Tänään klo 21.30 YLE esittää FST5:ssä ensimmäisen jakson suomenruotsalaisuutta käsittelevästä keskustelusarjasta. Ohjelma on suunnattu suomenruotsalaisille, mutta saattaa kiinnostaa myös suomalaisia katsojia ainakin asenteiltaan.
Suomenruotsalaisuus esitellään Ritarihuoneella aatelisvaakunoiden alla, ja suomenruotsalaisuutta esittelee muuan tapakouluttaja. Hänen keskustelukumppaninaan ei ole suomenkielinen tapakouluttaja, vaan aivan toisen tyyppinen henkilö, joten vaarana on god dag/kirvesvartta-tyyppinen keskustelu. Suomenruotsalaiset esitetään ratsastajina ja klassisen musiikin kuulijoina, kun taas suomenkieliset esitetään lätkäfaneina ja hevimusan diggareina.
Olenpa kutakuinkin varma, että kun ennakkoasenteet on ensin tuotu esiin, jossain sivulauseessa sanotaan tekopyhästi, että nehän eivät pidä paikkaansa. Eivät pidäkään, mutta miksi niitä halutaan tällä tavoin vahvistaa?
FST5 kamppailee olemassaolon oikeutuksestaan, koska ruotsinkielisemme eivät siitä välitä ja suomenkieliset eivät sitä katso. Ehkä tässä ohjelmassa on jotain, joka tavoittaa katsojat. Tämän palstan kirjoittajille sitä voitaneen suositella ainakin inspiraation lähteeksi.
Ennakkomainontaa
15
1654
Vastaukset 15
Vai kukahan se nyt esittelee ennakkoasenteitaan?
"Suomenruotsalaiset esitetään ratsastajina ja klassisen musiikin kuulijoina, kun taas suomenkieliset esitetään lätkäfaneina ja hevimusan diggareina.
Olenpa kutakuinkin varma, että kun ennakkoasenteet on ensin tuotu esiin, jossain sivulauseessa sanotaan tekopyhästi, että nehän eivät pidä paikkaansa. "
Mistä ihmeen tapakouluttajasta sinä puhut??
Ohjelman esittely FST:n ohjelmasivulta - på suomeksi.
Tuhat järveä ja ankkalampi on kaksikielinen keskusteluohjelma jossa suomenruotsalaiset ja suomenkieliset puhuvat avoimesti niistä ennakkoluuloista, eroista ja samankaltaisuuksista jotka erottavat väestön kuuden ja yhdeksänkymmenenneljän prosentin leireihin.
Monikulttuurisuus alkaa olla Suomessa arkipäivää eikä erilaisuus ole enää kaikkialla rikos, kokonaiset sukupolvet ovat kuin varkain ehtineet kasvaa siihen, että kieli, kulttuuri tai maailmankatsomus ei määrittele kokonaan ihmistä.
Siksi on aika kielivähemmistön ja valtaväen suhdetta käsittelevälle keskustelulle jota käyvät omasta näkökulmastaan kiinni pitävät älykkäät suomalaiset - puhuvat he sitten ruotsia tai suomea.
Parempi väki vastaan juntit.
Pitävätkö suomenruotsalaiset todella itseään muita - siis suomenkielisiä - parempana väkenä? Ja onko se lähelläkään sitä, kuinka paljon suomenkieliset uskovat suomenruotsalaisten niin tekevän? Suomalaisia pidetään yhtenä maailman heikoimman itsetunnon omaavana kansana - jos mukaan ei lasketa itsevarmaa ja hyvin voivaa viiden prosentin vähemmistöä. Miten paremmuutta mitataan ja miten siitä kilvoitellaan kaksikielisen maan arjessa?
Juontajana Annika Sucksdorff- Eh -?
Ennakkotiedot ovat lehdissa sita varten, etta katsojat tietaisivat mita odottaa.
Helsingin Sanomien NYT-liite 1/2008, ennankkomainita s. 21: Avausjaksossa etikettikouluttaja Susanne Ehrnroth edustaa battre folkia ja mediapersoona Wallu Walpio juntteja. Heidat on istutettu Ritarihuoneen kalliille matolle debatoimaan siita, mika on suomenruotsalaista ja mika ei. Karjistetaan kovalla kadella ja lopputuloksena on aaripaihin viety kinastelu, jonka tarkoitus jaa auki. Ohjema sisaltaa kaikki kliseet etikettikayttaytymisesta aatelisto versus talonpojat vertauksiin. (Frida Westerback)
Helsingin Sanomat 8.1.2008 s. D5; Ovatko suomenkieliset brutaaleja kalsarikannaajia ja piereskelijoita, suomenruotsalaiset minkkiturkkeihin verhoiltuja snobbailijoita? (...)Keskustelu etenee hyvassa hengessa ja yhteisymmarryksessa, kohteliaasti ja aikalailla ikivanhoja ennakkoluuloja toistellen. ...Lopuksi kerrotaan suomenkielisesta Jarista ja suomenruotsalaisesta Patrickista. Toisen elamaan kuuluvat hevi ja latka, toisen klassinen musiikki ja hevoset.(Arja Aho) - Immu.
Eh -? kirjoitti:
Ennakkotiedot ovat lehdissa sita varten, etta katsojat tietaisivat mita odottaa.
Helsingin Sanomien NYT-liite 1/2008, ennankkomainita s. 21: Avausjaksossa etikettikouluttaja Susanne Ehrnroth edustaa battre folkia ja mediapersoona Wallu Walpio juntteja. Heidat on istutettu Ritarihuoneen kalliille matolle debatoimaan siita, mika on suomenruotsalaista ja mika ei. Karjistetaan kovalla kadella ja lopputuloksena on aaripaihin viety kinastelu, jonka tarkoitus jaa auki. Ohjema sisaltaa kaikki kliseet etikettikayttaytymisesta aatelisto versus talonpojat vertauksiin. (Frida Westerback)
Helsingin Sanomat 8.1.2008 s. D5; Ovatko suomenkieliset brutaaleja kalsarikannaajia ja piereskelijoita, suomenruotsalaiset minkkiturkkeihin verhoiltuja snobbailijoita? (...)Keskustelu etenee hyvassa hengessa ja yhteisymmarryksessa, kohteliaasti ja aikalailla ikivanhoja ennakkoluuloja toistellen. ...Lopuksi kerrotaan suomenkielisesta Jarista ja suomenruotsalaisesta Patrickista. Toisen elamaan kuuluvat hevi ja latka, toisen klassinen musiikki ja hevoset.(Arja Aho)Maikkarilta katson paon ja kymppiuutiset.
Ei pakkoruotsia.
Uikoon sorsat yksinään siellä ankkalammessaan. Eh -? kirjoitti:
Ennakkotiedot ovat lehdissa sita varten, etta katsojat tietaisivat mita odottaa.
Helsingin Sanomien NYT-liite 1/2008, ennankkomainita s. 21: Avausjaksossa etikettikouluttaja Susanne Ehrnroth edustaa battre folkia ja mediapersoona Wallu Walpio juntteja. Heidat on istutettu Ritarihuoneen kalliille matolle debatoimaan siita, mika on suomenruotsalaista ja mika ei. Karjistetaan kovalla kadella ja lopputuloksena on aaripaihin viety kinastelu, jonka tarkoitus jaa auki. Ohjema sisaltaa kaikki kliseet etikettikayttaytymisesta aatelisto versus talonpojat vertauksiin. (Frida Westerback)
Helsingin Sanomat 8.1.2008 s. D5; Ovatko suomenkieliset brutaaleja kalsarikannaajia ja piereskelijoita, suomenruotsalaiset minkkiturkkeihin verhoiltuja snobbailijoita? (...)Keskustelu etenee hyvassa hengessa ja yhteisymmarryksessa, kohteliaasti ja aikalailla ikivanhoja ennakkoluuloja toistellen. ...Lopuksi kerrotaan suomenkielisesta Jarista ja suomenruotsalaisesta Patrickista. Toisen elamaan kuuluvat hevi ja latka, toisen klassinen musiikki ja hevoset.(Arja Aho).. siitähän se ohjelma syntyy. Mitä nyt paheksut?
