Ylikankaan tulkinta Suomen varhaisesta asettumisesta Saksan kannalle saa tukea seuraavista tiedoista:
Ryti on eräässä talouselämän johtajien neuvottelussa 23.-24.7.1940 antanut kehotuksen edistää kaikin keinoin lähentymistä Saksaan. Samaan aikaan Mannerheim halusi erota paikaltaan, jotta hän ei olisi tiellä, kun lähempiä suhteita Berliiniin tavoiteltiin. 2.8.1940 Ryti lausui kokoomuksen eduskuntaryhmälle: "Kansallissosialistinen puolue on nyttemmin asettunut taaksemme". 18.8.1940 Mannerheim esitti Veltjensille, että Saksa miehittäisi Ahvenanmaan kauttakuljetusten varjolla.
Ryti on eräässä talouselämän johtajien neuvottelussa 23.-24.7.1940 antanut kehotuksen edistää kaikin keinoin lähentymistä Saksaan. Samaan aikaan Mannerheim halusi erota paikaltaan, jotta hän ei olisi tiellä, kun lähempiä suhteita Berliiniin tavoiteltiin. 2.8.1940 Ryti lausui kokoomuksen eduskuntaryhmälle: "Kansallissosialistinen puolue on nyttemmin asettunut taaksemme". 18.8.1940 Mannerheim esitti Veltjensille, että Saksa miehittäisi Ahvenanmaan kauttakuljetusten varjolla.
Vastaukset 50
Vanhimmat
..tietojen pohjalta kannata ainakaan kovin innokkaasti alkaa kannattamaan tuota Saksan valintaa...
"Ryti on eräässä talouselämän johtajien neuvottelussa 23.-24.7.1940 antanut kehotuksen edistää kaikin keinoin lähentymistä Saksaan. Samaan aikaan"
--johtuiskohan käynnissä olleista kauppaneuvotteluista? Mahtaiskohan olla mitään tekemistä asian kanssa että Suomi oli juuri tuohon aikaan Saksan ja NL:n piirittämä - kauppayhteyksineen päivineen. Ainoastaan Petsamon reitti oli avoinna ja sekin enemmän kuin uhanalainen ja pienenä mausteena sitten liikenneyhteydet Petsamon ja muun Suomen välillä - peräti yksi liikennekelpoinen maantie. Onkohan tuo Rytin evastys talouselämän vaikuttajille mitenkään suuri ihme tuohon aikaan?
" Samaan aikaan Mannerheim halusi erota paikaltaan, jotta hän ei olisi tiellä, kun lähempiä suhteita Berliiniin tavoiteltiin"
--Näyttää vähän siltä että tuo Mannerheimin sankari olisi ollut vähän silloin tällöin eroamassa...diivailuako ja mahdollisesti oman minän ja oman korvaamattomuuden korostamistako? Vakavissaan ...en muista mikä mahtoi olla syynä jos Mannerheim uhkasi ( jälleen kerran ) erollaan tuolloin kesällä 1940?
Täytyypä vähän tsekata mistä yhteydestä olet irrottanut nuo Rytin lausumat kohtalokkaat sanat että : " kansallissosialistinen puolue on..." ja tuon Mannerheimin esityksen Veltjensille.
Veikkaanpa, ettet ihan helpolla löydä tietojen lähdettä, koska sinulla ei ole kovin hyvää tuntemusta näistä asioista muutenkaan. Kyseessä on kirja, eikä netti, joten se jo luultavasti sulkee sinut tämän tiedon ulkopuolelle. Sano sitten, kun luovutat, niin kerron sinulle kirjan ja sivunumeron, josta nuo löydät.
Ottamatta sen kummemmin kantaa itse asiaan, niin pakko sanoa, että lähteiden esiin tuominen on nimen omaan sinun tehtäväsi koska sinä olet esittänyt tietoja joihin vetoat. Ei ole vastaväittelijän tehtävä etsiä sinun lähteitäsi. Niin kauan kuin et tuo esiin mitään lähdettä väitteillesi, sinä vain puhut omiasi. Siihen sinulla toki on oikeus, mutta älä esitä salaperäistä tietoviisasta jos et kykene kertomaan lähdeteostasi. Se että kyseessä on kirja ei muuten todista mitään lähteen arvosta, kirjojakin on niin monenlaisia. "Paremmaksi realistiksi" sinulla on aika kumma käsitys siitä miten asioista keskustellaan rakentavasti. Itse en ota kantaa varsinaiseen asiaasi ennen kuin tiedän mihin väitteesi perustuu.
Sattuu vain olemaan niin, että viestiini vastaaja sanoi itse tsekkaavansa, mistä tiedot ovat peräisin (ei ole kuulunut tsekkauksen tuloksia). Itse en ole ketään käskenyt mitään selvittämään. Luetko sinä näitä ketjuja ollenkaan, vai vastailetko ihan hatusta?
Luen minä, mutta en jokaista ketjua. Ihan sama vaikka vastaaja sanoisi että etsii itse tietoja, sinun väitteen esittäjänä pitää kuitenkin tuoda lähteesi esiin. Vastaatko muuten koskaan mihinkään kysymykseen, vai koetatko vain selvitä hyökkäämällä kysyjän tai kommentoijan kimppuun?
"Vastaatko muuten koskaan mihinkään kysymykseen, vai koetatko vain selvitä hyökkäämällä kysyjän tai kommentoijan kimppuun?"
Tuohan on suoraan minun keinovalikoimastani peräisin. Käytän sitä jatkuvasti kun yritän peittää tietämättömyyteni ja valheeni.
Harvemmin kukaan huomaa mitään!
Taas lapsi leikkii! Älkää uskoko tän jakomielitautisen juttuja. Minä olen tunnettu ja kunnioitettu nimimerkki, en mikään pelle!
Oma vikasi. Kaveri toimii ihan sääntöjen mukaan. Siksi on kehitetty nimimerkin rekisteröintimenettely.
Minulla kuitenkin on jo rekisteröity nimimerkki, jota en ole vähään aikaan käyttänyt. Vaihtelun tuoman virkistyksen lisäksi tämän toisen nimimerkin alle olen tuonut kärjistetyssä muodossa esittämäni mielipiteet, joten kyse on myös arkistointitavastani. Asiallisessa muodossa pidättäytyminen ei välttämättä herätä sellaista keskustelua kuin tehokeinona hallitusti ja hyvällä maulla esitetyt kärjistykset, joiden esittämisessä olen, anteeksi vaan kaikki muut, vertaistani vailla, primus inter pares.
..ehkä ei kannattaisi lähteä tekemään kovin pitkälle meneviä "analyysejä" ventovieraista kirjoittajista. No palaillaanpa asiaan.
..tuota täällä palstalla on yleensä kutsuttu. Leikataan ja liimaillaan ja esitetään "sensaatioita" asiayhteyksistään irrotettuna. Saattaa muuten moni asia näyttää vallan merkilliseltä kun otetaan jokunen lause irrotettuna varsinaisesta asiasta erilleen...
...tyypillistä putkistutkimusta.
..."tsekkaavani" esittämäsi asiat , syystä että kyseiset lainauksesi vaikuttivat enemmänkin kuin tutuilta. En vain heti muistanut mistä yhteydestä olit ne esiin poiminut. Ikävä kyllä en ole ehtinyt vieläkään niitä tietoja kaivella , kun on hieman muutakin tekemistä kuin roikkua täällä palstalla. Palaillaan asiaan...
Tuota nimimerkkiä ei voi rekisteröidä, koska siinä on erikoismerkki, joka ei kelpaa nimimerkkiin. Minun vikani ei ole se, että tuo yläpuolelle kirjoittanut idiootti on päättänyt pilata tämänkin keskustelun. Kaikki sääntöjen puitteissa tehty kun ei ole järkevää, kuten tuon infantiilin pellen toiminnasta voi huomata. Toki kun esillä on itselleen kiusallisia asioita, jotka eivät sovi omaan maailmankatsomukseen, voi jollekin henkisesti köyhälle tulla kiusaus käyttää tuota konstia. Ei siitä mitään muuta seuraa kuin se, ettei kukaan muukaan järkevästi voi keskustella. Ja kyllä tuota konstia voi käyttää kuka tahansa, joten sikälikin se on harvinaisen typerää. Eihän sille mitään voi, avoimella palstalla täytyy varautua myös avohoitopotilaiden hyökkäyksiin.
Miksi teet tuollaisia avauksia ja halveeraat nimimerkkisi ja sotaveteraanit?
Hyi häpeä!
Ylikankaan tutkimuksia, jotka pitävät Suomen Barbarossa-vaiheen (tunnetaan paremmin jatkosotana) lopussa -44 teloitettujenkin osalta kutinsa
Suomalaiset natsit Räikkönen ja Rosberg - siis maisteri Erkki Räikkönen ja insinööri John Rosberg - painottivat Wittingille (joka oli Rosbergin serkku) Saksaan suuntautumisen tärkeyttä. Svinhufvud lähetti Räikkösen kautta terveisiä Ruotsiin Sven Hedinille, jota Räikkönen pyysi puhumaan Hitlerille Suomen puolesta. Rosberg puhui Hedinille Ruotsin johtaman Suomi-Ruotsi -liiton eduista. Wittingin toimeksiannosta Rosberg matkusti Saksaan ottamaan kontaktia natseihin.
Ruotsin hallitus ei kokouksessaan 19.7.1940 ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin Suomen suuntaan, mutta he toivoivat, ettei Suomi joudu sotaan heidän kesälomansa aikana. Ministeri Gustaf Andersson i Rasjön oli huhujen mukaan sitä mieltä, että Ruotsin armeijan tehtävänä oli internoida Ruotsiin vetäytyvät Suomen armeijan jäännökset, jotta NL:oa ei loukattaisi.
Ruotsi varautui evakuoimaan Suomesta kaikki ruotsinkieliset ja suomenkielisestä väestöstä kaikki koulusivistystä saaneet. Kansakoulupohjaiset suomijuntit saivat luvan jäädä venäläisten armoille.
kysymyksiini jotka esitin sinulle, mitkä olivat vaihtoehdot?
" Kertoikos hän realiteetit Suomen asemasta, kun Norja ja Tanska olivat Saksan valtaamat mikä oli Suomen kohtalo Saksan saartaessa kaikkialla Suomen.
Oliko realistista nyt turvautua Venäjään?
Entä kauppamerenkulku maailmalle jos olisimme asettuneet vastahankaan Saksaa vastaan?
Mistä Suomi muualta olisi saanut viljaa kansansa elättämiseksi ellei ainoastaan turvautumalla Saksaan? "
Parahin ystäväni vastaatko?
Eli et siis kumoa Ylikankaan teesiä. Kiitos.
Kertoiko Ylikangas että oli muitakin vaihtoehtoja?
Suomi oli saatu isoon mottiin NL:n ja Saksan motittaessa Suomen.
Neuvostoliitto ja Saksa sulkevat Itämeren
Suomi pyrki talvisodan päätyttyä puolustusliittoon Norjan ja Ruotsin kanssa. Neuvostoliitto vastusti suunnitelmaa vedoten rauhansopimuksen kolmanteen artiklaan, joka esti Suomea liittymästä Neuvostoliittoa vastaan tähdättyyn liittoutumaan[2]. Suunnitelma ei toteutunut; sen riskit Ruotsille olisivat olleet suuret ja toinen osapuoli, Norja, poistui itsenäisenä toimijana pian Saksan miehittäessä sen.
Huhtikuun alussa 1940 Ruotsin ja Norjan hallitukset saivat nootin, jonka mukaan länsivallat - Englanti ja Ranska - eivät sallisi Neuvostoliiton tai Saksan hyökkäävän Suomeen, vaan lähettäisivät joukkoja Suomen apuun Norjan ja Ruotsin kautta maiden tahdosta riippumatta. Tällöin talvisodan aikaisen ranskalais-englantilaisen apuretkikunnan joukkoja oli yhä lähtövalmiina Englannin satamissa. Englannin tavoite miehittää norjalaisia satamia sai Saksan hyökkäämään Tanskaan ja Norjaan huhtikuussa 1940. Ruotsi pelkäsi Englannin tähtäävän Suomelle tarjotulla avullaan miehittävän Pohjois-Ruotsin malmikentät, jotka olivat Saksan sotataloudelle merkittävä resurssi.
Neuvostoliitto lähetti 13. ja 28. toukokuuta 1940 nootin Liettualle koskien siellä tapahtunutta venäläisvastaista toimintaa, jollaiseen Saksa oli pyrkinyt Baltian saksalaisia värväämään. 14. kesäkuuta Neuvostoliitto antoi sille uhkavaatimuksen. Seuraavana päivänä Neuvostoliitto aloitti Liettuan miehittämisen. 19. kesäkuuta Viro ja Latvia kokivat saman kohtalon kuin Liettua. Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon elokuun alussa 1940.
2. kesäkuuta 1940 Neuvostoliito vaati Suomen kanssa tekemänsä rauhansopimuksen vastaisesti, että kaikki laitokset, jotka oli kuljetettu pois luovutetusta Karjalasta ja Hankoniemeltä - riippumatta siitä olivatko ne valtion, kuntien tai yksityisten - oli toimitettava Neuvostoliitolle. Suomi taipui vaatimukseen.
14. kesäkuuta neuvostoliittolaiset lentokoneet ampuivat matkustajalentokone Kalevan pudotus Suomenlahteen. Lentäjät ja ulkomaalaiset matkustajat saivat surmansa koneen alassyöksyssä, mutta matkatavarat - joukossa Ranskan diplomaattipostia - kerättiin neuvostoliittolaiseen sukellusveneeseen.
23. kesäkuuta Neuvostoliitto vaati, että Petsamon nikkelikaivoksia koskeva toimilupa oli joko luovutettava Neuvostoliitolle tai Suomen ja Neuvostoliiton puoliksi omistamalle yhtiölle. Tähän Suomi ei suostunut. Nikkelikaivos oli ulkomaisessa (englantilais-ranskalaisessa ?) omistuksessa.
27. kesäkuuta Neuvostoliitto vaati, että Ahvenanmaa oli demilitarisoitava tai Suomen ja Neuvostoliiton yhdessä varustettava. Demilitarisointi suoritettiin helmikuun puoleenväliin 1941 mennessä. Neuvostoliitto sai perustaa konsulaatin Maarianhaminaan.
Romania sai 16. heinäkuuta uhkavaatimuksen Neuvostoliitolta, joka jo kaksi päivää myöhemmin Neuvostoliitto miehitti mm. Bessarabian. Saksan 31. elokuuta Romanialle antama takuu pysäytti Neuvostoliiton.
Heinäkuussa Neuvostoliitto vaati ja sai oikeuden junakuljetuksiin Hankoon.
Elokuussa 1940 Helsingissä järjestivät suomalaiset kommunistit mielenosoituksia, joiden yhteydessä joitakin mielenosoittajia pidätettiin. Neuvostoliiton lähettiläs esitti tämän jälkeen vastalauseen ja vaati ministeri Tannerin eroa. Tähän suostuttiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Välirauhan_aika
Kertoikos hän realiteetit Suomen asemasta, kun Norja ja Tanska olivat Saksan valtaamat mikä oli Suomen kohtalo Saksan saartaessa kaikkialla Suomen.
Oliko realistista nyt turvautua Venäjään?
Entä kauppamerenkulku maailmalle jos olisimme asettuneet vastahankaan Saksaa vastaan?
Mistä Suomi muualta olisi saanut viljaa kansansa elättämiseksi ellei ainoastaan turvautumalla Saksaan?
Tuon lainauksen (josta siis lähdettä ei ole esitetty...) todistusarvo Ylikankaan teesiä ajatellen on nolla. Tuossa vaiheessahan oli jo selvinnyt, että Neuvostoliitto ei jättänyt Suomea rauhaan ja että se ei noudattanut rauhansopimusta. Oli selvää, että tukea haettiin Saksasta. On turha todistella, että Suomi suuntautui Saksaan, senhän näkee jo siitä, että vajaan vuoden kuluttua tuosta lainauksesi päivästä ryhdyttiin Saksan rinnalla sotaan. Pitäisi olla jotakin näyttöä siitä, että tuo valinta tehtiin jo talvisodan loppuhetkillä ja sitä johtopäätöstä tuo lainauksesi ei todenna millään tavalla.
Taisit jo lopultakin tajuta, että pohjoismainen suuntaus ei todellakaan ollut mikään Saksa-kortin poissulkeva vaihtoehto, vaan sitä kannattivat kiihkeimmin lähinnä suomalaiset natsit. Eli siitä ei todellakaan ole Ylikankaan tulkinnan kaatajaksi, päinvastoin.
Ylikankaan tulkinta on nimenomaan tulkinta, koettaisit sen jo tajuta. Tulkintana se sopii mainiosti lähteiden tarjoamiin raameihin: viitteitä Saksaa kohtaan tunnetusta houkutuksesta on kosolti. Myös kaikki vastaväitteet ovat tulkintoja. Niitäkään ei ole pystytty todistamaan ainoiksi oikeiksi totuuksiksi, kuten ei Ylikangastakaan ole pystytty sulkemaan pois mahdollisuuksien luettelosta. Varsinkaan sinä et ole pystynyt, etkä pysty.
"Taisit jo lopultakin tajuta, että pohjoismainen suuntaus ei todellakaan ollut mikään Saksa-kortin poissulkeva vaihtoehto, vaan sitä kannattivat kiihkeimmin lähinnä suomalaiset natsit."
Sinä olet todistellut, että personaaliunionihanke oli hyvin laimea sellainen. Puolustusliittohanke taas tapahtui heti rauhanteon jälkeen ja sen tarkoituksena oli nimenomaan taata Moskovan rauhan ehtojen pysyvyys. Sellaiseen hankkeeseen ei olisi ollut mitään syytä, jos tarkoituksena olisi ollut ryhtyä revanshiin, etenkin kun Ruotsin ehtona hankkeelle oli ettei revanshihankkeisiin ryhdytä.
Tuo väitteesi, että pohjoismainen suuntaus oli suomalaisten natsien hanke, on tietenkin räikeä vale. Puolustusliitossahan oli kyseessä Tannerin ehdotus Ruotsin pääministerille. Tanner on ilmeisesti mielestäsi natsi...
"Ylikankaan tulkinta on nimenomaan tulkinta, koettaisit sen jo tajuta."
Ylikangas on sanonut, ettei käsitä miten hänen tulkintansa voitaisiin asettaa tutkimuksellisesti kestävin perustein kyseenalaiseksi. Tuo on jo aika paljon ehdottomampaa kuin väittää, että hän esittäisi vain vaihtoehtoisen tulkinnan.
Koeta nyt jo tajuta.
"pohjoismainen suuntaus oli suomalaisten natsien hanke, on tietenkin räikeä vale."
täytynee muistaa tosiasiana sekin että natsit tyrmäsivät aivan samoin suomen ja ruotsin liittoaikeet kuin neukutkin. nasuilla oli jo omat intressit tyrmäämiseen kun aatulla oli se kuuluisa barbarossa-ajatus mietintämyssyssä muhimassa. oli muhinut jo 1920-luvun lopulta saakka.
"Puolustusliittohanke taas tapahtui heti rauhanteon jälkeen ja sen tarkoituksena oli nimenomaan taata Moskovan rauhan ehtojen pysyvyys."
Lyhyydestään päätellen tuokin episodi oli hyvin mitätön teoretisointi. Ei mitään konkreettista realistisuuspohjaa takana. Sitä paitsi liittopuheissa kaavailtiin myös Norjaa mukaan. Itse asiassa puheissa oli myös Tanska, mutta sitä nyt ei kai kukaan sentään tosissaan ajatellut. Joka tapauksessa jos Norja-liitto olisi toteutunut, niin Suomi ja Ruotsi olisivat joutuneet sotaan Saksaa vastaan huhtikuussa. Eli kyseessä olisi ollut hirveä munaus, varsinkin niiden mielestä, joiden mielestä toteutunut politiikka oli Suomen osalta upeaa loistavuutta ja ainoaa oikeaa mahdollisuutta.
"Sellaiseen hankkeeseen ei olisi ollut mitään syytä, jos tarkoituksena olisi ollut ryhtyä revanshiin"
Sitähän liittohanke ei todista. Saksakin teki sopimuksia koko 30-luvun, päämääränään vain ja ainoastaan sota.
"Tuo väitteesi, että pohjoismainen suuntaus oli suomalaisten natsien hanke, on tietenkin räikeä vale."
Sillä oli hyvin vankka kannatus suominatsien porukoissa. Herää vain kysymys, miksi näin oli, jos kerran liitto olisi sulkenut pois Suomen mahdollisuuden hyökätä Saksan kanssa Venäjälle. Vastaus: ei sulkenut.
"Ylikangas on sanonut, ettei käsitä miten hänen tulkintansa voitaisiin asettaa tutkimuksellisesti kestävin perustein kyseenalaiseksi."
Ylikangas ei varmaankaan olisi esittänyt tulkintaansa, jos ei olisi suht varma faktoistaan. Mutta älä itke, ei sinun tarvitse olla yhtä varma. Riittää vain kun myönnät tuon mahdollisuuden, minkä ilmeisesti oletkin jo vihdoin ja viimein tajunnut tehdä.
"Lyhyydestään päätellen tuokin episodi oli hyvin mitätön teoretisointi."
Se oli Suomen pääministerin esittämä ehdotus Ruotsin pääministerille, joka taas ainakin Paasikiven mukaan suhtautui hankkeeseen myönteisesti. Hanke oli suosittu myös Ruotsin ja Suomen julkisessa sanassa. Syy, miksi episodi oli niin lyhyt, oli Moskovan kielto jatkaa hankkeen edistämistä.
"Sitä paitsi liittopuheissa kaavailtiin myös Norjaa mukaan."
Norja oli optio, mutta Ruotsi oli pääasiallinen ehdokas.
"Joka tapauksessa jos Norja-liitto olisi toteutunut, niin Suomi ja Ruotsi olisivat joutuneet sotaan Saksaa vastaan huhtikuussa. Eli kyseessä olisi ollut hirveä munaus, varsinkin niiden mielestä, joiden mielestä toteutunut politiikka oli Suomen osalta upeaa loistavuutta ja ainoaa oikeaa mahdollisuutta."
Tuo on täysin irrelevanttia! Mitä tekemistä sillä, mitä tapahtui myöhemmin, on sen kanssa, mitkä olivat Suomen hallituksen pyrkimykset talvisodan päättyessä? Ei mitään, vaan yrität sotkea selvää asiaa. Samoilla argumenteilla voi sanoa, että länsiavun hyväksyminen olisi ollut "hirveä munaus", koska se olisi saattanut johtaa maan sotaan Saksaa vastaan.
"Sitähän liittohanke ei todista. Saksakin teki sopimuksia koko 30-luvun, päämääränään vain ja ainoastaan sota."
Täyttä idiotismia. No sattuu vain olemaan, että Ruotsalaiset vaativat tuon liiton edellytyksenä läheistä ulkopoliittista yhteistyötä, jotta "mikään maa ei seikkailupolitiikalla vaarantaisi rauhaa". Näin siis ministeri Andersson. Ei kuulosta siltä, että Ruotsi olisi ollut kiinnostunut suursotaan liittymisestä, kuten ei tietysti ollutkaan.
"Sillä oli hyvin vankka kannatus suominatsien porukoissa. Herää vain kysymys, miksi näin oli, jos kerran liitto olisi sulkenut pois Suomen mahdollisuuden hyökätä Saksan kanssa Venäjälle. Vastaus: ei sulkenut."
Tuo väittämäsi natsien kannatus - voisit kuitenkin mainita nimiä, minä kun en tunne yhtään suomalaista natsia - ei tietenkään tee siitä natsien hanketta. Edelleen: hankkeen esitteli ruotsalaisille Tanner ja jos pidät häntä natsina... On täysin turha takertua siihen, että liitto ei olisi estänyt hyökkäystä Venäjälle. Toteutuessaan se olisi tehnyt juuri sen, koska tämä oli koko liiton syntymisen ehtona. Idioottimaista jänkätä selvästä asiasta.
"Riittää vain kun myönnät tuon mahdollisuuden, minkä ilmeisesti oletkin jo vihdoin ja viimein tajunnut tehdä."
Jos olisit vaivautunut lukemaan mitä kirjoitan ja jos olisit kyennyt ymmärtämään sen, olen jo viime vuoden puolella todennut, että Ylikankaan heikko spekulaatio on mahdollinen. Olen todennut sen myös meidän aiemmassa keskustelussa. Olen lisäksi todennut, että epätodennäköisen spekulaation esittäminen ei ole historian tutkimuksen kannalta minkään arvoinen, sillä niitä voi esittää kuka tahansa, jopa sinä. Arvokasta olisi pystyä todistamaan tuo spekulaatio tai osoittamaan se virheelliseksi. Ylikangas ei tee kumpaakaan, vaan valikoi faktoja ennalta päättämänsä lopputuloksen tueksi ja tekee tarkoitushakuisia tulkintoja asioista, jotka voidaan tulkita monella tavalla. Olisi hyvä, jos ymmärtäisit tämän, mutta en ole toiveikas.
"täytynee muistaa tosiasiana sekin että natsit tyrmäsivät aivan samoin suomen ja ruotsin liittoaikeet kuin neukutkin. nasuilla oli jo omat intressit tyrmäämiseen kun aatulla oli se kuuluisa barbarossa-ajatus mietintämyssyssä muhimassa. oli muhinut jo 1920-luvun lopulta saakka."
Saksalaiset ei tyrmänneet liittoajatusta. Vain Neuvostoliitto teki niin. Turha yrittää noin alkeellista bluffia idiootti!
Edelleen, jos olet niin tyhmä, ettet keksi edes omaa nimimerkkiä, niin älä hyvä mies kirjoittele tänne muiden nimimerkeillä. Mene takaisin lastentarhaan.
On hyvin valitettavaa, että tuollainen infantiili kusipää häiritsee keskustelua hölmöilyllään. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kirjoitan tänne joka tapauksessa. Jos siis esittämäni asiat ovat epämiellyttäviä, kuten totuus usein on, niin tuolla kikkailullasi et minua vaienna. Jo pelkkä yrittäminen kertoo siitä, että kannattaa jatkaa!
"Syy, miksi episodi oli niin lyhyt, oli Moskovan kielto jatkaa hankkeen edistämistä."
Myös saksalaiset suhtautuivat kielteisesti. Sä idiootti et sitä tunnusta!
"Norja oli optio, mutta Ruotsi oli pääasiallinen ehdokas."
Ei muuta mitään idiootti!
"Mitä tekemistä sillä, mitä tapahtui myöhemmin, on sen kanssa, mitkä olivat Suomen hallituksen pyrkimykset talvisodan päättyessä?"
Senkin idiootti! Sä et tajua mitään! Suomihan olisi joutunut sotaan Saksaa vastaan.
"Täyttä idiotismia. No sattuu vain olemaan, että Ruotsalaiset vaativat tuon liiton edellytyksenä läheistä ulkopoliittista yhteistyötä, jotta "mikään maa ei seikkailupolitiikalla vaarantaisi rauhaa"."
Suomellehan tuo ei sopinut kun Karjala piti saada takaisin ja bonuksena rakentaa Suur-Suomi idiootti!
"Tuo väittämäsi natsien kannatus - voisit kuitenkin mainita nimiä, minä kun en tunne yhtään suomalaista natsia"
Olen kylläkin itse natsistisesti suuntautunut idiootti!
"Jos olisit vaivautunut lukemaan mitä kirjoitan ja jos olisit kyennyt ymmärtämään sen, olen jo viime vuoden puolella todennut"
Älä välitä, en itsekkään aina ymmärrä itseäni idiootti!
"Edelleen, jos olet niin tyhmä, ettet keksi edes omaa nimimerkkiä, niin älä hyvä mies kirjoittele tänne muiden nimimerkeillä. Mene takaisin lastentarhaan"
Älä välitä vaikka käyn itseni kanssa sotaa tällä jakautuneella nimimerkilläni idiootti!
"Jos siis esittämäni asiat ovat epämiellyttäviä, kuten totuus usein on, niin tuolla kikkailullasi et minua vaienna. Jo pelkkä yrittäminen kertoo siitä, että kannattaa jatkaa!"
Kyllä kannattaa idiootti!
Olet oikeassa idiootti!
Mulla menee hermot ihan oikeasti sun kanssa!
Vitun idiootti! Mene hoitoon!
Tämä vastaus ei ole minun!
Minä en koskaan väittäisi että Suomi olisi joutunut sotaan Saksaa vastaan.
Mene hoitoon idiootti ja lopeta toisten nimimerkillä kirjoittelu!
tai tyhmempi kuin Putkinen :)
"Voin kuitenkin vakuuttaa, että kirjoitan tänne joka tapauksessa. Jos siis esittämäni asiat ovat epämiellyttäviä, kuten totuus usein on, niin tuolla kikkailullasi et minua vaienna. Jo pelkkä yrittäminen kertoo siitä, että kannattaa jatkaa!"
Samaa laulua sekin laulaa, taidatkin olla Putkisen salanikki :)
Tiedätkö kummalle realistille tuossakin kirjoitit...? Et tiedä, idiootti. Et tiedä kuka vittu tuon on kirjoittanut, juntti!
mulle tietenkin idiootti juntti!
Tuo Ahvenanmaan kysymys tietysti - kuten tiedät - johtui venäläisten Ahvenanmaata koskevista vaatimuksista. Suomalaiset laskivat, että venäläiset joutuisivat perääntymään asiassa, jos saksalaiset asettuisivat saarelle.
"Suomalaiset laskivat, että venäläiset joutuisivat perääntymään asiassa, jos saksalaiset asettuisivat saarelle."
No jos noin oli, niin miksi sitten Suomi torjui Ruotsin tarjouksen miehittää Ahvenanmaa? Miksi miehittäjien piti olla välttämättä juuri saksalaisia, jos kerran Pohjoismaat olivat Suomelle Saksaa tärkeämpi suuntimo?
Ruotsi on aina ollut Suomelle vastenmielinen kumppani ja on aivan luonnollista, että Saksa koettiin paremmaksi vaihtoehdoksi Ruotsiin verrattuna. Tuon ajan vallanpitäjät olivat voimakkaasti suuntautuneet Saksaan lähinnä kokien lapsellisensävyistä kiitollisuutta muutaman suomalaisen Saksassa saamasta jääkärikoulutuksesta ja tätä ensimmäisen maailmansodan lopputuloksen jälkeen naurettavaltakin vaikuttavaa sidettä Saksaan pidettiin yllä aina toisen maailmansodan loppuun asti.
Milloin tuo tarjous on tehty? Sinulla taitaa taas olla asiat ja aikajana sekaisin.
"Milloin tuo tarjous on tehty? Sinulla taitaa taas olla asiat ja aikajana sekaisin."
Vastaan itselleni kun olen niin itseriittoinen : keväällä 1940.
Etpäs tiennyt idiootti!
Ahvenanmaalta käsin vallataan Tukholma. Sen takia sitä kaikki havittelivat Suomelta.
Kekkonen ei piiskutellut ottaessaan kantaa 7.12.1943 Tukholmassa.
" Kun eräillä tahoilla näyttää olevan halua pohtia kysymystä, miten Suomi joutui kesällä 1941 sotaan Venäjää vastaan, on annettava se vastaus, että silloin alkanut ja vielä jatkuva sota on sen hyökkäyksen jatko, jonka Venäjä aloitti marraskuun 30. päivänä 1939. Jokaisen, jonka mielestä edellä oleva vastaus ei ole tyydyttävä, on syytä koettaa asettua suomalaisten asemaan, jotka kesällä 1940 elivät siinä tapausten yhä lujittamassa uskossa, että Venäjä vain odotti sopivaa tilaisuutta saattaakseen Moskovan rauhanteon keskeyttämän tuhoamissuunnitelman päätökseen. Nimenomaan on tässä yhteydessä mainittava, että saksalaisten läpikulku Suomen alueen kautta ei syksyllä 1940 millään tavoin muuttanut Suomeen nähden Neuvostoliiton kantaa, joka säilytti saman tuhoa ennustavan luonteen kuin aikaisemminkin. "
7.12.1943 Tukholmassa
NAAPURISOPU PERIVIHOLLISEN KANSSA
Kun Suomi Neuvostoliiton kanssa v. 1920 Tartossa solmitun rauhansopimuksen jälkeen kaikilta suunnilta tunnustettuna saattoi vapaasti ryhtyä määräämään suhteistaan ulkovaltoihin, oli luonnollista, että se pyrki etsimään sellaista ulkopoliittisten suhteiden järjestelmää, joka voisi vakiinnuttaa, lujittaa ja turvata maan vastasaavutetun itsenäisyyden. Jokaisen valtion ulkopolitiikan päämääränä tietenkin on maan itsenäisyyden suojeleminen, mutta erityisesti siinä asemassa oleva valtakunta kuin Suomi oli velvollinen aivan poikkeuksellisen huolellisesti suuntaamaan huomionsa tähän kysymykseen. Ja vaikka yleiset olosuhteet maailmassa kautta 1920-luvun olivat sellaiset, että niin hyvin suurten kuin pientenkin kansojen parissa kansallisuuksien oikeus vapauteen ja itsenäisyyteen käsitettiin järkähtämättömäksi maailman mielipiteeksi, oli Suomen asema bolsevistisen Neuvostoliiton naapurina sellainen, että maan turvallisuus oli oleva ulkopolitiikasta vastaavien valtioelinten erityisen huolenpidon kohteena. Meiltä ei suinkaan puuttunut idealismia, ja se antoikin kansalle uskoa itsenäisyytemme vakavuuteen, mutta Neuvostoliiton julistama maailmanvallankumousohjelma pakotti meidät idealismistamme huolimatta toimimaan huonoimmankin mahdollisuuden huomioon ottavina realisteina.
Suomen valittavana, kun se 1920-luvun alussa määräsi ulkopolitiikkansa suunnasta, oli kaksi vaihtoehtoa. Kun näin sanomme, merkitsee se kylläkin yleistystä, joka tekee vääryyttä joillekin yksityiskohdille, mutta tällainen yleistys on tarpeellinen, jotta voitaisiin antaa riittävän havainnollinen kuva poliittisesta kehityksestämme. Toinen vaihtoehto, joka oli valittavanamme, oli liittyminen niihin voimiin, jotka ajoivat Venäjän vastaista politiikkaa. Toinen vaihtoehto taas oli puolueettomuus Venäjän suhteen. Suomi valitsi ensiksi mainitun vaihtoehdon. Se säilytti sen aatteellisen ja käytännöllisen vastakohtaisuuden, joka oli Suomen ja Venäjän välillä ollut voimassa v:n 1917 loppupuolelta lähtien Tarton rauhaan saakka. Se pyrki etsimään läheistä yhteyttä niiden Venäjän läntisten rajanaapureiden kanssa, joilla oli samanlainen poliittinen vaara kuin Suomellakin ja samat edut valvottavana Venäjää vastaan. Tämän pyrkimyksen kulminaatiokohtana on pidettävä Suomen aiottua liittymistä keväällä 1922 ns. Varsovan sopimukseen, jolla Suomi olisi sitoutunut läheiseen yhteistoimintaan erinäisten Neuvostoliiton läntisten naapurimaiden kanssa. Vaikka sopimus Suomen puolelta raukesikin eduskunnan vastustuksen takia, oli tuon sopimuksen johtomotiivi siltä osalta, joka koski yhteistoimintaa Venäjää vastaan, kuitenkin vallitsevan suomalaisen ulkopoliittisen ajatuskannan mukainen. Niinpä haluttiin ylläpitää läheisiä suhteita Baltian valtioihin, ja eurooppalaisessa politiikassa etsittiin yhteyttä niihin suurvaltoihin, joiden suhteet Neuvostoliittoon olivat torjuvat. Kansainliitto-politiikkammekin saneli turvallisuustarpeemme itään päin. Piirre, joka myös antoi leimaa ulkopolitiikallemme, oli erinäisten viranomaisten venäläisiin emigrantteihin harjoittama yhteydenpito. Voitaneen siis todeta, että Suomen ulkopolitiikkaa nimenomaan 1920-luvun alkupuolella luonnehti selvästi epäluuloinen Venäjän vastainen tendenssi. Tosin voidaan edellä sanottua vastaan esittää se väite, että monet yksityiskohdat Suomen suhtautumisessa Neuvostoliittoon eivät todista tällaisen jyrkän vastakohtaisuuden olemassaolosta. Tämä vastaväite on omalla tavallaan oikeutettu, koska Suomen ulkopolitiikka torjui monet aggressiivista esiintymistä suosittelevat suunnitelmat. Mutta -- kuten aikaisemmin jo mainitsin -- jos Suomen ulkopolitiikasta tahdotaan antaa sille ominaista johtotendenssiä luonnehtiva yleiskuva, lienee tässä esitettyä pidettävä oikeana, yksityiskohdissa kieltämättä tavattavista epätarkkuuksista huolimatta.
Meidän ei tarvinne tässä käydä tekemään selvää niistä syistä, jotka olivat sanelleet Suomen omaksuman poliittisen linjan. Kun palautamme mieleemme 1920-luvun alkuvuosina vallinneen yleispoliittisen tilanteen sekä sen asenteen, joka miltei kautta maailman oli omaksuttu Neuvostoliittoa kohtaan, olisi toisenlainen orientaatio Suomen asemassa olevalta valtiolta ollut vaikeasti ymmärrettävissä. Lisäksi on otettava huomioon, että Venäjältä käsin johdettu kommunistien kumouksellinen toiminta kohdistui v:n 1918 tapausten vuoksi erikoisen kiivaana Suomea vastaan. Se oli juuri niihin aikoihin, jolloin ulkopolitiikkamme suuntaus oli ratkaistavana, saavuttanut yhteiskuntarauhaa uhkaavan laajuuden, mitä mm. todistaa 27 kommunistiedustajan valitseminen eduskuntaan v. 1921.
Kaksikymmenluvun lopulla alkoi vähitellen tapahtua suunnanmuutosta suhteessa Neuvostoliittoon. On mahdotonta tässä käydä tutkimaan syitä siihen, sillä ne ovat osaksi yleismaailmallisia. Ilmeisesti on ollut vaikuttamassa yhä yleisemmäksi levinnyt käsitys, että neuvostojärjestelmä ei ollutkaan mikään nopeasti ohimenevä tila Venäjällä, vaan että se oli käsitettävä enemmän tai vähemmän vakiintuneeksi hallitusjärjestelmäksi. Suomen oli Venäjän naapurina tehtävä tällaisesta käsityksestä tietyt johtopäätökset. Erikoisena Suomeen vaikuttavana tekijänä on varmaankin otettava myös huomioon kommunistien julkisen toiminnan lainsäädännöllinen lakkauttaminen Suomessa v. 1930. Tämän jälkeen ei Venäjältä johdettu kommunistinen toiminta enää näet muodostanut välitöntä vaaramomenttia maan itsenäisyydelle, joten suhteiden parantaminen Venäjään ei tässä katsannossa sisältänyt poliittista riskiä.
Ulospäin näkyvänä osoituksena Suomen omaksumasta uudesta linjasta on v:n 1932 alussa Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittu hyökkäämättömyyttä ja riitojen rauhanomaista ratkaisua koskeva sopimus. Sitä on pidettävä käännekohtana Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa. Se merkitsee puolueettomuusajatuksen esilletuloa Suomen idänpolitiikassa. Ja kun seuraamme sen jälkeen tapahtunutta kehitystä, voimmekin havaita, että uusi suuntautuminen jatkui, tosin varovaisesti mutta johdonmukaisesti ja varmasti. Tähän Venäjää kohtaan omaksuttuun puolueettomuuspolitiikkaan liittyi merkittävänä renkaana Suomen skandinaavinen suuntaus v:sta 1935 lähtien. Tällä eduskunnan yksimielisesti deklaroimalla kannanotolla on Suomen Venäjän-politiikalle erittäin tärkeä merkitys. Suomi halusi liittymällä mitä läheisimpään poliittiseen yhteistyöhön sen rauhanomaisen valtaryhmityksen kanssa, jonka kolme skandinaavista maata muodostivat, osoittaa seuraavansa näiden maiden yleensä kaikkien tunnustamaa epäilyksien ulkopuolella olevaa rauhanpolitiikkaa. Se merkitsi, että Suomi sitoutui suhteissaan Venäjään olemaan sitä vastaan mahdollisesti syntyvien liittoutumien ulkopuolella ja noudattamaan suhteissaan Venäjään ehdotonta puolueettomuutta. Tällä tavoin Suomen skandinaavista orientaatiota on pidettävä Suomen Neuvostoliittoa kohtaan omaksuman puolueettomuusajatuksen manifestaationa.
1930-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana Suomi johdonmukaisesti ja päättävästi kehitti puolueettomuuspolitiikkaansa. On todettavissa, että nimenomaan presidentti Kallion presidenttikaudella Suomen idänpolitiikkaa ohjasi määrätietoinen pyrkimys luoda entistä luottamuksellisemmat suhteet suureen naapuriin sekä osoittaa puolueettomuussuuntauksen vakavuus ja vilpittömyys. Tästä voidaan osoituksena mainita mm. Suomen ulkoministerin käynti Moskovassa alkuvuodesta 1937 sekä kauppasopimusneuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Juuri puolueettomuuden säilyttäminen ja mahdollisten venäläisten ennakkoluulojen syntymisen estäminen oli määräävänä, kun Suomi, liittyen Ruotsin omaksumaan kantaan, kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisesta Saksan kanssa, toimenpide, jonka tarkoituksenmukaisuudesta jälkeenpäin tapahtuneen valossa on Suomessa esitetty kirpeääkin arvostelua. Samaten on syytä korostaa, että se mielenkiinto, jota Suomi osoitti Ahvenanmaan neutraalisuuden säilyttämistä kohtaan oli luonteeltaan kaksitahoinen, eikä suinkaan siis kohdistunut yksin Venäjää vastaan. Jokainen, joka sisältäkäsin voisi tuntea Suomen hallituksen pyrkimykset, huolet ja toimenpiteet v. 1937--39, olisi selvillä, että Suomi vartioi suorastaan mustasukkaisesti -- jos sana sallitaan -- puolueettomuuttaan ja halusi estää kaikki teot, jotka olisivat antaneet Neuvostoliitolle aihetta epäillä vakavaa puolueettomuustahtoamme ja kykyämme puolueettomuuden säilyttämiseen. Yksityiskohtien aika ei ole vielä käsillä, mutta tuleva historiankirjoitus osoittaa, että Suomessa oltiin puolueettomuuden säilyttämiseksi Venäjää kohtaan valmiita merkittäviin ulko- ja sisäpoliittisiin toimenpiteisiin.
Kun myöhemmän kehityksen valaistuksessa arvostellaan Suomen ulkopolitiikkaa sotaa edeltäneinä vuosina, on tarpeellista erityisesti korostaa sitä, että Suomella oli perusteltua syytä olettaa Venäjän taholla tunnetun sekä myönteistä mielenkiintoa että jopa luottamusta Suomen puolueettomuuspolitiikkaa kohtaan. En tässä suhteessa voi esittää mitään todistusaineistoa, mutta en malta olla mainitsematta erästä tätä koskevaa julkisuudessa esitettyä lausuntoa. Yhdysvaltojen entinen Moskovansuurlähettiläs J. E. Davies kertoo kirjassaan Tehtävä Moskovassa erään amerikkalaisen diplomaatin käsityksenä päiväkirjamerkinnän mukaan maaliskuun 9. päivältä 1937 seuraavaa: "Suomen hän katsoi merkitsevän valopilkkua venäläiselle ulkopolitiikalle, sillä Suomi teki silminnähden voimakkaita ponnistuksia turvatakseen riippumattomuutensa sekä Saksaa että Venäjää vastaan."
Me tiedämme nyt, että Suomi ei onnistunut puolueettomuuspolitiikassaan. Maailmanpoliittisen tilanteen kiristyminen ja maailmansodan puhkeaminen johtivat asiat siihen, että Neuvostoliitto syksyllä 1939 vaati Suomelta alueellisia turvallisuustakeita, vaati Suomen luovuttamaan sille maanpuolustuksellisesti elintärkeitä alueita, joihin vaatimuksiin Suomi ei voinut suostua. Neuvostoliitto aloitti Suomea vastaan sodan, joka päättyi Moskovan rauhaan. Siinä Suomi menetti syksyllä 1939 vaadittuja alueita huomattavasti laajemmat maa-alueet.
Venäjän Suomen alueeseen kohdistamien vaatimusten motiivi oli alunalkaen selvillä ja tapahtumien kehitys on sen selvittänyt yhä paremmin. Venäjä lähti siitä, että Saksan kanssa elokuussa 1939 solmitusta hyökkäämättömyyssopimuksesta huolimatta sota Saksaa vastaan maailmansodan myöhemmissä vaiheissa oli väistämätön. Sen vuoksi Neuvostoliiton oli turvattava kaikki sivustansa. Tästä johtuivat sen äkilliset toimenpiteet Itä-Puolan, Bessarabian ja Baltian maiden haltuun saamiseksi.
Suomen osalta Venäjällä oli kaksi turvallisuusprobleemia. Ensimmäinen käsitti Itämeren merireitin sulkemisen vihollislaivastolta, jonka vuoksi Hanko, Suomenlahden saaret ja Koivisto sisältyivät Venäjän vaatimuksiin. Toinen käsitti Suomen taholta maarintamilla uhkaavan vaaramomentin poistamisen. Meidän on ehkä syytä lähteä siitä, että Venäjä tuskin oletti Suomen itsensä ryhtyvän hyökkäyssotaan mahtavaa naapuriaan vastaan, mutta se arvioi, että jossakin sodan vaiheessa Venäjälle vihamielinen suurvalta voisi saada Suomen alueen hyökkäystukikohdaksi ja Karjalan kannakselta käsin uhata Leningradia. Sen vuoksi Suomen puolustusjärjestelmän yhtenäisyys Kannaksella oli tuhottava.
Sillä oli kahtalainen tarkoitus: Leningradin suojaaminen hyökkäykseltä ja tien avaaminen hyökkäykselle Suomeen, silloin kun se mahdollisesti tultaisiin havaitsemaan sodan kulun kannalta hyödylliseksi.
Se että Venäjä vaatimuksillaan ja hyökkäyksellään häikäilemättä loukkasi Suomen oikeutta, on yleisesti tunnustettu, arvovaltaisimmin Kansainliiton yleiskokouksen päätöksellä. Mutta saattaa olla paikallaan tarkastella, oliko Venäjän hyökkäys sen omien etujen kannalta katsoen edes tarpeellinen. Meidän ei tällöin tarvitse lausua arvosteluamme, olivatko Venäjän laskelmat siitä, että Saksa mahdollisen sodan sattuessa haluaisi käyttää Suomea hyökkäystukikohtana, perustellut vai eivät. Tällä seikallahan ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska Venäjän hyökkäyksen tarpeellisuus sen omalta kannalta riippui siitä, olisiko Suomella ollut halua ja kykyä pysyä puolueettomana ja säilyttää maansa koskemattomuus. Tähän on sanottava, että Suomen 1930-luvulla noudattama puolueettomuuspolitiikka Venäjän suhteen oli vakavaksi tarkoitettua, ja se olisi Suomessa jatkunut, olisipa yleismaailmallinen sota saanut mitkä vaiheet tahansa. Suomi olisi ollut valmis ase kädessä suojelemaan puolueettomuuttaan ja suvereniteettiaan miltä suunnalta uhkaavaa hyökkäystä vastaan tahansa. Meillä oli silloin ja on edelleenkin yleisenä se käsitys, että Suomen maantieteellinen asema ja hyvin varustettu armeija olisivat suoneet meille edellytykset puolueettomuutemme säilyttämiseen ja sitä vastaan kohdistettujen hyökkäysten torjumiseen, sillä muualta kuin idästä tuleva hyökkäys tapaa meidät Ruotsin selän takaa. Tämän seikan vuoksi me olisimme joutuneet yhdessä Ruotsin kanssa harjoittamaan yhdensuuntaista puolueettomuuspolitiikkaa. Kun tästä asiasta puhuttaessa on ulkomailla joskus mainittu eräiden kansalaispiiriemme kansallissosialismille myönteisestä mielialasta, on tähän ensiksikin sanottava, että Suomen kansan valtavan enemmistön vankkaa demokraattista vakaumusta ei voida saattaa epäilyksenalaiseksi. Missään vastuunalaisissa suomalaisissa piireissä ei pidetä edes harkinnan arvoisena ajatusta, että Suomi olisi ns. viidennen kolonnan vuoksi joutunut Saksan hyökkäystukikohdaksi. Sellaiset kuvitelmat ulkomailla perustuvat täydelliseen olojemme tuntemattomuuteen. On ollut tarpeellista niistä kuitenkin mainita, koska niitä edelleenkin näkee esitettävän.
Jokainen, jolla on ollut tilaisuus seurata läheltä suomalaisia mielialoja syksyllä 1939, voi vakuuttaa, että tahto välttää sota oli maassa yleinen ja suorastaan tavattoman voimakas. Nekin vähäiset piirit, joiden ajatuksia ja sanoja aikaisemmin oli vallinnut Venäjää kohtaan tunnettu epäilys ja siitä johtunut aggressiivisuus, hiljentyivät noina kohtalontäyteisinä päivinä Moskovan neuvottelujen aikana ja sen jälkeen ja vilpittömästi toivoivat rauhan säilymistä. Meillä oli lisäksi niin sinisilmäiseltä kuin se nyt saattaakin tuntua, varsin yleinen, luottavainen usko siihen, etta sotaa ei synny. Me emme silloin osanneet aavistaa, minkälaisen rajuuden alkanut maailmansota tulee saamaan, emme osanneet edes kuvitella, kuinka vähän kansojen vuosisatainenkaan itsenäisyys, hyökkäämättömyyssopimukset, puolueettomuus ja rauhantahto saattavat estää väkivallan voimien hyökkäyksiä. Me lähdimme siitä, että me emme uhkaa nyt emmekä sodan myöhemmissä vaiheissa Venäjää ja että meillä on alueisiimme historiallinen ja kaikkien tunnustama oikeus. Tähän luottaen me uskoimme, että me saamme uhkaavista ennusmerkeistä huolimatta säilyttää hyvän rauhamme. Viimeiseen saakka vallitsi kansan ja myös hallituksen keskuudessa vankka optimismi, mutta siihen liittyi myös varovaisuutta, jonka ansiosta meitä ei yllätetty varustautumattomina, kun äkillinen hyökkäys sitten kuitenkin tapahtui.
Me olimme syksyllä 1939 Venäjän kanssa käydyissä neuvotteluissa hyvän omantunnon suomaan jyrkkään sävyyn vastustaneet Venäjän aluevaatimuksia. Mutta on merkille pantavaa, että siltä osalta, jolla me katsoimme voivamme tehdä myönnytyksiä puolustusmahdollisuuksiamme tuhoamatta, me olimme olleet valmiit sovitteluihin. Tämän kannan johdonmukaisena seurauksena oli, että kun Neuvostoliitto oli aloittanut hyökkäyksensä, me pyrimme uudelleen neuvotteluihin, voidaksemme vielä välttää sodan. Jotta neuvotteluille saataisiin suotuisa lähtökohta, katsottiin hallituksenvaihdos tarpeelliseksi. Sen jälkeen kun oli saanut eduskunnalta yksimielisen luottamuslauseen, hallitus jätti paikkansa. Uudessa hallituksessa oli mm. korvattu ne miehet, joiden henkilön oletettiin olevan eniten uusiin neuvotteluihin pääsemisen tiellä. Nykyisen presidentin Rytin muodostama hallitus oli ensisijaiselta tarkoitukseltaan siis rauhanhallitus ja se jättikin Neuvostoliitolle Ruotsin hallituksen välityksellä esityksen neuvottelujen uudelleen alkamisesta sekä ilmoituksen halustaan tehdä uusia positiivisia ehdotuksia ristiriidan ratkaisemiseksi. Mutta Neuvostoliitto ei tähän esitykseen suostunut, se oli lyönyt siinä vaiheessa oven kiinni Kuusisen varjohallituksen muodostamisella.
Esitys, jonka tarkoituksena oli kuvata suomalaista puolueettomuuspolitiikkaa Venäjää kohtaan, huipentuu siihen harkittuun myöntyvyyteen, jota Suomi talvisodan alla ja nimenomaan sen alettua osoitti Venäjän vaatimuksia kohtaan. Tämän seikan erityisessä korostamisessa on se vaara, että valmiutemme tinkiä riidattomista oikeuksistamme käsitetään ehkä tuomittavaksi opportunismiksi. Kun Suomen sota on yleisesti saanut glorian sen vuoksi, että se on ollut luonteeltaan oikeustaistelu, pienen kansan koko maailman omaantuntoon mahtavasti vaikuttava vastalause väkivaltaa ja voiman oikeutta vastaan, saattaa ehkä tarkoituksellisesti unohdetun myöntyvyytemme mieleen palauttaminen himmentää taistelumme osakseen saamaa arvonantoa. Mutta eiköhän asia sittenkin ole niin, että Suomen osoittama voimasuhteitten epätasaisuuden aiheuttama myöntyvyys voi vain kirkastaa taistelumme gloriaa, koska se osoittaa, että me emme menneet sotaan kevytmielisyydestä tai ainoastaan kansallisen ambition takia.
Talvisota päättyi Moskovan rauhaan. Sen ehdot olivat hirvittävän kovat. Ja kuitenkin suhtauduttiin Suomen taholta rauhantekoon ratkaisuna, jonka muuttamisesta ei näyttänyt olevan reaalisia toiveita. Mutta Neuvostoliiton toiminta kohta keväällä 1940 antoi Suomessa hyvin perusteltua aihetta siihen pelkoon, että Moskovan rauha oli Neuvostoliitolle vain välirauha ja että tarkoituksena oli Suomen saattaminen asteittain Neuvostoliiton vasalliksi. Suomessa käsitettiin, että Venäjä odotti vain sopivaa aikaa. Kaikesta tästä on puhuttu riittävän paljon, enkä asiaan aiokaan pitemmälti puuttua, mutta kehityksen yleisen kulun kuvaamiseksi siitä on tässäkin ollut mainittava.
Saattaa ymmärtää, että Suomi tällaiseen asemaan saatettuna näki saksalaisten joukkojen läpikulussa pohjois-Norjaan syksystä 1940 lähtien jonkinlaisen turvallisuuttamme lujittavan tekijän. Tämän läpikulkuoikeuden myöntäminen ei sellaisenaan vielä ollut teko, joka olisi ollut soveltumaton nykyisen sodan muovailemaan puolueettomuuskäsitykseen, Suomihan oli myöntänyt Saksalle kauttakulkuluvan lähes puoli vuotta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli pakottanut meidät myöntymään huomattavaan kauttakuljetukseen Hankoon, mitä ei ollut edellytetty Moskovan rauhassa. Tässä yhteydessä voidaan korostaa, että Neuvostoliitto ei milloinkaan ole esittänyt protestia saksalaisen kauttakuljetuksen johdosta. Mutta niissä olosuhteissa, jotka Moskovan rauha oli Suomeen luonut, tällä läpikululla oli kohtaloillemme käänteentekevä merkitys. Kaksi tekijää: Venäjän peittelemätön tarkoitus tuhota Suomen itsenäisyys ja saksalaisten joukkojen jatkuva kulku Pohjois-Suomen läpi määräsivät Suomen lähitulevaisuuden. Kun eräillä tahoilla näyttää olevan halua pohtia kysymystä, miten Suomi joutui kesällä 1941 sotaan Venäjää vastaan, on annettava se vastaus, että silloin alkanut ja vielä jatkuva sota on sen hyökkäyksen jatko, jonka Venäjä aloitti marraskuun 30. päivänä 1939. Jokaisen, jonka mielestä edellä oleva vastaus ei ole tyydyttävä, on syytä koettaa asettua suomalaisten asemaan, jotka kesällä 1940 elivät siinä tapausten yhä lujittamassa uskossa, että Venäjä vain odotti sopivaa tilaisuutta saattaakseen Moskovan rauhanteon keskeyttämän tuhoamissuunnitelman päätökseen. Nimenomaan on tässä yhteydessä mainittava, että saksalaisten läpikulku Suomen alueen kautta ei syksyllä 1940 millään tavoin muuttanut Suomeen nähden Neuvostoliiton kantaa, joka säilytti saman tuhoa ennustavan luonteen kuin aikaisemminkin. Tapahtumien rautainen logiikka on sen jälkeen johtanut sotaan, jota yhä käymme, tapahtumien, jotka Neuvostoliitto pani liikkeelle hyökkäyksellään v. 1939. Ei mikään voi olla väärämielisempää kuin se, että nyt ne, jotka syksyllä 1939 väkevin sanoin tuomitsivat Venäjän hyökkäyksen, linkoavat Suomea kohtaan syytöksen, että Suomi on rangaistuksen ansaitseva hyökkääjä. On muuten tehtävissä eräs erikoislaatuinen havainto nykypäivän Suomesta: juuri se seikka, että me niin kipeästi ja tuoreesti tunnemme, mitä merkitsee, kun kansaa uhataan tuholla, ja mihin uhreihin kansa on sen torjumiseksi valmis, saa meidät ymmärtämään sen raivokkaan voiman, jonka vallassa Venäjä on taistellut kansallisen olemassaolonsa puolesta vihollista vastaan, joka on julistanut päämääräkseen sen tuhoamisen.
Minulle sanottaneen, että edellä esitettyjen vaiheiden ulkonainen kulku on Ruotsissa yleisesti tunnettu. Se lienee totta. Mutta olen kaikella tällä halunnut erityisesti korostaa sitä, että me suomalaiset tunnemme joutuneemme pitkään ja meille tavattomia inhimillisiä ja aineellisia tappioita tuottaneeseen sotaan vastoin vakavaa ja vilpitöntä tahtoamme, sillä olemme halunneet säilyttää puolueettomuutemme ja rauhalliset naapurisuhteet siihen maahan, joka on meidän kimppuumme hyökännyt. Ymmärtääkseni on myös tarpeen ollut saada julki lausutuksi se käsitys, joka meillä suomalaisilla on ollut ja edelleenkin on, nimittäin että me olisimme myös pystyneet säilyttämään puolueettomuutemme sodassa, johon Venäjä olisi joutunut ottamaan osaa. Jos Venäjän raja olisi ollut Karjalan kannaksella tykinkantaman päässä -- kuten on tullut tavaksi sanoa -- Leningradista, olisi Venäjä ollut v. 1941 alkaneen sodan aikana Suomen vastaisella rajallansa paremmin turvattu kuin nyt, kun se oli väkivalloin ja voimansa oikeuteen turvaten siirtänyt rajat tykinkantaman ulkopuolelle Viipurista länteen sekä Hangon niemelle ja Sallaan. Mutta jos Venäjä alunalkaenkin valmistautui offensiiviin laajojen ekspansiivisten päämäärien toteuttamiseksi, silloin katoaa pohja edellä esitetyltä todistelulta. Silloin oli sotaan joutumisemme ehdoton, silloin ovat puolueettomuuspyrkimyksemme olleet hyödyttömät.
Se katsaus, jonka olen edellä pyrkinyt antamaan suomalaisesta puolueettomuuspolitiikasta, on ollut tarpeellinen eräiden johtopäätösten tekemiseksi. Ulkomailta käsin kysytään meiltä usein: Millä tavalla te suomalaiset oletatte suhteittenne Venäjään kehittyvän tulevaisuudessa? Tällaiseen kysymykseen ei tietenkään voida tällä hetkellä antaa edes ylimalkaista vastausta, sillä niin moni asiaan vaikuttava tekijä on meistä suomalaisista riippumaton ja tietymätön vielä kaikille muillekin, joita meidän keskinäisten suhteittemme järjestäminen koskee. Sitä paitsi Suomen ja Venäjän välillä on sota, jonka päätökseksi Venäjä on sanonut vaativansa ehdotonta antautumista, mikä taas Meidän puoleltamme ei tule kysymykseen. Juuri liittoutuneiden pitäisi olla riittävän hyvin selvillä, mitkä ovat ne tulokset, joihin ehdottoman antautumisen ohjelma on vienyt mm. Norjassa ja Tanskassa, joten meidän kantamme pitäisi olla hyvin ymmärrettävissä.
Mutta näistä selvää kannanottoa ehkäisevistä tekijöistä huolimatta voidaan suomalaiselta taholta esittää joitakin näkökohtia, joiden nojalla on luotavissa jonkinlainen kuva siitä, mille pohjalle meillä oletetaan Suomen ja Venäjän välisten suhteitten kehittyvän rauhan jälkeen. Meillä Suomessa on vallalla se käsitys, että Neuvostoliitto jää tämän sodan päätyttyä suurvallaksi. Sille seikalle taas, että tämä suurvalta on naapurinamme tai että me olemme tämän suurvallan naapuri, kuinka vain halutaan, me emme mahda mitään. Näistä seikoista lähtien meidän on tehtävä johtopäätöksemme.
Millaiset nämä johtopäätökset sitten ovat? Meitä on ymmärrettävä, jos emme vielä, kun sota jatkuu, niitä ole voineet sanottavasti tutkia. On ymmärrettävä, että aikana, jolloin harva se suomalainen koti suree kaatuneitaan, meillä ei ole yleisesti ryhdytty näitä asioita pohtimaan, sillä sota, joka uhkaa tuholla kansallista olemassaoloamme, vaatii voimamme, ja se on käytävä loppuun, rauhaan, joka turvaa vapautemme ja itsenäisyytemme. Mutta sen mukaan mitä suomalaisesta politiikasta olen edellä sanonut, olettaisin, että Venäjän tulevasta asemasta tehtävien johtopäätöksien pitäisi noudattaa pääkohdittain seuraavaa suuntaa.
Itsenäisyytensä säilyttänyt Suomi, sillä se on kaikelle suomalaiselle tarkastelulle conditio sine qua non, on tämän sodan päätyttyä teoreettisesti samojen vaihtoehtojen edessä kuin Suomi oli v. 1920, siis on omaksuttava joko Neuvostoliiton vastainen poliittinen linja tai puolueettomuus. Nämä teoreettiset vaihtoehdot ovat olemassa, toinen asia on, tulevatko ne, varsinkaan edellinen, olemaan käytännössä esillä. Lisäksi voi tulla kysymykseen yhtyminen samaan turvallisuusjärjestelmään mm. Neuvostoliiton kanssa, mutta se vaihtoehto riippuu yleisistä järjestelyistä rauhan turvaamiseksi.
Kun tässä valossa tarkastelemme suhdettamme Venäjään, on meidän avoimesti ja ilman ennakkoluuloja lähdettävä siitä, että liittyminen Venäjän vastaisten voimien rintamaan ei silloin, kun Venäjä säilyy suurvaltana, kuten käsitämme, ole meidän kansallisten etujemme mukaista. Pieni valtio ei nykyisen koneiden sodan kautena kykene jatkuvasti seisomaan hampaisiin saakka aseistettuna. Sillä on sitä vähemmän tähän mahdollisuuksia, jos sota on saattanut sen suuresti velkaantumaan. Suomen etu ei voi olla, että se on jonkin suurvallan äärimmäisenä, Venäjän rajalla alituisesti varuillaan olevana ja ensimmäiseksi vihollisen jalkoihin joutuvana liittolaisena, jolla ei ole sellaista poliittista vaikutusvaltaa, että sen sanalla olisi mitään merkitystä, kun sodasta ja rauhasta päätetään. Maa olisi tällöin äänettömänä yhtiömiehenä mukana liitossa, josta sille koituisi kohtuuttomat, ajan mittaan ylivoimaiset rasitukset. Se joutuisi aina taistelutantereeksi, milloin tahansa siitä riippumattomat suurpoliittiset ristiriidat johtaisivatkin sotaan. Liioin emme voi rakentaa tulevaa ulkopolitiikkaamme Venäjän ja sen nykyisten liittovaltioiden poliittisille vastakohtaisuuksille ja niiden ennustellulle epäsovulle. Se olisi spekulointia hyvin epämääräisillä mahdollisuuksilla, ja sellaisen politiikan tuloksena olisi, jos tuo epäsopu todella syntyisi, että Suomi kuitenkin joutuisi Venäjälle vihamielisen suurvaltaryhmän alituisesti taistelevaksi, eteen työnnetyksi tukikohdaksi. Näin ollen Suomen kansalliset edut eivät salli sitoutumista Venäjän vastaisen politiikan linjalle tai sen etsimistä.
Toinen vaihtoehto on puolueettomuuspolitiikan omaksuminen. Nähdäkseni kansallisen politiikkamme tavoitteena rauhan tultua ja jo siihen valmistauduttaessa olisikin palaaminen siihen puolueettomuuspolitiikkaan, josta tapahtumien onneton kehitys meidät vieritti pois v. 1939. Olettaisin, että tämä käsitys alkaa vallata alaa Suomessa. Tähän käsitykseen liittyy harras toivomus skandinaavisesta yhteistyöstä, sillä me käsitämme, että Skandinavian maiden, tällä hetkellä erityisesti Ruotsin apu, on meille merkittävä.
Voidaan tietenkin väittää utopiaksi olettamusta, että pahasta sisustaan tunnettu Suomen kansa taipuisi vilpittömään naapurisopuun perivihollisena pidetyn Venäjän kanssa. Sodan kestäessä ja sen kauhujen vielä kirvellessä mieltä on tällainen epäilys hyvin perusteltu. Mutta on pidettävä muistissa, että esim. 1800-luvulla vallitsi Suomessa rauhallinen mieliala Venäjää kohtaan, vieläpä yleisesti tunnustettu ja kiitetty lojaliteetti -- Aleksanteri II:n patsas seisoo vieläkin kunniapaikalla Helsingin Suurtorilla. Se katosi vasta, kun tsaari-Venäjä aloitti sortotoimenpiteensä Suomea vastaan. Ei ole mitään syytä epäillä, että jos Suomen ja Venäjän väliset järjestelyt rakentuvat oikeudenmukaisuuden pohjalle ja Suomi säilyttää sekä sisäisen että ulkoisen riippumattomuutensa, Suomen kansa tulee ylläpitämään korrektia ja moitteetonta naapurisopua. Mutta se vaatii ehdottomasti, että meillä vallitsee täydellinen turvallisuuden tunne.
Me emme valitettavasti voi sodan aikana tehdä mitään poliittisesti vaikuttavaa, jossa edellä mainittu käsityskanta tulisi esille, sillä meitä vastassa on ehdottoman antautumisen vaatimus. Sen vuoksi meidän on pakko noudattaa lykkäävää, dilatorista politiikkaa, niin monia vaaroja kuin se on kannaltamme saattanutkin sisältää. Hallituksemme kuitenkin valppaasti pitää silmällä kaikkia kunnialliseen rauhantekoon mahdollisesti avautuvia tilaisuuksia. Mutta vaikka me emme ole sokeita jatkuvan sodan vaaroille, on suorastaan ihmeellistä panna merkille, miten rauhallisena ja luottavana Suomen kansa tarkastelee kaiken epävarmuuden keskellä tulevaisuuttaan. Mihin tuo luottavaisuus ja rauha perustuu, kysyttäneen. Siihen on olemassa vain yksi vastaus: oikeaan asiaamme. Me luotamme presidentti Rooseveltin edeltäjän, suuren Lincolnin sanoihin: "Mikään asia maailmassa ei ole lopullisesti ratkaistu, jollei se ole ratkaistu oikein."
naurettavaa ja lasellista historian tutkimusta
tämä putkismetodologia. Juoksentelee divareissa
etsimässä halpoja kirjoja, selailee... ja jos
kohdalle sattuu jotain omiin premisseihin niin
ei kuin kopioitsemaan...
..tympäsee jo nämä yksinkertaiset ...kapiaisen
retkut..
Valitettavasti joku vähä-älyinen lapsi kirjoittelee tänne nimimerkilläni. Se voi lapsen mielestä olla hauskaakin. En jaksa hänelle enää vastailla, koska ei mielisairaalle kannata uhrata aikaa. Joudutte nyt sitten erottelemaan omat viestini tuon mielisairaan viesteistä, jonka ei kylläkään pitäisi olla kovin vaikeaa.
Valitettavasti joku vähä-älyinen lapsi kirjoittelee tänne nimimerkilläni. Se voi lapsen mielestä olla hauskaakin. En jaksa hänelle enää vastailla, koska ei mielisairaalle kannata uhrata aikaa. Joudutte nyt sitten erottelemaan omat viestini tuon mielisairaan viesteistä, jonka ei kylläkään pitäisi olla kovin vaikeaa.
Minulla on jakautunut nimimerkki idiootti!
Kauanko sä idiootti aiot jatkaa tätä? Älkää nyt vaan uskoko tän vähä-älyisen juttuja mun kirjoituksiksi.
toisessa ketjussa, että onkos realistilla paha päivä alla.. no tällähän se sitten selittyi..
Eihän tuohon muuta lääkettä oikeastaan ole kuin rekisteröityminen. Sillähän siitä selviät..
Esitän jyrkän vastalauseeni tässä keskustelussa tapahtuneelle sonnanheitolle, jossa nimimerkkiäni on käytetty ilman lupaani. Samalla käyttämääni sanavarastoon on liitetty runsaasti v- alkuisia sanoja, jotka eivät kuulu minun eikä muidenkaan vähääkään sivistyneiden ihmisten ilmaisukirjoon.
Nyt itse asiaan:
Kieltämättä olen täällä toistuvasti esittänyt kritiikkiä Ylikankaan asioita yleistämällä ja historian mutkia oikomalla vetämistä ja julkaisemista kannanotoista. Esitetty Rytin kehotus asettaa kuitenkin Ylikankaan tähän teoriaan kohdistamani epäilykset kokonaan uuteen valoon. Vielä kiinnostaisi kuulla paremman realistin lähde. Mielenkiintoinen näkemys, mutta toistaiseksi olen vielä hieman epäileväinen.
..jopas. Ylikangasta täällä palstalla vähätellään oikein urakalla , sentään professorismies.
Tulkinnoistahan tuossa on kysymys ja johtuen siitä miten näitä asioita painottaa , mihin lopputulokseen tullaan. Mielenkiintoinen on tässä avauksessa esitetyt ajatukset siitä MILLOIN tuo Saksan suuntaus oli selvä. Tuossa on kyllä tutkimista vielä nykypäivän ammattilaisillekin, olisin kyllä sitä mieltä.
Jotakin voisin vastata ainakin muutamaan esitettyyn asiaan:
"Ryti on eräässä talouselämän johtajien neuvottelussa 23.-24.7.1940 antanut kehotuksen edistää kaikin keinoin lähentymistä Saksaan."
--tuo Rytin lausunto onkin näköjään annettu tuoreeltaan tohtori Weissauerin käynnin jälkeen. Weissauer lienee tavannut ainakin Rytin ja Mannerheimin ja saanut heiltä kohtuullisen pessimistisen arvion Suomen mahdollisuuksista venäläisten painostuksessa, etenkin mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa. Lieneekö Weissauer tuonut mukanaan jotakin viestiä jo tuolloin Rytille?
Näitä käsitellään Rytin päiväkirjoissa sekä Mannisen toteutumaton valtioliitto kirjassa , nyt ainakin.
" Samaan aikaan Mannerheim halusi erota paikaltaan, jotta hän ei olisi tiellä, kun lähempiä suhteita Berliiniin tavoiteltiin."
--tuohon en nyt heti löytänyt lähdettä. Mistähän tuon kaivoit? ja mahtoiko tuo olla kuitenkaan yksiselitteinen syy tuohon episodiin?
"2.8.1940 Ryti lausui kokoomuksen eduskuntaryhmälle: "Kansallissosialistinen puolue on nyttemmin asettunut taaksemme"."
--mahtoiko tuo tieto olla tullut tuon Rosbergin kautta? Hän oli juuri tuota ennen ollut parin viikon Saksan reissulla ja päässyt ilmeisesti jopa Himmlerin puheille, puhumattakaan muista kansallissosialistisen puolueen edustajista. Arvellaan että Rosberg olisi tehnyt tuon reissunsa Wittingin toimeksiannosta , joten jonkinlainen raportti lieni hallituksen sisäpiirillä ollut käytettävissään tuoreeltaan Rosbergin palattua.
Himmlerillä olisi jo tuolloin ollut sanoma että : "Suomi voi olla 100% rauhallinen Venäjän vastaan, Venäjän hyökkäystä ei tule", siis tämäkin episodi tulee esille lähinnä tuon Suomen ja Ruotsin mahdollisen puolustus/valtioliiton hyväksymiseen liittyvänä asiana, nämä suomalaisten matkat sinne Saksaan. Haettiin siis tietoa/ tukea tuolle ajatuksissa olleelle Ruotsin suuntaukselle. Oliko kuitenkaan tuo Saksan suuntaus vielä tuolloinkaan aivan selvä tapaus?
"18.8.1940 Mannerheim esitti Veltjensille, että Saksa miehittäisi Ahvenanmaan kauttakuljetusten varjolla."
--kas vain. Marski siis otti tuon Ahvenanmaan miehittämis- asian heti ensimmäisellä tapaamisellaan Veltjensin kanssa puheeksi. Aika outoa. Terä mainitsee kirjassaan "Tienhaarassa" että tuo keskustelu oli kahdenkeskinen ja siinä käsiteltiin nyt ensisijaisesti noita asehankintoja sekä tuota kauttakulkua. Kerrotko mistä löytäisin tuon maininnan tuosta Ahvenanmaan asiasta?
Siis olisihan ihan asiallisesti sitä mieltä että nuo viitteet eivät kuitenkaan mitään yksiselitteisesti todista että valinta olisi jo tuolloin tehty ja selvä. Kuitenkaan?