Jos on, silloin olen törkyillyt. Ellei ole, en ole törkyillyt. Ja esim. omasta elämästäni, matkoistani yms. puhuminen ei ole törkyilyä, sillä elämäni ei ole törkyinen, vaan hyvin siisti, joskin edelleen elän mielenkiintoista elämää, ja kerron siitä joskus muun – siis keskustapolitiikankin – ohella, koska elämä on kokonaisvaltainen paketti.
Siis jatkan, kun Oiva Härkönen ei olekaan halukas sheriffiksi. En kyllä vieläkään oikein vakavasi osaa ottaa sheriffin ”päätöstä”, tai jos hän on tosissaan, olen pahasti yliarvioinut hänen realismintajunsa.
Noissa asian tiimoilta käydyissä viesteissä kepulaiset ovat hyökänneet minua vastaan apinan raivolla (anteeksi apinat) ja väittäneet, että minä en tuota saitille mitään muuta kuin törkyä.
Tuossapa ovat Madeiran matkani jälkeiset eli tämän vuoden puolella tekemäni avaukset (niistä puuttuu vain tuo kysymykseni Sagittariukselle, johon hän ei ole rohjennut vastata).
Mikä niistä on sellaista törkyä? Kaikissa niissä puhutaan kepun politiikasta monin verroin enemmän kuin niiden viesteissä, jotka vain siitä puhumista vaativat.
Ja missä niistä ja miten törkyillään muille keskustelijoille pahemmin tai edes läheskään samalla tavalla kuin minulle on tänäänkin törkyilty? Huumoria niissä muutamassa hieman on, ja sehän on monen mielestä pahinta kepun politiikan yhteydessä, sillä ei pyhistä arvoista pyhimmästä vitsailla vaan puhutaan totisella hartaudella.
Lukekaapa ja kertokaapa, jotta tiedän jatkossa parantaa tapani; teen sen varmasti, jos siihen pystytte aihetta osoittamaan ja samalla lupaatte itse parantaa tapanne, joka kyllä olisi uskoakseni paljon suurempi urakka:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031807442
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031806670
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031763043
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031746008
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031734612
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031711009
Vai olisikohan sittenkin niin, että niissä puututaan keskustan politiikkaan ja tehdään se niin hyvin ja perustellusti, että monellakaan kepulaisella ei ole aseita vastata siihen muuten kuin törkyilemällä, josta tavarasta sillä taholla ei ole puutetta. Kun on lantala pihapiirissä, on se myös aivoissakin.
Paikallaan on pätkä Omar Khaijamia:
Oi ulkokultainen, vain pieni pyyntö täytä:
Jo säästä neuvojas, älä suotta suuta käytä.
Minä kyllä suoraan kuljen, sinä katsot kieroon vain.
Siis hoida silmiäs, jottei ne väärin näytä.
Laitanpa tähän vielä linkin äskeiseen vastineeni Oivalle, kun hän rupesi antamaan minusta upseeriarvostelua ja paheksui sitä, että käytän ihan itse aivojani. Siinä sanon Oivalle melko tylysti, mutta juuri sellaista Oivan käsittämättömän kapea näkemys edellyttää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031830540
Siis jatkan, kun Oiva Härkönen ei olekaan halukas sheriffiksi. En kyllä vieläkään oikein vakavasi osaa ottaa sheriffin ”päätöstä”, tai jos hän on tosissaan, olen pahasti yliarvioinut hänen realismintajunsa.
Noissa asian tiimoilta käydyissä viesteissä kepulaiset ovat hyökänneet minua vastaan apinan raivolla (anteeksi apinat) ja väittäneet, että minä en tuota saitille mitään muuta kuin törkyä.
Tuossapa ovat Madeiran matkani jälkeiset eli tämän vuoden puolella tekemäni avaukset (niistä puuttuu vain tuo kysymykseni Sagittariukselle, johon hän ei ole rohjennut vastata).
Mikä niistä on sellaista törkyä? Kaikissa niissä puhutaan kepun politiikasta monin verroin enemmän kuin niiden viesteissä, jotka vain siitä puhumista vaativat.
Ja missä niistä ja miten törkyillään muille keskustelijoille pahemmin tai edes läheskään samalla tavalla kuin minulle on tänäänkin törkyilty? Huumoria niissä muutamassa hieman on, ja sehän on monen mielestä pahinta kepun politiikan yhteydessä, sillä ei pyhistä arvoista pyhimmästä vitsailla vaan puhutaan totisella hartaudella.
Lukekaapa ja kertokaapa, jotta tiedän jatkossa parantaa tapani; teen sen varmasti, jos siihen pystytte aihetta osoittamaan ja samalla lupaatte itse parantaa tapanne, joka kyllä olisi uskoakseni paljon suurempi urakka:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031807442
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031806670
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031763043
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031746008
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031734612
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031711009
Vai olisikohan sittenkin niin, että niissä puututaan keskustan politiikkaan ja tehdään se niin hyvin ja perustellusti, että monellakaan kepulaisella ei ole aseita vastata siihen muuten kuin törkyilemällä, josta tavarasta sillä taholla ei ole puutetta. Kun on lantala pihapiirissä, on se myös aivoissakin.
