Lusiferin todistus Paavalista

Viime kesänä jonkun poppoon edustaja esitti, että
kaksi kolmasosaa Paavalin kirjoituksista on
"humpuukia". Mitäköhän valheen isä kommentoi siihen?

Apt 19:13-19 - (Paavalin se tuntee kuin Herran! Eikä sitten ketään muuta tunne niin, että pelkäisi - ainakaan RAAMATUN todistuksen mukaan)

Apt.19:13
Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
14
Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
15
mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"

16
Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
17
Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.

19
Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.

Nyt taikakalut ja noituuden kirjat roviolle sekä
tunnsutamaan eksymisensä Herralle - armo riittää!

Mitä Lusifer Paavalista tiesi ja TUNSI?
Sen varmuuden tietysti - kokemusasiantuntijuuden!
Ainakin 13 asiaa oli Paavalille varman varmaa.
Ja pelastukseen liittyviä asioita kaiki ne.
Ylipappien pojat ja pojanpojat eivät tee vaikutusta sielunviholliseen, mutta ENTISEN
fariseuksen varmuus armon perillisenä - se saa
demonit toisaalta raivoihisa ja toisaalta
väistymään loitolle uskovaisesta.

- - - -

AINAKIN 13 PAAVALIN SANAA ON VARMAA - se riittää

VARMA SANA 1.

1. Tim. 1:15
VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

VARMA SANA 2.

Room. 8:38
Sillä minä olen VARMA siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

VARMA SANA 3.

Room. 14:14
Minä tiedän ja olen VARMA Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään;
vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä,
sille se on epäpyhää.

VARMA SANA 4.

Room. 15:14
Veljeni, minä kyllä olen VARMA teistä, että te jo ilmankin olette täynnä hyvyyttä ja kaikkinaista tietoa, niin että myös kykenette neuvomaan toinen toistanne.
15
Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut
16
sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.

VARMA SANA 5.

2. Kor. 10:7
Nähkää, mitä silmäin edessä on.
Jos joku on mielessään VARMA siitä, että hän
on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme MEKIN.

VARMA SANA 6.

Fil. 1:25
Ja kun olen tästä VARMA, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa,

VARMA SANA 7.

1. Tim. 3:1
VARMA on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.

VARMA SANA 8.

1. Tim. 4:7-11
7
Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
8
Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
9
VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
10
Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
11
Tätä käske ja opeta.

VARMA SANA 9.

2. Tim. 1:5-8
5 Kun mieleeni muistuu se vilpitön usko,
joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka,
siitä olen VARMA, on sinullakin.
6
Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
7
Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
8
Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa.

VARMA SANA 10.

2. Tim. 1:12
Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen VARMA siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

VARMA SANA 11.

2. Tim. 2:11
VARMA on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;

VARMA SANA 12.

2. Tim. 3:14
Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet VARMA, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.

VARMA SANA 13.

Tit. 3:5-11
5
PELASTI hän meidät, ei vanhurskaudessa
tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6
jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7
että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
8
Tämä sana on V A R M A , ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
9
MUTTA VÄLTÄ mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11
sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

"Varma on tämä sana
- ja kaikin puolin
vastaanottamisen
arvoinen!"

5

178

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kelvannut hyvä mainekaan...

      Kas, Paavalia vaivasi ilmainen mainostus.
      Kaippa siksi, että siten hankittiin tuloja,
      siipeillen? Tahtoi vain Herralle kunniaa.

      Ap.t. 16.

      16 Ja tapahtui meidän mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
      17 Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien".
      18 Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä.
      19 Mutta kun hänen isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.

      Eikä Paavali, e-hei, suostunut korokkeelle nostettavaksi - ei langennut saatanalliseen
      ylpeyteen. Meikä taitas ...

      Ap.t. 14.

      9 Hän kuunteli Paavalin puhetta. Ja kun Paavali loi katseensa häneen ja näki hänellä olevan uskon, että hän voi tulla terveeksi,
      10 sanoi hän suurella äänellä: "Nouse pystyyn jaloillesi". Ja hän kavahti ylös ja käveli.
      11 Kun kansa näki, mitä Paavali oli tehnyt, korottivat he äänensä ja sanoivat lykaoniankielellä: "Jumalat ovat ihmishahmossa astuneet alas meidän luoksemme".
      12 Ja he sanoivat Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi, koska hän oli se, joka puhui.
      13 Ja kaupungin edustalla olevan Zeuksen temppelin pappi toi härkiä ja seppeleitä porttien eteen ja tahtoi väkijoukon kanssa uhrata.
      14 Mutta kun apostolit Barnabas ja Paavali sen kuulivat, repäisivät he vaatteensa ja juoksivat ulos kansanjoukkoon, huusivat
      15 ja sanoivat: "Miehet, miksi te näin teette? Mekin olemme ihmisiä, yhtä vajavaisia kuin te, ja julistamme teille evankeliumia, että te kääntyisitte noista turhista jumalista elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on.

      Jep - toi 15. jae osoittaa, ettei mun ole tarvis
      muistella sitä päivää, kun luomisesta luovuttiin
      - sitä vanhanaikaista lepopäivää, jota ei vissiin
      alunalkaenkaan paratiisissa noudatettu, koskapa
      karkotus tuli päälle?
      Mutta suoraan Luojaa Paavali tuntui kovastikin
      korottavan ja kehuvan ja pitävän Hänestä kiinni.

      Sitähän minäkin ... koetan tehdä.

      • "Ettei sinun tarvitseis

        MUISTELLA?"

        Jo on tylyä! Onko se Jumalalle kunnian antaminen todella NOIN RASKASTA?


      • Luetun ymmärtäminen täys no...
        "Ettei sinun tarvitseis kirjoitti:

        MUISTELLA?"

        Jo on tylyä! Onko se Jumalalle kunnian antaminen todella NOIN RASKASTA?

        Kun halutaan pysyä kaukana ankarasta Jumalasta,
        silloin keksitään sapattisinettioppi ja
        kehotetaan palvomaan sapattia.

        Mutta kun kunnioitetaan Jumalaa ja tahdotaan
        elää hänen yhteydessään - silloin muistetaan
        Luojaa - eikä jotain joka 7. päivää.

        Sitä paitsi; sapatti todella on ihmistä varten,
        eikä se niinollen ole mitään Luojan kunnioittamsita.

        Äly hoi ja henesi herätköön talviunistaan:
        Luojaa kunnioitetaan henkilökohtaisen
        suhteen kautta, eikä suinkaan sapattileimalla
        otsan ulkopuolella. Ja onko sulla sitäkään?

        Isi on paras


    • hötkeltää, vailla

      mitään asiallisuutta? Eikösse yleensäkin sinun sanomasi on juoruamista ja ihmisiin kohdistuvaa ivaa? Oletko sinä raukkamainen ja kaikenlisäksi hieman narsistinen luonne? Että voit kyllä löytää sitä Lusiferia ihan omasta itsestäsi, luulisin?

      Voisitko jättää edes Paavalin rauhaan! Sinun kirjoituksesi häpäisee Paavalinkin. Nimität Paavalia jopa fariseukseksi.

      Sinusta itsestäsi paistaa se fariseus jo kauaksi. Sillä juuri tuollaisia itseään täynnä olevia, aina toisista vikaa hakeviahan ne fariseukset ovat! Fariseukset kaivavat kokoajan sitä roskaa lähimäisen silmästä, huomaamatta että omat silmät ovat kokonaan malkan peitossa.

      Ota joku ihmissuhde terabia itsellesi, se ei varmaankaan pahaa tekisi? Tässäpä sinulle vähän Paavalilta ojennukseksi itsellesi:

      VARMA SANA 8.

      1. Tim. 4:7-11
      7
      Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
      8
      Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
      9
      VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
      10
      Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
      11
      Tätä käske ja opeta.

      Näin on"maistuis ehkä sinullekkin?"

      • Sitten en voi auttaa sinua, muita kylläkin.
        Jollei Paavalin VARMATKAAN sanat aukene sulle!
        Paavali toki on Kristuksen ensisijainen
        todistaja yhdessä Pyhän Hengen kanssa.
        Kun lukemaasi et ymmärrä, niin kuinka voisitkaan
        käsittää Hengen PUHETTA! Sillä Hän ei puhu
        pitkillä selvittävillä lauseilla, vaan lyhyesti.

        Mitä sinulla sitten on Raamatun todistusta ja
        raamatunlauseita vastaan? Ovatko ne Ellen-vastaisia
        kenties? No, sitähän ne ovat ja siitähän se kiikastaa.

        "Voisitko jättää edes Paavalin rauhaan", ärjyt.
        Mutta mitään raamatunjaetta ei saa jättää
        rauhaan, vaan kaikki on esiin tuotava.
        Opetukseksi ja nuhteeksi.

        "Narsistinen luonne?", kyselet. Ja niin tekevät
        yleensäkin psykopaattisen oireilun kaltaista
        potevat - että näkevät sitä muissa!

        "Nimität Paavalia jopoa fariseukseksi", syytät.
        Oletkohan vähän tärähtänyt - vaikkapa liukastunut?!
        Sillä Paavalia ITSEÄÄN LAINASIN:
        "Intoon nähden seurakunnan vainooja, vanhurskauteen nähden nuhteeton".

        Jos armahdetuksi syntiseksi itsensä kokeva
        on mielestäsi fariseus (omavanhurskas), niin itse olet lusifer.

        MIKSI pyrit jättämään pois peräti 12 Paavalin 13 varmasta sanasta? Onko se samaa virtaviivaista linjaa, että: 10 käskystä vain sapattikäsky on jäljellä?
        Mutta ettei totuus unohtuisi, tässäpä
        ne varmat asiat, jotka SINÄ ottaisit pois Sanasta:

        Miksi koetat jättää Paavalin rauhaan, niin että
        esim vain 1 kolmestatoista totuuesta läpäisee
        SINUN sensuurisi?? Saanko syyttää Elleniä siitä?

        12 VARMAA TOTUUTTA ( 1 so. 8. - jonka jopa yks advari kelpuutti).

        - - -

        VARMA SANA 1.

        1. Tim. 1:15
        VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

        VARMA SANA 2.

        Room. 8:38
        Sillä minä olen VARMA siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
        39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

        VARMA SANA 3.

        Room. 14:14
        Minä tiedän ja olen VARMA Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään;
        vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä,
        sille se on epäpyhää.

        VARMA SANA 4.

        Room. 15:14
        Veljeni, minä kyllä olen VARMA teistä, että te jo ilmankin olette täynnä hyvyyttä ja kaikkinaista tietoa, niin että myös kykenette neuvomaan toinen toistanne.
        15
        Kuitenkin olen paikka paikoin jotenkin rohkeasti teille kirjoittanut, uudestaan muistuttaakseni teille näitä asioita, sen armon kautta, jonka Jumala on minulle antanut
        16
        sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.

        VARMA SANA 5.

        2. Kor. 10:7
        Nähkää, mitä silmäin edessä on.
        Jos joku on mielessään VARMA siitä, että hän
        on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme MEKIN.

        VARMA SANA 6.

        Fil. 1:25
        Ja kun olen tästä VARMA, niin minä tiedän jääväni eloon ja viipyväni kaikkien teidän luonanne teidän edistymiseksenne ja iloksenne uskossa,

        VARMA SANA 7.

        1. Tim. 3:1
        VARMA on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.

        VARMA SANA 8.

        1. Tim. 4:7-11
        7
        Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
        8
        Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
        9
        VARMA on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.
        10
        Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.
        11
        Tätä käske ja opeta.

        VARMA SANA 9.

        2. Tim. 1:5-8
        5 Kun mieleeni muistuu se vilpitön usko,
        joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka,
        siitä olen VARMA, on sinullakin.
        6
        Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
        7
        Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
        8
        Älä siis häpeä todistusta Herrastamme äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa.

        VARMA SANA 10.

        2. Tim. 1:12
        Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen VARMA siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

        VARMA SANA 11.

        2. Tim. 2:11
        VARMA on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;

        VARMA SANA 12.

        2. Tim. 3:14
        Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet VARMA, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut.

        VARMA SANA 13.

        Tit. 3:5-11
        5
        PELASTI hän meidät, ei vanhurskaudessa
        tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
        6
        jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        7
        että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
        8
        Tämä sana on V A R M A , ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
        9
        MUTTA VÄLTÄ mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
        10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
        11
        sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

        Varma Herrassa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe