Hei huomasin juuri, että kieleni sisällä on patti, joka ei ulos pullistu, mutta sisällä on kova patti.Limaa tulee älyttömästi. Mitä tämä voisi olla?
KieliSYÖPÄ?!?!?!
tytsy89_
61293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
iällä.
sitten 3, 13, 33 ym. vuotta=) Eli käännyhän lääkärin puoleen!
Tämä ensim. vastaaja ei kaiketi ole koskaan kuullut, että lapsia syntyykin siten, että heillä jo on syöpä. Tai että vuosittain sairastuu esim. leukemiaan ja aivosyöpään aika suuri määrä lapsia, valitettavasti. Hän ei varmastikaan ole koskaan kuullut Lastenklinikan osasto 10:stä jne.
Toivon mukaan pattisi on jokin viaton patti, tutkittava se kuitenkin on.
No kysyn vaikka hammaslääkriltä, kun sellainen on 5 päivän päästä sattumalta, niin siinä samalla. Olisi kyllä ikävä jos kieltä joutuisi leikkaamaan.
Minulla on ollut nuorempana aftoja ennen muuta huulten limakalvolla, muta nyt parina viime vuonna niit on alkanut ilmestyä kieleen. Ja ne ovat ERITTÄIN kivuliaita ja joskus kestävät parikin viikkoa. Ne vievät kaiken huomion, toimintatarmon ja suorastaan työtehon. Säteilee myös korvaan ja nieluun.
Olen pannut merkille, että tämä kieliafta alkaa oireilulla KIELEN SISÄLTÄ ja puhjettuaan kielen sisäosa tuntuu jotenkin kovalta ja turvonneelta.
Epäilen, että sinunkin tapauksessasi on kyse aftasta, mutta toki toki lääkärissä voi kannattaa käydä.
Aftan hoitoon täältä löytyy paljon erilaisia vinkkejä, kun panet hakusanaksi pelkän aftan: hammastahnoja ja kaikenlaisia lääkkeitä (joista itse olen saanut avun muualla oleviin aftoihin mutta en tähän riivatunmoiseen kieliaftaan)
Voik oafta mennä kielen sisänn siten, että tuntuu, kuin olisi kaksi hernettä siellä, mutta ei näy ulospäin? Kipeä ei ole.
????
Ainiin ja kielen allaon myös pieniä punaisia näppylöitä, jotka eivät ole kipeitä myöskään, mitähän tämä voisi olla? Olen niin sairas ikäsekseni:(