Paikallaan on pätkä Omar Khaijamia:
Oi ulkokultainen, vain pieni pyyntö täytä:
Jo säästä neuvojas, älä suotta suuta käytä.
Minä kyllä suoraan kuljen, sinä katsot kieroon vain.
Siis hoida silmiäs, jottei ne väärin näytä.
Laitanpa tähän vielä linkin äskeiseen vastineeni Oivalle, kun hän rupesi antamaan minusta upseeriarvostelua ja paheksui sitä, että käytän ihan itse aivojani. Siinä sanon Oivalle melko tylysti, mutta juuri sellaista Oivan käsittämättömän kapea näkemys edellyttää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031830540
Vastaukset 55
Vanhimmat
Kerro Jorma-hyvä, mistä sinä kirjoitat ensimmäisessä kappaleessasi?
Eikö se ole oireellisesti sinusta itsestäsi?
Ei se varmaan ole pelkästään ihmisen itsensä vika jos sairastuu sosiaaliseen sairauteen.
Hyvin on tuo Jorma pitänyt itsensä kasassa vaikeuksien keskellä.
Jorman mielen ns. "kepureppanat" ovat toimineet terapeuttina Jorman sairaudessa. Näin Kepu välittää ihmisistä heidän elämänvaiheissaan.
!!!
Minäkin välitän Jorman hyvinvoinnista. HO HOO, HO HOO! Tuotan iloa.
Olen ollut laiskasti mukana palstalla viime aikoina, olen keskustellut muualla sillä täällä kaivataan rakentavaa keskustelua. Väittelyä. Argumentointia. Ei sen tarvitse puhdasoppisesti kepuun liittyä, kunhan pysytään kohteliaan käyttäymisen puitteissa.
Voi olla että sinullakin on älyä ja tietoa, mutta puuttuuko taitoa viedä puheena olevaa aihetta eteenpäin ja kehittää sitä. Toisten kommenteista otat pätkiä joita usein ivaat, halvennat tai väheksyt. "anteeksi apinat","käsittämätömän kapea katsanto" tai "Kun on lantala pihapiirissä, on se myös aivoissakin", nuo vain tästä avauksesta poimittuina esimerkkeinä.
Otat päämääräksi tehdä toisten mielipiteet tyhjiksi ja kulutat energian siihen, varsinainen keskustelu ei etene minnekään. Muillekin tulee lannistunut olo. Ei haluta pistää omaa ajateltua mielipidettäni sinne joukkkoon, heitetään vai ivakirjoituksia. Se on niin paljon helpompaa.
Tuo mitä edellä sinusta kirjoitin pätee moneen muuhunkin, ja jotkut näistä muista väittävät kirjoituksiasi törkyilyksi, tai muuksi saastaksi. Ja nimittelevät sinua kaikin tiedossaan olevin haukkumasanoin. Heille argumentointi on niinikään ongelmallista.
Sinun pitäisi varmaan oppia paremmin sietämään itseesi kohdistuvaa kritiikkiä. Oikealla tavalla vahva ihminen sietää itseensä kohdistuvan kritiikin ja vastaa siihen asiallisesti, provosoitumatta.
Jotenkin tuntuu, että vaikka viljelet laajalti kritiikkiä muihin, etenkin kepulaisiin, et siedä lainkaan sitä jos sana osuukin sinuun itseesi.
Toivon että otat tämän kritiikinpätkän asiallisesti ja opiksi. Kuten aluksi sanoin, keskustelua rakentavassa hengessä täällä kaivataan, ei sen pohtimista mikä on palstalle sopivaa ja mikä ei tai kuka kirjoittaa asiasta kuka ei. Siinä hengessä tämän kirjoitin kun pitkästä aikaa jotain päätin kirjoittaa
Keskustellaan kukin tyylillämme, mutta asiasllisesti, ei provosoiduta aikuiset ihmiset turhasta. Pientä ärsyttämistä sentää voi harrastaa jos tietää muiden ymmärtävän sen oikein.
Ymmärrän hyvän tarkoituksesi ja kun annoit kritiikkisi varsin asiallisesti, en siitä suutu vaan vain kiitän. Mielelläni kyllä selittelisin viimeaikaista itsekin todeksi tietämääni melko herkkää provosoitumistani sillä, että olen varmaan saanut vastaanottaa niin paljon sellaista törkyä, että maljani jo vuotaa yli reunoilta. Mutta olkoon.
Lähden tästä ladulle harjoittamaan itsekritiikkiä koettaen muistaa sen kaavan, jolla sitä Maon Kiinassa harjoittaneet joskus säilyttivät henkensä. Stalinin Nweuvostoliitossa sellainen ei auttanut Buharinia, Kamenevia ja muita.
Eilisessä Prismassa tutkittiin ihmisen ruoansulatusta erilaisilla dieeteillä. Yhtenä tutkimusvälineenä oli pierureppu, joka otti koehenkilön kaasut talteen.
JormaKKorhonen voisi hommata sellaisen. Jos vaikkapa hiihtolenkillä tulee jotain ajatuksia mieleen, niin pierureppu tallettaa ne, jolloin kotona voi sitten tietokoneen ääressä haistella mitä on tullut keksittyä ja sitten kirjoittaa aatokset tänne Keskustan palstalle kaikkien ihmeteltäväksi.
Saat taputukset. Tap tap.
Korhosen kirjoitukset ovat varmaan saitin asiallisimmasta päästä. Vertaapa mitä hän saa vastineikseen asiallisimmistakin kirjoituksistaan. Ei ole ihme, jos ei ala läikkymään yli, vaikka sietämisen malja olisi miten suuri. Yli läikkyessäänkään sieltä maljasta ei tule läheskään niin paksua paskaa kuin mitä sinne on mennyt. Näkyy menevän tässäkin.
Olet kyllä ollut yksi parhaista täällä, joten tervetuloa, mutta paremmalla suhteellisuudentajulla, kiitos!
kirjoitettu, ja täyttä asiaa.
näin käy.
Viestini tavoite oli Mauno Koivisto tyyppinen "ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan" linja jolla saisimme keskustelun tasoa kohennettua. Kritiikki oli tarkoitettu rakentavaksi, mutta jos suhteellisuuden tajuni petti niin otetaan opiksi.
Nettikeskustelu vaatii taitoa, kuten myös sähköpostin käyttö. Sanoja ei voi maustaa kehon kielellä kasvokkain käytävän keskustelun tapaan, ne näkyvät raakoina sellaisena kuin ne kirjoitettu, eikä vastaanottaja näe niitä välttämättä sellaisina kuin ne on tarkoitettu. Netissä hyvä keskustelu kaatuu usein siihen kun kommentoijat alkavat rääpiä toistensa puheita ja varsinainen asia jää kokonaan käsittelemättä. Tämä palsta on tuossa suhteessa erinomainen esimerkki.
Ihan totta aloin heti tuolla ladulla ajatella sanomaasi ja myöntelin itselleni, että noinhan on. Sanoihan Mauno Koivistokin, että ”ei pidä provosoitua, kun provosoidaan”. Ja vakuuttelin, että eivät nuo minulle törkyilevät ole sen arvoisia, että minun tarvitsisi niistä mitään välittää. Ja viime aikoina olen heidät jättänytkin huomiotta sikäli, etten ole heille juuri ollenkaan vastaillut.
Mutta sitten rupesin miettimään, että miksi juuri minun pitäisi sietää kaikkea mahdollista silmilleni heitettävää sontaa niin, etten sitä edes omissa viesteissäni – en siis vastauksissani heille – voisi kommentoida, sanoa niin kuin siitä ajattelen. Eli simosalmismaisesti ”ruma sana sanotahan niin kuin se on”.
Sen jälkeen kritiikkisi alkoi tuntua epäoikeudenmukaiselta ja minua alkoi suututtaa. Sinä täällä harvoin käyt, etkä saa sitä törkykuormaa päällesi kuin minä. Silloin tulivat mieleeni Rokan sanat eversti Karjulalle: ”Elä sie ukko luule, että miunkaan vieter vennyy loputtommiin”.
Ja kun olin sipaissut pitovoiteeksi lämpömittarin mukaan nollasta miinus kahteen, niin suksikaan ei pitänyt, niin lenkistäni tuli aikomaani lyhyempi, kun kiirehdin kotiin voidakseni sanoa sen mikä sanottava on silloin kun olen vielä täynnä pyhää suuttumusta asiattomasta arvostelustasi!
- - -
Kiitos kuitenkin vielä kritiikistäsi. Aina tuolla tavalla hyvään pyrkien ja jokseenkin asiallisesti sanottuna kritiikillä on ihan toisella tavalla myönteinen vaikutus kuin noilla ”mielipiteillä”, joita kepulaiset ovat näköjään jo vaikka kuinka ruiskineet tähänkin avaukseeni.
Ei kuitenkaan kukaan – et muuten Sinäkään – ole pyrkinyt osoittamaan, että linkittämissäni kirjoituksissa eli yhdessäkään tämän vuoden avauksessani olisi ollut saitille kuulumatonta, törkyilyä tai muuta sellaista, josta saittikepulaiset vastineissaan vaahdoten syyttävät. Eivät tietenkään ole voineet osoittaa, koska niissä ei ole mitään sellaista. Minä en ole törkyturpa. He ovat.
Ja vaikka siis itsekritiikkiä harrastin, tätä pitemmälle siinä en mene. Eivät ne Kamenev, Zinovjev, Buharin ja kumppanit säästyneet, vaikka kuinka harjoittivat itsekritiikkiään Stalinia nöyristellen. Jotenkin minulle täällä kepusaitilla tulee aina mieleen Stalin ja Neuvostoliitto. Miksiköhän?
...kun käytämme samaa kielikuvaa, Mauno Koiviston sanomaa! En huomannut tuota jatkokirjoitustasi, tai ei tainnut vielä olla siinä, kun kirjoitin tuota omaani.
Joo - otetaan opiksi, puolin ja toisin. Täällä on eräs toinen harvakseltaan esiintyvä ja hyvin viisaasti ja asiallisesti kirjoitteleva, nimimerkki "niinpä niin". Olen joskus arvellut sitä sinun nikiksesi. Mutta ei taida olla, kun hän muutama päivä sitten kehaisi minua siitä, että pystyn viemään keskusteluja eteenpäin, pitämään niitä hengissä. Sinähän näyt olevn hieman toista mieltä.
sairaat, eivät kykene näkemään KOSKAAN vikaa itsessään. Arvasinkin tämän, että miten vastaat.
Voiteluongelmien vuoksi olen siirtynyt lähes tyystin luisteluhiihtoon, keliongelmat eivät vaivaa vaikka joskus lapin kevätsohjossa on myös vapaan suksi tökkinyt. Luisteluhiihto on itseasiassa jopa helpompaa kunhan perusasiat opettelee.
Tänä iltana voiskikin käväistä Paloheinässä tai Hakunilassa, toivottavasti pidemmät lenkit on jo avattu.
Asiaan. Minä en niin kovin piittaa siitä mitä näihin keskusteluihin kirjoitetaan, tämäkin keskustelu on kaukana kepun politiikasta. Palstan aihepiiri toki luo puitteet ainakin teemoille, mutta kun keskustelu etenee niin sen tuleekin rönsyillä, ja hyvää keskustelua voi järkiargumenttien lisäksi höystää aiheen ulkopuolisilla mausteilla, henkilökohtaisillakin, ei siinä mitään. Asillisuudessa pysyen ja kohteliaat tavat muistaen.
PS. Eivät "he" sellaisia törkyturpia ole kuin keskustelu antaa ymmärtää.
Oli avattu eli koneella ajettu Paloheinässä jo majalta lähteviä peltolatujakin, taisi kulkea neljää rinnan, mutta ihan liian vähän on vielä lunta, multakokkareet tulevat pintaan monessa paikkaa.
Metsäladuistakin lienee avattu myös jo se Pitkäkosken lähellä käyvä 5 km:n latu, mutta en sitä katsastanut, koska sillä varmasti saisi hiihtää jatkuvassa ruuhkassa, ja meikäläisellä alkaa ruuhkassa olla taas ongelma kuten joskua aikoinaan, nyt vain käänteisenä, on itse nopeampien tiellä.
Varmasti Hakunilan ladut ovat parempia, kun sinne niitä on rakennettu viikonvaihteen SM-kisoja varten. Päässeekö niille kilpaladuille vapaasti nyt hiihtämään, en tiedä.
Itse olen vain pysynyt perinteisen hiihdon nytkyttelijänä, vaikka eräät ikäiseni kaverinikin ovat siirtyneet vapaaseen, samoin omat veljeni ja siskoni, innokkaita hiihtäjiä kaikki, myös minua nuorempia jokainen. Minä tykkään ottaa haasteita suksien voitelussa, jossa opin vuosikymmenten saatossa melkoiseksi tekijäksi, mutta en näy enää aina onnistuvan siinäkään.
Muuten vaimoni sukset piti voidella aina aivan eri tavalla kuin omani, sillä hänellä heikkovoimaisempana oli pito-ongelmia voitelulla, joka itselläni toimi hyvin. Toisaalta myös tietyllä kelillä vaimon suksen pohja keräsi aina lunta paakuksi, vaikka samoin voidellut omani ei ollenkaan. Mutta tässäkin saavutin lopulta oikean voitelutaidon.
HO HOO, HO HOO!
taakkasi kannat. Sinä se itse eniten näy kärsivän. Selittelysi sen osoittaa.
Jos haluat viettää onnellisia eläkepäiviä ota yhteyttä terveyskeskukseen ja näytä vaikka tuo kirjoituksesi, niin ammattiauttaja pystyy heti sulle kirjoittamaan sopivat lääkkeet.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000031738969
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html
Jos joku toista nimittelee lerppamulkkuvanhukseksi, niin hän saa vastauksen, joka on linjassa omiin puheisiinsa. Korhonen tekee sen hyvin tyylikkäästi.
... kepusta kirjoittai. Sitä teet enimmäkseen sillä suurella antaumuksella, jonka syvälle juurtunut kepu- ja Kekkos-kaunasi sinulle antaa. Mutta välillä kirjoittelet matkoistasi, harrastuksistasi, perheestäsi ja seuraelämästäsi täällä. Niitävarten on omat palstansa. Jos olisi sheriffi poistaisin kovalla kädellä nuo viime mainitut juttusi, vaikka siinä menisi hämäykseksi pikkuisen panemaasi kepuun liittyvääkin.
kepusta ja sitten saatttaa olla sivukaupalla höppänän matkoja ym. sienireissuja.
Mitä ne sinua haittaavat, jos joiku kirjoittelee vähän muustakin kuin kepun politiikasta myös täällä? Voit jättää ne lukematta. Monia ne kiinnostavat enemmän kuin sinun änkkäämisesi. Etkö ole muka huomannut. Eniro varmasti on huomannut.
Vai oletko katkera siitä että joku matkustelee ja elelee muutenkin retvakkaampaa elämää kuin sinä? On kai insinöörillä niin hyvä eläke, että voisi itsekin niin tehdä. Vai pelottaako muu maailma neukkulaan tottunutta?
