Torpparien maanlunastuslain voimaantulosta tulee 17.7.2008 kuluneeksi tasan 90 vuotta, eli olisi kunnon muistomerkin aika. Torpparien lähijälkeläiset vaikuttavat edelleen keskuudessamme ja kunnianositus kuuluu myös heille. Pääosa kansalaisista polveutuu Torpparien sitkeistä sukujuurista ja tämä on mittava arvo sinänsä.
Torpparit raivasivat itselleen pellot ja perustivat perheet hyvinkin vaikeisiin olosuhteisiin suuret jälkipolvet perässään. Samaan ruokakuntaan saattoi kuulua lähes parikymmentäkin perheenjäsentä, koska "kaksioita" ei liemmälti ollut tarjolla. Tärkein vaikuttaja eteenpäin menemiseksi oli tuo perheen hengissä pitäminen ja kova usko parempaan tulevaisuuteen. Siinä samalla sitten tuo Suomen väestämääräkin kasvoi melkein yhdellä uudella asukkaalla parin vuoden välein.
Tutkiskelin omaa sukuani tuonne 1700 luvun alkupuolella sakka ja kyllä tuo arvostukseni nousi huippulukemiin.
Ihmettelen vain mihin "kaappeihin" nuo Torpparien jälkeläiset ovat kadonneet, kun pitäisi olla "rinta rottingilla" näkyvästi esillä. Kyllä nuo esivanhempamme olivat pääosin hienoa kansaa.
Nyt kaipaan kunnon keskustelua Torpparien raivaustyön arvostukseen ja esille nostamiseen.
Torpparit raivasivat itselleen pellot ja perustivat perheet hyvinkin vaikeisiin olosuhteisiin suuret jälkipolvet perässään. Samaan ruokakuntaan saattoi kuulua lähes parikymmentäkin perheenjäsentä, koska "kaksioita" ei liemmälti ollut tarjolla. Tärkein vaikuttaja eteenpäin menemiseksi oli tuo perheen hengissä pitäminen ja kova usko parempaan tulevaisuuteen. Siinä samalla sitten tuo Suomen väestämääräkin kasvoi melkein yhdellä uudella asukkaalla parin vuoden välein.
Tutkiskelin omaa sukuani tuonne 1700 luvun alkupuolella sakka ja kyllä tuo arvostukseni nousi huippulukemiin.
Ihmettelen vain mihin "kaappeihin" nuo Torpparien jälkeläiset ovat kadonneet, kun pitäisi olla "rinta rottingilla" näkyvästi esillä. Kyllä nuo esivanhempamme olivat pääosin hienoa kansaa.
Nyt kaipaan kunnon keskustelua Torpparien raivaustyön arvostukseen ja esille nostamiseen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen itse torpparin pojanpoika. Isoisäni oli kylläkin seppä, joka lunasti torpan ja pajan omakseen. Talo oli pieni ja lapsia oli kaikkiaan yhdeksän. Lapset joutuivat maatöihin ja muihin tilan töihin heti, kun oppivat kävelemään. Elämä ei ollut loisteliasta ja pienetkin ilot olivat harvassa. En siis ihmettele, kun isäni siskot ja veljet lähtivät heti, kun kynnelle kykenivät maailmalle etsimään omaa onneaan.
Torpparien lapset loivat oman elämänsä ja kannustuminena toimi, etteivät asiat voineet enää huonommaksikaan mennä. Heistä tuli työläisiä kaupunkeihin ja he kannustivat omia lapsiaan opiskelemaan, jotta nämä pärjäisivät vielä paremmin maailmassa. Kolmannessa sukupolvessa löytyykin sitten jo suvun ensimmäiset yliopiston käyneet - on lääkäreitä, opettajia, liike-elämään ryhtyneitä jne. Myös tämä kolmas sukupolvi on sillä tavalla ollut tietoinen juuristaan, että on yhä kannustanut omia lapsiaan opiskelemaan niin pitkälle, kun omat kyvyt vain ovat kantaneet. Neljännestä sukupolvesta löytyy jo yliopiston tutkijoita, lääkäreitä, yksityisyrittäjiä jne. Neljäs sukupolvi on jo vapaa torpparijuuristaan - he ovat kansainvälistyneet, laskevat kuuluvansa sivistyneistöön, keskiluokkaan jne.
Summa summarum: ankeasta torppariajasta ja niistä vapautuksen jälkeen tulleista pientiloista ei monillakaan ole ruusuisia muistoja. Ankara työ vei terveyden jo nuorena ja siitäkin huolimatta oli jatkettava omaa työuraa eläkepäiviin asti hammasta purren. Ajat muuttuivat nopeasti maatalousvaltainen Suomi teollistui ja elää nyt jo jälkiteollisuuden ajassa. Pienet tilat antoivat aikoinaan kovalla työllä niukan leivän ja jos sille halusi silavaa päälle piti talvet tehdä metsätöitä aikana, jolloin ei ollut moottorisahoja, motoista puhumattakaan, ei metsätraktoreita vaan hevonen teki miehen kanssa työt. Ei ole ihme, että monet olivat katkeria elämälle, joka tarjosi vain työtä eikä juurikaan muita elämän iloja.