Eikö suomenkielisiä kohtaan saa olla ennakkoluuloja. Eikö saa piirtää karrikatyyreja? Eikö karrikatyyreistä saisi keskustella?
Tuskin olisi kovin laajasta yleisöstä mielenkiintoista kuunnella Kaarina Suonperän ja Susanne Ehrnrothin jutustelua hyvistä tavoista. Sen sijaan kun asetetaan huonoista tavoistaan tavaramerkin itselleen tehnyt Vallu Valpio ja aatelisrouva Susanne Ehrnroth vastakkain niin saadaan vähän säpinää aikaan.
Eikö muka?
Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua sekä Jareja että Patrickeja ja miksei heistä saisi kertoa ja jopa keskenään vertailla?
Tykkäätkö sinä hevistä ja lätkästä? Minulla on minkkiturkki. Entä sitten?- ennakkoluuloja?
Ankdam kirjoitti:
.. siitähän se ohjelma syntyy. Mitä nyt paheksut?
Eikö suomenkielisiä kohtaan saa olla ennakkoluuloja. Eikö saa piirtää karrikatyyreja? Eikö karrikatyyreistä saisi keskustella?
Tuskin olisi kovin laajasta yleisöstä mielenkiintoista kuunnella Kaarina Suonperän ja Susanne Ehrnrothin jutustelua hyvistä tavoista. Sen sijaan kun asetetaan huonoista tavoistaan tavaramerkin itselleen tehnyt Vallu Valpio ja aatelisrouva Susanne Ehrnroth vastakkain niin saadaan vähän säpinää aikaan.
Eikö muka?
Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua sekä Jareja että Patrickeja ja miksei heistä saisi kertoa ja jopa keskenään vertailla?
Tykkäätkö sinä hevistä ja lätkästä? Minulla on minkkiturkki. Entä sitten?Suomneruotsalaisten kuin myös ruotsalaisten olisi jo aika päästä irti ennakkoluuloista ja saeteista suomalaisuutta kohtaan. Ennakkoluuloista, joissa on myös valitettavan vahva rasistinen maku.
- rautaako?
ennakkoluuloja? kirjoitti:
Suomneruotsalaisten kuin myös ruotsalaisten olisi jo aika päästä irti ennakkoluuloista ja saeteista suomalaisuutta kohtaan. Ennakkoluuloista, joissa on myös valitettavan vahva rasistinen maku.
Meillä on kaksi ryhmää. Toisia on 19/20 ja toisia on 1/20. Nämä elävät rinnakkain samassa maassa.
Kummankohan ryhmän ennakkoluulot itsestään ja toisista karisee pakostakin nopeammin? Ja kummassa se voi pysyä pidempään?
Kyllä se nyt vain on niin että ohjelman ensimmäisen jakson asetelma on rakennettu lähinä enemmistöä silmällä pitäen. Toivottavasti päämääränä on sivistää niitä joitka vielä elävät ennakkoluulojen varassa. Mutta toisaalta sivistävän ohjelman hupiarvo on heikko ja ehkä siksi sorrutaan johonkin typerään. - junttikansanosaa.
rautaako? kirjoitti:
Meillä on kaksi ryhmää. Toisia on 19/20 ja toisia on 1/20. Nämä elävät rinnakkain samassa maassa.
Kummankohan ryhmän ennakkoluulot itsestään ja toisista karisee pakostakin nopeammin? Ja kummassa se voi pysyä pidempään?
Kyllä se nyt vain on niin että ohjelman ensimmäisen jakson asetelma on rakennettu lähinä enemmistöä silmällä pitäen. Toivottavasti päämääränä on sivistää niitä joitka vielä elävät ennakkoluulojen varassa. Mutta toisaalta sivistävän ohjelman hupiarvo on heikko ja ehkä siksi sorrutaan johonkin typerään.Ainakin omasta mielestään. Ja sillä tavalla he luulevat pääsevänsä eroon ennakkoasenteista. Tosiasiassahan tuollainen tyyli vain vahvistaa ennakkokäsityksiä.
Kyllä se taitaa olla niin, että enemmän opetusohjelmaa ennakkoasenteidensa poistamiseksi kaipaavat nimenomaan suomenruotsalaiset itse. ennakkoluuloja? kirjoitti:
Suomneruotsalaisten kuin myös ruotsalaisten olisi jo aika päästä irti ennakkoluuloista ja saeteista suomalaisuutta kohtaan. Ennakkoluuloista, joissa on myös valitettavan vahva rasistinen maku.
..myös suomenkielisten suomalaisten olisi jo aika päästä irti ennakkoluuloista ja asenteista suomenruotsalaisuutta kohtaan. Ennakkoluuloista, joissa on myös valitettavan vahva rasistinen maku.
- FST:n

ohjelma käsittelee vain suomenruotsalaisia koskevia ennakkoluuloja. (vai ovatko ne sittenkin myös totuuksia?)
Kaikki merkit sitäpaitsi viittaava siihen, että valistusta kaipaavat ennemminkin ruotsinkieliset juntit suomenkielistä kulttuuria koskien.
Olen pannut merkille, että kun suomenruotsalaiset määrittelevät mitä suomenkielisyys heidän mielestään edustaa, niin kovin harvassa silloin ovat positiiviset määreet. Yleensä he siinä yhteydessä tuovat esille oman erinomaisuutensa verrattuna suomenkieliseen "rahvaaseen". - aboriginaali
Ankdam kirjoitti:
.. siitähän se ohjelma syntyy. Mitä nyt paheksut?
Eikö suomenkielisiä kohtaan saa olla ennakkoluuloja. Eikö saa piirtää karrikatyyreja? Eikö karrikatyyreistä saisi keskustella?
Tuskin olisi kovin laajasta yleisöstä mielenkiintoista kuunnella Kaarina Suonperän ja Susanne Ehrnrothin jutustelua hyvistä tavoista. Sen sijaan kun asetetaan huonoista tavoistaan tavaramerkin itselleen tehnyt Vallu Valpio ja aatelisrouva Susanne Ehrnroth vastakkain niin saadaan vähän säpinää aikaan.
Eikö muka?
Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua sekä Jareja että Patrickeja ja miksei heistä saisi kertoa ja jopa keskenään vertailla?
Tykkäätkö sinä hevistä ja lätkästä? Minulla on minkkiturkki. Entä sitten?Kuinka monta minkkiä on kidutettu ja tapettu turkkiasi varten?
- Eh -?
Ankdam kirjoitti:
.. siitähän se ohjelma syntyy. Mitä nyt paheksut?
Eikö suomenkielisiä kohtaan saa olla ennakkoluuloja. Eikö saa piirtää karrikatyyreja? Eikö karrikatyyreistä saisi keskustella?
Tuskin olisi kovin laajasta yleisöstä mielenkiintoista kuunnella Kaarina Suonperän ja Susanne Ehrnrothin jutustelua hyvistä tavoista. Sen sijaan kun asetetaan huonoista tavoistaan tavaramerkin itselleen tehnyt Vallu Valpio ja aatelisrouva Susanne Ehrnroth vastakkain niin saadaan vähän säpinää aikaan.
Eikö muka?
Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua sekä Jareja että Patrickeja ja miksei heistä saisi kertoa ja jopa keskenään vertailla?
Tykkäätkö sinä hevistä ja lätkästä? Minulla on minkkiturkki. Entä sitten?Hufvudstadsbladetin viimeisellä sivulla olevassa arvostelussa ohjema haukutaan lyttyyn;
...det är snarare ett etablerade finlandssvenskbild än en ironi. Att finlandssvenskar är bättre folk (rikare, mer välutbildade, snobbigare klädda, mer väluppfostrade och allmänt stela och fina i kanterna) är en bild som snarare bekräftas än ifrågasätts. Att det är den finska gästen Wallu Valpios bild av finlandssvenskar må vara hänt. Men att varken Susanne Erhnrooth eller programledaren Annika Sucksdorff verkar veta att det i detta land faktiskt finns en inte oansenlig del finlandssvenskar med lika mycket skit under naglarna som Matti Meikäläinen är höjden av aningslöshet. Detta osynliggörande av finlandssvenskhetens mångfald är inget annat än usel journalistik.
Kehnoa journalismia, väittää Hbl. Illalla se nähdään.
Luin FST5:n omat ennakkotiedot ja kauhistuin toimittajien ahdaskatseisuutta ja tietämättömyyttä. He väittivät, että kielisuhteet maassamme olisivat muka 94 % suomenkielisiä ja 6 % ruotsinkielisiä. Oikeat luvut ovat 92 5 3, joista viimeklsi mainittu eli 3 % on maahanmuuttajien osuus. Maahanmuutajia ei siis FST ota huomioon. Kehnoa journalismia, kuten Hbl sanoi. - korhau
Ankdam kirjoitti:
.. siitähän se ohjelma syntyy. Mitä nyt paheksut?
Eikö suomenkielisiä kohtaan saa olla ennakkoluuloja. Eikö saa piirtää karrikatyyreja? Eikö karrikatyyreistä saisi keskustella?
Tuskin olisi kovin laajasta yleisöstä mielenkiintoista kuunnella Kaarina Suonperän ja Susanne Ehrnrothin jutustelua hyvistä tavoista. Sen sijaan kun asetetaan huonoista tavoistaan tavaramerkin itselleen tehnyt Vallu Valpio ja aatelisrouva Susanne Ehrnroth vastakkain niin saadaan vähän säpinää aikaan.
Eikö muka?
Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua sekä Jareja että Patrickeja ja miksei heistä saisi kertoa ja jopa keskenään vertailla?
Tykkäätkö sinä hevistä ja lätkästä? Minulla on minkkiturkki. Entä sitten?saanut lahjaksi ruotsista minkkiturkin Suomen, Suomalaisuu´den ja Suomenkielen vastustamisesta.
- neuvo...
Mikäli katsto, että ohjelman nimi:
"Bättre folket och idioterna" on solvaava ja katsot että osuutesi leikataan hyvien journalististen tapojen vastaisesti Suomessa on taho minne voi kannalla. Saavat edes ajattelemisen aihetta:
http://www.jsn.fi
Se, että suomenkieliset vaikenevat eivätkä kantele tulkitaan hyväksynnäksi, kuten vaikeneminen tulkitaan. Sen vuoksi on tärkeää käyttää kaikkia valituskanavai mitä löytyy aina kun aihetta on.- Eh -?
Tusen sjöar och en ankdamm
– en tvåspråkig talkshow
Start på tisdagen den 8.1.2008 kl 21:30 i FST5
Repris på lördagen den 12.1.2008 kl 22:50 i FST5
del 1: Bättre folket och idioterna
Anser finlandssvenskarna sig faktiskt vara bättre folk än andra – alltså finnarna?
Gäster: Wallu Valpio och Susanne Ehrnrooth
Programvärd: Annika Sucksdorff
Tapakouluttaja Susanne Ehrnrooth katsoon voivansa esiintyä ohjelmassa, jonka otsikossa suomalaisia verrataan idiootteihin. Voi aikoja, voi tapoja. - Taitaa ko ohjelma paljastaa
Eh -? kirjoitti:
Tusen sjöar och en ankdamm
– en tvåspråkig talkshow
Start på tisdagen den 8.1.2008 kl 21:30 i FST5
Repris på lördagen den 12.1.2008 kl 22:50 i FST5
del 1: Bättre folket och idioterna
Anser finlandssvenskarna sig faktiskt vara bättre folk än andra – alltså finnarna?
Gäster: Wallu Valpio och Susanne Ehrnrooth
Programvärd: Annika Sucksdorff
Tapakouluttaja Susanne Ehrnrooth katsoon voivansa esiintyä ohjelmassa, jonka otsikossa suomalaisia verrataan idiootteihin. Voi aikoja, voi tapoja.suomenruotsalaisuudesta paljon enemmän kuin he itse ehkä huomaavatkaan.
Kuvitelkaapa, jos suomenkielinen ohjelma olisi otsikolla: suomenkieliset ja idiootit ruotsinkieliset.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a455918- 56579
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160563- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.229508Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.67436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187420