...enää kommentoida näkemyksiäsi, jotka ovat niin kovin outoja kaikessa - siinä, mikä on keskustapolitiikkaa, mikä ei, mitätäällä saisi esittää, mitä ei jne... - mutta vielä ainakin tämän kerran puutun yhtyeen asiaan:
Minulla ei ole kepukaunaa enempää kuin Kekkoskaunaakaan. Vaan kyse on luonnollisesta asiasta, jota muutama päivä sitten viimeksi selitin näin, ja puhuin varmasti totta:
- - -
Elämänkokemuksissani ei ole pienimpiäkään syitä kepuvastaisuudelleni; ei lapsuudessani, ei nuoruudessani eikä koskaan myöhemminkään - ennen näille saiteille tuloani! Sellaisia kuvittelevat vain tyypit, jotka näkevät muitakin harhoja ja joille kaikkinainen matalamielisyys on tavallista. Vaikka en olisi saanut heidän typeryyksiään ja muuta törkyään silmillenikään, silti tuollaisia syvästi inhoaisin. Noin vastenmielisiin ihmisiin en ole muualla tutustunut pitkän ja monipolvisen elämäni aikana. Ylemmyydentuntoni tuollaisia kohtaan ei ole narsismia, vaan tervettä itsekunnioitusta.
Kysymys ei kuitenkaan ole perimmiltään kepuvastaisuudesta. Mutta ihan pakosta olen ruvennut ajattelemaan, että kai se on kepu, joka tekee ihmisistä tuollaisia, tai ainakin kokoaa tuollaiset kannattajikseen. Kuinka minä, itseäni mielestäni aiheellisesti arvostava ihminen voisin kokea jotain yhteisyyttä tuollaisiin! Nuo elävät jossain omissa harhamaailmoissaan ja ovat niin ulkona kaikesta todellisuudesta kuin olla vain voi. Ja heiltä minä olen saanut punikin nimen! Se jos mikä kertoo heidän todellisuudentajustaan!
Se, etten koskaan Kekkosta kannattanut, johtui vain siitä, että jo tuolloin historiaa harrastavana tunsin hyvin Kekkosen teot ja näin ne merkitykseltään voittopuolisesti kielteisinä Suomelle ja suomalaisille. Hyvänä sotilaana olisin tietysti aina ollut valmis lähtemään mihin tahansa, johon hän puolustusvoimain ylipäällikkönä olisi minut käskenyt. Edelleen olisin valmis tekemään samoin myös kepujohtoisen hallituksen käskystä, vaikka en enää asevelvollisuusiässä olekaan.
- - -
Minulle monet asiat - mm. läheiseni - ovat politiikaa tärkeämpiä ja tunnen hyvin moniin asioihin niin suurta mielenkiintoa, etten voi olla niistä kertoilematta täälläkin, missä on kuulijoita. Niin teen noilla lukuisilla matkoillani, läheispiirissä, myös evp-sotilaspiireissä, jumpparingissä, kaikkialla, ja hyvin hyvän vastaanoton niillä aina saan, minua pidetään avoimena, eurallisena ja jopa hauskana ihmisenä. Olen sen usein saanut kuulla.
En millään voi ymmärtää, että ihmiselle politiikka ja vielä jokin puolue, kepu, voi olla niin tärkeää, että jokin paikka on pyhitettävä vain siitä puhumiselle! Arvelen, että niin ajattelevan ihisen on täytynyt tulla politiikan kuohitsemaksi, todennäköisesti molemmista päistänsä.
kiusaksesi irvivät.
... joka noudattaa sääntöjä. On hyvä tietää, että kun tulen tälle saitille, saan täällä keskustella kepuun liittyvästä politiikasta. Jos taas menen matkailupaltoille tiedän, mitä siellä on.
Voi veikkoseni, minä olen matkustellut ja matkustan edelleenkin paljon, äskettäin olin Amerikassa. Siellä Madeiralla, missä kapi äsken kävi, minulla on lomaosakekin viikolle 15. Laskin äskettäin,että olin käynyt noin 80 maassa. Jotta älä tee hätiköityjä johtopäätöksiä.
Meiltä suomalaisilta puuttuu "small talk" kulttuuri jossa asiakeskustelua höystetään jopa henkilökohtaisilla asioilla.
Kun kansainvälisisissä kontakteissa jopa tavallisen sähköpostin joutuu aloittaamaan muutaman rivin kohteliaisuudella ja muulla yleisellä ennen asiaan paneutumista, niin mielestäni samantyyppinen sopisi tännekin. Liiallisuuksiin menemättä.
Ei keskustelu siitä kärsi jos se välillä vähän rönsyilee, tärkeintä olisi pitää avaukset palstan aihepiiriä lähellä. Avausta kirjoittaessaan kenenkään ei pitäisi vielä olla provosoitunut joten ne on helppo rajata.
mitenkä matkailu palstalla suhtaudutaan, jos alat kirjoitella sinne politiikkaa?
... avaus pitää ainakin olla saitin aihepiiriin kuuluva. Mutta, jos joku alkaa vastineissa lipsua aihepiiristä, minusta on sallittua siellä esitettyjen väitteiden korjaaminen; ei näet olisi taspuolista, jos väitteen korjausta ei tehtäisi siksi, että juttu ei kuulu saitin aihepiiriin, ja mahdolliselle lukijalle jäisi väärä käsitys.
Et ainakaan tähän asti ole hyväksynyt sitä, että "avaus pitäisi olla palstan aihepiiriä lähellä" kuten kylähullu sanoo, vaan vaadit, että siinä ei saa olla mitään muuta, tai jos on osanakaan tai vaikka linkkinä niin ei muuta kuin pois vaan!
Sinun haluamasi metodi olisi kyllä sellainen, joka tappaisi saitin nopeasti karkottamalla täältä ihmiset, joilla on jotain mielenkiintoista sanottavaa ja jotka myös osaavat sanottavansa sanoa.
Kirjoitat aina vain omista jutuistasi.
Epäilen pahasti. Jos se olisi tutkittu perusteellisesti, sinulta olisi haettu pistooli pois, sillä sinähän uhkailit epäsuorasti kepulaisia, samoin kuin poikakaverisi Uusi-kukko Oulusta.
Voi Jomppe kun teit hyvän avauksen. Uusi-Uki Oulusta lirautti housuu kun lukisinu avseuksen oulusta eikö kepsustasta. vio jomppeli minkä teit soli niin hyva ävaus että kepuliremppanat ei ossaa koskaan voi jomppeettä oli häävi avaus.
tauti päälle!
Pikaisesti laskettuna 8 kpl itsekorostusta n. 2 cm kappaleessa.
Kirjoittanut: JormaKKorhonen 19.12.2007 klo 17.50
…lähetin itsekin 42 kpl, mutta jo nyt olen saanut 52 kpl. Poistin omasta lähetyslistastani edesmenneen vaimoni laajasta yhteyspiiristä niitä, joihin minulla ei ole juuri mitään yhteyksiä, mutta heiltäkin olen myös minä edelleen joulukortit saanut.
Vieläpä tuo kolme vuotta sitten edesmennyt vaimonikin on saanut joulukortin. On tullut eduskunnasta Inkeri Kerolalta.
Ei vaimoni varmaan koskaan tuota kepun kansanedustajaa äänestänyt, mutta hän oli raahelaissyntyinen kuten Inkerikin, ja vaimoni toimi muutamia vuosia täällä Helsingissä toimivan Vanha Raahe –yhdistyksen sihteerinä, ja myös Inkeri osallistui yhdistyksen tilaisuuksiin, kuten tein minäkin. Ei näy tieto vaimoni kuolemasta menneen Inkerille; täytyy ilmoittaa.
Olen minäkin saanut kortin sekä eduskunnasta että Helsingin kaupunginvaltuustosta, ensiksi mainittu kokoomuslaiselta kansanedustajalta, toinen demarivaltuutetulta. Tasapuolista! Vielä odotan joulukorttia Apollonkadulta!
52 kpl. Jokeri vain puuttuu.
Apollonkadun jokeri.
Doris
voi vetää siitä oman johtopäätöksen.
Seuraavaksi ilmestyy Jokeri, tuonen karmea viikate kädessään.
...yhdessäkään vastineessa ei ole osoitettu, etteivätkö linkkikirjoitukseni olisi olleet saitille kuuluvaa tavaraa ja että niissä olisi ollut törkyilyä tai mitään muuta sopimatonta.
Katselkaapa nyt omia vastineitanne; mitä niistä sanoisitte!
eläkä lampaanpäätä makkaraksi.
Ei niitä sinun linkkejäsi avata nehän saattaa viedä jollekin ...hyi palstalle.
yrität kirjoittaa passiivissa, mutta esille tunkee possessiivisuffiksi sanassa "linkkikirjoitus" joka tekee koko kappaleen passiiviksi tarkoikoitetusta aktiivin eli 1. persoonan.
Huomaatko apina?
Välttämättä narsismi ei ole pahaksi yhteisölle. On todistettu, että vahvat apinaurokset pitävät lauman paremmin hengissä kuin vallaton tilanne.
Nämä apinaurokset yleensä alistavat muita syyttä, mutta sillä on tarkoitus. Johtaja-apinan on osoitettava johtajuutensa kaiken aikaa.
Eroavaisuus tuosta ja narsismista alkaa sitten olla jo heikko. Samoja tuloksia käyttäytymisestä saadaan sekä johtajuudesta että narsismista faktoreina.
tuhoavat työyhteisön.
...kirjoitan yksikön ensimmäisessä persoonassa, sillä puhuessani itsestäni en loukkaa ketään muita. Ja olen paljon varmemmalla pohjalla kuin te, jotka sen sijaan puhutte vain siitä yksikön toisesta persoonasta, eli minusta, ja teette sen sellaisten harhojen perusteella, että naurattaisi, jos ei niin kovin säälittäisi.
...vaikka lueskelemaan, kun ei näy tulevan mitään sellaista, joka muuttaisi tässä toteamaani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031834999
Eihän noin nerokkaasti lausuneen virtuoosin tarvitse alkaa mielipidettään muuttelemaan joka päivä. Kyllä sanoit kepuleille taas tänään hyvin. Eiköhän se päivä ala olla pulkassa siltäkin osin.
Jatkat taas sitten huomenna kepuleiden opetusta uusin voimin.
Ainoa, etteivät paskiaiset älynneet sinun ehdokasta sefuksi valita. Ei ne mäntit mitään ymmärrä oikeasta politiikan teosta. Parhaasi tietysti yritit. Ei se riittänyt.
Yritä nyt kuitenkin saada nukutuksi, vaikka ne silloin 2004 sanoivat tosi rumasti.
Politiikka on lyhyesti määriteltynä, yhteisten asioiden hoitamista. Puoluepolitiikka on oman viiteryhmän ideologisen näkökannan siirtämistä yhteisten asioiden hoitamiseen. Määritelmät ovat yleisesti hyväksyttyjä ja oikeastaan hyvinkin selkeitä. Käytännössä näistä määritelmistä seuraa, etenkin demokraattisesti kehittyneissä maissa se, että "yksityinen on yleistä". Seurataan siis politiikkojen tekemisiä ja vaaditaan heiltä johdonmukaisuutta, sekä yksityiselämänsä suhteen, että myös hoitamansa luottamustehtävänsä kohdalla.
Politiikkaa ei oikeastaan voida, ei missään mielessä, kovin tiukasti rajata, ei siis voida sanoa, ettei tämä ole politiikkaa, mikäli käsitellään yhteiskunnallisia ja jopa yksityisiä asioita. Hedelmöityshoitokeskusteluissa se nähtiin, että erittäin intiimeihin asioihin on kantaa voitava ottaa. Onkin lähinnä naurettavaa sananvapauden kaventamista se, määrittelyn pyrkimys, jossa jokin asia ei kuulu, jonkin puolueen asiakenttään -kuuluhan se ja sen on myös kuuluttava.
Politiikan moraalista ja puolueiden arvoista on voitava keskustelua käydä, kansavallan eräs tärkeimmistä toimintamekanismeista on kansalaisten suorittama valvonta. Mikäli valvontaa pyritään rajoittamaan, silloin on varsin vakavasta asiasta kyse.
Mikä sitten on poliittista törkeilyä, yleisesti huonoon käytökseen liittyvät toimintatavat ovat tässäkin paras ohjenuora: Henkilönkäyvät alatyyliset kommentit, toisten mielipiteiden aliarvioiminen, mielipiteiden tarkoitukselliset huomiotta jättämiset, suoranaiset valehtelemiset, harhamanjohtamiset, jne....
Omasta yksityiselämästään puhuminen ei ole törkeilyä ja se kuuluu politiikkaan, koska politiikan peruslähtökohta on yksittäinen ihminen ja hänen tarpeensa. Mikäli omia poliittisia mielipiteitään tuo julki, siihen kuuluu väistämättä ne perusteet, joiden mukaan on kantaansa päätynyt. Mikäli yksityisiä perusteita ei kerrota, mielipiteet ovat julistuksia, jotka jäävät roikkumaan ilmaan. Aikuisen ihmisen tulisi kyetä perustelemaan yhteiskunnalliset kannanottonsa, se vaatii jo osaltaan yksityisyyden raottamista.
Mikäli minun henkilöni on joissakin herättänyt mielenkiintoa, voin sen verran kertoa, etten ole tänne kovinkaan kauan kirjoitellut. Kirjoittamiseni aloitin Uusi-Ukin kanssa oopperasta keskustelemalla, asiasta, joka ei palstan aihepiiriin kovinkaan tiiviisti kuulu. Keskustelua olen jatkanut tällä nimimerkillä, muita en ole täällä käyttänyt. Olen lukenut yhteiskuntatieteitä ja pääkiinnostuksen kohteeni ovat yhteiskuntamoraaliin liittyvät asiat: oikeudenmukaisuus, tasa-arvo tms.. kysymykset. Nykyaikaisena työläisenä olen pätkätöiden pätevöittämä ts. olen varsin monessa projektissa mukana, jopa hajottavuuteen asti. Elämänkokemuksesta vielä sen verran, että Uusi-Ukki on suurin piirtein isäni isän ikäinen, vaarille lähetänkin nyt terveisiä sinne Kruunuhakaan. Oppimista siis vielä minulla on, etenkin elämänkokemuksen saralla ja miksei muutenkin.
Niin viisasta, että täytyi oikein huutaa (sitähän isot kirjaimet merkitsevät), jotta tuo huomattaisiin ja luettaisiin.
Olipa kiva, että tulin vielä "jäljilleni", ja huomasin tuon, vaikka itselläni ei enää mitään sanottavaa avaukseni asiaan ole, eikä sen ASIAAN näy olleen monella muullakaan. On tainnut jo useimpien törkysaavikin tyhjentyä.
Yleisluontoinenhan tuo Sinunkin puheenvuorosi on, mutta sellaisista minä pidän, ja yritän niitä itsekin harrastaa, mutta siitä taas täällä monetkaan eivät pidä!
Otan ihan talteen tuon puheenvuorosi, on se niin hyvä. Kiitos siitä!
Politikka voi olla yhteisten asioiden hoitamista. Voidaan myös sanoa, että politiikka on toimintaa, jonka avulla ylläpidetään niitä yleisiä sääntöjä, joiden alaisuudessa elämme. Mutta aina siihen, siis politiikkaan, liittyy myöskin eduntavoittelua.
Näitä omia tavoitteitaan ihmiset edistävät erilaisia vallankäytön keinoja käyttäen. Poliittinen puolue on yksi keino. Poliittinen puolue pyrkii saamaan haltuunsa valtiollista tai kunnallista valtaa ja käyttämään sitä kannattajiensa aineellisten etujen ja aatteellisten tavoitteiden edistämiseksi.
Meillä suhteellinen vaalitapa on säilyttänyt monipuluejärjestelmän joten ihmisillä on teoriassa enemmän valinnanvaraa, mutta suuret puolueet ovat muuttuneet "kartellipuolueiksi", ne ovat symbioosissa valtiollisten laitosten kanssa eräänlaisena hallintokoneistona, ja aikalailla etääntyneitö kansalaisyhteiskunnasta. Meillä on eräänlainen minimidemokratia, jossa puolueet kilpailevat äänistä ja kansalla on mahdollisuus lähinnä vaihtaa johtajia vaaleilla, eduskuntavaaleista on tullut pääministerivaalit. Politiikan sisältöön vaikuttaminén jää vähäiseksi.
Puoluejohtajat pyrkivät kahlitsemaan vapaata keskustelua ja hallitsemaan itse kenttää koska pelkävät kantojen muokkautumista itselleen epäedulliseksi. Puolueuskolliset seuraavat aina johtajiaan joten johtajista on tullut aatteidensa myyntimiehiä henkilökohtaisten ominaisuuksien ratkaistessa hyvin paljon, Heinäluoma on esimerkki kuinka yhden miehen imago voi tiputtaa kannatusta ja Niinistö taas vastaavasti esimerkki kuinka henkilön imago voi nostaa koko puoluetta.
Nato keskustelu meillä on myös esimerkki keskustelun kahlitsemispyrkimyksistä. Nykyistä perusteellisempi keskustelu johtaisi eri näkökantojen parempaan ymmärtämiseen ja mahdollisesti ihmisten kantojen muokkautumiseen, perustelut nousisivat ratkaisevaan asemaan. Nato-vastustajia tämä pelottaa ja keskustelu tukahdutetaan, halutaan vasrmistaa ei-kannan jatkuvuus.
PITÄÄ OIKEIN HUUTAA, kun joskus lähes asiallinen Niinpä niinkin ryhtyy pitämään palstaa Facebookina. Hyi helvetti, onko kaikki derkut arvostelukyvyttömiä?
Kiva, että vielä tuon satuin huomaamaan, vaikka tuossa jo hyvät yöt toivottelin.
Täydennät mainiosti tuota, minkä "niinpä niin" edellä sanoo. Onhan se politiikka myös tuota, ehkä eniten juuri sitä, ja puolueiden merkitys se, minkä sanot. Mutta kaikkein kiihkeimmät "poliitikot" täällä eivät näe asiaa noin. Heille puolue ei ole "työkalu" vaan uskonto, johon sitoudutaan, enemmänkin, kuin suku, johon kuuluu koko elämänsä ja sen jälkeenkin kirkonkirjoissa.
Eräät kaikkein kiihkeimmistä eivät ymmärrä lainkaan sitä, että käytännön poliittisessa toiminnassa on oltava valmis jatkuviin kompromisseihin tääalisessa monipuoluemaassa, jossa millään puolueella ei ole toivoakaan päästä yksinvaltaan. Keskustalla ainakaan ei koskaan, tuskin demareillammekaan edes samassa mitassa kuin Ruotsissa.
Siksipä olenkin kaksipuoluejärjestelmän kannattaja: toivon, että meillekin syntyisi porvarillinen, konservatiivinen tms. puolue kokoomuksen ympärille ja se toinen puolue sosialidemokraattien ympärille. Ja että niistä tulisi niin tasavahvat, että ne aina vaaleissa joutuisivat todelliseen kilpailuun siitä, kumpi pääsee hallitusvastuuseen. Ja jos hallitusvastuuseen päässyt pääsee siihen vielä seuraavissakkin vaaleissa, se totisesti sen on ansainnut!
Sitä en kyllä tiedä, paranisivatko kansalaisten vaikutusmahdollisuudet politiikan sisältöihin tuossakaan tilanteessa. Mutta minusta se olisi kuitenkin lisäisi demokratiaa sen parhaimmassa muodossaan (enemmistödemokratia), vähentäis "lehmäkauppoja", pikkunäpertelyä ja siltarumpupolitiikkaa.
Hyvä esitys Sinulta. Otan senkin talteen. Kiitos!
viesteihin vastaaminen on vastenmielistä sinulle, niin miten kanssasi voi keskustella asiallisesti?
...mikä ASIALLINEN viesti on jäänyt minulta vastaanmatta, niin vastaan heti! On hyvinkin saattanut jäädä, mutta kyllä se silloin on jäänyt epähuomiossa, jota ei tarvinne suuresti ihmetellä keskellä tuota taas tullutta tulvaa, jonka enemmistöä et kai voine väittää asialliseksi.
sinulta jotakin? Kukaan ei ilmeisesti halua sinun neuvojasi, missään asiassa.