Saman Katon Alla Osa 8 Perhesuhteita

Olin täysin kalpea. Tiesin sen. Ja syystäkin. Ukki oli salannut jotain. Jotain joka liittyi Jeniin ja Beniin. Olin soittanut heille ja pian kumpikin olivat paikalla.
Ukki pyysi että minä ja Jen menisimme käytävään ja hakemaan äidin, sillä aikaa, kun hän puhui Benin kanssa. Olin hieman haluton noudattamaan ukin pyyntöjä, mutta kuitenkin minä tein mitä ukki pyysi.

Istuimme kolmisteen käytävässä ja viisi minuuttia tuntui ikuisuudelta, mutta viimein Ben tuli hakemaan meidät takaisin.
”Hei Jack. Mukava nähdä sinut. Viimeksi oli aika ikävä tilanne”, Jen sanoi ja jäi oven viereen seisomaan. Ben seisoi ukin oikealla puolella ja äiti meni istumaan vasemmalla puolella olevalle tuolille. Minä jäin sängyn eteen seisomaan tyhjänä. ”Totta Jen. Viimeksi oli ikävä tilanne. Onneksi tällä kertaa on vähän mukavampi”, ukki sanoi. Oli täysin pihalla. Ja halusin kysyä satoja kysymyksiä, mutta en pystynyt kysymään yhtäkään.
”Sisilia-kulta… minun olisi pitänyt kertoa tämä varmaan hieman aikaisemmin, mutta en ole pystynyt…. Sinulla on veli”, ukki sanoi ja äiti tuijotti häntä sanattomana. Silloin tällöin hän vilkaisi nopeasti Beniin ja kysyi viimein: ”onko tämä poika sitten veljenpoikani?” Benistä näki heti että hän oli hieman vaivaantunut. Hänhän mieluummin pysyi taustalla… ”Sisilia… Hän on veljesi”, Ukki sanoi hiljaa.
Tuijotimme vuoron perää äidin kanssa ukkia ja sitten Beniä. Benhän oli minun ikäinen… ja hän oli muka setäni. Tai siis enoni. Äiti oli itkun partaalla ja alkoi hengittää nopeasti. ”Poika… kuka on äitisi?” Äiti kysyi ja kun ukki oli sanomassa jotain, äiti huusi ettei hän kysynyt ukilta. Jalkani olivat pettämispisteessä, ja olisin kaatunut jollei Jen olisi ottanut minusta kiinni ja istuttanut tuoliin. ”Tiesitkö?” kysyin hiljaa. ”Arvailin”, Jen vastasi ja meni takaisin oven luo seisomaan.

”Rouva Maracat… Kun äitinne Mia kuoli 26vuotta sitten, isänne joutui pienelle rappiolle ja sitten tapasi äitini. Natalia Einstin”, Ben kertoi.
”Vannon että rakastan äitiäsi ja ystävystyin Natalian kanssa… Olin siis todellakin rappiolla. join, poltin… Ilman Natalian apua olisin varmaan kuollut”, ukki kertoi. Tuijotin jalkoihini ja toivon tämä olevan vain unta… pahaa unta, josta heräisin pian. Suljin silmäni ja avasin ne. Sama lohduton näky. Itkevä äiti, vaiennut Ben, ja ukki joka yritti selittää asioita.
”Onko hän sitten tyttäresi?” äiti kysyi ilkeästi. Kuulin kuinka Jen käveli selkäni taakse ja sanoi: ”en ole. Olen Jen Colonardo, tyttärenne ystävä ja Jackin naapuri kun hän asui Helmitiellä, ja kun minäkin asuin lapsuuteni siellä.” Käännyin nopeasti ja katsoin pitkään Jeniä. Oliko hän asunut Helmitiellä… ”Jen…” kuiskasin ja tunsin kyynelien valuvan. ”Olen halunnut unohtaa menneisyyteni, ja siksi en ole kertonut asuneeni. Ja minut tunnettiin silloin eri sukunimellä. Muutimme pois kun olin 8vuotias”, Jen kertoi ja otti kiinni kädestäni. Kaikki tuntuivat salaavan jotain… Ukki oli vuosia salannut Benistä, ja Jen menneisyydestään.

”Mitä helvettiä sinä sanoit?” äiti karjaisi. Heräsin ajatuksistani ja näin äidin seisovan raivoissaan. ”Sisilia. Rauhoitu. Tietysti minun pitää osallistua Benin menoihin. Niin kuin osallistuin sinunkin”, ukki sanoi tiukasti. Eli he olivat päässeet rahakysymykseen. Äiti on ollut aina tiukka raha-asioissa, mutta en olisi uskonut hänen raivostuvan tuollaisesta. Suljin ukin, äidin ja Benin keskustelun pois korvistani ja mietin asioita.
Oli päässyt pahimman säikähdyksen yli jo ja aloin tottua ajatukseen, että Ben on enoni. Ehken osaisi olla häntä kohtaa enää niin rento, tai sitten tilanne olisi toisin… Ben kun oli hieno ihminen.

Yllättäen lääkäri tuli huoneeseen ja huone hiljeni täysin. ”Rouva Maracat… Saanko pyytää teitä tuonne muualle?” lääkäri kysyi hieman kauhuissaan. Hän oli kai nuori, joka oli ensimmäistä kertaa puhumassa potilaan perheen kanssa… Sitten tajusin, että hänellä olisi uutisia isästä. ”Sano se täällä vain”, äiti tiuskaisi. ”tuota… Miehenne on kuollut”, lääkäri sanoi hiljaa.

© Jef

4

270

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taas kurkistamaan

      Saman Katon Alle...Ja kyllähän siellä jälleen tapahtuikin paljon dramaattista ja yllättävää, kuten hämmentävä sukulaisuussuhteen paljastuminen ja ikävä tieto kuolemantapauksesta.

      Sujuvasti kirjoitettua draamaa jefiltä, kiitoksia...:)

      T. Jason

      • jooh... Kiitos kehuista Jason... :) Pian saat taas uuden jakson :u


      • tuota mieli-
        jef kirjoitti:

        jooh... Kiitos kehuista Jason... :) Pian saat taas uuden jakson :u

        kuvitusta tuntuu riittävän vaikka laajan romaanisarjan kirjoittamiseen! -Ja senhän sä vielä jokin päivä julkaisetkin, uskon minä...:)))


      • tuota mieli- kirjoitti:

        kuvitusta tuntuu riittävän vaikka laajan romaanisarjan kirjoittamiseen! -Ja senhän sä vielä jokin päivä julkaisetkin, uskon minä...:)))

        yritän ainakin ensi kesäksi lähettää käsikirjoituksen, ja saa nähdä hyväksyykö ne... mutta peukut pystyssä. ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      60
      1598
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1224
    3. 85
      1078
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      897
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      836
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      804
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      779
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      631
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      622
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      593
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      18
      498
    Aihe