Alempana olevassa keskustelussa Jukka.finland syyttää minua - perustelematta, tapansa mukaan - seuraavaan tapaan puhuessaan toiselle keskustelijalle, ei minulle:"Kumpa "poikalapsi" tulisikin herätykseen ja mielenmuutokseen eli parannukseen. Me uskovaiset olemme vähemmistö ja homoseksuellit vainoavat meitä. Ainakin poikalapsi. Hänen käytöksensä ja kirjoittelunsa ovat uskovia kohtaan rasistisia, mutta annetaan hänelle anteeksi. Hän ei tiedä mitä tekee, kun vainoaa Herran Jeesuksen seurakuntaa. Helluntailaisuuspalstalla en ole tavannut ketään toista, joka vainoaa vähemmistöä (ts. uskovaisia) niin, kuin poikalapsi."
Nyt haluan vastauksia:
1) Miten homoseksuaellit vainoavat teitä "uskovaisia", jotka olette "vähemmistö" oman sananne mukaan? Onko totuuden sanominen mm. Jukan saduista siis vainoa? Jukka on mm. valehdellut, että tietää minun henkilötunnukseni. Hän myös ehtimiseen hokee TIETÄVÄNSÄ minun jumalasuhteestani. Sama Jukka valehtelee ilman aikoaakaan todisteta, että homoja on heteroitunut jossain. Niin: sadun sanominen saduksiko siis on vainoa?
2) Rasismi tarkoittaa kai Jukan kielessä samaa kuin vaatimus rehellisyydestä. Olen vaatimalla vaatinut rehellisyyttä. Se on Jukan mielstä rasismia se.
En vainoa MITÄÄN seurakuntaa. Valheita vastustan. Se ei kuitenkaan ole minkään seurakunnan vainoamista.
Mahtaakohan Jukan mopo olla karkuteillä taas kerran. Erään kerran hän uhkaili minua oikusisyuimilla - Luoja tietää, millä kumman perusteella. Samaan aikaan hän itse rikkoi kehuskeli homopiiriensä rikkovan intimiteettisuojalakia. Etrtä semmoinen Pikku-Jukka....
Fundamentalismi ei ole mailmaan hyvää vielä koskaan tuonut.
Jukan huuto - ja vastuu?
22
762
Vastaukset
aivan niikuin jukka jo mainitsikin. kaikki mitä kirjoitat helluntailaisiata, aina ensimmäiseksi lyttäät kaikki valehteljoiksi, ja jos sinua kehoitetaan eheytymään Jeesuksen rakastavassa hoidossa ja huolenpidossa, manaat helluntailaiset valehtelijoiksi. Vaikka jokainen tarkoittaa juuri sinun parastasi, sinulla on vihanvimma uskovaisia kohtaan.
* "Jukan saduista"? Mistä sä voit päätellä, että ne on satuja? Ovat ihan Raamtullista totuutta, että Jeesus voi parantaa kaikkinaista raihnautta ja sairautta, myöskin homoudesta Hän voi eheyttää niikuin mistä muusta paheesta tahansa.
* Sinä vaan et usko Raamattuun, etkä Jeesukseen Kristukseen, mutta jovaan, Jumalaan kylläkin?
* Et voi ohittaa Jeesusta yrittäessäsi hienostellen uskoa vain Jumalaan, ja Jeesushan sun mukaan tappaa lapsia, ja sinä sitten Jumalan kanssa olette liitossa ja vastustatte Jeesusta, joka kyllä tuomioksesi on Jumalan Poika, siis Jumala, ja siksi et voi paeta Jumalan seläntaa.
* Ellei ole Poikaa, ei ole Isääkään, siis Jumalaa!- poikalapsi
Kun kehotat "eheytymään", ole hyvä ja näytä ensin toteen, että eheytys on jossain toiminut. Muuten markkinoit lumetta.
Sanon valehtelijoiksi niitä vain, jotka ovat valheesta jääneet kiinni. Jukka valehteli mm. minun jumalasuhteestani ja henkilötiedoistani - vai eikö ole muka valehdellut? Sinä olet valehdellut mm. minun kirjoitteluistani - TODISTA, jos muuta väität. Teidän kahden hanpaissa olen, koska uskallan sanoa, että olette valheellsia eheytyssatuinenne. TE olette vainolaisia, joille reiluus on outo asia.
TODISTA sinä nyt sitten noita eheytymisiä, kun kerran niihin niin pyhästi uskot. Satuja ne ovat niin kauan, kun kukaan ei ole muuta todentanut.
Kovasti sinäkin taas väität minuin uskostani - silkkaa omaa jutteluasi taas. MISSÄ olen sanonut, etten usko Jeesukseen? Näytä parjauksesi toteen kúin mies, jos sinulla on todisteitakin horinallesi. OLE HILJAA, JOS EI OLE.
Ette te korpit toisianne noki.
- frihet
Mikä sua nyt noin itkettää, ota ihan iisisti, kyl joku vielä sun mieli aiheestas kirjoittaa ja vuosihan on vasta aluillaan.
Nii mitenkäs sä sille poika-frendilles pääsiäisenä sanoitkaan, et siukkuja sullekki.
Kävitkö muuten mansen "kokolla", ku mormoonien maja palo?- poikalapsi
Olikos viestisi sinusta asiallinen?
- ärsyttävä kirjoitus
ja vielä sinä kehtaat kehua itseäsi uskovaiseksi. Uskovainen ei tuota tuollaista hedelmää, eli tarkista suuntaasi.
Yleensä on erittäin epämielyttävää, että muutamat täällä luvat järjestelmää, jossa "uskon" varjolla nousevat yhteenrintamaan, eli juuri siitä "hyvä veli" järjestälmästä on kyse, jossa toista puolustetaan kynsin hampain, eikä edes kyetä tasapuolisuuteen. - frihet
poikalapsi kirjoitti:
Olikos viestisi sinusta asiallinen?
kuin sinun aloituksesi, eiks vaan.
Kun vielä tiedät, ettei Jukka kuulu helareihin, niin miks sit tänne ihmisistä henkilökohtaista kirjoitat?
Sinua hiukan risoo, kun et mistään asiattomasta voi rehellisiä ihmisiä syyttää, itse toki vieläkin olet "väkisinvalehtelija", siitä et pääse mihinkään. - frihet
ärsyttävä kirjoitus kirjoitti:
ja vielä sinä kehtaat kehua itseäsi uskovaiseksi. Uskovainen ei tuota tuollaista hedelmää, eli tarkista suuntaasi.
Yleensä on erittäin epämielyttävää, että muutamat täällä luvat järjestelmää, jossa "uskon" varjolla nousevat yhteenrintamaan, eli juuri siitä "hyvä veli" järjestälmästä on kyse, jossa toista puolustetaan kynsin hampain, eikä edes kyetä tasapuolisuuteen.Ja eikös siellä "kokko" ollut onhan poika sieltä nurkilta, niin oisha se ehkä voinnu kävästä vaikka lämmittelemässä ja mikä kirjoituksessa oli sua nii kismittävää?
Minä olen itse henkilökohtaisesti ottanut selvää, kuka puhuu totta, jos vain mahdollista, siis henkilökohtaisesti, vaikka soittamalla, jos en tapaan pääse.
Voin tosin myöntää, että puollustan rehellistä ihmistä, olipa hän uskossa tai ei.
Poikalapsi on asia erikseen, tosin en usein viitsi hänen "pilailuunsa" edes vastata.
Hyvä että olet tarkaamassa ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät, sinäkö myös valitset, ketkä taivas-paikan saavat? - sinä kirjoitellut
frihet kirjoitti:
Ja eikös siellä "kokko" ollut onhan poika sieltä nurkilta, niin oisha se ehkä voinnu kävästä vaikka lämmittelemässä ja mikä kirjoituksessa oli sua nii kismittävää?
Minä olen itse henkilökohtaisesti ottanut selvää, kuka puhuu totta, jos vain mahdollista, siis henkilökohtaisesti, vaikka soittamalla, jos en tapaan pääse.
Voin tosin myöntää, että puollustan rehellistä ihmistä, olipa hän uskossa tai ei.
Poikalapsi on asia erikseen, tosin en usein viitsi hänen "pilailuunsa" edes vastata.
Hyvä että olet tarkaamassa ketkä ovat uskossa ja ketkä eivät, sinäkö myös valitset, ketkä taivas-paikan saavat?tänne aika ajoin uskosta, vai muistanko väärin. Jos kerrot olevasi uskossa, niin ole sitä myös. Tuollainen usein täällä havaittu asia, että mennään toisen ihmisen puolelle ja yhdessä alennetaan jotakikaan on kamalaa.
Poikalapsessa on myös hyviä piirteitä ja hän on lähimäinen ja jos et kykene häntä rakastamaan sen takia, että hänen kirjoitustyylinsä ei sinua mielytä, niin et kykene täyttämään Jeesuksen käskyä rakastaa. Huom. Jeesus kysyy, että minkä palkan te siitä saatte, että rakastatte heitä, jotka teitä rakastavat.
Sen aikaa, kun olen täällä vierailut, olen saanut nähdä, että täällä vaikuttaa omituinen järjestelmä, jossa nämä järjestelmän ylläpitäjät puolustavat toinen toistaan, vaikka kuinka väärässä olisivat. - poikalapsi
frihet kirjoitti:
kuin sinun aloituksesi, eiks vaan.
Kun vielä tiedät, ettei Jukka kuulu helareihin, niin miks sit tänne ihmisistä henkilökohtaista kirjoitat?
Sinua hiukan risoo, kun et mistään asiattomasta voi rehellisiä ihmisiä syyttää, itse toki vieläkin olet "väkisinvalehtelija", siitä et pääse mihinkään.Minä en ole väkisin- enkä muukaan valehtelija. Et ole koskaan kertonut edes sitä, millä ihmeen perusteella rakkaan lahkoveljesi Jukan kanssa olette moisen herjatermin luoneet.
Ketä rehellistä olen jostain asiattomasta syyttänyt? Kerro, rääväsuu! - frihet
sinä kirjoitellut kirjoitti:
tänne aika ajoin uskosta, vai muistanko väärin. Jos kerrot olevasi uskossa, niin ole sitä myös. Tuollainen usein täällä havaittu asia, että mennään toisen ihmisen puolelle ja yhdessä alennetaan jotakikaan on kamalaa.
Poikalapsessa on myös hyviä piirteitä ja hän on lähimäinen ja jos et kykene häntä rakastamaan sen takia, että hänen kirjoitustyylinsä ei sinua mielytä, niin et kykene täyttämään Jeesuksen käskyä rakastaa. Huom. Jeesus kysyy, että minkä palkan te siitä saatte, että rakastatte heitä, jotka teitä rakastavat.
Sen aikaa, kun olen täällä vierailut, olen saanut nähdä, että täällä vaikuttaa omituinen järjestelmä, jossa nämä järjestelmän ylläpitäjät puolustavat toinen toistaan, vaikka kuinka väärässä olisivat.Olen helari-srk:n jäsen, mutta se ei ketään pelasta, vaan usko Kristukseen, mutta sillä en ole kehunut, vaikka Jeesus on kehumisen arvoinen.
Tosi on sekin, että tälläkin palstalla on joukko uskovia, jotka ovat esim. erimieltä, kuin poikalapsi, joka ei usko edes uudestisyntymään ja voiko sellainen ihminen olla Kristuksessa.
Poikalapsessa on valtavasti hyvää, sen jokainen tietää.
Kunpa Jeesus saisi hänetkin armossaan kohdata, että tulisi uskoon, tai oikeammin syntyisi uskoon.
Oletko muuten huomannu, että jos Jukka tai Mohikaani aloituksen tekee, nii johan Poikalapsikin ilmestyy?
Olet varmaan sen aikaa palstaa seurannut, että näet myös Jukan ja Mohikaanin kirjoituksista raamatullisuuden ja he jopa uskaltavat tuoda Totuuden esiin niin, että se herättelee syntisetkin.
Synnistä puheen ollen voin vain todeta, että siitä tulee minunkin tehdä parannus, mutta armoa tarjotaan kaikille muillekin ja sew on hiukan riittävämpi, kuin meidän muut rikkaudet.
PS. Älä liian suurta painoa minun räpellyksiini laita, eihän sinun tarvitse edes niitä lukea, hyvää kevät-talven jatkoa sinulle. - frihet
poikalapsi kirjoitti:
Minä en ole väkisin- enkä muukaan valehtelija. Et ole koskaan kertonut edes sitä, millä ihmeen perusteella rakkaan lahkoveljesi Jukan kanssa olette moisen herjatermin luoneet.
Ketä rehellistä olen jostain asiattomasta syyttänyt? Kerro, rääväsuu!Tietoja, niin otan yhteyttä, kun tulen Suomeen.
Minä olen sinun kirjoitustesi takia ottanut selkoa asioista ja todennut sinut "väkisinvalehtelijaksi" ja sillä siisti! - poikalapsi
frihet kirjoitti:
Tietoja, niin otan yhteyttä, kun tulen Suomeen.
Minä olen sinun kirjoitustesi takia ottanut selkoa asioista ja todennut sinut "väkisinvalehtelijaksi" ja sillä siisti!Olepas hyvä ja kerro vain tietosi TÄÄLLÄ, missä olet minua parjannutkin. Mitään henkilötietojani et saa - johan olet "tietoja" omien sanojesi mukaan tarpeeksi saanut.
Jos ei sinusta ole todistamaan huutoasi täällä, koeta edes älytä vaieta. - frihet
poikalapsi kirjoitti:
Olepas hyvä ja kerro vain tietosi TÄÄLLÄ, missä olet minua parjannutkin. Mitään henkilötietojani et saa - johan olet "tietoja" omien sanojesi mukaan tarpeeksi saanut.
Jos ei sinusta ole todistamaan huutoasi täällä, koeta edes älytä vaieta.En tule henkilökohtaisia keskusteluja ja heidän tietojaan tänne julistamaan.
Muutaman Suomen paikkakunnan uskovien kanssa tosin olen ajatellut sinun "järjenjuoksuasi", mut se ei myöskään kuulu palstan aihepiiriin.
No nyt jätän sut valheinesi rauhaan ja pyrin olla avaamatta kirjoituksiasi, eihän ne edes rakenna uskoa.
Muista, että Jeesus itse kehoitti uudesti syntymään ylhäältä, jos aikoo oikeaan lopputulokseen. - poikalapsi
frihet kirjoitti:
En tule henkilökohtaisia keskusteluja ja heidän tietojaan tänne julistamaan.
Muutaman Suomen paikkakunnan uskovien kanssa tosin olen ajatellut sinun "järjenjuoksuasi", mut se ei myöskään kuulu palstan aihepiiriin.
No nyt jätän sut valheinesi rauhaan ja pyrin olla avaamatta kirjoituksiasi, eihän ne edes rakenna uskoa.
Muista, että Jeesus itse kehoitti uudesti syntymään ylhäältä, jos aikoo oikeaan lopputulokseen.KUKAAN ei ole pyytänyt sinua julkistamaan henkilökohtaisia keskustelujasi tai kenenkään henkilötietoja. Olen pyytänyt sinua näyttämään toteen väitteesi, jonka mukaan parjaat minua jatkuvasti keksimälläsi loukkaavalla nimellä. Sanot, että sinulla on tietoja ja todisteita, mutta ei sinussa ole miestä eikä munaa sen vertaa, että kertoisit tietosi samassa paikassa, jossa minua haukuskelet. Siispä: olet satusetä.
Kumpikahan meistä valehteleekaan? MIETI, sinä "uskovainen".
- ...
MITENKÄÄN puida tätä sun ja Jukan välillä vallitsevaa ärtymystä vaikka sähköpostitse? Teidän väliset kimpaantumiset ei kuulu mitenkään internetin palstoille. Löydät Jukan osoitteen hänen galleria sivuiltaan...
- "kyllästynyt"
Kumpikin on tehnyt virheitä. Sopisivat keskenään.
Se pitää kuitenkin sanoa, että mun mielestä Jukan kirjoitukset, palstan aihepiiri huomioon ottaen, ovat Poikalapsen kirjoituksia rakentavampia, mutta heidän keskinäiset riidat ei kuulu palstalle. Sisältävätkö Poikalapset kirjoitukset mitään hengellistä antia, joka olisi ollut uskoa vahvistavaa ja Jeesuksen kunniaa ja uhrikuolemaa korottavaa? Jotkut Jukan kirjoitukset on mielestäni sellaisia olleet. Poikalapsellakin on ollut asiallisia kirjoituksia, mutta yhtään hengellistä ei ole vastaani tullut.
Lopettakaa puolin ja toisin palstalla kiistely. Jos oikein muistan niin Jukka sanoi joskus, ettei enää avaa Poikalapsen kirjoituksia. Älä sitten avaa. Ei kukaan jaksa pitkään yksin riidellä. - poikalapsi
En voi. En voi antaa mitään yhteystietojani sellaisen henkilön käsiin, joka on uhannut aiheetta minua raastuvalla ja leveillyt halullaan loukata myös intimiteettisuojaa. Kyse ei ole muusta kuin siitä, että Jukan kaltaiset "tietäjät" ja muut pikkuhitlerit käyttävät valtaa juuri noin. Nyt SINÄ olet tuon vallankäytön uhri - koetat ajaa minua nurkkaan puhumaan asiasta, joka koskee paitsi palstaa lukevia myös minua.
Kun tekopyhä esiintyy muita paremmin tietävänä "uskovana", aihe kuuluu palstalle, jolla hän esiintyy. - antaminen.
poikalapsi kirjoitti:
En voi. En voi antaa mitään yhteystietojani sellaisen henkilön käsiin, joka on uhannut aiheetta minua raastuvalla ja leveillyt halullaan loukata myös intimiteettisuojaa. Kyse ei ole muusta kuin siitä, että Jukan kaltaiset "tietäjät" ja muut pikkuhitlerit käyttävät valtaa juuri noin. Nyt SINÄ olet tuon vallankäytön uhri - koetat ajaa minua nurkkaan puhumaan asiasta, joka koskee paitsi palstaa lukevia myös minua.
