Mitä

Kuka ihan oikeasti tarvitsee isompaa auto kuin esim vw golf. Sinne menee helposti nelihenkinen perhe (aikuiset kakarat ei kuitenkaan enää ole kuin joskus harvoin kyydissä)ja jos sitten sen harvan kerran tarvitsee isompaa, niin sen voi vuokrata. Hinnan erotuksella esim. passat tai peräti golf, ajelee vuokravermeelläkin ihan kivasti, puhumattakaan arvon alenemisista, renkaista, huolloista, vakuutukset yms.

kaiken lisäksi liikenteessä näkee eniten autoja, jossa on yksi ihminen, ja silti on passat, golf, mutta harvemmin polo ynnä muut pikkukotterot.

Ja sitten on vielä kaiken huipuksi maastureita. Ei helvetti että on pienimunaista porukkaa. Maasturi on jotenkin mielestäni vielä aivan helvetin lapsellinen auto. Tulee mieleen kun pikkupoikana leikittiin monstereita. Ja nyt sitten leikitään samaa aikuisena. Ei helvetti ole totta. Joku sitten perustelee tätäkin ostosta näkemisellä, ja nelivedolla. Kumpikin perustelu on teennäinen. Mihin joku tarvitsee maasturin kun on ennenkin pärjännyt henkilöautolla.

Mitä tulee uudistuneeseen verotukseen, niin miksi paljon saastuttavat maksaa enemmän? Jos joku ajaa 5km vuodessa, mutta haluaa sen tekevän hummerilla, niin mitä väliä. Mutta se joka ajaa tuhansia kilometrejä, saisi valita autonsa vapaasti, mutta menovesi sitten maksaisi esim. pari euroa. Sillä eikö se joka saastuttaa, saisi maksaa. Mitä vähemmän auto kuluttaa, sitä vähemmän sen käyttö maksaisi, ja päin vastoin.

ps.Oma työmatkani on noin 30 km/suunta ja en ole lähelläkään julkista liikennettä. Asun niin sanotusti hevon vitun perseessä. Tälläisiä tapauksia voisi sitten muistaa hieman paremmilla verovähennyksillä. Eikö politiikkana ole aina ollut kuitenkin pitää koko suomi asuttuna
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Oma työmatkani on noin 30 km/suunta ja en ole lähelläkään julkista liikennettä. Asun niin sanotusti hevon vitun perseessä. Tälläisiä tapauksia voisi sitten muistaa hieman paremmilla verovähennyksillä. Eikö politiikkana ole aina ollut kuitenkin pitää koko suomi asuttuna"

Luulen että siellä hvp:ssä on kuitenkin melkoisen halvat tonttien hinnat ja asumiskustannkset muutenkin vaikkapa eteläiseen ruuhkasuomeen verrattuna.
Minkähän takia ne asumiskustannukset sitten ovat halvat siellä hvp:ssä. Olisikohan vaikka syynä se, että liikkuminen sieltä on niin pirun hankalaa ja kallista, ettei kukaan halua niitä kustannuksia maksaa.
Eli et sinäkään mikään vapaamatkustaja tässä yhteiskunnassa voi olla. Asut halvalla ja liikut kalliilla tai sitten liikut halvemmalla, mutta asut kalliilla.
Kaikkihan niitä verovähennyksiä haluaisivat - niinpä!

Äänestä
  • Juu tottahan tuokin. Eli tämä kyseinen rotankoloni sijaitsee noin 45km helsingistä. Mutta eihän noi julkiset toimi missään muualla kuin isoissa kaupungeissa. Yritäppä mennä dösällä kehän ulkopuolelta jonnekin kehän varessa olevalle työpaikalle. esim Klaukkalasta tikkurilaan. Henkilöautolla noin 20min, mutta julkisella ei tulisi alle 1,5 tunnin yhtään mitään.

    Mutta silti olen sitä mieltä, että harva tarvitsee poloa isompaa autoa. ja se joka ajaa, niin maksaisi käytöstä, ei auton ostosta. Siis tämä noin niin kuin ympäristöä ajatellen.

