Feminismin takana on kateus miehiä kohtaan. Otetaan esimerkki. Jos torille pystytetään pömpeli, jossa lukee: ”Naisilta pääsy kielletty”, ilmestyy kohta joukko naisia valittamaan, että miksei me sinne päästä, me halutaan kans! Jos pömpelissä lukee: ”Miehiltä pääsy kielletty”, se saa luultavasti olla ihan rauhassa. Miehet ovat tyytyväisiä, että naisilla on joskus jotain omaa tekemistä keskenään. Feministien mielestä tosin oma tekeminen on usein kaljalla istumista ja metelöimistä, mikä todistaa vain naisten halun apinoida miehiä ja tässä tapauksessa vielä kaikkein huonoimpia puolia.
Yhteiskunnassa tämä näkyy siten, että naiset haluavat itsetarkoituksellisesti tunkeutua niihinkin insti-tuutioihin, jotka perinteisesti ovat olleet miesten hoidossa, kuten armeija ja kirkko. Tätä kutsutaan tasa-arvoksi. Urheilussa miehet kehittävät ensin jonkin kivan pelin ja myöhemmässä vaiheessa perustetaan naisurheilujaosto, koska ”naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet”. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta mieleeni ei tule yhtään instituutiota tai urheilulajia, jonka naiset olisivat keksineet ja joista miehet olisivat heille kateellisia. Tunkua ompeluseuroihin ei kauheasti miesten puolelta ole.
Kun miehet kerran jättävät naiset rauhaan omiin askareisiinsa, mikseivät naiset voi tehdä samoin? Siksi, että miesten tekeminen on ilmeisesti arvokasta ja säätelee yhteiskunnan toiminnan. Naiset seuraavat perässä ja haluavat tehdä kaiken kuin miehet. Näin he tulevat tahattomasti tunnustaneeksi, että miesten käyttäytyminen on normi, naisten ei.
Yhteiskunnassa tämä näkyy siten, että naiset haluavat itsetarkoituksellisesti tunkeutua niihinkin insti-tuutioihin, jotka perinteisesti ovat olleet miesten hoidossa, kuten armeija ja kirkko. Tätä kutsutaan tasa-arvoksi. Urheilussa miehet kehittävät ensin jonkin kivan pelin ja myöhemmässä vaiheessa perustetaan naisurheilujaosto, koska ”naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet”. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta mieleeni ei tule yhtään instituutiota tai urheilulajia, jonka naiset olisivat keksineet ja joista miehet olisivat heille kateellisia. Tunkua ompeluseuroihin ei kauheasti miesten puolelta ole.
Kun miehet kerran jättävät naiset rauhaan omiin askareisiinsa, mikseivät naiset voi tehdä samoin? Siksi, että miesten tekeminen on ilmeisesti arvokasta ja säätelee yhteiskunnan toiminnan. Naiset seuraavat perässä ja haluavat tehdä kaiken kuin miehet. Näin he tulevat tahattomasti tunnustaneeksi, että miesten käyttäytyminen on normi, naisten ei.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eihän se pelkkää kateutta ole, vaikka sitäkin varmaan löytyy.
Tiedäthän varsin hyvin itsekin, että naiset ovat olleet kovin monessa suhteessa alistetussa asemassa myös Suomessa. Nykyään ei tarvitse olla, mutta kirjoittamattomat käytösnormit vieläkin aika usein asettavat rajoituksia.
Miksi ihmeessä nykyaikaisessa maailmassa pitäisi olla instituutioita, joihin puolella västöstä ei olisi asiaa vain sukupuolensa vuoksi? Miksi? Ei naiset ja miehet ole samanlaisia, mutta ei kai se ole mikään peruste sulkea naisia pois esim. noista mainitsemistasi instituutioista. Ja olethan sitä paitsi itsekin nähnyt, että kyllä naisetkin pärjää, kun heille vain annetaan tilaisuus.
Nykyaikana kysymys pitäisikin olla siitä, että me itsekukin, niin miehet kuin naisetkin, saamme olla erilaisia ja valita tiemme sen mukaan, mikä meistä itsekullekin yksilöinä sopii, eikä sen mukaan mitä sukupuolta olemme. Totta, totta, että sukupuoli määrää jossain määrin ihmisen persoonallisuutta - mutta ei tosiaankaan siinä määrin kuin esim. nuo rajoitukset ovat antaneet ymmärtää.
Miestenkin pitäisi pyrkiä tasa-arvoon. Se antaisi myös miessukupuolen edustajille mahdollisuuden olla mitä yksilöinä ovat, eikä miestenkään tarvitsisi piilottaa itseään kaikenlaisten kaavojen ja sääntöjen ja oletusten taakse piiloon.
lastensa huoltajuutta, niin se on vissiin aloituksen logiikkaa noudattaen kateutta naisia kohtaan.
ei päde tähän... Lapsen huoltajuus ei ole harraste.
Toiseksi koko esimerkin asettelu ilmoittaa asenteesi. Jääkö lapset muka automaattisesti naiselle ja pitäisikö?
Kirkko ja armeija eivät ole harrasteita nekään. Isänmaalliselle ihmiselle oikeus osallistua maanpuolustukseen myös aseellisesti voi olla iso asia, ja uskonto tunnetusti on elämän ja kuoleman kysymys hyvin monille. (Ja molemmista instituutiosta voi löytyä myös itselle sopiva työ.) Uskonnon kohdalla ongelmaksi kyllä tulee se, että ihmisillä on niin kovin erilaisia tapoja uskoa samaan asiaan ja aina ne eivät tahdo mahtua saman katon alle. Siitähän on naispappeuden, homoseksuaalisuuden, avoliittojen ja monen muunkin asioiden tiimoilta käydyssä uskonnollisessa keskustelussa kyse.
Mitä urheiluun tulee, kuka siinä kärsii kun tytöt ja naisetkin saavat harrastaa samoja lajeja? Hyvähän se vain on että ihmiset liikkuvat ja löytävät mielekästä tekemistä, riippumatta siitä haluaisiko joku ihmistenvihaaja sitäkin rajoittaa. Yrittäkää ihmiset vihdoin viimein oppia että tyttö voi ihan oikeasti pitää vaikka jalkapallosta - ei vain siksi kun naapurin pojatkin pelaavat.
Miksei huoltajuusasioitakin voisi vetää tähän mukaan? Lasten hoitaminen (mikä on huoltajan/lähivanhemman vastuulla pääasiallisesti) on pitkän mielletty nimenomaan naisten jutuksi. Yhtä lailla aloituksen kuvaama ajatusmalli voi päteä siihenkin. Mikään ei estä ahdasmielisiä ihmisiä ajattelemasta että ei isä oikeasti välitä lapsistaan, koska niiden huoltaminen on muka "naisten juttu" ja isä vain on kateellinen naisille.
Lapset eivät kuulu automaattisesti äidille yhtään sen enempää kuin isällekään. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa, eikä ole mitään syytä miksi erossa lasten pitäisi mennä juuri äidin luo. Tämä siis oma mielipiteeni, edellisen kommentoijan puolesta en voi puhua (vaikka veikkankin hänen tarkoittaneen samaa).
yhteyttä noiden asioiden välille... Kyse on sentään ihmisistä.
on ties kuinka paljon. Niitä kutsutaan vessoiksi.
Miksi sitten miehet ovat halunneet sulkea naiset kaiken ulkopuolelle neljän seinän sisään? Kieltää opiskelun, kieltää omaisuuden ja alistaa miehen holhouksen alaiseksi?
Jossain maissa vieläkin. Katselin kerran jotain ohjelmaa, jossa nämä ääri-islamistit selittivät, että juu kyllä ne naiset on ihan vapaita, kunhan vaan pysyvät kotonaan. Vangitkin ovat siis täysin vapaita, kunhan vaan pysyvät vankiloissaan.
Hoho.
Suurin epäkohta, joka on ollut historiassa, ei ole ollut opiskelun ja tiettyjen ammattien kieltäminen, vaan se, että naisilta on kielletty taloudellisen vastuun ottaminen omien vanhempien elättämisestä, vanhempien tultua vanhoiksi. Tämä vastuu on ollut sallittu vain pojille. Naisen on katsottu siirtyvän avioliittonsa myötä toiseen sukuun, jolloin hänen osallisuutensa omien vanhempiensa vanhuustukeen lakkasi
Tätä syrjintää tapahtuu vieläkin maailmalla eri maissa.
siipan vanhemmat?
Miehet ovat usein käärmeissään naistenilloista ym.
Viking Linen naisten risteilyt, koska joku mies teki valituksen.
etkö sinä tasa-arvon soturi halua sitä myös miehillekkin?
Vikingin Ladies-risteilyt esimerkiksi, koko juttu juontaa nimittäin juurensa siitä kun liikemiehille piti hommata konferenssimatkoille naisseuraa, kun viikolla muuten ei naismatkustajia ollut tarpeeksi. Tämä alkoi 90-luvun taitteesta jolloin itsekin työskentelin Vikingin konferenssipuolella, koko homma oli jo silloin yleinen naurunaihe.
Mitään "Miesten risteilyitä" ei olisi ikinä edes lanseerattu, arvaat varmaan miksi.
Onhan miehille lanseerattu omia tv-kanaviakin.
Sitten on tämä miesten feminismi-palstakin.
Eikös niitä ole joitain muna-risteilyjä?
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200801097068276_ul.shtml
M.O.T.
luettuani
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000031978641
Olen päinvastaista mieltä.