Uskon kritiikki on aika mielenkiintoista varsinkin tällä palstalla. Suurin osa koko kritiikistä annetaan sitä mitenkään perustelematta. Uskoon liittyvistä asioista pyritään tekemään jonkinlainen naurunaihe ja se kyllä kertoo aika vahvasti kritiikin perusteiden puuttumisesta. Uskon sisältöä ymmärretään joko tahallisesti väärin tai sitten siitä ei todellakaan tiedetä juuri mitään.
Eniten uskon kritiikkiä esittävät kirjoittajat perustelevat (ne jotka edes pyrkivät perustelemaan) omaa näkemystään sillä, että uskon sisältöä ei ole tieteellisesti todennettu. Se on tietenkin aivan sama asia kuin sanoisi ettei jotain tähtitieteessä havaittua ilmiötä ole koskaan todistettu oikeaksi psykologian menetelmin. Psykologia kun ei tutki tähtiä ja samoin mikään tiede ei tutki Jumalaa.
Jotain rinnastuksia tieteeseen voi toki tehdä. Kun tutkijaryhmä vaikkapa Englannissa löytää uuden fysiikan ilmiön, niin tutkijaryhmä raportoi siitä. Ajatellaan, että samoja havaintoja tehdään muutamien vuosien kuluessa Amerikassa ja Sveitsissä. Tulokset ovat samansuuntaisia ja ne hyväksytään yleisesti totuudeksi, tulokset painetaan oppikirjoihin ehkä vuosikymmenen viiveellä. Mahdollisesti vain pari tusinaa ihmisiä on itse todistanut ilmiön olemassaolon, mutta koko maailma uskoo sen. Se uskotaan, koska nuo ihmiset todistavat niin olevan. Samalla tietenkin sanotaan, että jokainen voi sen itse varmentaa suorittamalla ne samat kokeet, mutta käytännössä siihen ei muilla ole mahdollisuutta.
Kysymys on todistajista. Kun muutamat ihmiset todistavat Jumalasta kertoen samansuuntaisen todistuksen, niin hekin herättävät mielenkiintoa. Hengelliset asiat ovat kuitenkin sellaisia, että jokainen voi ne itse todentaa. Ei tarvita vuosien koulutusta ja valtavan kalliita koejärjestelyjä, jotka nekin vaativat vuosien kurinalaista työskentelyä. Jos joku haluaa saada tiedon siitä onko Jumala olemassa, ihan omakohtaisen kokemuksen kautta, niin hän kyllä saa sen paljon pienemmällä vaivalla.
Tieteen havaintoihin uskotaan, kun muutama tiedemies todistaa, mutta Jumalaan uskotaan yleensä vain omakohtaisen kokemuksen kautta. Tieteen havainto voidaan muutamien vuosien päästä todeta vääräksi kun saadaan uutta tarkempaa mittauskalustoa. Jumalan kohdalla sitä vaaraa ei ole.
Voi olla, että joskus täytyy nähdä hieman vaiva myös sen eteen, että saa varmistua Jumalan olemassaolosta. Voi olla, että täytyy kyseenalaistaa omat käsitykset, jotka lähtökohtaisesti sulkevat Jumalan olemassaolon pois. Jos on rakentanut itselleen sellaisen maailmankatsomuksen, joka ei voi sisältää Jumalaa ja yrittää etsiä Jumalaa siitä käsin, niin se voi tuottaa tyhjän lopputuloksen. Uuden löytäminen vaatii aina tiettyä avarakatseisuutta.
Jos jo ennalta päättää, että Raamattu on vain satukirja, niin voi olla vaikea ottaa vakavasti sen esittämiä metodeja Jumalan löytämiseksi. Jos taas ottaa Raamatun käteen ja ennakkoluulottomasti lähtee etsimään voiko Jumalan löytää sen välityksellä, niin voi joutua yllättymään siitä, että niin käy. Raamatun sanoissa on ihmeellinen voima, joka synnyttää ihmisessä vahvan sisäisen todistuksen. Painetut kirjaimet eivät tietenkään sisällä itsessään mitään voimaa, vaan vaikutus tulee Jumalalta, joka toimii maailmassa erityisesti Raamatun välityksellä. Raamatun kautta avautuu näkymä hengelliseen todellisuuteen, joka on jatkuvasti läsnä, mutta johon ihminen ei pelkästään omien päätelmiensä kautta saa yhteyttä.
Uskaltaisin arvata, että tuskin löytyy montaa uskoa kritisoivaa, joka olisi joskus vakavasti halunnut selvittää itselleen, onko Jumala todella olemassa. On tosin mahdollista, että niitäkin on, koska Raamatun esittämään metodiin Jumalan löytämiseksi kuuluu tietyn asenteen omaksuminen. Voi olla, että joku olisi halunnut löytää Jumalan, mutta ei suostu edes kokeillakseen omaksumaan sellaista asennetta, mitä Jumalan löytämiseksi ehdotetaan.
On mahdollista päättää jo valmiiksi, että omat nykyiset elämän arvot ovat itselle niin tärkeitä, ettei suostu niitä muuttamaan, vaikka saisi täyden varmuuden Jumalan olemassaolosta. Kuitenkin on paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos saa varmistua Jumalan olemassaolosta, niin on valmis myös muuttamaan asioita elämässään. Ojentamaan elämäänsä Jumalan tahdon mukaiseksi, jos vain saa todellisen konkreettisen yhteyden Jumalaan. Sellainen etsijä kyllä löytää Jumalan ja saa varmistua Hänestä. Siten on monesta uskon kriitikosta tullut uskova.
Eniten uskon kritiikkiä esittävät kirjoittajat perustelevat (ne jotka edes pyrkivät perustelemaan) omaa näkemystään sillä, että uskon sisältöä ei ole tieteellisesti todennettu. Se on tietenkin aivan sama asia kuin sanoisi ettei jotain tähtitieteessä havaittua ilmiötä ole koskaan todistettu oikeaksi psykologian menetelmin. Psykologia kun ei tutki tähtiä ja samoin mikään tiede ei tutki Jumalaa.
Jotain rinnastuksia tieteeseen voi toki tehdä. Kun tutkijaryhmä vaikkapa Englannissa löytää uuden fysiikan ilmiön, niin tutkijaryhmä raportoi siitä. Ajatellaan, että samoja havaintoja tehdään muutamien vuosien kuluessa Amerikassa ja Sveitsissä. Tulokset ovat samansuuntaisia ja ne hyväksytään yleisesti totuudeksi, tulokset painetaan oppikirjoihin ehkä vuosikymmenen viiveellä. Mahdollisesti vain pari tusinaa ihmisiä on itse todistanut ilmiön olemassaolon, mutta koko maailma uskoo sen. Se uskotaan, koska nuo ihmiset todistavat niin olevan. Samalla tietenkin sanotaan, että jokainen voi sen itse varmentaa suorittamalla ne samat kokeet, mutta käytännössä siihen ei muilla ole mahdollisuutta.
Kysymys on todistajista. Kun muutamat ihmiset todistavat Jumalasta kertoen samansuuntaisen todistuksen, niin hekin herättävät mielenkiintoa. Hengelliset asiat ovat kuitenkin sellaisia, että jokainen voi ne itse todentaa. Ei tarvita vuosien koulutusta ja valtavan kalliita koejärjestelyjä, jotka nekin vaativat vuosien kurinalaista työskentelyä. Jos joku haluaa saada tiedon siitä onko Jumala olemassa, ihan omakohtaisen kokemuksen kautta, niin hän kyllä saa sen paljon pienemmällä vaivalla.
Tieteen havaintoihin uskotaan, kun muutama tiedemies todistaa, mutta Jumalaan uskotaan yleensä vain omakohtaisen kokemuksen kautta. Tieteen havainto voidaan muutamien vuosien päästä todeta vääräksi kun saadaan uutta tarkempaa mittauskalustoa. Jumalan kohdalla sitä vaaraa ei ole.
Voi olla, että joskus täytyy nähdä hieman vaiva myös sen eteen, että saa varmistua Jumalan olemassaolosta. Voi olla, että täytyy kyseenalaistaa omat käsitykset, jotka lähtökohtaisesti sulkevat Jumalan olemassaolon pois. Jos on rakentanut itselleen sellaisen maailmankatsomuksen, joka ei voi sisältää Jumalaa ja yrittää etsiä Jumalaa siitä käsin, niin se voi tuottaa tyhjän lopputuloksen. Uuden löytäminen vaatii aina tiettyä avarakatseisuutta.
Jos jo ennalta päättää, että Raamattu on vain satukirja, niin voi olla vaikea ottaa vakavasti sen esittämiä metodeja Jumalan löytämiseksi. Jos taas ottaa Raamatun käteen ja ennakkoluulottomasti lähtee etsimään voiko Jumalan löytää sen välityksellä, niin voi joutua yllättymään siitä, että niin käy. Raamatun sanoissa on ihmeellinen voima, joka synnyttää ihmisessä vahvan sisäisen todistuksen. Painetut kirjaimet eivät tietenkään sisällä itsessään mitään voimaa, vaan vaikutus tulee Jumalalta, joka toimii maailmassa erityisesti Raamatun välityksellä. Raamatun kautta avautuu näkymä hengelliseen todellisuuteen, joka on jatkuvasti läsnä, mutta johon ihminen ei pelkästään omien päätelmiensä kautta saa yhteyttä.
Uskaltaisin arvata, että tuskin löytyy montaa uskoa kritisoivaa, joka olisi joskus vakavasti halunnut selvittää itselleen, onko Jumala todella olemassa. On tosin mahdollista, että niitäkin on, koska Raamatun esittämään metodiin Jumalan löytämiseksi kuuluu tietyn asenteen omaksuminen. Voi olla, että joku olisi halunnut löytää Jumalan, mutta ei suostu edes kokeillakseen omaksumaan sellaista asennetta, mitä Jumalan löytämiseksi ehdotetaan.
On mahdollista päättää jo valmiiksi, että omat nykyiset elämän arvot ovat itselle niin tärkeitä, ettei suostu niitä muuttamaan, vaikka saisi täyden varmuuden Jumalan olemassaolosta. Kuitenkin on paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat, että jos saa varmistua Jumalan olemassaolosta, niin on valmis myös muuttamaan asioita elämässään. Ojentamaan elämäänsä Jumalan tahdon mukaiseksi, jos vain saa todellisen konkreettisen yhteyden Jumalaan. Sellainen etsijä kyllä löytää Jumalan ja saa varmistua Hänestä. Siten on monesta uskon kriitikosta tullut uskova.
Vastaukset 12
Vanhimmat
kyllä se Jumalasi tieteen keinoin löytyy.
Uskon kyllä että senkin jälkeen olet sitä mieltä ettei sitä tieteen keinoin tule tutkia.
Uskikselle nimittäin oman äidin tappaminen on helpompaa, kuin hyväksyä oma jumalansa olemattomaksi, mielikuvituksen tuotteeksi.
Epäilen ettei Jumala voi löytyä tieteen keinoin niin kauan kuin tiede ei etsi Jumalaa.
Jumalan löytäneen ihmisen on varmasti yhtä mahdotonta kieltää Jumalan olemassaolo, kuin suostua murhaamaan toinen ihminen. Luulenpa, että monen fyysikon olisi vaikea kieltää vaikka gravitaatiovoiman olemassaolo. Se olisi vaikeaa vaikka joku psykologi, tai jopa itse Nas.se selittäisi sen olevan vain subjektiivinen kuvitelma (oman subjektiivisen todellisuuskäsityksensä pohjalta).
Nimittäin altistamalla kuuppasi gravitaatiolle muodossa joka päättyy äkkipysähdykseen, saadaan aikaan tilanne jossa Jumalasi kuolee.
"Epäilen ettei Jumala voi löytyä tieteen keinoin niin kauan kuin tiede ei etsi Jumalaa. "
Kyllä etsii. Sieltä se ihmisen aivoista aikanaan löytyy ja se voidaan sinne kemiallisesti tai sähköisesti luoda kuten myös poistaa.
Uskoa on turha kritisoida, mutta sitä on myös turha sinänsä muille toitottaakkaan-->sillä se on privaattia-sisäistä-varmuutta ja subjektiivista todellisuutta--> jota ei voi muille ympätä ulkopuolelta.
Uskontoja voi kristisoida niiden 'hedelmien' ja muille esitettyjen vaateiden vuoksi.
