pelkoon monta

Sorry uudesta ketjusta mutta alempi ketju oli jo tuomittu.

Nykyään hoito on parempaa ja kivunlievitys tehokkaampaa. Hammaslääkärit ovat sitäpaitsi kouluttautuneet pelkopotilaisiin ja suhtautuu heihin vakavasti. Ainakin useimmat.
Homman voi keskyttää vaikka sormimerkillä ja jatkaa vähän ajan päästä.
Ajanvarauksessa kannattaa mainita jo pelkotilat joten se puolentunnin pika-aika ei ehkä riitä.

Kuten aikaisemmin puhuttiin siitä avuttomuuden tunteesta ja sidottuna (vankina) olemisen tunteesta. Jos paniikki tulee ei sille mitään mahda. Paniikki liittyy hengitykseen ja kun turpa on muutenkin täynnä kaikkea mahdollista reaktio on aika luonnollinen.

Kipu on minusta ongelma vain herkille ihmisille ja vaikeille hoitotoimenpiteille.
Pahin mahdollinen on kun puudutus ei tehoa.
Itse saatan napata parikolme kipulääkettä ennen hammaslääkärille menoa. Muutama drinkki tepsii myös,ei tietystikään yhtäaikaa lääkkeiden kanssa.

Minun pelkoni liittyy kuitenkin nuoruuteen.
Kotipaikkani hammaslääkärit olivat sadistisia ja pitivät pakolla minua penkissä kiinni. Jaloista käsistä ja päätä paikoillaan. Hoito oli sen mukaista. 6-vuotiaalle tuollainen hoito oli erittäin draumaattinen. Puhumattakaan siitä että huudettiin koko ajan SUU AUKI!!! uhkailevaan sävyyn. Haukuttiin koko ajan pelkuriksi ja minä taistelin vastaan koko ajan.

Nykyään saan pelkotiloja jo parturissa koska tuoli muistuttaa liikaa hammaslääkärintuolia.
Yleensäkin tilanteet jossa vapauttani rajoitetaan ahdistaa.
7347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

aikuisena tuli pelko ja vieläpä kalliissa paikassa eli yksityisellä!
Kyllä kouluhammaslääkärissä osattiin hoitaa ja hyvin! Valitan tällaista nykyään! Sadistista hoitoa ja käsimerkitkään ei auta! esimerkki: hammaslääkäri sanoi että anna merkki kun sattuu ja niin annoin, sitten se vain sanoi kylmästi että kestäpä nyt kuitenkin loppuun! Ja ihan nykypäivää...

Äänestä

Kammo tuli vasta aikuisena. Lapsena oli todella ihanaa mennä hammaslääkäriin. Oikein odotettiin sitä päivää ja ei ikinä ollut kivuliasta hoitoa. Poistoja oli, maitohampaita pois ja muutama paikkakin laitettiin mutta IKINÄ ei tarvinnut kipua tuntea. Oli siiss aivan mahtavaa kun pääsi hammaslääkäriin!
Nyt on toisin, yksityiseltä tuli sellainen kammo, että taitaa hampaat mennä piloille kokonaan, enää ei uskalla mennä, kuin kovan kivun pakottama tai sitten vetäisin itse hampaan pois. Sattuuhan se tietenkin, mutta kestän kivun paremmin kun ei ole kukaan hekottelemassa vieressä ja pilkaamassa. Yksin kestää kivun...
Muuten drinkkien kanssa ei hammaslääkäriin mennä, tuttava lekuri sanoi ettei "juoneita" hoideta vaan annetaan uusi aika selviämiseen!
Voi kun olisi vielä lapsi ja saisi kivutonta hoitoa!

Äänestä
  • Aikuisena joillekkin lapsena. Toistan vielä että pelkoon on monta syytä.
    Todella vaikea uskoa että kukaan, edes lapsi odottaisi hammaslääkärille pääsyä.

    Minkälainen pelko sinulla tuli sieltä yksityiseltä? Väärä hoito vai kivunhoito?

    Kokemuksesta voin sanoa että kun itse vedät sen hampaan pois sattuu hemmetisti enemmän. Sitäpaitsi työkalut ei yleensä hygieenisiä ja tavalliset tonget ei riitä. Hammas myös yleensä murtuu ja juuret jää.

    Kyllä minua ainakin hoidetaan parin drinkin jälkeen. Onpahan suukin desifioitu valmiiksi.
    Kahdesta drinkistä ei päihdy.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Aikuisena joillekkin lapsena. Toistan vielä että pelkoon on monta syytä.

    oli mahtava hammaslääkäri hoitamassa lasten hampaita.
    Aina mentiin ihan hymysuin vaikka oli korjattavaa.
    Täti piti huolen siitä ettei sattunut koskaan ei edes hampaan vetäminen pois.
    Vanhempani sanoi että ihan riemulla menin eikä heidän ikinä tarvinnut minua patistaa lähdön hetkellä vaan juoksin sinne ihan ekana.
    Mahtavia kokemuksia!
    Valitettavasti aikuisena on ollut huonoa ja kivuliasta hoitoa ja yksityisellä joutunut käymään kun ei julkiseen silloin päässyt ja kaiken lisäksi kalleista hoidoista pahat muistot.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Aikuisena joillekkin lapsena. Toistan vielä että pelkoon on monta syytä.
    Todella vaikea uskoa että kukaan, edes lapsi odottaisi hammaslääkärille pääsyä.