    Äänestä

  • Järkeä kirjoitti:

    Juu tottahan tuokin. Eli tämä kyseinen rotankoloni sijaitsee noin 45km helsingistä. Mutta eihän noi julkiset toimi missään muualla kuin isoissa kaupungeissa. Yritäppä mennä dösällä kehän ulkopuolelta jonnekin kehän varessa olevalle työpaikalle. esim Klaukkalasta tikkurilaan. Henkilöautolla noin 20min, mutta julkisella ei tulisi alle 1,5 tunnin yhtään mitään.

    Mutta silti olen sitä mieltä, että harva tarvitsee poloa isompaa autoa. ja se joka ajaa, niin maksaisi käytöstä, ei auton ostosta. Siis tämä noin niin kuin ympäristöä ajatellen.

    Meidän viisihenkisellä perheellä on kaksi autoa, ISO 7 hengen tila-auto turbobensakoneella, kulutus maantiellä 8,0 litraa satasella, ja sitten pieni, siis todella pieni nelipaikkainen turbodiesel, joka kuluttaa maantiellä 3,5 litraa satasella. Ajan työmatkat, 140 km/pv, tuolla pikkukotterolla ja vaimo ajelee lyhyttä työmatkaa isolla autolla ja kuljettaa lapsia kouluun jne. Viikonlopun reissut tehdään tietty isolla autolla jos matkassa on koko perhe koirat.

    Työmatka julkisilla, (asun itsekin hvp:ssä, 85 km Tsadista), sisältäen kävelyä 20 min, junalla 40 min, linja-autolla 40 min, toisella linja-autolla 15 min, kestäisi siis yhteensä odotteluineen yli kaksi tuntia suuntaansa ja maksaisi yhteensä 35 euroa/päivä. Autolla ajettuna työmatka maksaa dieselveroineen 7 euroa/päivä. Onhan autosta muitakin kuluja, mutta meillä olisi joka tapauksessa kaksi autoa, joten ainoaksi ylimääräiseksi kuluksi jäänee nopeampi arvonlasku kun tulee kilsoja enempi ja tietty tiheämpi huollattaminen. Noh, jakohihnan vaihtoväli 200 000 km...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järekä kirjoitti:

Kuka ihan oikeasti tarvitsee isompaa auto kuin esim vw golf. Sinne menee helposti nelihenkinen perhe (aikuiset kakarat ei kuitenkaan enää ole kuin joskus harvoin kyydissä)ja jos sitten sen harvan kerran tarvitsee isompaa, niin sen voi vuokrata. Hinnan erotuksella esim. passat tai peräti golf, ajelee vuokravermeelläkin ihan kivasti, puhumattakaan arvon alenemisista, renkaista, huolloista, vakuutukset yms.

kaiken lisäksi liikenteessä näkee eniten autoja, jossa on yksi ihminen, ja silti on passat, golf, mutta harvemmin polo ynnä muut pikkukotterot.

Ja sitten on vielä kaiken huipuksi maastureita. Ei helvetti että on pienimunaista porukkaa. Maasturi on jotenkin mielestäni vielä aivan helvetin lapsellinen auto. Tulee mieleen kun pikkupoikana leikittiin monstereita. Ja nyt sitten leikitään samaa aikuisena. Ei helvetti ole totta. Joku sitten perustelee tätäkin ostosta näkemisellä, ja nelivedolla. Kumpikin perustelu on teennäinen. Mihin joku tarvitsee maasturin kun on ennenkin pärjännyt henkilöautolla.

Mitä tulee uudistuneeseen verotukseen, niin miksi paljon saastuttavat maksaa enemmän? Jos joku ajaa 5km vuodessa, mutta haluaa sen tekevän hummerilla, niin mitä väliä. Mutta se joka ajaa tuhansia kilometrejä, saisi valita autonsa vapaasti, mutta menovesi sitten maksaisi esim. pari euroa. Sillä eikö se joka saastuttaa, saisi maksaa. Mitä vähemmän auto kuluttaa, sitä vähemmän sen käyttö maksaisi, ja päin vastoin.

ps.Oma työmatkani on noin 30 km/suunta ja en ole lähelläkään julkista liikennettä. Asun niin sanotusti hevon vitun perseessä. Tälläisiä tapauksia voisi sitten muistaa hieman paremmilla verovähennyksillä. Eikö politiikkana ole aina ollut kuitenkin pitää koko suomi asuttuna

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu