Kepujohtajan johtajuudesta!

Eipä kepujohtaja vakuuta myöskään sellutehtaista käydyssä keskustelussa. Ristiriitaiset lausunnot jatkuvat. Nyt kepujohtaja ilmoittaa, että hän ei luvannut kenellekään mitään uutta Kemijärvi-kriisissä, vaikka aiemmin lupasi alueelle miljoonia lisärahaa. Kepujohtajalta ovat konseptit menneet sekaisin, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. TEHY-sopassa kepujohtaja mokasi itsensä pahemman kerran, ja toinen floppi tuli 141-tuen pelastamisessa, jonka kepujohtaja siirsi seuraavan hallituksen huoleksi.

Nyt paperitehtaista syntyneessä kriisissä kepujohtaja ei näe omaa kyvyttömyyttään. Kepujohtaja vieraili syksyllä Moskovassa ja yritti vaikuttaa Venäjän johtoon, jotta tämä ei ottaisi käyttöön puutulleja. Tässä on tulos. Kepujohtaja epäonnistui neuvotteluissa Moskovassa ja tämän jälkeen vetosi EU:hun asian selvittämiseksi. Mitään ei osata tehdä oikein. Lopputulos on työttömyyttä, työttömyyttä ... ahdinkoa ja lisää vaan työttömyyttä ...
10242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • rehottaa, eikä Zero-Matti tajua mitään.
    Huumepoliisit asetettiin syytteeseen kun pääsivät liian lähelle oikeita konnia, siitähän ei voi muuta päätellä kuin nykyinen valtionjohto suojelee huumerikollisia joko ymmärtämyyttään tai bisnes mielessä.
    Kepu pettää aina ja se on oikeaan osuva sanonta.

    Äänestä

Katainehan eilen kehui telkkarissa, että rahaa on, rahaa Kemijärvelle peräti 15 miljoonaa euroa, että Kemijärveläisiä kyllä autetaan, heistä välitetään ja toivoa heille kyllä rahan turvin valetaan. Oikein oudolta tuntui eilen Kataisen sanat, kun Tehy-kriisin aikaan hän moneen otteeseen vakuutti, että rahaa ei ole. Taitaa Vanhanen tarvita nämä Kataisen miljoonatkin maajussien tukiaisia varten? Vanhasta näytti aivan kepulaisena ketuttavan, kun Voikkaan porukasta 600:a on työllistynyt 400.

Äänestä
  • Haluaa Helsingin lämmittävän puulla itsensä ... mitä sieltä vielä tulee?

    Äänestä

  • naiskennellan ja ryypiskellään tukiaisia. Stadin köyhät luukuistaan katselee, kuin oravat.

    Äänestä

  • veronmaksaja2 kirjoitti:

    Haluaa Helsingin lämmittävän puulla itsensä ... mitä sieltä vielä tulee?

    Ajatelkaapas sitä, että tämä pääkaupungin kehityksen jarrumies Matti Vanhanen tätä edellisissä Eduskuntavaaleissa pääsi eduskuntaan Tanja ent. Karpelan äänin turvin. Vanhasen pääkaupunkilaisvastaisuus tulee näkymään seuraavissa kunnallisvaaleissa, elleivät nämä taas käännä julkisuuttaan lööppeihin ja aivan omaehtoisesti.

    Äänestä

  • veronmaksaja2 kirjoitti:

    Haluaa Helsingin lämmittävän puulla itsensä ... mitä sieltä vielä tulee?

    Koko Suomen on pakko vähentää merkittävästi kasvihuonepäästöjään. Myös Helsingin on osallistuttava näihin talkoisiin.

    Helsikiä selvästi suurempi Tukholma tuottaa monipuolisin keinoin valtaosan lämmöstään ja sähköstään erilaisilla uusiutuvilla energianlähteillä.

    Pääministeri on esittänyt, että merilämmöm, puuenergian, jäte-energian ja muiden uusiutuvien
    polttoaineiden käyttäminen edes 20 prosentin osuudella auttaisi tuntuvasti koko maan tavoitteiden saavuttamista.

    Äänestä

Demarit käy taistoa johtajan paikasta. Pakka levällään demareissa. Porukka paniikissa kun kuntavaalit lähestyy.

Äänestä
  • Tämän kepujohtajan tekemisillä ei kyllä pitkälle pötkitä? Millähän meriitillä hän olisi päässyt kaikkien aikojen parhaaksi pääministeriksi? Kylmä totuus, eipäs satu tulemaan mieleen. muuta, kuin pääministerin retuperällä olevat naissuhteet.

    Äänestä

  • eikös vain kirjoitti:

    Tämän kepujohtajan tekemisillä ei kyllä pitkälle pötkitä? Millähän meriitillä hän olisi päässyt kaikkien aikojen parhaaksi pääministeriksi? Kylmä totuus, eipäs satu tulemaan mieleen. muuta, kuin pääministerin retuperällä olevat naissuhteet.

    Olet tosi juustopää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksaja2 kirjoitti:

Eipä kepujohtaja vakuuta myöskään sellutehtaista käydyssä keskustelussa. Ristiriitaiset lausunnot jatkuvat. Nyt kepujohtaja ilmoittaa, että hän ei luvannut kenellekään mitään uutta Kemijärvi-kriisissä, vaikka aiemmin lupasi alueelle miljoonia lisärahaa. Kepujohtajalta ovat konseptit menneet sekaisin, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. TEHY-sopassa kepujohtaja mokasi itsensä pahemman kerran, ja toinen floppi tuli 141-tuen pelastamisessa, jonka kepujohtaja siirsi seuraavan hallituksen huoleksi.

Nyt paperitehtaista syntyneessä kriisissä kepujohtaja ei näe omaa kyvyttömyyttään. Kepujohtaja vieraili syksyllä Moskovassa ja yritti vaikuttaa Venäjän johtoon, jotta tämä ei ottaisi käyttöön puutulleja. Tässä on tulos. Kepujohtaja epäonnistui neuvotteluissa Moskovassa ja tämän jälkeen vetosi EU:hun asian selvittämiseksi. Mitään ei osata tehdä oikein. Lopputulos on työttömyyttä, työttömyyttä ... ahdinkoa ja lisää vaan työttömyyttä ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu