Monet ateistit väittävät karrikoidusti ilmaisten, että apostolit sepittivät yhdessä kertomuksen Jeesuksesta ja saatuaan tarinan valmiiksi nauraa röhöttäen läimäyttelivät toisiaan selkään ja sanoivat: ”Kylläpä keksittiin mahtava juttu. Lähdetään heti levittämään sitä ympäri maailmaa, että saadaan huijatuksi mahdollisimman paljon ihmisiä!”
Epäilijät sanovat, ettei neljää kanonisoitua evankeliumia ole kirjoittaneet niiden oletetut kirjoittajat, ja että ne ovat vain osa monista evankeliumeista ja että ne valittiin vasta Nikean kirkolliskokouksessa, jossa muut evankeliumit julistettiin pannaan. Nämä muut ”evankeliumit” voisivat siis heidän mielestä olla ne oikeat evankeliumit ihan yhtä hyvin kuin ne neljä, jotka ovat Raamatussa.
1) Muinaiset kirjoittajat viittaavat evankeliumien ja Apostolien tekojen aitouteen, alkaen apostolien aikalaisista ja jatkuen siitä eteenpäin. Tämän kaltainen todiste on vahvin argumentti asiakirjan autenttisuudelle, ja historian tutkijat käyttävät sitä todistaakseen tietyn kirjailija tehneen tietyn teoksen. Kun tätä metodia sovelletaan evankeliumeihin ja Apostolien tekoihin, se osoittaa niiden aitouden jättämättä tilaa epäilyksille. Esimerkiksi Barnabaan kirje (n. 120 jKr.) viittaa Matteuksen evankeliumiin kuten Raamatun kirjoituksiin, ja Klemens Roomalainen (n. 90 jKr.) lainaa myös sanoja, jotka löytyvät Matteuksen evankeliumista. Hermaan paimen viittaa Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin. Ignatios, joka oli Antiokian patriarkka noin 37 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen (toisin sanoen n. 70–110 jKr.), viittaa Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeihin. Hänen aikalaisensa Polykarpos, joka tunsi henkilökohtaisesti opetuslapsi Johanneksen ja muita Jeesuksen toiminnan silminnäkijöitä, viittaa eri Uuden testamentin kirjoituksiin nelisenkymmentä kertaa. Papias, joka myös tunsi Johanneksen, sanoo täsmällisesti Matteuksen ja Markuksen kirjoittaneen evankeliuminsa. Justinus Marttyyri lainaa evankeliumien tekstejä useasti noin 20 vuotta myöhemmin. Irenaeus, joka tunsi Polykarpoksen, nimeää täsmällisesti neljän evankeliumin kirjoittajat.
2) Uuden testamentin kirjoihin viitataan aina arvovaltaisina ja ainutlaatuisina. Muinaiset kirjoittajat eivät siteeranneet näitä kirjoja niin kuin tavallista kirjallisuutta. Nämä kirjat olivat erikoislaatuisia, ja niillä oli lopullinen sananvalta niihin asioihin, joita niissä käsiteltiin. Tämän väitteen tueksi on esitetty lainauksia Theofilukselta, joka kirjoitti Artemonia vastaan; Hippolytokselta; Origeneelta (230 jKr.) sekä monilta muilta.
3) Uuden testamentin kirjat koottiin yhdeksi teokseksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Tänään jaamme Uuden testamentin evankeliumeihin ja epistoloihin. Antiikin kirjoittajat tekivät samankaltaisen jaon evankeliumeihin ja apostolien kirjoituksiin. Ignatius kutsuu Uuden testamentin kirjoja evankeliumeiksi ja apostolien kirjoituksiksi. Eusebiuksen mukaan Quadratus toimitti matkoillaan evankeliumit kristinuskoon kääntyneille. Irenaeus ja Melito viittaavat kirjakokoelmaan, jota tänään kutsumme Uudeksi testamentiksi. Klemens Aleksandrialainen ja Tertullianus (molemmat n. 190–200 jKr.) viittaavat myös kirjoitusten jakoon evankeliumeihin ja apostolien kirjoituksiin. Tämä todistaa, että evankeliumit ja epistolat koottiin Uudeksi testamentiksi jo varhain.
4) Näille kirjoituksille annettiin kunnioittavia nimiä. Polykarpos, Justinus Marttyyri, Dionysius, Irenaeus ja muut viittaavat niihin käyttämällä nimiä ”(Raamatun) kirjoitukset”, ”Jumalan kirjoitukset” ja niin edelleen.
5)Niitä luettiin ääneen julkisesti ja niistä saarnattiin. Lainaukset Justinus Marttyyrin, Tertullianuksen, Origeneen ja Cyprianuksen teksteistä todistavat tämän seikan.
6) Evankeliumeista tehtiin kopioita ja niistä kirjoitettiin selitysteoksia. Kopioita tehtiin tuhansittain ja ne kirjoitettiin käsin, mikä vei paljon aikaa ja oli erittäin työlästä. Monet kirkkoisät, kuten Panaenus, Klemens Aleksandrialainen ja Tertullianus, kirjoittivat neljästä evankeliumista selitysteoksia ja muita teoksia. On erityisen huomionarvoista, että ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana selitysteoksia ei kirjoitettu mistään muista kuin Uuden testamentin kirjoista. Ainoana poikkeuksena tästä on Klemensin kommentaari ns. Pietarin ilmestyskirjasta. Nk. evankeliumiharmonioita, eli yhdistelmiä neljästä evankeliumista, tehtiin myös. Tunnetuin näistä on Tatianoksen Diatessaron (170 jKr.).
7) Lisäksi paitsi puhdasoppiset kristityt myös kerettiläiset ryhmittymät hyväksyivät Uuden testamentin kirjat. Tällaisia harhaoppisia ryhmiä olivat esimerkiksi valentinolaisuuden, Basilideksen ja Karpokrateen kannattajat. Vaikka he kaikki kielsivätkin jonkin osan Uuden testamentin opetuksista, he kuitenkin tunnustivat itse Uuden testamentin kirjojen autenttisuuden.
8) Nekin, jotka epäilivät joidenkin muiden Uuden testamentin epistoloiden alkuperää, tunnustivat että evankeliumit, Apostolien teot, kolmetoista Paavalin kirjettä, ensimmäinen Johanneksen ja ensimmäinen Pietarin kirje olivat autenttisia kirjoituksia. Esimerkiksi Origenes siteeraa heprealaiskirjettä erään päätelmänsä tueksi. Hän huomauttaa, että jotkut saattavat epäillä heprealaiskirjeen arvovaltaa, mutta hän sanoo, että saman päätelmän voi tehdä niiden Raamatun kirjojen pohjalta, joiden luotettavuudesta ei ole erimielisyyksiä. Sitten hän siteeraa Matteuksen evankeliumia ja Apostolien tekoja. Origeneen mukaan koko Jumalan seurakunta hyväksyi neljä evankeliumia ilman epäilyksiä. Samaan tapaan Eusebius kertoo, että vaikka jotkut epäilivät tiettyjä epistoloita, neljä evankeliumia hyväksyttiin yleisesti.
9) Kristinuskon ensimmäiset viholliset tunnustivat, että evankeliumit sisälsivät sen kertomuksen, johon kristittyjen usko perustui. Esimerkiksi Celsus myönsi, että apostolit kirjoittivat evankeliumit. Porphyrius, samoin kuin Julianus Apostata, joka hyökkäsi sitä kristinuskoa vastaan, joka on luettavissa evankeliumeista.
10) Autenttisista Raamatun kirjoituksista julkaistiin luetteloita, ja ne sisälsivät aina sekä evankeliumit että Apostolien teot. Tämän todistavat sitaatit Origeneeltä, Athanasiokselta, Kyrillokselta ja muilta.
11) Apokryfikirjoja ei koskaan kohdeltu edellä mainituilla tavoilla. Ne olivat väärennöksiä, jotka kirjoitettiin toisella vuosisadalla Kristuksen jälkeen. Niiden väitettiin olevan apostolien kirjoittamia, ja niille annettiin sellaisia nimiä kuten Pietarin evankeliumi tai Tuomaan evankeliumi. On yksinkertaisesti historiallinen fakta, että yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ensimmäisinä 300 vuotena kukaan tunnettu kirjoittaja ei lainannut apokryfisiä evankeliumeja. Eikä itse asiassa ole edes todisteita siitä, että mitään väärennettyä evankeliumia olisi ollut olemassakaan ensimmäisen vuosisadan aikana, kun evankeliumit ja Apostolien teot kirjoitettiin. Apokryfisiä evankeliumeja ei siis koskaan siteerattu, niistä ei koskaan saarnattu eikä niitä luettu ääneen kristittyjen kokoontumisissa, niitä ei kerätty yhteen muiden Raamatun kirjoitusten kanssa, niitä ei ollut mukana autenttisten Raamatun kirjoitusten luetteloissa, kristinuskon viholliset eivät niitä noteeranneet, niistä ei kirjoitettu kommentaareja eikä niitä kerätty evankeliumiharmonioihin. Lähes yksimielisesti sen ajan kristityt kirjoittajat hylkäsivät ne.
Siksi evankeliumien täytyy olla apostolien alkuperäisiä kirjoituksia. Ja vaikka evankeliumien kirjoittajien nimet eivät olisikaan oikein, ei edellä esitettyjen argumenttien valossa voida kiistää, etteivätkö evankeliumit sisältäisi sitä kertomusta, jonka apostolit kertoivat ja jonka puolesta he näkivät vaivaa ja kärsivät.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että on totta, että lopullinen sitova päätös Uuden testamentin kirjoista tehtiin 300-luvulla kirkolliskokouksessa. Kuitenkin vaikka olikin joitakin kiistoja heprealaiskirjeestä, toisesta Pietarin kirjeestä, toisesta ja kolmannesta Johanneksen kirjeestä, Juudaksen ja Jaakobin kirjeistä sekä ilmestyskirjasta, kirkko oli yksimielisesti hyväksynyt kaikki muut kirjat hyvin varhain. Eikä kaanonista väitelty Nikeassa eikä sitä valittu siellä, vaan siellä ainoastaan virallisesti vahvistettiin se, mikä oli ollut selvää jo ainakin 150 vuotta. Kirkko on aina hyväksynyt neljä Raamatussa olevaa evankeliumia eikä se milloinkaan ole tunnustanut apokryfisiä evankeliumeja. Nikean kirkolliskokouksessa ei tehty tässä mielessä mitään uusia päätöksiä. Siellä ei ollut esillä mitään listaa mahdollisista evankeliumiehdokkaista, joista sitten olisi valittu nykyiset neljä. Mikään muu evankeliumi ei ole milloinkaan saanut kirkon hyväksyntää.
Epäilijät sanovat, ettei neljää kanonisoitua evankeliumia ole kirjoittaneet niiden oletetut kirjoittajat, ja että ne ovat vain osa monista evankeliumeista ja että ne valittiin vasta Nikean kirkolliskokouksessa, jossa muut evankeliumit julistettiin pannaan. Nämä muut ”evankeliumit” voisivat siis heidän mielestä olla ne oikeat evankeliumit ihan yhtä hyvin kuin ne neljä, jotka ovat Raamatussa.
1) Muinaiset kirjoittajat viittaavat evankeliumien ja Apostolien tekojen aitouteen, alkaen apostolien aikalaisista ja jatkuen siitä eteenpäin. Tämän kaltainen todiste on vahvin argumentti asiakirjan autenttisuudelle, ja historian tutkijat käyttävät sitä todistaakseen tietyn kirjailija tehneen tietyn teoksen. Kun tätä metodia sovelletaan evankeliumeihin ja Apostolien tekoihin, se osoittaa niiden aitouden jättämättä tilaa epäilyksille. Esimerkiksi Barnabaan kirje (n. 120 jKr.) viittaa Matteuksen evankeliumiin kuten Raamatun kirjoituksiin, ja Klemens Roomalainen (n. 90 jKr.) lainaa myös sanoja, jotka löytyvät Matteuksen evankeliumista. Hermaan paimen viittaa Matteuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin. Ignatios, joka oli Antiokian patriarkka noin 37 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen (toisin sanoen n. 70–110 jKr.), viittaa Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeihin. Hänen aikalaisensa Polykarpos, joka tunsi henkilökohtaisesti opetuslapsi Johanneksen ja muita Jeesuksen toiminnan silminnäkijöitä, viittaa eri Uuden testamentin kirjoituksiin nelisenkymmentä kertaa. Papias, joka myös tunsi Johanneksen, sanoo täsmällisesti Matteuksen ja Markuksen kirjoittaneen evankeliuminsa. Justinus Marttyyri lainaa evankeliumien tekstejä useasti noin 20 vuotta myöhemmin. Irenaeus, joka tunsi Polykarpoksen, nimeää täsmällisesti neljän evankeliumin kirjoittajat.
2) Uuden testamentin kirjoihin viitataan aina arvovaltaisina ja ainutlaatuisina. Muinaiset kirjoittajat eivät siteeranneet näitä kirjoja niin kuin tavallista kirjallisuutta. Nämä kirjat olivat erikoislaatuisia, ja niillä oli lopullinen sananvalta niihin asioihin, joita niissä käsiteltiin. Tämän väitteen tueksi on esitetty lainauksia Theofilukselta, joka kirjoitti Artemonia vastaan; Hippolytokselta; Origeneelta (230 jKr.) sekä monilta muilta.
3) Uuden testamentin kirjat koottiin yhdeksi teokseksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Tänään jaamme Uuden testamentin evankeliumeihin ja epistoloihin. Antiikin kirjoittajat tekivät samankaltaisen jaon evankeliumeihin ja apostolien kirjoituksiin. Ignatius kutsuu Uuden testamentin kirjoja evankeliumeiksi ja apostolien kirjoituksiksi. Eusebiuksen mukaan Quadratus toimitti matkoillaan evankeliumit kristinuskoon kääntyneille. Irenaeus ja Melito viittaavat kirjakokoelmaan, jota tänään kutsumme Uudeksi testamentiksi. Klemens Aleksandrialainen ja Tertullianus (molemmat n. 190–200 jKr.) viittaavat myös kirjoitusten jakoon evankeliumeihin ja apostolien kirjoituksiin. Tämä todistaa, että evankeliumit ja epistolat koottiin Uudeksi testamentiksi jo varhain.
4) Näille kirjoituksille annettiin kunnioittavia nimiä. Polykarpos, Justinus Marttyyri, Dionysius, Irenaeus ja muut viittaavat niihin käyttämällä nimiä ”(Raamatun) kirjoitukset”, ”Jumalan kirjoitukset” ja niin edelleen.
5)Niitä luettiin ääneen julkisesti ja niistä saarnattiin. Lainaukset Justinus Marttyyrin, Tertullianuksen, Origeneen ja Cyprianuksen teksteistä todistavat tämän seikan.
6) Evankeliumeista tehtiin kopioita ja niistä kirjoitettiin selitysteoksia. Kopioita tehtiin tuhansittain ja ne kirjoitettiin käsin, mikä vei paljon aikaa ja oli erittäin työlästä. Monet kirkkoisät, kuten Panaenus, Klemens Aleksandrialainen ja Tertullianus, kirjoittivat neljästä evankeliumista selitysteoksia ja muita teoksia. On erityisen huomionarvoista, että ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana selitysteoksia ei kirjoitettu mistään muista kuin Uuden testamentin kirjoista. Ainoana poikkeuksena tästä on Klemensin kommentaari ns. Pietarin ilmestyskirjasta. Nk. evankeliumiharmonioita, eli yhdistelmiä neljästä evankeliumista, tehtiin myös. Tunnetuin näistä on Tatianoksen Diatessaron (170 jKr.).
7) Lisäksi paitsi puhdasoppiset kristityt myös kerettiläiset ryhmittymät hyväksyivät Uuden testamentin kirjat. Tällaisia harhaoppisia ryhmiä olivat esimerkiksi valentinolaisuuden, Basilideksen ja Karpokrateen kannattajat. Vaikka he kaikki kielsivätkin jonkin osan Uuden testamentin opetuksista, he kuitenkin tunnustivat itse Uuden testamentin kirjojen autenttisuuden.
8) Nekin, jotka epäilivät joidenkin muiden Uuden testamentin epistoloiden alkuperää, tunnustivat että evankeliumit, Apostolien teot, kolmetoista Paavalin kirjettä, ensimmäinen Johanneksen ja ensimmäinen Pietarin kirje olivat autenttisia kirjoituksia. Esimerkiksi Origenes siteeraa heprealaiskirjettä erään päätelmänsä tueksi. Hän huomauttaa, että jotkut saattavat epäillä heprealaiskirjeen arvovaltaa, mutta hän sanoo, että saman päätelmän voi tehdä niiden Raamatun kirjojen pohjalta, joiden luotettavuudesta ei ole erimielisyyksiä. Sitten hän siteeraa Matteuksen evankeliumia ja Apostolien tekoja. Origeneen mukaan koko Jumalan seurakunta hyväksyi neljä evankeliumia ilman epäilyksiä. Samaan tapaan Eusebius kertoo, että vaikka jotkut epäilivät tiettyjä epistoloita, neljä evankeliumia hyväksyttiin yleisesti.
9) Kristinuskon ensimmäiset viholliset tunnustivat, että evankeliumit sisälsivät sen kertomuksen, johon kristittyjen usko perustui. Esimerkiksi Celsus myönsi, että apostolit kirjoittivat evankeliumit. Porphyrius, samoin kuin Julianus Apostata, joka hyökkäsi sitä kristinuskoa vastaan, joka on luettavissa evankeliumeista.
10) Autenttisista Raamatun kirjoituksista julkaistiin luetteloita, ja ne sisälsivät aina sekä evankeliumit että Apostolien teot. Tämän todistavat sitaatit Origeneeltä, Athanasiokselta, Kyrillokselta ja muilta.
11) Apokryfikirjoja ei koskaan kohdeltu edellä mainituilla tavoilla. Ne olivat väärennöksiä, jotka kirjoitettiin toisella vuosisadalla Kristuksen jälkeen. Niiden väitettiin olevan apostolien kirjoittamia, ja niille annettiin sellaisia nimiä kuten Pietarin evankeliumi tai Tuomaan evankeliumi. On yksinkertaisesti historiallinen fakta, että yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ensimmäisinä 300 vuotena kukaan tunnettu kirjoittaja ei lainannut apokryfisiä evankeliumeja. Eikä itse asiassa ole edes todisteita siitä, että mitään väärennettyä evankeliumia olisi ollut olemassakaan ensimmäisen vuosisadan aikana, kun evankeliumit ja Apostolien teot kirjoitettiin. Apokryfisiä evankeliumeja ei siis koskaan siteerattu, niistä ei koskaan saarnattu eikä niitä luettu ääneen kristittyjen kokoontumisissa, niitä ei kerätty yhteen muiden Raamatun kirjoitusten kanssa, niitä ei ollut mukana autenttisten Raamatun kirjoitusten luetteloissa, kristinuskon viholliset eivät niitä noteeranneet, niistä ei kirjoitettu kommentaareja eikä niitä kerätty evankeliumiharmonioihin. Lähes yksimielisesti sen ajan kristityt kirjoittajat hylkäsivät ne.
Siksi evankeliumien täytyy olla apostolien alkuperäisiä kirjoituksia. Ja vaikka evankeliumien kirjoittajien nimet eivät olisikaan oikein, ei edellä esitettyjen argumenttien valossa voida kiistää, etteivätkö evankeliumit sisältäisi sitä kertomusta, jonka apostolit kertoivat ja jonka puolesta he näkivät vaivaa ja kärsivät.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että on totta, että lopullinen sitova päätös Uuden testamentin kirjoista tehtiin 300-luvulla kirkolliskokouksessa. Kuitenkin vaikka olikin joitakin kiistoja heprealaiskirjeestä, toisesta Pietarin kirjeestä, toisesta ja kolmannesta Johanneksen kirjeestä, Juudaksen ja Jaakobin kirjeistä sekä ilmestyskirjasta, kirkko oli yksimielisesti hyväksynyt kaikki muut kirjat hyvin varhain. Eikä kaanonista väitelty Nikeassa eikä sitä valittu siellä, vaan siellä ainoastaan virallisesti vahvistettiin se, mikä oli ollut selvää jo ainakin 150 vuotta. Kirkko on aina hyväksynyt neljä Raamatussa olevaa evankeliumia eikä se milloinkaan ole tunnustanut apokryfisiä evankeliumeja. Nikean kirkolliskokouksessa ei tehty tässä mielessä mitään uusia päätöksiä. Siellä ei ollut esillä mitään listaa mahdollisista evankeliumiehdokkaista, joista sitten olisi valittu nykyiset neljä. Mikään muu evankeliumi ei ole milloinkaan saanut kirkon hyväksyntää.
Vastaukset 52
Vanhimmat
1) Kumman ristiriitaisia ovat evankeliumit keskenään ollakseen vakavasti otettava ja johdonmukainen kertomus yhtään mistään.
2) Vaikka evankeliumien kirjoittajat olisivat asiaansa kuinka uskoneet, ei se vielä tee heidän uskonsa kohteesta totta.
mikä niissä mielestäsi on niin ihmeen ristiriitaista. Mun mielestä ne on eri henkilöiden tekeminä ihmeen samanlaisia ja toinen toistaan tukevia.
No kerrohan evankeliumien perusteella mitä Jeesuksen kuoleman jälkeen tapahtui. Vastaa vaikka seuraaviin:
- Kuka tuli ensimmäisenä haudalle?
- Oliko hauta auki vai kiinni?
- Kenet tämä haudalle tulija sieltä löysi?
- Kuinka monta kertaa Jeesus ilmestyi noustuaan kuolleista? Kenelle ensin? Missä?
Valitsin tämän Jeesuksen kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista kertovan kohdan, koska se nyt on kai ihan kristinuskon perusydintä. Kuitenkin jokainen kirjoittaja kertoo tapahtumasta aivan eri tavalla, kaikki keskenään ristiriitaisesti. Unohtamatta tietenkään sitä, että Paavali apostolien teoissa kertoo vielä jotain ihan muuta.
Otetaan toinen tavallaan ajankohtainen esimerkki: ensimmäisen joulun jälkeiset tapahtumat. Matteus väittää, että Joosef ja Maria lähtivät Jeesus mukanaan heti yöllä Egyptiin ja olivat siellä Herodeksen kuolemaan asti. Luukas taas on sitä mieltä, että Joosef ja Maria jäivät Jeesuksen kanssa Jerusalemin alueelle ja palasivat sieltä jonkin ajan päästä suoraan Nasaretiin käymättä missään Egyptissä ollenkaan. Ketä tässä nyt sitten uskoisi?
Sen vielä hyväksyisin, että asioita tapahtuu vähän eri kirjoittajien mielestä vähän eri järjestyksessä ja yksityiskohdissa on eroja (kuten onkin), mutta luulisi, että tarinan uskonnollisen merkityksen kannalta oleelliset elementit olisivat suunnilleen yhtenevät. Voisin jopa kuvitella, että noinkin tärkeän miehen viimeiset sanat olisi kirjattu muistiin oikein ja yhtenevästi, vaan kun ei.
Saattaa johtua siitä että Matteus ja Luukas ovat matkineet Markusta ja Johannes on kirjoitettu sen verran myöhemmin että tarina on kerinnyt 'kypsyä' vuosikymmeniä.
Ristiriidoista voi mainita vaikka legendaarisen: Jeesuksen viimeiset sanat erilaiset joka evankeliumissa.
Kiitos vastauksesta! Luen nuo kohdat ajan kanssa, koska ovat päässeet"unohtumaan".
Musta-tuntuu-vastauksena sanon jo, että nyt taidetaan seota lillukanvarsiin.
Vai ovat tuollaiset erot mielestäsi lillukanvarsia? Sitäpaitsi ne ovat vain eräitä esimerkkejä yksityiskohdista. Suurempia rakenteellisia erojakin on. Osa evankeliumeista kertoo täysin eri asioista kuin toiset ja ne kohdat, joissa mennään yksityiskohtiin, ovat suurelta osin ristiriitaisia.
Ihmehän se ei ole, sillä silminnäkijäkuvauksia ei ole yksikään, vaan kymmeniä-satoja vuosia väitettyjen tapahtumien jälkeen kirjoitettuja, perimätiedon, kuulopuheiden yms. perusteella. Kirjoittajat ovat voineet uskoa tapahtumat tosiksi, mutta se ei niistä tarkkoja tai tosia tee.
Evankeliumit esittää neljä erilaista näkökulmaa samasta asiasta. Kattava esitys niistä vapaa-ajattelijoiden ristiriidoista on tuolla:
http://jjmarkka.net/index.html?/docs/rist/ristiriitoja.htm&6
on koko tuo jumala,ei mitään havaintoja, mutta uskoa pitää ja erityisin menoin palvoa. Vettä vauvana päähän ynnä vanhempana polvilleen ristillä roikkuvan juniorijumalan eteen syömään ja juomaan tätä symbolisesti, jotta ei joutusi tuon olennon vihan kohteeksi kuolemansa jälkeen. Tyhmää.
todistaaksesi jotakin. Minulle evankeliumissa riittää se, että sama asia kerrotaan eri tavoin kertojasta riippuen ja epäuskottavasti vielä. EVVK. Etkö voisi tiivistää juttujasi, me herrat kun emme lue A4-arkkia pitempiä juttuja, täällä ei sitäkään.
Toki apostolien kirjat voivat olla oikeasti kyseisten herrojen kirjoittamia, se on täysin mahdollista. Mikael Agricola on kirjoittanut Kalevalan, mutta Kalevala ei ole tositarina, vaan kokoelma kansantaruja ja kansanrunoutta. Raamattu on minusta kansalliseepos siinä missä Kalevala, Ilia ja Odysseia, Kalevipoeg, Beowulf ja Koraani. Ne ovat kansantaruja joita on kerrottu sukupolvelta toiselle kunnes joku on koonnut tarinat kirjaksi. Se, että raamatun teksteihin suhtaudutaan vielä nykyäänkin siten kuin ne olisivat totta, on absurdia, mutta se sallittakoon itsekullekin.
"Runoaineiston yhä karttuessa Lönnrot alkoi työstää Kalevalasta uutta, laajempaa versiota. Tämä vuonna 1849 ilmestynyt Kalevala on se, jota suomalaiset ovat tottuneet kansalliseepoksenaan lukemaan."
"Raamattu on minusta kansalliseepos siinä missä Kalevala, Ilia ja Odysseia, Kalevipoeg, Beowulf ja Koraani. Ne ovat kansantaruja joita on kerrottu sukupolvelta toiselle kunnes joku on koonnut tarinat kirjaksi."
Et ilmeisesti lukenut kovin tarkkaan aloittajan tekstiä tai sitten käsityksesi sukupolvesta on hieman outo? Katsele aloittajan mainitsemia vuosilukuja ja mieti sitten, että kerrottiinko Jeesuksen elämästä sukupolvesta toiselle vai kirjoitettiinko tapahtumat poikkeuksellisen lyhyen ajan kuluessa.
Tämän lisäksi mainitsemiasi eepoksia ja nimenomaan niiden tapahtumia on lähes mahdoton sijoittaa mihinkään tiettyyn aikaan ja niiden kuvaamia henkilöitä osoittaa todella oikeasti eläneiksi. Raamatun suhteen on asia toinen. Siinä on kuvattu historiassa tapahtuneita asioita, jotka voidaan sijoittaa tiettyyn aikaan ja tiettyihin paikkoihin siinä mainittujen ihmisten elinaikana.
"Se, että raamatun teksteihin suhtaudutaan vielä nykyäänkin siten kuin ne olisivat totta, on absurdia, mutta se sallittakoon itsekullekin. "
Se, että haluat esittää viisasta, muttet tiedä edes Kalevalan kirjoittajaa on absurdia.
Mikael Agricola eli lähes 300 vuotta ennen Kalevalan kirjoittamista.
Lienee mahdotonta aloittaa kaanonin syntyyn vaikuttaneiden tekijöiden käsittelyä muulla kuin varhaisen kirkon tunnetuimmalla harhaoppisella, Markionilla. Hän oli alkujaan rikas laivanvarustaja Mustanmeren rannalta Sinopesta, joka karkotettiin radikaalien uskonnollisten näkemyksiensä vuoksi Rooman seurakunnasta n. 144. Markion on varhaisin tuntemamme henkilö, joka on laatinut kristillisten kirjoitusten ohjeellisen kokoelman. Markionin kokoama kaanon koostui kymmenestä Paavalin kirjeestä ja Luukkaan evankeliumista, joista hän oli poistanut myöhempinä lisäyksinä pitämänsä juutalaisen aineksen. Hän hylkäsi - linjalleen johdonmukaisena - myös Vanhan testamentin kokonaisuudessaan.
Markionin kokoama ja tekstuaalisesti toimittama kaanon ei jäänyt vaille huomiota. Se sai kirkon valtauomassa ja erityisesti sen terävimmissä kirjoittajissa, kuten Irenaeuksessa, aikaan voimakkaan vastareaktion. Ei liene siis sattumaa, että toisen vuosisadan jälkipuoliskolla kaanonimme neljä evankeliumia saivat selkeän erityisaseman muuhun evankeliumikirjallisuuteen nähden. Toisen vuosisadan päätyttyä evankeliumien oikeasta lukumäärästä ei enää juuri kiistelty, ellei mukaan lasketa Syyrian aluetta. Siellä Tatianoksen valmistelema neljän evankeliumin harmonia, Diatessaron, oli pitkään suosittu.
Myös Paavalin 13 kirjeen kokoelma vakiinnutti asemansa toisen vuosisadan loppupuolelle tultaessa. Muut kaanoniimme päätyneet teokset, jotka saavuttivat tukevan jalansijan kolmannen vuosisadan alkaessa, ovat suuret katoliset kirjeet eli 1. Pietarin kirje, 1. Johanneksen kirje ja Jaakobin kirje.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että "valtakirkon" taistelut erilaisia harhaoppisina pitämiään ryhmiä ja oppeja vastaan toisella vuosisadalla loivat myös tarpeen sen oman profiilin tarkentamiseen. Tähän kuului luonnollisesti myös sen määrittäminen, mitkä teokset vastasivat sisällöltään valtakirkon teologista itseymmärrystä ja mitä teoksia näin ollen voitiin käyttää julkisesti jumalanpalveluksissa ja opetuksessa.
Kolmannelle vuosisadalle tultaessa neljä evankeliumia, Apostolien teot, 13 Paavalin kirjettä ja kolme suurta katolista kirjettä, olivat vakiinnuttaneet paikkansa arvovaltaisina kristillisinä kirjoituksina suurimmassa osassa läntistä ja itäistä kristikuntaa. Sen sijaan lopuilla kuudella kirjoituksella oli mutkaisempi tie Raamattuumme.
Ilmestyskirja kohtasi suurta vastustusta itäisessä kristikunnassa erityisesti siksi, että millenaristiset lahkot hyödynsivät sitä opetuksessaan. Heprealaiskirje oli puolestaan pitkään epäsuosiossa läntisessä kristikunnassa. Syy tähän oli ennen kaikkea se, että se opetti, että kasteen jälkeisiä syntejä ei voi saada enää anteeksi (vrt. 6:4-8; 10:26-27). Neljä pientä katolista kirjettä kohtasivat puolestaan vastustusta sekä itäisessä että läntisessä kristikunnassa.
Kristikunnan valtauoman osalta 27 kirjan Uuden testamentin kaanon hyväksyttiin 300-luvun viimeisellä puoliskolla. Aleksandrian piispa Atanasius on ensimmäinen tuntemamme henkilö, joka määritteli Uuden testamentin sisällöksi juuri ne 27 kirjaa, jotka siihen lopulta päätyivätkin. Tämän hän teki vuonna 367 Egyptin seurakunnille ja luostareille lähettämässään 39:ssä juhlakirjeessä. Atanasiuksen ratkaisu sai pian tukea myös monilta muilta kirkollisilta vaikuttajilta. Erityisesti läntisen kristikunnan näkökulmasta virallinen keskustelu Uuden testamentin kaanonin sisällöstä vietiin päätökseen Hippossa (393) ja Karthagossa (397 ja 419) käydyissä synodeissa, joissa 27 kirjan kaanon vahvistettiin.
Näidenkin ratkaisujen jälkeen joitakin yksittäisiä teoksia kohtaan saatettiin osoittaa kritiikkiä esimerkiksi jättämällä se pois valmisteilla olevasta koodeksista. Esimerkiksi Heprealaiskirje, joka oli kiistelty kirje ennen kaikkea läntisessä kristikunnassa, puuttuu 800-luvulle ajoitetusta Codex Boernerianuksesta. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin sanoa, että, että keskiajan kynnykselle astuttaessa kristikunnalla oli käytössään laajasti hyväksytty Uuden testamentin kirjakokoelma.
Uuden testamentin kaanon ei siis ole yhtenäinen kokoelma sen enempää sisältönsä kuin syntyprosessinsakaan puolesta. Miten tähän tulisi suhtautua nykypäivänä?
Yksi tapa on hahmotella kaanonin ydintä, eräänlaista "kaanonia kaanonissa". Mikäli kriteeriksi asetetaan teosten nauttima laaja arvostus ja varhainen käyttö, kaanonin ydin löytynee Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista sekä Paavalin kirjeistä.
On kuitenkin yhtä lailla merkittävää, että varhaisessa kirkossa ei lopulta päädytty tällaiseen "virtaviivaistettuun" ja "typistettyyn" ydinkaanoniin. Laajemman kaanonin hyväksyminen antoi olemassaolon oikeutuksen useammalle kuin vain muutamalle todistukselle Jumalan uudesta pelastusteosta. Toisaalta laaja kaanon oli myös melkoinen teologinen riski - onhan Uudessa testamentissa nyt rinnakkain monenlaisia toisistaan eroavia painotuksia ja tulkintoja.
Jälkikäteen - ja jälkiviisaasti - voi miettiä, mitä kaikkea olisi voitu välttää jättämällä tiettyjä teoksia kaanonista pois. Esimerkiksi Ilmestyskirjan spekulatiiviset tulevaisuuden visiot ovat saaneet aikaan monissa ihmisissä enemmän pelkoa ja ahdistusta kuin lohdutusta. Mutta toisaalta tämän kirjan poisjättäminen olisi myös erään varhaiskristillisen äänen vaimentamista, menneisyyden muokkaamista miellyttävämmäksi ja vähemmän ajatteluamme loukkaavaksi. Kaanon asettaa jokaisen sitä tulkitsevan moninaisuuden haasteen eteen. Vaiennammeko jotkin äänet, jotta kuulisimme toiset selvemmin?
>>>Monet ateistit väittävät karrikoidusti ilmaisten, että apostolit sepittivät yhdessä kertomuksen Jeesuksesta ja saatuaan tarinan valmiiksi nauraa röhöttäen läimäyttelivät toisiaan selkään ja sanoivat: ”Kylläpä keksittiin mahtava juttu.>Nämä muut ”evankeliumit” voisivat siis heidän mielestä olla ne oikeat evankeliumit ihan yhtä hyvin kuin ne neljä, jotka ovat Raamatussa. >Muinaiset kirjoittajat eivät siteeranneet näitä kirjoja niin kuin tavallista kirjallisuutta.>Uuden testamentin kirjat koottiin yhdeksi teokseksi hyvin varhaisessa vaiheessa.>Vaikka he kaikki kielsivätkin jonkin osan Uuden testamentin opetuksista, he kuitenkin tunnustivat itse Uuden testamentin kirjojen autenttisuuden. >Kristinuskon ensimmäiset viholliset tunnustivat, että evankeliumit sisälsivät sen kertomuksen, johon kristittyjen usko perustui.>>>
Kts. vastaus yllä ja sovella tähän kohtaan.
>>>Apokryfikirjoja ei koskaan kohdeltu edellä mainituilla tavoilla. Ne olivat väärennöksiä, jotka kirjoitettiin toisella vuosisadalla Kristuksen jälkeen.>niitä ei kerätty yhteen muiden Raamatun kirjoitusten kanssa, niitä ei ollut mukana autenttisten Raamatun kirjoitusten luetteloissa, kristinuskon viholliset eivät niitä noteeranneet, niistä ei kirjoitettu kommentaareja eikä niitä kerätty evankeliumiharmonioihin. Lähes yksimielisesti sen ajan kristityt kirjoittajat hylkäsivät ne. >
Yhteenvetona voidaan sanoa, että on totta, että lopullinen sitova päätös Uuden testamentin kirjoista tehtiin 300-luvulla kirkolliskokouksessa.> Kuitenkin vaikka olikin joitakin kiistoja heprealaiskirjeestä, toisesta Pietarin kirjeestä, toisesta ja kolmannesta Johanneksen kirjeestä, Juudaksen ja Jaakobin kirjeistä sekä ilmestyskirjasta, kirkko oli yksimielisesti hyväksynyt kaikki muut kirjat hyvin varhain.> Eikä kaanonista väitelty Nikeassa eikä sitä valittu siellä, vaan siellä ainoastaan virallisesti vahvistettiin se, mikä oli ollut selvää jo ainakin 150 vuotta.> Kirkko on aina hyväksynyt neljä Raamatussa olevaa evankeliumia eikä se milloinkaan ole tunnustanut apokryfisiä evankeliumeja.> Nikean kirkolliskokouksessa ei tehty tässä mielessä mitään uusia päätöksiä. Siellä ei ollut esillä mitään listaa mahdollisista evankeliumiehdokkaista, joista sitten olisi valittu nykyiset neljä.> Mikään muu evankeliumi ei ole milloinkaan saanut kirkon hyväksyntää.
Suurin osa kysymyksistäsi vaatii syvällisempää tutkimusta, jossa kehotan kääntymään eksegeettien puoleen. Raamatun ulkopuolisista evankeliumeista kehoitan lukemaan:
1. M. Myllykoski - A. Järvinen (toim.), Varhaiskristilliset evankeliumit
Tässä on puhetta mm. juutalaiskristillisistä evankeliumeista.
2. Dundenberg I. ja Marjanen A. (toim.) Nag Hammadin kätketty viisaus
Tämä laitos selvittää enemmän gnostilaisia tekstejä, mutta myös kaanonin ulkopuolisia evankeliumeita.
Keski-Suomen korvessa elävälle mielenterveysdiagnosoinnin kanssa askaroivalle, Raamatun ajan historiasta, teologisesta tutkimuksesta, eksegetiikasta, hermeneutiikasta, argeologiasta, teksti-, redaktio-, kirjallisuus-, muoto- ja traditiokritiikistä sekä apokryfi- ja pseudepigrafikirjoista mitään tietämättömälle, yksi luku Raamatusta evätystä 'salaisesta' apokryfikirjasta, Viisauden kirjasta:
13:1 Turhia olivat luonnostaan kaikki ihmiset, joilta puuttui
Jumalan tuntemus, ja jotka eivät voineet siitä hyvästä, mikä
näkyy, tuntea häntä, "joka on", eivätkä tekoja katselemalla
havainneet tekijää,
13:2 vaan pitivät maailmaa hallitsevina jumalina joko tulta tai tuulta tai nopeata ilmaa tai tähtien rataa tai väkeviä vesiä tai taivaan valoja.
13:3 Jos he olivat niin ihastuneita näiden kauneuteen,
että luulivat niiden olevan jumalia, olisi heidän tullut tietää,
kuinka paljon parempi näitä on niiden hallitsija; sillä hän,
joka on kauneuden alkusyy, on ne luonut.
13:4 Jos taas heitä hämmästytti niiden voima ja
vaikutus, olisi heidän niistä pitänyt ymmärtää, kuinka paljoa
väkevämpi on hän, joka ne on valmistanut.
13:5 Sillä luotujen suuruudesta ja kauneudesta voidaan
vertailemalla havaita, millainen on niiden aikaansaaja.
13:6 Kuitenkaan ei heitä voi paljon moittia, sillä hekin varmaan etsivät jumalaa ja tahtovat hänet löytää, vaikka eksyvätkin.
13:7 Sillä vaeltaessaan hänen tekojensa keskellä he niitä tarkoin tutkivat, ja niitten katseleminen valtaa heidät, koska se, mitä he näkevät, on kaunista.
13:8 Mutta toisaalta he eivät ole myöskään syyttömiä.
13:9 Sillä jos he voivat tajuta niin paljon, että
saattoivat tarkoin tutkia maailman, kuinka he eivät pikemmin
löytäneet häntä, joka on niitten hallitsija.
******
Ja muutama jae, jotka todistavat ateistisen meemin olemassaolon:
2:1 Sillä he sanovat sydämessään, päätellen nurjasti: "Lyhyt ja surkea on meidän elämämme; eikä ole parannuskeinoa ihmisen kuolemaa vastaan, ei tunneta sitä, joka tuonelasta päästää.
2:2 Sillä sattumasta me olemme syntyneet, ja tämän elämän
jälkeen me olemme, niinkuin meitä ei olisi ollutkaan. Sillä savua
on henkäys meidän sieraimissamme, ja ajatus on kipinä meidän
sydämemme sykinnässä.
2:10 Tehkäämme väkivaltaa vanhurskaalle köyhälle, älkäämme säälikö leskeä, vanhuksen iästä harmaantuneita hapsia älkäämme kavahtako;
2:11 meidän voimamme määrätköön, mikä oikeata on; sillä se, mikä on heikkoa, osoittaa itsensä kelvottomaksi.
2:12 Mutta väijykäämme vanhurskasta, sillä hän on meille kiusallinen, hän asettuu meidän tekojamme vastaan ja soimaa meitä lainrikkomuksistamme ja muistuttaa meille rikoksistamme kuria vastaan.
2:13 Hän kehuu tuntevansa Jumalan ja kutsuu itseänsä Herran palvelijaksi.
2:14 Hän on tullut meille ajatustemme nuhteeksi, hän on meille vastenmielinen jo katsellakin,
2:15 koska hänen elämänsä on toisenlainen kuin muiden, ja hänen polkunsa ovat eriskummalliset.
2:16 Hän pitää meitä väärän rahan veroisina, ja meidän teitämme hän karttaa kuin saastaisuutta. Hän ylistää autuaaksi vanhurskasten loppua ja kerskaten sanoo Jumalaa isäksensä.
2:21 Näin he ajattelevat, mutta he erhettyvät, sillä heidän pahuutensa on sokaissut heidät.
2:23 Sillä Jumala loi ihmisen katoamattomuuteen ja teki hänet
oman olemuksensa kuvaksi.
2:24 Mutta perkeleen kateudesta tuli kuolema maailmaan, ja ne, jotka hänen omansa ovat, saavat sen kokea.
******
Kriteereinä UT:iin piti kirjoituksen olla apostolin tai apostolin kirjurin kirjoittama sekä sen yhtenevyys VT:n kanssa. Oli paljon kirjoituksia jotka olivat Jeesuksen opetusten vastaisia, joten ne eivät täyttäneet näitä kriteereitä. Ei niissä mitään 'salaista' ja 'vaarallista' tietoa ollut! Alkuseurakunta käytti niitä kirjoituksia opetuksissaan, jotka katsoivat täyttävän kriteerit, eli kirjoitukset olivat jo paljon ennen kirkolliskokouksia seurakunnan käytössä; kirkolliskokoukset vain virallistivat olemassa olevan käytännön.
Apogryfikirjoissa on historiallisia ja kronologisia virheitä, esim. kielletään perisynti, sallitaan julmuus orjia kohtaan, taikuutta ja valehtelua pidetään sopivana ym.
Varhaiskirkon historioitsija Eusebios sanoi pseudepigrafi-
kirjoitusten olevan täysin absurdeja ja epäpyhiä.
pseudo=väärä, epi=päälle, graphi=kirjoittaa
..mitäs Ape? Koukussa edelleen?
Olisiko laittaa linkkiä ko. teksteihin?
Entäs muut apokryfikirjat ja hävinneet evankeliumit?
Enpä ole Ape, miksi vain mies tietäisi?
Et sitten osaa guuglettaa, vai?
http://personal.eunet.fi/pp/james/apo/apo.html
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/6CCBA76FD31CF9C4C2256FEA00400F62?OpenDocument&lang=FI
Hanki katolinen Raamattu, siellä ne apokryfikirjat on.
Hävinneet evankeliumit?
Mistäs minä niitä löytäisin kun ne on hävinneet!
>>>Et sitten osaa guuglettaa, vai?>Hanki katolinen Raamattu, siellä ne apokryfikirjat on. >Mistäs minä niitä löytäisin kun ne on hävinneet!
oli hävinneissä evankeliumeissa?
On paljon hävinneitä kirjoituksia tuolta ajalta, joista on maininta jossakin toisessa säilyneessä kirjoituksessa. Mitä sitten?
Kannattaa lukea Raamatun kanonisoitumisesta:
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/veijola53-71.pdf
Kirjoituksia, jotka ei katsottu hengellisesti Jeesuksen ja VT:n opetuksia vastaaviksi, ei katsottu tarpeelliseksi tallentaa ja ne jäivät historian hämärään. Miksi kaikessa pitää nähdä joku salaliitto kansaa vastaan, kun kansa itse oli osallisena kirjoitusten säilymisessä.
Esim. antiikin ajalta säilyneitä kirjoituksia on kaikkein eniten juuri Uuden testamentin kirjoituksista, joista vaaditaan todistuksia muista kirjoituksista, joita on vähemmän kuin UT:n kirjoituksia! Itse asiassa UT:n kirjoitukset on historiallisesti paljon luotettavampia kuin muut tuolta ajalta.
http://www.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm
Tehdäänpä vertaus.
Kuvittele, että sinulle tarjotaan osuutta yrityksessä, jonka arvo perustuu sen historiallisiin aikaan saannoksiin.
On kuitenkin tullut selville, että historiasta löytyisi lisää tapahtumia ja tietoja, jos muutamat asiakirjat eivät olisi "tuhoutuneet" tai hävitetty. Kukaan ei tiedä mitä ja missä nämä asiakirjat ovat. Ovatko ne hävinneet, miksi ja kenen toimesta todellisuudessa?
On joka tapauksessa olemassa riski, että asiakirjat sisältävät jotain arkaluontoista, sillä samantyyppisesti on käynyt monelle muullekin yritykselle kautta aikojen ja ympäri maailmaaa.
...etkä sinä täten uskalla vaadittua summaa yritykseen sijoittaa, sillä arvo voisi negatiivisen tiedon tultua julki romahtaa jopa miinukselle. Yritys voisi kaatua niille sijoilleen ja sinä menettäisit valtavan summan rahaa, puhumattakaan asemasta arvostettuna sijoittajana.
Eikö kuulosta aika järkeenkäypältä?
Miksi se ei voi kuulostaa järkeenkäypältä uskontojen suhteen?
*
Laittamasi linkit jäävät avaamatta. En minä jaksa kahlata läpi selittelyjä, koska olen 100% varma, että raamattu> krsitinusko (jeesusmyytti kokonaisuudessaan) on matkittu sitä vanhemmista mytologioista. Voitko sinä väittää tähän vastaan? Minulla on todisteita tästä läjittäin.
Jos noin laiska ja ennakkoluuloinen olet, niin laitan tähän ihan esimerkin vuoksi antiikin aikaisten henkilöiden löydettyjä kirjoituksia ja löydettyjen kopioiden kpl-määrät:
Casesar — 10
Platon (Tetralogies) — 7
Tacitus (Annals) — 20
Tacitus (muita teoksia) — 1
Plinius nuorempi (Historia) — 7
Suetonius (De Vita Caesarun) — 8
Aristoteles — 5
Evankeliumit — 5 200
http://www.nic.fi/~shn/tekstit/luotettavaut.htm
Että mitähän piilotettavaa mahtoikaan olla Platonilla, Caesarilla, Aristotelella ym. kun on noin vähän kirjoituksiaan säilynyt?
Uskon saa ilmaiseksi, siihen ei tarvitse rahojaan sijoittaa kuin johonkin yritykseen.
Muiden kansojen samantapaiset kertomukset osoittavat vain sen että eri kansoilla on muistissaan syntiinlankeemus ja sitä seuraavat tapahtumat. Ei sinulla ole yhtään sen vahvempia perusteita muunlaiseen tulkintaan.
Mutta eipä mitään, jatka sinä vaan tuota peruskoulutasoista argumentointiasi, kun et historiaan kykene tutustumaan.
Juu, laiskamatohan mie. Ennakkoluuloinenkin, puhumattakaan ennakkoasenteista! Niitä mie olen UMPITÄYNNÄ.
Mitäkö tuo listasi kertoo?
Se kertoo mm. sen, että eräs tuhottu kirjasto sisälsi valtavat määrät näiden ko.henkilöiden tekstejä lisää...ja kuka tuhosi kirjaston..muistatko? Et:
>>>Että mitähän piilotettavaa mahtoikaan olla Platonilla, Caesarilla, Aristotelella ym. kun on noin vähän kirjoituksiaan säilynyt? >Uskon saa ilmaiseksi, siihen ei tarvitse rahojaan sijoittaa kuin johonkin yritykseen. >Muiden kansojen samantapaiset kertomukset osoittavat vain sen että eri kansoilla on muistissaan syntiinlankeemus ja sitä seuraavat tapahtumat.>Mutta eipä mitään, jatka sinä vaan tuota peruskoulutasoista argumentointiasi, kun et historiaan kykene tutustumaan.
pyhästä hengestä, syntyikö neitsyt Mariasta, herättelikö kuolleita, tyynnyttelikö myrskyn, paraneeko sokeat silmiin sylkemällä?
Moni uskiskaan ei luota Raamattuun noissä asioissa, mutta kumma kyllä, Jeesukselle suodaan ihme herätä kuolleista ja nousta taivaaseen, mikä ei minusta ihmeena eroa edellä mainituista. Uskoisitko, jos Jeesuksen kerrottaisiin liikkuneen paikasta toiseen lentävällä matolla?
nimissä sinä oikein puhut väittäessäsi uskovien epäilevän neitseestäsyntymistä, kuolleistaherättämistä ym. Eihän nuo ole uudestisyntyneelle mitään kivi kengässä-hiertämisjuttuja. Jeesukselle on annettu kaikki valta, joten kyllä se matolla lentelykin olisi onnistunut.
Ja kaiken tämän todistuksen loppupäätelmä on, että kaikki on teologien muodostama kristinoppi, eikä missään vaiheessa mikään yliluonnollinen ole sitä ollut perustamassa.
Kaikki on inhimillistä toimintaa, sekä alempien älyllisesti heikompilahjaisten uskossa olevien ihmisten manipulaatiota ja ohjailua. Joka on hyvin palkittua kaiken lisäksi
koskien... en lukenut kaikkia edellisiä, ehkä joku korjasi jo, mutta ettei nuorison mieleen jäisi väärää tietoa, Kalevalan keräsi Karjalan laulumailta Elias Lönnrot. Ei itse keksinyt. Acricola aloitti suomenkielen kirjoitukset opuksella "YKSI LASTEN PARAS TAVARA".
Agricola loi suomen kielen ja kijoitti Kalevalan, sitten hän levitti kirjoituskokoelman maakuntiin opiksi ja ojennukseksi, mistä myöhemmin Elias Lönnrot keräsi nämä tarinat, valitettavasti alkuperäiset kirjoitukset olivat tuolloin jo hävinneet, eli tarinat siirtyivät suullisena perinteenä ja Agricolan luoma Kalevala koki muodonmuutoksen.
kiertämään pitkin Vienan kyliä, jos jutut olisivat olleet Agricolan käsialalaa. No, oletan tämän proffan olevan ns. valeprofeetta, josta raamattu varoittaa. Leikki leikkinä..
hävinneet? Mikähän se mahtaa olla proffan lähde?
Tässä Lönnrotista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lönnrot
Ja Agricolasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola
Mistä voit tietää, että Agricolan luoma Kalevala koki muodonmuutoksen, jos ei ollut alkuperäisiä kirjoituksia, mihin verrata?
Kysymykseesi olisi helpompi vastata jos ne yli 30 sensuroitua evankeliumia ilmestyisi jostain näkyville kaiken kansan luettavaksi, ehkä silloin paljastuisi koko "likainen" totuus...
ps. tekstisi oli väsyneille silmilleni melko pitkähkö, anteeksi etten jaksanut lukea sitä kokonaan..
teologisesti esitetystä, arvokkaasta luennosta!
Tämä on nyt sitä tieteen todistamaa uskonkäsittelyä, mitä lienee kenen hyvänsä asiatietoa kaipaavan helppo hyväksyä. Jokainen tietysti muodostaa siitä oman ajatusmaailmansa mukaisen näkemyksen. Ja kielteistä palautetta tällä palstalla riittää, mutta sehän näissä kuuluu asiaan. Tavallisen maallikon on ilo lukea tällaista! Ja jota se kiinnostaa, hän kyllä jaksaa lukea vähän pitempääkin tekstiä.
Näinhän se mielestäsi teologinen arvoluento meni:
"Epäilijät sanovat, ettei neljää kanonisoitua evankeliumia ole kirjoittaneet niiden oletetut kirjoittajat, ja että ne ovat vain osa monista evankeliumeista ja että ne valittiin vasta Nikean kirkolliskokouksessa, jossa muut evankeliumit julistettiin pannaan."
Ja lopuksi yhteenvetona:
"Yhteenvetona voidaan sanoa, että on totta, että lopullinen sitova päätös Uuden testamentin kirjoista tehtiin 300-luvulla kirkolliskokouksessa."
Siinähän komeasti lopuksi vahvistettiin paikkansa pitäväksi se, mitä oltiin kumoamassa, eikä kirjoittajakaan varmaan tajunnut tehneensä teologiset koukeronsa itse tyhjäksi.
sille asialle ei kukaan mitään mahda.
No, onhan niitä muitakin satuja paljon jotka ovat juonen rakenteeltaan samanlaisia.
kuin patologisen valehtelijan puheet.
kriittistä tutkimusta - ei tule mitään. Ne haluavat omistaa kuulemansa valheen koskemattomana silmät ummessa. Onneksi meille uteliaille ja totuudesta kiinnostuneille riittää tutustumista, vaikka fundamentalistit halulla polttaisivat uskoaan ukaavan materiaalin.
Aloitat näin:
"Epäilijät sanovat, ettei neljää kanonisoitua evankeliumia ole kirjoittaneet niiden oletetut kirjoittajat, ja että ne ovat vain osa monista evankeliumeista ja että ne valittiin vasta Nikean kirkolliskokouksessa, jossa muut evankeliumit julistettiin pannaan."
Ja lopuksi yhteenvetona toteat näin:
"Yhteenvetona voidaan sanoa, että on totta, että lopullinen sitova päätös Uuden testamentin kirjoista tehtiin 300-luvulla kirkolliskokouksessa."
Eipä tuohon sitten enää lisäämistä? Vahvistat "epäilijöiden" näkemyksen itsekin todeksi.
Yrittäkääpä nyt ymmärtää:
Alkuseurakunta käytti UT:n kirjoituksia jo paljon ennen kirkolliskokouksia. Eli kaanon syntyi pitkän prosessin tuloksena uskonnollisen yhteisön oman hengellisen tietoisuuden ohjatessa erottamaan harhaoppiset kirjoitukset. Kun haluttiin antaa virallinen asema kirjoituksille, se tehtiin 300-luvun kirkolliskokouksissa. Kirkolliskokoukset eivät siis valinneet että tuo ja tuo otetaan, mutta tämä jätetään pois.
VT:n kaanonin synnystä on ollut väärä teoria, jonka mukaan kaanonin valinnan takana olisi ollut rabbien Välimeren rannalla Jamniassa v. 90 jKr. pidetty kokous. Teoria on kumottu 1960-luvulta lähtien tiedeyhteisössä, koska on selvinnyt ettei Jamnian kokousta ole koskaan pidettykään!
Virallisen kaanonin syntyyn vaikutti myös ajatus, että myöhemmät tulkitsijat eivät voisi poistaa itselle epämieluisia kohtia.
Kannatta lukea linkin lopusta näkymättömästä kaanonperinteestä, joka vaikuttaa omassakin ajassamme taiteen, tieteen ja kirjallisuuden piirissä. Se auttaa ymmärtämään ehkä jollain tapaa mystisten kirkolliskokousten osuutta Raamatun kaanonin synnyssä.
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/veijola53-71.pdf
Jesajan kirjan kuvaelma runnellusta ja kaikkien hylkäämäsä miehestä jota ei minään pidetty, mutta kelpasi satojen vuosien takaa ennustuksena Jeesuksesta, joka kuitenkin oli suosittu, kyvykäs, jumaloitu ja vaikutusvaltainen UT:n mukaan.
, kaikkien hylkäämä ja jota ei minään pidetty, viimeistään ristillä roikkueassaan.
"Jeesuksesta, joka kuitenkin oli suosittu, kyvykäs, jumaloitu ja vaikutusvaltainen UT:n mukaan. "
Niin suosittu, kyvykäs ja vaikutusvaltainen, että hänet haluttiin ristiinnaulita ja kansa oikein vaati sitä?
Lopulta kaikki hylkäsivät Jeesuksen, hän oli kaikkien hylkäämä, jopa lähimpien opetuslapisiensa.
etteivät Jeesuksen tavanneetkaan uskoneet häntä eikä Jeesus edes persoonallaan kyennyt tekemään vaikutusta niihin jotka tapasivat hänet livenä on sinusta peruste uskoa hänen juttuihinsa nyt?
>>>Niin suosittu, kyvykäs ja vaikutusvaltainen, että hänet haluttiin ristiinnaulita ja kansa oikein vaati sitä?
Opetuslapsehan luulivat koko homman olevan ohi kun Jeesus kuoli. He olivat piilossa lukittujen ovien takana, koska pelkäsivät itselleen käyvän samoin.
Jotain kuitenkin tapahtui seuraavan kahden kuukauden aikana ja kristinusko alkoi leviämään. Jeesuksen seuraajat julistivat Kristuksen nousseen kuolleista, eivätkä suostuneet olemaan hiljaa vankilatuomioista, kidutuksista ja kuolemanrangaistuksista huolimatta.
sekä syntyi että alkoi levitä vasta Paavalin toimesta, silloinkin muualle kuin juutalaiseen Palestiinaan, jossa Paavalin tarinat ja selitykset eivät menneet läpi. Lähes kaikkien uskontojen kannattajat ovat olleet valmiita martyyrikuolemaan, ja heidät on siihen ajanut jonkun toisen uskonnon kannattajien usko.
UT:n kirjoitukset vaikuttavat luotettavilta,jos lukee VAIN apologisten teologien selityksiä asiasta.
Mutta jos alat lukemaan VT:n kirjoituksia ja erityisesti Tooraa (1.-5-Moos.),niin pian vaikutelmat alkavat sortumaan.
Lukekaa VT:tia huolellisesti ja verratkaa sitä UT:n kirjoituksiin,niin huomaatte mistä puhun:tuntuu usein siltä,että UT:n kirjoittajat eivät muista tai tiedä mitä VT:ssa sanotaan.Tai ovat tarkoitushakuisesti soveltaneet VT:n kirjoituksia omiin tarkoituksiinsa.Itse veikkaan molempia vaihtoehtoja.
molemmista mainitsemistasi vaihtoehdoista.
Muuten mielipiteesi voidaan heittää mutu-mappiin.
tarina esimerkkinä, siinä kerrotaan paratiisista jossa israelilaiset kuvittelivat ihmissuvun alussa asuneen. Paratiisista jouduttiin pois koska Eeva oli tottelematon, käärmeen yllytyksestä. Käärme on Uudessa testamentissa muuttunut paholaiseksi ja Eevan lankeemus perisynniksi, joka periytyy koko ihmislajille niin että Jumalan oli annettava roomalaisten surmata osa itsestään (tuota osaa kutsutaan pojaksi), jotta pelastuisimme luomistyön katastrofalisen epäonnistumisen seurauksilta.
on käytetty erilaisia tyylejä: on myyttejä, historiaa, runoja, lauluja, ennustuksia, kirjeitä, aforismeja ym. Tekstiä voi tulkita kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti. Paratiisin käärme on vertauskuvallinen paha, joka houkutteli ihmisen pois Jumalan yhteydestä. En ihan ymmärrä, mitä epäselvää tuossa esimerkissäsi on. Luomistyöhän ei ollut katastrofaalinen, vaan katastrofi syntyi ihmisen väärästä valinnasta, joka vei ihmisen eroon Jumalasta, joka kuitenkin halusi ihmiset takaisin yhteyteensä, ja teki sen, no ihmisen mielestä tyhmällä tavalla: oman poikansa uhrikuoleman kautta.
vaikka "saatana" sai heti vallan ja jumalan aika on siitä asti kulunut sen kanssa nahisteluun? Uhrikuolema on tyhmää koska eikö kyseessä ole kaikkivaltias jonka kerrotaan sanallaan luoneen maailman,mutta anteeksianto ei sujukaan yhtä majesteettisesti vaan tarvitaan verta ja feikkikuolema. Osa käärmeen turmelemista ihmisistä päätyy silti ikuiseen kärsimykseen ja joudumme lisänumeroina näkemään tempauksen jossa uskovat liihottelevat elävinä(?) taivaaseen, 1000-vuotisen valtakunnan, saatanan karkaamisen (en muista mistä) ja muuta ennen kuin näytelmä maanpäällä päättyy. Taivaassa ja helvetissähän se ei kuulema pääty ikinä.
Jos raamatun ilmoitusta pidetään edes jotenkuten totena, niin vihoviimeinen aika Jeesuksen tulla uudestaan (se viikunapuu- ja sukupolvi -juttu) on ihan tässä lähi vuosikymmeninä. Jos Jeesusta ei ole näkynyt vielä 2030, niin sitten voidaan aivan täydellä varmuudella todeta, että raamaatu valehtelee eivätkä sen lupaamat ennustukset pidä paikkaansa!
Toivon todellakin että eläisin noin kauan, sillä minusta olisi aivan suunnattoman hupaisaa kuulla mitä toinen toistaan surkeampia ja epätoivoisempia seli-seli-seli-selityksiä hihhulit tällä kertaa keksivät sille, ettei se Jeesus tullut vieläkään. Ja TÄYSIN vastoin raamatun ehdottoman tosia lupauksia!
Mikään ei ole hauskempaa kuin lukea noita aivottomien hihhuleiden seli-seli-selityksiä sille, miksei mitään koskaan tapahdu ja miksei yksikään ennustus ja profetia ikinä pidä paikkaansa. Kyllä se ihmisen mielikuvitus ja itsesuggestion rajaton voima ovat sitten käsittämättömiä!
Luomistyö oli aluksi hyvä, kaikki oli täydellistä, mutta ihminen katastrofin aiheutti lankeamalla syntiin, joka erotti hänet pyhästä Jumalasta, jolla oli tarjota viisautta ihmisille, mutta kun ei viisaus kelvannut, niin:
"Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat"
Kaikille on annettu mahdollisuus nöyrtyä tämän hullutuksen edessä, eikä kenenkään tarvitse mennä ikuiseen kärsimykseen. Laita hetkeksi oma viisaus sivuun ja hyväksy hullutus — saat takaisin oman järkesi kirkkaampana sekä iankaikkisen elämän.
tuon sadun ja sen jumalan selittämiseksi voikaaan keksiä.
jotka eivät osaa ajatella itse vaan toistavat mantrojaan. Eivät uskalla, osaa tai kehtaa laiskuuttaan tutustua tutkimuksen aloihin, jotka avartaisivat pois putkinäöstä. Entisenä uskovana tunnen aivan kaikki näiden puolustuspuheet. Millään näistä uskonto ja elämänkatsomussivuista en ole nähnyt yhtäkään perustetta jota en tuntisi. Ei ole mitään sellaista kristillistä jota en olisi henkilökohtaisesti käynyt läpi ja jota pitäisin muuna kun ihmislajin päähänpiintyminä. Olen 100 prosenttisen varma että muiden mukana kristinuskokin on ihmisten keksimä tekele kaikkinen näkemyksineen.