Kun tekopyhä esiintyy muita paremmin tietävänä "uskovana", aihe kuuluu palstalle, jolla hän esiintyy.En voi antaa mitään yhteystietojani sellaisen henkilön käsiin
---
Yhteystietoja ei tarvitse antaa. Anonyymin sähköpostiosoitteen voi avata monilla sivuilla ja kirjoitella nimimerkillä.
Toisaalta: Jos joku keskustelija esittää sinusta väittämiä tällä palstalla niin sinulla on myös mielestäni oikeus vastata takaisin tällä palstalla. En tosin tiedä onko se sääntöjen vastaista.
Kuitenkin pitäisi ottaa huomioon etteivät henkilökohtaiset asiat kuulu tänne. Ylläpito sitten ratkaisee mihin raja vedetään, sehän ei ole meidän muiden keskustelijoiden asia.
- sana ei sano
,että jos lähimäiset ovat mielyttäviä, niin pukeutukaa sitten sydämelliseen armahtavaisuuteen heitä kohtaan, vaan siinä vain käsketään pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen. Tiedättekö miksi? Siksi, että rakkaudella voitetaan ja siksi, että teidän on opittava elämään Jeesuksen opetuksissa ja opittava kieltämään itseltänne ilkeät ja pahat sanat toisianne kohtaan, sillä hedelmistä puu tunnetaan.
Ja siksi, että kukaan teistä ei tiedä kenet Jumala armahtaa. Te voitte kyllä olla tietävinänne, mutta te ette tiedä, sillä Raamattu sanoo, että ensimmäiset saattavatkin tulla viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
On valhellista opetusta sellainen, jossa luullaan, että parannusta ei tarvitse tehdä. Sitä tulee tehdä juuri noista teidän riidoistanne.
Kolossalaiskirje 3
12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.Ja --> 18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
20 Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle".
21 Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.
Mutta täss näyttää silleen ettei kummallakaan teillä ole mahdollisuutta saada rauha aikaisex,,, niin jättäkää jo asia,,,, ettette vaan katkeroidutte !! Sillä Raamattu sano !! -->
Joos. 6:18
Mutta karttakaa tuhon omaksi vihittyä, ettette vihi jotakin tuhon omaksi ja kuitenkin ota tuhon omaksi vihittyä ja niin tule vihkineiksi Israelin leiriä tuhon omaksi ja syökse sitä onnettomuuteen.
1. Tess. 5:22
karttakaa kaikenkaltaista pahaa.
Ja niin olleen paha on mahdollisuus tarttua kun me teemme Raamatun-vastaisia asioita ja jäämme suojattomia !!!
Olkaa oikein siunattuja kaikki Rakkaat!savonarola kirjoitti:
Ja --> 18 Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.
19 Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
20 Vaan "jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle".
21 Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä.
Mutta täss näyttää silleen ettei kummallakaan teillä ole mahdollisuutta saada rauha aikaisex,,, niin jättäkää jo asia,,,, ettette vaan katkeroidutte !! Sillä Raamattu sano !! -->
Joos. 6:18
Mutta karttakaa tuhon omaksi vihittyä, ettette vihi jotakin tuhon omaksi ja kuitenkin ota tuhon omaksi vihittyä ja niin tule vihkineiksi Israelin leiriä tuhon omaksi ja syökse sitä onnettomuuteen.
1. Tess. 5:22
karttakaa kaikenkaltaista pahaa.
Ja niin olleen paha on mahdollisuus tarttua kun me teemme Raamatun-vastaisia asioita ja jäämme suojattomia !!!
Olkaa oikein siunattuja kaikki Rakkaat!todella kannattaa heittää katkeruus ja viha pois,näkehään sen rivien välistä että sitä on.
- Harry
Palstan vainoajat ovat siis taas kimpussasi, koska olet liian rehellinen. Tuntuu olevan tällä palstalle kovin tyypillistä, että joku USKIS terrorisoi ja valehtelee, parjaa ja puhuu puppua.
Vuosia sitten täällä esittelemäni lesbotyttö on muuten nyt yliopistossa opiskelijana. Opiskelee ihan oikeaa tiedettä siis. Siinä tai hellarilahkolle olla äikkistä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23468Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a723211"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin462728IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-542558Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.702354Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭271207Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä151172- 921121
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3361033Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll14936