Anneli on guru. Hän osaa kuulla kahdella korvalla, mitä hänelle lähetettyyn faksiin on kirjoitettu!
Anneli! Anneli! Anneli!...
Anneli! Anneli! Anneli!...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mistä loukosta sinutkin on kiskottu esiin, kun veivaat tuhanteen kertaan kuultua. Tosi vitsiniekka.
...kun kepuun sattuu kipeästi. Höhöhöhöhöhö.
Vielä kerran, jotta kansalainenkin tajuaa:
"Anneli kuulee faksinsa tekstit"
Viljo
"--"Anneli kuulee faksinsa tekstit"-- "
En ole kyllä Annelin kuullut näin väittävän?
Oletko sinä?
Minä ja moni muu ymmärsi Annelin sanonnoista, että oppositiojohtajalla on myös mahdollisuus saada haltuunsa papereita, mutta hän on sanonut myös, että hänellä on sen lisäksi kaksi korvaa, joilla hän on kuullut asioita.
Se oli täyttä median myllytystä mihinkä sitten kaltaisesi idiootit menivät, jossa saatiin näyttämään Annelin sanoneen, että hän on kuullut "kahdella korvallaan"pilkkujen paikatkin.
Kuitenkaan koskaan hän ei näin ole sanonut, vaan on alusta asti myöntänyt hallusssaan olevan papereita, jonka lähdettä hän ei paljastanut ennen
poliisikuulusteluja.
Sitäpaitsi kaikki tuo edellä on pelkkää lillukanvarsien nypläämistä, joka ei ole edes vähäisen raskauttavaa?
Mutta se, että hän meni valehtelemaan saaneensa paperit Manniselta yllätyksenä ja kun nyt näyttää
olevan, että hän on niitä pyytänyt, niin silloin puhutaan vähän raskaimmista valehtelemisista ja tätä ei saada enää meedian myllytyksestä johtuvan alkujokeltelun piikkiin.
No hänen kunniakseen on sanottava, että ainakin ymmärsi erota pääministerin tehtävistä ja jopa puoluejohtajan tehtävistä, mitä ei ainakaan virallisesti häneltä vielä silloin vaadittu.
"..Ai että...
Kirjoittanut: Viljo, 6.7.2003 klo 01.23
...kun kepuun sattuu kipeästi. Höhöhöhöhöhö..."
Kunhan nyt Viljo vahingoniloiselta höhötykseltäsi toinnut, niin voin kertoa sinulle, että eniten tämä sattui Jäätteenmäkeen itseensä ja hänen helsinkiläisiin kannattajiinsa, joilla tuntuu murheita piisaavan ehdokkaidensa suhteen.(Häkämies,Jäätteenmäki,Hakala ja Halme)
Suomen Keskustassa on sensijaan aina ollut älykkäitä kannattajia, jotka nytkin näkevät "metsän puilta" ja siksi pelätyt gallubit
ovat osoittaneet, että median ja poliittisten kilpailijoiden apinan raivolla tehty hyökkäys, ei ole vahingoittanut todellisuudessa puoluetta juuri lainkaan, koska prosentit mahtuvat vieläpä virhemarkinaalien sisälle?
Torjuntavoitosta voidaan siis aivan selkeästi puhua ja kunhan taas seuraavat vaalit lähestyvät, niin "kepu pettää taas = kepu voittaa taas"
Vai mietä mieltä on palstan höhöttelijä Viljo?
Ainut puolue joka olisi voinut keskustaakin uhata
seuraavissa vaaleissa, olisi ollut Tony Halmeen ympärillä oleva puolue, mikä se nyt sitten olisi ollutkin, mutta kiitos Suomen varjeluksesta, että hän pelasi itsensä nurkkaan.
Ehkäpä käy niin, että nykyisetkin Halmetta äänestäneet äänestävät mieluimmin ideologiansa säilyttänyttä modernia keskustaa, kuin vasemmistolaisuudella ratsastavaa oikeistopolitiikan noudattajaa sdp:tä tai rakkikoiramaisesti käyttäytyvää kokoomusta, joka oli kahdeksan vuotta demareiden talutusnuorassa ja
hukkasi samalla etsikkoaikansa porvarillisen yhteistyön voimasta. Kuitenkin tällainen puolue, joka hukkaa ideologiansa ja arvonsa näin rankasti, kuin on ollut todettavissa, niin tulee edelleen pienenemään, kuin pyy maailmanlopun edellä.
No onneksi aurinko paistaa, niin hyville, kuin pahoillekkin ja jos hieman löysennettäisiin pipoa
ja nauttittaisiin kesästä ja muistettaisiin, että
aina tiukanpaikan tullen me kaikki suomalaiset puhallamme yhteen hiileen tämän kansakunnan parhaaksi, sillä mekin olemme saaneet kantapään kautta oppia, mitä on se kun veli nousee veljeä vastaan ja viha ja kostokierre ruokkii itse itseään ja lopuksi ei oikein kukaan tiedä, mikä/kuka kaiken aloitti.
Hyvää kesää kaikille!
> En ole kyllä Annelin kuullut näin väittävän?
Olen kyllä. Ensiksi hän väitti kuulleensa paperin sisällön. Sitten hän kertoi saaneensa tiedon faksilla. Jos Annelimme ei siis kuullut faksinsa tekstejä, hän valehteli. Hei, mutta! Annelihan valehteli. (Heh heh... Valehtelijoiden klupi, jäsen AA!). Ja kepun tiedotuspäällikkö vaimoineen tulee myös tekemään AA:n kanssa tuttavuutta.
> Sitäpaitsi kaikki tuo edellä on pelkkää lillukanvarsien nypläämistä, joka ei ole edes vähäisen raskauttavaa?
Niin. Eihän tämä kepulaisen mittapuun mukaisesti ole raskauttavaa. Mitä nyt paljastaa valtiosalaisuuksia suorassa lähetyksessä.
Eikös ne kepulaiset ministerit ole ennenkin olleet tuomioistuimessa. Heh heh heh.....
> Suomen Keskustassa on sensijaan aina ollut älykkäitä kannattajia, jotka nytkin näkevät "metsän puilta" ...
Ai onko. Miten se äly ilmenee. Puolustetaan poliittiista kehäraakkia viimeiseen saakka ja yritetään tehdä "suurempi konna" debiilistä vapaapainijasta. Yritätte tehdä Annelistanne marttyyrin ja pyhimyksen. Miksi helvetissä kepu on sitten vaihtamassa puheenjohtajaa, jos se Anneli on niin jumalattoman hyvä?
Vilijo
Voi Vilijo parkaa, oletkohan sinä vaimon tossun alla kotona, kun pitää netissä ilkeillä, täällähän sitä uskaltaa revitellä, kun kotona joutuu vaikenemaan. Hyvää kesän jatkoa sinulle.
...vaimo tosiaankin löytyy talosta.
Kepulaisilla poikamiehillä on talossa vain nyrkki-kyllikki. (Runks, runks, runks...) :-b. Tai lammas (mää, mää) :-P
Vilijo
Helsingin Sanomat 16.3.2003:
"Lipponen ilmoitti perjantaina, että Suomen ja Italian välillä pitkään jatkunut kiista elintarvikeviraston sijoituspaikasta oli ratkaistu. Suomi saisi tavoittelemansa elintarviketurvallisuusviraston ja Italian Parmaan perustettaisiin Euroopan ruokakulttuuria edistävä virasto.
Melko yleisesti tulkittiin, että tiedon ajoitus oli tarkoitettu suomalaiseen vaalikamppailuun.
Lipponen lausui lauantai-iltana avustajansa välityksellä, ettei Berlusconin tiedotteessa ole tullut mitään uutta esille eikä itse ratkaisusta ole mitään epäselvyyttä."
Edellä olevasta voi päätellä, että myös Paavo on guru. Hän tiesi jo ennen vaaleja asian, josta vieläkin neuvotellaan!
Paavo! Paavo! Paavo!