Autokaupan

S kauppiailla puuttuu ammattitaitoa ja autokaupan osaamista.
Miten on mahdollista että 2007 toinen BSA yhtymän tuote Citroen on nostanut markkinaosuuttaan kun saman aikaan Peugeot on laskenut ja vielä mielsetäni paremmalla ja uudemmalla mallivalikoimalla.
Ford on myös edellenkin myytävissä oleva merkki oikein hoidettuna. Tosin ko maahantuojakin on huomannut missä on mahdollista hyötyä ammattitaidottomia huijaamalla.
Molemmilla merkeillä markkinaosuudet on yritetty saavuttaa omilla ja muilla lyhyillä leasengeilla tms. jolla on ongelma siirtynyt vain tulevaan. Nyt pitäis pystyä ottamaan esim uutteen Focukseen 1 - 3 vuodenikäisiä mutta mitäs teet kun on palautumassa yli uudenhintaisia vanhoja.
SOK:n uusi tyyli on laittaa henkilökunta kyykkyyn. Tiedetäänhän että provikkapalkkainen myyjä ei pidä aina sairaus- kesä- eikä pakkolomiakaan.
Nyt puhutaan kahteen vuoroon menemistä jolloin henkilökuntaa pitäisi lisätä eikä vähentää tai lomauttaa.
Samaan sakkiin lasken SOK:n Vehon ja Deltan, kaikki joilla omistajilla on muuta tekemistä ja ajankulua kuin autokauppa.
Kaikilla lasketaan vain kappaleita. Tuloksia aikaisintaan yhtiökokouksissa jossa myös uudet sählärit vaihdetaaan.
61067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

S-myyjien tulevaisuus on sama kuin ABC-asemien pullamyyjien ja perunan lämmittäjien.
Aamu- ja iltaruuhkien aikaan tunti töitä silloin kun työnantajalle sopii.
Kun normaalisti palkattais kaksi henkilöä työhön palkataankin ABC:lle ja Automaahan kuusi tai vaikka kymmenen. Ammattitaidolla ei mitään väliä kyllä luonto ja päälliköt hoitaa heikot yksilöt kortistoon.
Ero ABC:n ja Automaan välillä on vain että Automaassa on provikkapalkka:-(

Äänestä
  • kapitalismia käytännössä.

    Sitähän suurin osa suomalaisista kannattaa vaaleissa. ( Tosin Kokoomuksenkin kannattajakuntaa ovat virassa kököttävät pikkuporvarit, joita kyykyttäminen ei koske.)

    Semmosia ne ovat nykyajan työpaikat mm. Mäkkärillä, ruotsalaisissa vaateketjuissa sun muissa päältä kauniissa paskapuljuissa.

    Äänestä

Osuuskaupppiaat ovat aina olleet autokaupassa tyhmempiä kuin heidän asiakkaansa.
Viimevuonnakin asiakkaat ovat kusettaneet SOK:n autokauppiaita yli 9 milj eurolla.
Eli hävinneet kaikki katteensa ja laittaneet vielä omistaan 9 milj.

Äänestä
  • tuolta se auto kannattaa hankkia. Myyvät tappiolla eli eivät kuseta. Reilu meininki. Mutta mitä jos joku toinen tekisi vielä enemmän tappiota. Taidanpa tutkia tilinpäätöksiä. Ostan siltä joka tekee suurimmat sipit.

    Äänestä

  • autokauppaa kirjoitti:

    tuolta se auto kannattaa hankkia. Myyvät tappiolla eli eivät kuseta. Reilu meininki. Mutta mitä jos joku toinen tekisi vielä enemmän tappiota. Taidanpa tutkia tilinpäätöksiä. Ostan siltä joka tekee suurimmat sipit.

    keskiverto suomalaisen ajattelumalli. Autokauppias kun tekee voittoa, niin hän kusettaa. Et kai sinä nyt saamari maitokaupassakaan mieti, että nyt tuolle kauppiaalle jää tästä purkista 50 senttiä voittoa. Ihanko niitä autoja pitäisi vaan sinun iloksi kaupitella nolla katteella, tai vielä ihan miinuksella?

    Äänestä

  • se kiteytyikin kirjoitti:

    Eipä ole noin yksioikoinen tuo "kusetus".

    Se on paljon hienostuneempi: Autokartelli.

    Siinä on lobattu lainsäädäntö sellaiseksi, että autojen maahantuonti on veroilla saatettu Autontuojat Ry:n jäsenyritysten yksinoikeudeksi.

    Jäsenyritykset pääsevät nykysysteemissä määräämään yksityiselle auton maahantuojalle määrättävät verot, koska ne johdetaan vastaavan auton PYYNTIhinnasta autokartellin liikkeiden vaihtoautorivistössä.

    Samoin väärin perustein johdetaan myös uutena tuotujen autojen autovero.

    Joku matkamittarin rukkaaminen on nappikauppaa tähän suureen petokseen verrattuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Häiriköt kirjoitti:

S kauppiailla puuttuu ammattitaitoa ja autokaupan osaamista.
Miten on mahdollista että 2007 toinen BSA yhtymän tuote Citroen on nostanut markkinaosuuttaan kun saman aikaan Peugeot on laskenut ja vielä mielsetäni paremmalla ja uudemmalla mallivalikoimalla.
Ford on myös edellenkin myytävissä oleva merkki oikein hoidettuna. Tosin ko maahantuojakin on huomannut missä on mahdollista hyötyä ammattitaidottomia huijaamalla.
Molemmilla merkeillä markkinaosuudet on yritetty saavuttaa omilla ja muilla lyhyillä leasengeilla tms. jolla on ongelma siirtynyt vain tulevaan. Nyt pitäis pystyä ottamaan esim uutteen Focukseen 1 - 3 vuodenikäisiä mutta mitäs teet kun on palautumassa yli uudenhintaisia vanhoja.
SOK:n uusi tyyli on laittaa henkilökunta kyykkyyn. Tiedetäänhän että provikkapalkkainen myyjä ei pidä aina sairaus- kesä- eikä pakkolomiakaan.
Nyt puhutaan kahteen vuoroon menemistä jolloin henkilökuntaa pitäisi lisätä eikä vähentää tai lomauttaa.
Samaan sakkiin lasken SOK:n Vehon ja Deltan, kaikki joilla omistajilla on muuta tekemistä ja ajankulua kuin autokauppa.
Kaikilla lasketaan vain kappaleita. Tuloksia aikaisintaan yhtiökokouksissa jossa myös uudet sählärit vaihdetaaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu