Mielenkiintoinen kirja uusnatsismista

Ruotsalaisen uusnatsin mielenkiintoinen kirja

Ruotsalainen entinen uusnatsi Kent Lindahl kertoo elämästään teoksessaan Exit - irti uusnatsismin kahleista. Hän kävi parinkymmenen vuoden aikana läpi koko uusoikeiston suon. Hän osoittaa kirjassaan saman, mikä Suomessakin on havaittu: skinit, rasistit, uusnatsit ja moottoripyöräjengit muodostavat verkoston. Tässä verkostossa on helppo siirtyä solmukohdasta toiseen.

Yleisenä syynä uusnatsismin syntyyn kirjoittaja näkee välinpitämättömyyden. Kotiolot eivät selitä kaikkea. - Lindahlin mukaan nuorille pitäisi asettaa selvät rajat. Ruotsi on liian pehmeä yhteiskunta.

Huumeet ja skinit kuuluivat yhteen. Monissa aktiot kaaderit olivat niin pilvessä ja juovuksissa, että homma meni pieleen. Huumeet tuovat tietenkin kuvaan myös rikollisuuden, myös järjestäytyneen. Kirjoittaja itsekin oli mukana kaikessa - jopa hakkaamassa siirtolaisia niin, että seurauksena oli elinikäisiä vammoja.

Lindahl kertoo avoimesti kokemuksistaan. Aallonpohjaa seurasi kääntymys ja pyrkimys sovitukseen. Hän tekee nykyään valistustyötä, jonka päämääränä on saada nuoria pois natsismin kahleista.

Lähde: Olli Mäkinen: Entisen uusnatsin itsetilitys. Kanava 4 - 5/2003, s. 394.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tilasin äskettäin kyseisen kirjan, en ole vielä saanut sitä. Kunhan posti sen minulle toimittaa niin pääsen lukemaan.

Äänestä

Näistä Exit-projekteista tuli mieleen, että eikö lailliset isänmaalliset yhdistykset sekä puolueet olisi oikeampi taho saamaan edellisen kaltaisia tapauksia takaisin mukaan yhteiskuntaan, pois nuorisoväkivallan sekä alkoholin parista. Kynnys lähteä mukaan olisi varmasti paljon pienempi jos koko ajatusmaailmaa ei tarvitsisi kerralla muuttaa täysin päin vastaiseksi.
Uusvasemmistolla on varmasti työnsarkaa omien väkivaltaryhmien aisoihin saamisessa. Muistaakseni Saksassa "äärivasemmisto" tekee vuosittain kymmenen kertaa niin paljon poliittisia rikoksia kuin sikäläiset "äärioikeistolaiset". Myös ihan tavallinen AA voisi sopia. Ei tuossa mitään uudelleenkoulutusleiriä tarvita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juuso kirjoitti:

Ruotsalaisen uusnatsin mielenkiintoinen kirja

Ruotsalainen entinen uusnatsi Kent Lindahl kertoo elämästään teoksessaan Exit - irti uusnatsismin kahleista. Hän kävi parinkymmenen vuoden aikana läpi koko uusoikeiston suon. Hän osoittaa kirjassaan saman, mikä Suomessakin on havaittu: skinit, rasistit, uusnatsit ja moottoripyöräjengit muodostavat verkoston. Tässä verkostossa on helppo siirtyä solmukohdasta toiseen.

Yleisenä syynä uusnatsismin syntyyn kirjoittaja näkee välinpitämättömyyden. Kotiolot eivät selitä kaikkea. - Lindahlin mukaan nuorille pitäisi asettaa selvät rajat. Ruotsi on liian pehmeä yhteiskunta.

Huumeet ja skinit kuuluivat yhteen. Monissa aktiot kaaderit olivat niin pilvessä ja juovuksissa, että homma meni pieleen. Huumeet tuovat tietenkin kuvaan myös rikollisuuden, myös järjestäytyneen. Kirjoittaja itsekin oli mukana kaikessa - jopa hakkaamassa siirtolaisia niin, että seurauksena oli elinikäisiä vammoja.

Lindahl kertoo avoimesti kokemuksistaan. Aallonpohjaa seurasi kääntymys ja pyrkimys sovitukseen. Hän tekee nykyään valistustyötä, jonka päämääränä on saada nuoria pois natsismin kahleista.

Lähde: Olli Mäkinen: Entisen uusnatsin itsetilitys. Kanava 4 - 5/2003, s. 394.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu