin rakastaa. Sillä rakkaudella, jolla Jumala rakastaa minua. Sillä rakkaudella rakastaa jokaista, toisiamme. Ei ole silloin sisäpiiriä, minunkaan ajatuksissani.
Tällä foorumilla osa on uskossa ja osa ei, osa kyselee, osa jo tietoisesti pilkkaa Jumalaa, toivottavasti osa tietämättään. Kukin on omasta elämästään vastuussa Jumalalle. Meillä kaikilla on tieto, mutta tarvitaan opetusta, ettei tietoisesti kuljeta harhaan; ettei hyväksytä synnin pettävää tarjousta 'ette suinkaan kuole'.
"Ajatteles, olin 19-v, kun sain tietää, että voi tulla uskoon? Luterilainen kirkko ei opettanut minulle niin."
Jaa? Minulle ainakin on opetettu niin.
"On todella orpoa, jos kirkkomme (olen ev.lut) ei sano syntiä synniksi."
Jaa? Kyllä minun mielestäni sanoo.
"Meillä on paljon ongelmia/isoja kysymyksiä, joissa lähes ajelehditaan suuren, ns. yleisen mielipiteen mukaan. Alkaen naispappeudesta"
Jaa? Minusta naispappeus kysymyksessä ei "ajelehdita", sille vain ei ole mitään teologisia esteitä, koska "Jeesuksessa Kristuksessa olemme kaikki yksi", ei ole väliä oletko mies vain nainen. Toki joillekin esteenä voi olla esim. rakkaudettomuus tms.
Minusta rakkauden mukainen toiminta ei voi koskaan murehduttaa Isän sydäntä. Ja edelleen painotan sitä, että rakkaus tarkoittaa myös rajoja, kaikkea, pahaa, ei tarvitse suvaita. Naispappeudessa en kuitenkaan näe mitään pahaa.
Vaadit, että kirkko olisi vain uskoville. Tämä on täysin Jeesuksen sanojen vastaista. Hänhän sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat." Siis mikä järki olisi pitää kirkkoa vain niitä varten, jotka jo ovat uskossa?
En puhu instituutiosta vaan uskovien yhteydestä.
Jonnekin kuuluminen ei ole merkityksellistä, vaan että sinulla on usko Jeesukseen.
Suvaitsevaisuus on eräänlaista eksytystä; syntiä ei nähdä syntinä.
Sairaat tarvitsevat Parantajaa, sanoman syntien anteeksiannosta Jeesuksen nimessä&veressä, ja uskovien yhteyden rakentuakseen Jumalan sanasta ja olla viemässä eteenpäin pelastussanomaa Jeesuksesta.
Emme me istu penkeissä/tuoleissa seurakuntasaleissa vain fiilistelemässä; kauniit, kristilliset puheet voivat synnyttää janoa/nälkää Jumalan puoleen, mutta tuota janoa ei voi tyydyttää julistus, mikä ei sano syntiä synniksi (esim. kirkon julistus tänä päivänä homo/lesboudesta).
Toki nainen on Jeesuksen todistaja siinä missä mies, ajattelin vain ns. vanhimmistoa/opetusta.
Kaikessa - yhteydessäkin - pelittää rakkaus. Rakkaudellinen totuus satuttaa - se ei ole rakkaudettomuutta.
Minä en ainakaan heittäisi homoa tai lesboa kivellä (ts. sanoisi häntä syntiseksi).
On hyvä, että luterilainen oppi rakentuu enemmän Raamatun ilmoittamaan rakkauden sanomaan ja toisten palvelemiseen, kuin toisten syntien osoittamiseen ja palvelluksi tulemiseen.
Jotkut kertovat tietävänsä, mitä Jeesus kirjoitti maahan.
Jeesus rakastaa varmaan tänään yhtä paljon syntistä kuin ollessaan maanpäälläkin.
Rakkautta on myös pelastaa ihminen synnin tieltä. Sitä varten me olemme sisarina ja veljinä tärkeitä toisillemme. Olen tarvinnut uskovan sisaren/veljen käännyttämään itseni pois synnin pettävältä tieltä. Se on suurta Jumalan armoa&rakkautta syntistä kohtaan. Takaisin synnin tielle palajaminen olisi jo Jumalan armon halveksuntaa.
Ei varmaan mikään ole niin tärkeää kuin armon julistus, kun se koituu syntiselle elämäksi. Se on totuudeksi&rakkaudeksi Jeesuksessa. Ja se ei ole ihmisen, uskovankaan määriteltävissä, vain Jumalan Sanan opetettavissa. Pyhässä Hengessä.
Hopeapaju sanoi :
Eikö sinun mielestäsi saisi kuulua kirkkoon muut kuin uskovaiset?
____________
Seurakuntaan eivät voi kuulua kuin uskovat ilman että seurakunta saastuu.
Kirkossa pitäisi saada ainakin päättää opillisista ja muista tärkeimmistä asioista vain uskovat
Oma tarinani.
Lapsuuteni ja nuoruuteni kotipaikkakunnalla oli nuorisoherätystä ja tulin uskoon sen vaikutuspiirissä 19-vuotiaana. Meitä oli toistakymmentä kaikkiaan. Luterilainen seurakunta antoi meidän kokoontua tiloissaan, mutta ei ollut sanottavammin kiinnostunut meistä. Paikallinen helluntaiseurakunta ja vapaakirkko kalastivat osan uskoontulleista omiin joukkoihinsa, osa jäi hiipumaan omiin oloihinsa. Minä ja jotkut muut lähtivät opiskelemaan muualle ja jäivät sille retkelleen ympäri Suomea..
En tiedä, mikä on kunkin silloisen raamattu/rukouspiirimme jäsenen tilanne nykyään. Pidän itseäni uskovana ja koen luterilaisuuden "oikeimmaksi opiksi". Aktiivista seurakuntayhteyttä ei ole paikallisseurakuntaan. Seuraan radiosta ja televisiosta jumalanpalvelukset ja muuta hengellistä ohjelmaa päivittäin.
Jumalan rakkaus löytää tiet. Me ihmisinä etsitään/eksytään, mutta Jumala löytää. Sinun ja läheistesi puolestasi Jeesus rukoilee.
Jumala antaa uskalluksen tulla sellaisenaan jokaisena uutena päivänä luokseen. Minusta se on rakkautta. Ei tarvitse esitellä uskonsuorituksiaan. Ja vastalahjaksi Hän siunaa etsijän.. rakkautensa&itsensä tuntemisellaan. Siinä on yhteys yli ns. srk-rajojen.
En tiedä kaipaatko tai tarvitsetko edes sen kummempaa seurakuntayhteyttä, joten kirjoitukseni voi olla siltä osin ihan turha.
Sellaisia eläviä ja toimivia Raamattupiirejä, jota kuvasit nuoruudessasi olleen, on varmasti aikuisillekin sillä paikkakunnalla missä olet. He yleensä kokoontuvat jonkun kotona, eivätkä seurakunnan tiloissa.
Jos sellaisen yhteyden tahtoisit löytää, tietenkin ongelmana on se, että miten heidät löydät. Mutta, tiedän, että heidät löydät, jos tahdot. Tahtoisitko?
Itse jotenkin yhdistän luterilaisuuteen ja kirkkoon toimimisen. Tarkoitan kaikkea lapsityötä, nuorisotyötä, vanhustyötä, pakolaisten parissa työskentelyä jne.
Sitten varsinainen hengellinen ravinto saadaan näistä kotien lämmöissä kokoontuvista Raamattupiireistä.
Ehkä en ole edes kovin perusteellisesti miettinyt sellaista raamattupiiriä nykytilanteeseen. Silloin nuorena siitä jäi hyvä muisto. Se oli kasvua kaikille. Siinä jotenkin oltiin samanlaisina, ilman paimenta ja opettajaa. Vähän pidempää uskossa olleet opastivat tuoreempia, sikäli kuin osasivat. Paljon jäi silloin kysymysmerkkejä monien Raamatun kohtien kohdille. Monet silloiset kysymykset ovat saaneet vuosien kuluessa vastauksia, mutta uusiakin kysymyksiä on noussut esiin.
Nyt olen opettelemassa radio Dein kuuntelua, siellä on joitakin kiinnostavia Raamatun opetusohjelmia. Ja täällä netissäkin tuntuu olevan runsaasti uskontoaiheisia keskustelupalstoja, joilta voi löytää jotain rakentavaa tai jonne voi yrittää kirjoittaa jotain muidenkin rakennukseksi.
Oman elämäntilanteeni puolesta tunnen olevani kutsuttu nykyiseen lähimmäisteni palvelutehtävään, mikä on aika sitova.
"Mutta jos kadulla kysyt (varmaan kysyn), 'Hei, ootko sä luterilainen' saan tod.näk. tuiman katseen kera 'Heh, oon'. 'No ookko sä uskossa?' 'No en takuulla oo; kuule mä ajattelen näistä asioista ihan niin kun tykkään...' "
Totta toinen puoli, mutta on myös luterilaisia, jotka sanovat;´takuulla oon uskossa, vaikka mä ajattelen näitä asioista hiukan eritavalla kuin sinä`.(sinä=hellari)
Kyllä se Pyhä Henki toimii muuallakin kuin "valittujen" keskuudessa.
Mitäs pelastajaa ne valitut tarvitsevat , sanoo Jeesus, ei pakanat sitä pelastajaa tarvitsevat ja Pyhää Henkeä.
Onneksi, Jumala katsoo niidenkin perään, jotka eivät edes Häneen usko.
Olen samaa mieltä; Jumala on Rakkaus.
Sinua&minua koskee sama totuus: *Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut.*
(Olen ev.lut.)
Kaikkia ihmisiä koskee sama totuus;
*Usko Jeesuksen sanomaan ja siihen mitä hän opettaa niin pelastut*
Itse olen sitä mieltä, että tuota samaista Jeesuksen sanomaa löytyy monesta muustakin uskonnosta kuin kristinuskosta. Jopa monissa
alkukantaisissa "maahisuksoissa" on tuota samaa sanomaa.
Enkä usko, että Jumala on niin ilkeä ,että jättää lapsensa (=maailman ihmiset) tuon rakkauden ja armon ulkopuolelle. Kaikkia hän rakastaa ja kaikille lopulta levon sua ja lopullisen rauhan ja kodin.
Ei siihen tarvita yhtä ja ainoaa uskoa, siihen kelpaa moni usko, jonka sanoman pohjana on Jeesuksen opetus.
"Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta......
ja lähimmäistä kuten itseäsi"
Näkemyksesi on periluterilainen (sorry).
Ihan kuin olisi jonkinlainen uskonpuhdistuksen aika tässä ns. kotikirkossamme.
Mehän nukumme me kristityt?
Eikö Jeesus käskenyt valvomaan?
Jos Paimen nukkuu, laumakin nukkuu.
Jeesus kätkeytyi omiltaan ilmestyäkseen uudessa paikassa, sillä Hänen aikansa ei ollut tullut.
Taivaallista huolenpitoa on armon ilmestyminen oikeaan aikaan. Jumala antoi ajan käytettäväksi, asioitavaksi. Annammeko aikamme Jumalalle, annammeko aikaamme? Onko meidän liian hyvä olla 'kristittyinä'?
Päivittäin näillä palstoilla törmäämme 'uskoviin', jotka eivät ole tulleet uskoon, jotka kyselevät 'onko se ja se ja se syntiä?' Pyhä Henki on tuntematon, 'kait se mulla on?', mikä ihmeen 'kielilläpuhuminen', miten niin 'henkien erottamisen lahja', 'oletko sä se väärä profeetta?' etc.
Pettävin on se toivo-skenaario: 'kaikkihan me Jumalan lapsia ollaan...'
Ilmainen armo ei ole halpaa. Jumala antoi siitä maksuksi oman Poikansa, että meillä olisi elämä.
Mitä se merkitsee tänään? Saako se merkitä mitään?
Jos se merkitsee, se on elämä, yltäkylläinen jo tässä ajassa, vaikka vain palanen taivasta Jumalan rakkauden ympäröimänä, kun saa voimaksi Pyhän Hengen taistelussa syntiä ja pimeyttä vastaan. Amen. Halleluja, Herra Jeesus!
ajatella.
On vaan kovin ikävää ajatella, että suurin osa ihmisitä jäisi tuon rakkauden ja armon Jumalan vaikutuksen ulkopuolelle.
On sitten periluterilaisuutta tai mitä ajatella noin kuin ajattelen, mutta jotenkin tuntuu että ei Jumala voi olla niin julma kuin mitä me ihmiset olemme käsittäneet.
Rakkaus ja armo koskee kaikkia ja kaikkea.
Uskoon , kulttuuriin, sukupuoleen tai rotuun katsomatta.
Onko Jumala siis vain valkoihoisten Jumala, entä mustat, intiaanit, aasialaiset ym ihmisrodut, millainen heidän Jumalansa on?
Olemmeko me valkoihoiset ja länsimaalaiset jotenkin etuoikeutettuja Jumalan edessä, koska meidän oppimme ja tapamma uskoa on se ainoa oikea.
Entä se lähimmäisen rakkaus, josta Jeesus puhui?
Onko tarkoitus rakastaa vain ja ainoastaan valkoihoisia länsimaiseen kulttuuriin ja kristinoppiin pohjansa perustavia ihmisiä?
Jeesus on rakkaus, sinun ja minun rakkaus ei riitä rakastamaan edes itseämme.
Mitä kaikkea Jumala rakastaakaan..
Jumala ei kiusaa, rajaa, kulje ohi. Me valikoimme ym. tärkeilemme uskovinakin, ellemme janoa Jumalan rakkautta, tule sillä täytetyiksi. Lähimmäisemme ovat erinomaisia koetinkiviä tässä suhteessa.
Olen rukoillut seurakunta-asiaa, uskovien yhteyttä. Pyhän Hengen yhteys yhdistää uskovat (seurakunnaksi), maan päällä tuo yhdistyminen ei tapahdu seinien sisällä. Se ei kaiketi ole samanmielisyyttä, vaan Jumalan rakkaudessa yksimielisyyttä, osallisuutta yhteisestä armosta. Se ei ole täydellisten yhteys, vaan Jeesuksesta osallisuutta.
En koe mitään yhteyttä ns evlut srk:ssa, jossa yhteys luodaan opin mukaan. Toki uskovat haluavat keskenään kokoontua yhteen (luterilaisina), ja samaa Hengen yhteyttä he kokevat (uskovien) helluntai- ym. 'laisten'/'läisten' kanssa. Se yhteys on Jeesuksen seuraamista.
Kun ihminen kysyy, minne pitäisi mennä tai mihin kuulua, vastaus on: Jeesuksen luo, uskoontulleiden luo. Miten ei-uskovainen kirkonpalvelija voi johdattaa ketään elävän Jumalan tykö?
Luterilainen oppi on hienosti rakennettu; se voidaan raamatullisesti osoittaa ok, kun painotetusti puhutaan. Itse asiassa tärkeintä ei ole kaste - ei edes uskoontulo - mutta yksi on, joka ei saa jäädä keneltäkään kristityltä puuttumaan: Jeesuksen sisäinen tunteminen.
Kun kristitty rakastuu Jeesukseen, se on Pyhän Hengen työtä. Se on henkilökohtainen, ja sillä on vaikutusta. Pyhä Henki on voimallinen vaikuttamaan uskoa, ja kun Pyhä Henki kastaa Jeesukseen uskovan, tämä tulee tietoiseksi Jeesuksen kärsimyksistä ja sen hedelmistä. Uskova janoaa ristiinnaulitun seuraa so. voittoa synnistä ja sen vallasta, sitä ylösnousemusvoimaa, mistä todistuksena kerrotaan vapauttavaa evankeliumia uskosta vielä osattomille kristityille.
Pyhän Hengen voimavaikutukset ovat rakennusvoimaa, jota ilman ei ole todistusta Jeesuksesta elävänä. Opetuslapset, apostolit ja uskovat kaikkina aikoina on 'puettu voimalla korkeudesta', Jumalan tahdon toteutumiseksi.
Saakoon Pyhä Henki, rakkauden Henki, tuoda eläviä todistajia Jeesuksesta myös kirkkokansan keskuuteen, että kristityillä siellä heräisi synnintunto ja Jumalan sanan nälkä. Että Jeesusta tarvittaisiin.
kyllä vain.
Tuo on oikeaa kristillisyyttä.
Vielä jos hitusen oppisimme pois siitä `Jeesus on ainoa oikea pelastaja´ ajattelusta, kohti Jeesuksen sanoma ja opetus on tie pelastukseen olisimme "kypsiä" Jumalalle.
Jossain vaiheessa kypsymme, mutta hienoa, että on jo löytynyt tie jota kulkea kohti oikeaa ja täydellistä vapautta ja Jumalaa.
On monta tietä, mutta yksi Jumala.
Kiitos Leena eli witness
Vastaus: Olen
Olen uskossa Jeesukseen, mutta en ole koskaan "tehnyt ratkaisua" (se tehdään helluntailaisten ym. mukaan kokouksessa esimerkiksi menemällä eteen ja rukoilemalla siellä "uskoontulorukous") enkä tule koskaan "tekemään ratkaisua"!
Voi rakkaat rantasalmelaiset.
Miksi tuo uskonratkaisun myöntäminen on niin vaikeaa? Pelätääkö siinä helluntailaisuutta.
Ketä sinä rukoilet, jos olet uskossa?
Ei kenekään ole pakko mennä eteen tai nostella käsiään, mutta sydämessä on tehtävä päätös, että haluaa seurata Jeesusta. Ei Jumala ketään väkisin pelasta.
Syntisen rukous riittää: Herra ole minulle syntiselle armollinen.
Jos ihminen on uskossa Jeesukseen, niin ei sitä tarvitse hävetä eikä kysellä toisilta, ja sen voi kokea sydämessään:
"Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumala lapsia.".
Toinen ihminen ei voi sitä kiistää, jos tuo Jumalan antama usko on sydämessä. Sitä tarkoittaa pelastusvarmuus.