    Minkälainen pelko sinulla tuli sieltä yksityiseltä? Väärä hoito vai kivunhoito?

    Kokemuksesta voin sanoa että kun itse vedät sen hampaan pois sattuu hemmetisti enemmän. Sitäpaitsi työkalut ei yleensä hygieenisiä ja tavalliset tonget ei riitä. Hammas myös yleensä murtuu ja juuret jää.

    Kyllä minua ainakin hoidetaan parin drinkin jälkeen. Onpahan suukin desifioitu valmiiksi.
    Kahdesta drinkistä ei päihdy.

    "Kahdesta drinkistä ei päihdy."
    Kaksi drinkkiä kossua, eipä tietenkään päihdy.
    On SE VAAN KUMMA, kun kännissä saa mennä mutta rauhoittaviin heti tarvitaan koko helvetin poppoo istumaan odotusaulaan hakemaan potilas. Kännissä kuitenkin luvallista yksin poistua! Samat fiilikset tulee rauhoittavasta.

    Äänestä

  • Ei PÄIHDY! kirjoitti:

    pilvisessä olossa ja näin päästetään menemään ilman saattajaa kotiin. On se kyllä tosiaan kumma kun mietoon rauhoittavaan diapam esim. pitää olla saattaja mukana ja toiset tosiaan kännissä ja osa omien pillereiden vaikutuksen alaisena niin sitten kun asiallinen pelkäväänä tarvis hiukan rauhoittavaa niin ei tipu jos ei tulla hakemaan!

    Äänestä

Itsekkin sain erittäin pahan hammaslääkärin pelon jo lapsena, mikä on nyt johtanu siihen että etuhampaassa on "reikä" (oikeastaan se on vain joku pelkkä kuluma joka on syöpönyt hampaaseen.) Tämä on ollut jo pari vuotta enkä ole yksinkertaisesti uskaltanut mennä aikaa varaamaan hampaan paikkaukseen, olen monta kertaa jo yrittänyt mutta pelkkä haju joka tulee ovella vastaan saa pumpun hakkaamaan tuhatta ja sataa ja on aivan pakko vaan kääntyä pois

Pelon saatiin liittynee omalla kohdalla ainakin se että jo pienestä pitäen hammaslääkärit sanoivat että "ompas sulla huonossa kunnossa hampaat, etkös osaa harjata" siinä sitten vuoden päivät tunnollisesti yritän harjata ja tulos aina aivan sama. Asiaa ei myöskään auttane se että hammaskiveä poistettiin aina niiin kovakouraisesti että verta sai syljeskellä vielä 20min hoidon jälkeenkin. Pitänee kohta puoleen taas yrittää varata sitä aikaa sinne lääkärille. Ja haluan nimenomaan kävellä tiskelle ja varata ajan sieltä enkä vain soittaa. Varmasti ensi askel pelon ylipääsemiseen on varata se aika paikan päältä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syytä... kirjoitti:

Sorry uudesta ketjusta mutta alempi ketju oli jo tuomittu.

Nykyään hoito on parempaa ja kivunlievitys tehokkaampaa. Hammaslääkärit ovat sitäpaitsi kouluttautuneet pelkopotilaisiin ja suhtautuu heihin vakavasti. Ainakin useimmat.
Homman voi keskyttää vaikka sormimerkillä ja jatkaa vähän ajan päästä.
Ajanvarauksessa kannattaa mainita jo pelkotilat joten se puolentunnin pika-aika ei ehkä riitä.

Kuten aikaisemmin puhuttiin siitä avuttomuuden tunteesta ja sidottuna (vankina) olemisen tunteesta. Jos paniikki tulee ei sille mitään mahda. Paniikki liittyy hengitykseen ja kun turpa on muutenkin täynnä kaikkea mahdollista reaktio on aika luonnollinen.

Kipu on minusta ongelma vain herkille ihmisille ja vaikeille hoitotoimenpiteille.
Pahin mahdollinen on kun puudutus ei tehoa.
Itse saatan napata parikolme kipulääkettä ennen hammaslääkärille menoa. Muutama drinkki tepsii myös,ei tietystikään yhtäaikaa lääkkeiden kanssa.

Minun pelkoni liittyy kuitenkin nuoruuteen.
Kotipaikkani hammaslääkärit olivat sadistisia ja pitivät pakolla minua penkissä kiinni. Jaloista käsistä ja päätä paikoillaan. Hoito oli sen mukaista. 6-vuotiaalle tuollainen hoito oli erittäin draumaattinen. Puhumattakaan siitä että huudettiin koko ajan SUU AUKI!!! uhkailevaan sävyyn. Haukuttiin koko ajan pelkuriksi ja minä taistelin vastaan koko ajan.

Nykyään saan pelkotiloja jo parturissa koska tuoli muistuttaa liikaa hammaslääkärintuolia.
Yleensäkin tilanteet jossa vapauttani rajoitetaan ahdistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu