ystävän menetys

että eka vuosi on pahin. Minusta taas toinen, koska vasta silloin ymmärtää ettei menetetty rakas tule takaisin.
Itse selviää kun miettii asioita kunnolla.

Rakas ihminen ei todellakaan halua että rakkaat läheiset /ystävät jäisi suremaan.

Kun itse tietää tuskan mitä itse kokee, ei halua myöskään siirtää sellaista surua omille läheisilleen.

Surun myötä oppii itsestään. Ainakin minä opin todella mitä suru yleensäkin on ja miten juuri minä suren. Ei se paljon lohduta. Mutta ainakin osaan todella suhtautua muihin samassa tilanteessa eri tavalla. Väitän ettei voi tietää miltä tuntuu jollei sitä itse koe.

Henkilökohtaisesti omat iloni on hyvin yksinkertaisia asioita ja usein todella pieniä jopa muiden silmissä arkipäiväisiä.
Hyvä päivä töissä. Kahvihetki ystävän kanssa.
Toisen ihmisen ilahduttaminen. Kivat työkaverit joka saa ajatukset pois.
Joku joka jaksaa vuodenkin päästä kuunnella ja ymmärtää.
Ei muistoja saa pois, eikä ikävää joka palaa aina aaltoina.
On kai vaan opittava elämään surun kanssa.

Löydettävä ne omat syyt miksi taas jaksaa.

Minä jaksan toisen ihmisen takia, koska en voi jättää häntä yksin kokemuksensa kanssa. En voi tuhota hänen elämää antamalla hänelle toinen kokemus. On siis vaan syytä toivoa ettei mitään satu itselleen suojellakseni toista. Sen takia minä jaksan.

Usko johonkin hyvään joka voittaa lopulta.

Voimia.

kun paras kaverini jäi auton alle ja kuoli heti. Se tapahtui juuri ennen joulua. Oli pimeä aamu ja hän oli liikkeellä ilman heijastinta. Ilmeisesti lähti ylittämään tietä. Oltiin harjoiteltu lumihiutaletanssia koulun joulujuhlaan ja hänellä oli laukussa mukanaan valkoinen "enkelimekko". Siellä laukussa oli myöskin joulukortit meille kaikille kavereille. Laukku oli lentänyt kauas ja toinen jalka, näin kerrottiin.

Täytin joulun jälkeen 10 v ja kutsuin kavereitani synttäreille. Vaan yksi oli joukosta poissa.