Tähän kritiikkiin tietysti kuuluu mm. uskontojen ja ismien asettaminen edes jonkinlaisten järkevyyden-rajojen sisään ja alle, että niiden yhteiskunnalle ja elämän sujumisella yleensä aiheuttaman hyödyn ja haitan tarkastelu.
Mielestäni nk. uskon asiat ovat todella vaikeita.Mikä on "oikeaa uskoa" jne..Itse koen, uskon niin,että kyllä "joku" asioita ohjaa."Asioilla on taipumus järjestyä".-Itselläni on tallella jonkinlainen lapsen usko.Se on lähinnä sisäistä luottamusta siihen,että kun on itse rehellinen ja tekee parhaansa,asiat hoituvat.Mielestäni Venäläinen sananlasku:"Rukoile Jumalaa,mutta älä lopeta soutamista",kertoo aika hyvin ajatukseni..
//"Asioilla on taipumus järjestyä".-Itselläni on tallella jonkinlainen lapsen usko.Se on lähinnä sisäistä luottamusta siihen,että kun on itse rehellinen ja tekee parhaansa,asiat hoituvat//
- Oikeastaan tuo on viisas 'keino' tai tapa olla, sillä jos yritämme parhaamme[juuri]rehellisyyden,rakkauden ja näihin liittyvän suhteen--> voimme olla puhtain sydämin--> niin jumalien, kuin Korkeimman että myös ihmis-tovereiden edessä.
Lisäksi rakkauteen [Kokonaisvaltaiseen] liittyy jokin merkittävä 'salaisuuksien avaava aspekti'-->se on siis oleellisin henkinen voima ja tarkoitus kaikeudessa.
Mielestäni usko on lähinnä elämän tarkoituksen etsimistä varten. Ihminen ei oman elämänsä tarkoitusta tiedä, ja sitähän voi pyrkiä selvittämään pääasiassa uskonnon tai tieteen kautta. Jos etsit omiin kysymyksiisi vastausta tieteestä, pyrit selvittämään faktoja ja alat koota omaa maailmaasi niiden pohjalta.
Jos taas uskon kautta, etsit vastauksia Raamatusta (kristityt) joka kaikessa monipuolisuudessaankin on melko suppea teos. Lisäksi monet raamatun tapahtumista sekä "totuuksista" ovat suoraan sanoen naurettavia.
Mitä pidemmälle tiede etenee ja mitä enemmän maailmasta sekä maailmankaikkeudesta aletaan ymmärtämään, sitä nopeammin raamatun tarinat menettävät uskottavuuttaan.
Tämähän aikaansaa myös tieteen ja uskonnon loittonemisen toisistaan. Uskovainen joutuu turvautumaan raamattuun joka pitkälti estää tieteen faktojen hyväksymisen.
Tieteeseen tukeutuminen taas lisää tietämystä aina vain enemmän jolloin ei enää voi uskoa ilmiöihin jotka tiede kumoaa.
Noista syistähän uskovainen ei voi esittää tuekseen faktoja vaan ainoastaan teorioita ja uskomuksia, joka tuo oppineelle ihmiselle tunteen uskovaisen vähäisemmästä tiedosta tai jopa älykkyydestä.
On vaikea lähteä liikkeelle sellaisesta oletuksesta, että tiede ja usko olisivat jotenkin toisiaan vastaan kamppailevia asioita.
Siten joskus esitetään ja silloin aina kaivetaan esiin kaikkein fundamentalistisimman käsitykset molemmilta eri alueilta. Vasta sitten saadaan näyttämään siltä, kuin uskolla ja tieteellä olisi jonkinlainen vastakkainasettelu.
Muinoin kirjoitinkin tuosta aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000022930653#22000000022930653
On netissä perusteltua ja tutkittua uskontokritiikkiäkin olemassa, kun vaan vähänkin etsii
http://www.argumentti.fi/kristinuskon_kritiikki/raamattu_kristinusko_uskontokritiikki.pdf
http://www.argumentti.fi/jeesuksen_ylosnousemus/Jeesuksen_ylosnousemus_evankeliumien_luotettavuus.pdf
http://www.argumentti.fi/tieteenhistoria_filosofia/tieteenhistoria_uskontojen_vaikutus_tieteeseen.pdf
Tuossa viimeisimmässä dokumentissa on sekin juttu otettu esille että vaikka kristinuskosta tai islamista on ollut myönteisiä vaikutuksia tieteen kehitykselle ei se myönteisyys todista kristinuskon tai islamin totuusarvoa eikä jumaluuden olemassaoloa.
Virheellisetkin asiat voivat toimia, vaikka perusta on epäpätevä (vrt. humoraalipatologia joka vallitsi pari tuhatta vuotta lääketieteessä, mutta silti sen pohjalle syntyi toimivaa sairaanhoitoa).
Olen sattumalta lukenut tuon aikaisemminkin, tosin sitä on voitu päivittää sen jälkeen, mutta noin yleisesti ottaen kritiikin perusteita täytyy pitää todella heikkoina, jos ne on tuossa esitetty. Mielestäni tyypillinen esimerkki löytyy vaikka tuosta eräästä kirjoittajan mielestä Raamatun virheellisyydestä todistavasta kohdasta:
” Hän teki myös meren, valetun, kymmentä kyynärää leveän reunasta reunaan, ympärinsä pyöreän ja viittä kyynärää korkean; ja kolmenkymmenen kyynärän pituinen mittanuora ulottui sen ympäri.” 1.Kun.7:23
Kirjoittajan mielestä siis Raamattu on virheellinen kirja, koska tuossa sanotaan halkaisijaltaan kymmenen kyynärän kokoisen pyöreän rakennelman ympäri vedettävän mittanauhan olevan kolmekymmentä kyynärää. Raamattu siis olisi oikeassa, jos siinä lukisi, että ympäri vedettävän mittanauhan pituus oli 31,4159… kyynärää.
Nyt herää kysymys siitä, kenen kyynärällä tuo mitattiin. Millä tavalla ympärivedettävä nauha mitattiin tuolla rakennuspaikalla? Kirjoittajan mielestä Raamatussa pitäisi olla ainakin sellainen tarkkuus, että mitaksi ilmoitettaisi 31,4 (jolloin täytyy olettaa halkaisijan mittauksen olevan aivan täsmällinen). Jos tänä päivänä rakennuksen mitoista annetaan jotain arvoja ja ne mitataan köydenpätkällä rakennuspaikalla, niin kukaan ei odota tuollaista tarkkuutta, siis edes tänä päivänä.
Otan tämän esimerkiksi, koska se kuvastaa hyvin sitä, mitä Raamatulta vaaditaan. Sen pitäisi olla täsmällisempi joissain rakennelmien mitoissa kuin mitä tänä päivänä odotamme näin yleiskielessä. Totta kai tänä päivänä odotetaan tarkkoja mittoja rakennuspiirustuksissa ja lujuuslaskelmissa, mutta voisi olla aiheellista miettiä sitä, onko Raamatun tarkoitus esittää parin– kolmen tuhannen vuoden takaisten rakennusten mittoja nykyaikaisella tarkkuudella.
Valitan, mutta ei tämä ole perusteltua kritiikkiä Raamatun luotettavuutta kohtaan. Tuo sama linja löytyy tuosta muustakin kritiikistä, mutta ehkä löytäisit sieltä jonkin yksittäisen, mielestäsi parhaiten perustellun väitteen, jos tämä esimerkki ei anna riittävän hyvää kuvausta tuon kritiikin perustelujen heikkoudesta?
siinä on lähes kaksisataa käskyä (Jumalan käskyä, onhan se teille hihhuleille Jumalanne sanaa).
Käskyjä jotka ovat keskenään ristiriitaisia ja mahdottomia noudattaa. Tee kuten käsketään ja rikot toista käskyä.
Toisekseen, vaikka satukirja sinänsä olisi luetettava, se ei tarkoita että satukirjassa olevat taikauskoiset elementit olisivat luetettavia.
Teillä hihhuleilla on helvetin suuri ongelma: jumalaanne ei ole olemassa.
Tosin jonkin jumalan ilmestyminen aiheuttaisi teille arvattavasti vielä suurempia ongelmia.
Edellinen kuuluu lähinnä psykologian piiriin, jälkimmäinen on historiallis-sosiologinen tutkimusala.