Kuten nuoreen maapalloon uskovat kreationistit hyvin tietävät, pöyristyttävät väitteet siitä, että Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä olisi ollut asutusta jo kymmenen tuhatta vuotta sitten, voidaan haudata huuhaana. Ei ole osoitettu olevan olemassa minkäänlaisia todisteita näiden väitteiden tueksi.
Katsokaa vaikka:
http://www.bariloche.com.ar/museo/TIERRENG.HTM
http://www.worldtimelines.org.uk/world/americas/south/11000-1000BC/patagonia
Ennen kuin eurooppalaiset Nooan jälkeläiset saapuivat tulimaahan, olivat jotkut muut Nooan jälkeläiset jo kuitenkin asuttaneet alueen. Muiden muassa Yaghan-heimon haudoista on jäänyt jälkipolville analysoitavaksi materiaalia 1500 vuoden ajalta ennen ensimmäistä eurooppalaiskontaktia, joka tapahtui 1500-luvulla. Eli kun kuopataan villit väitteet ihmisasutuksesta ennen näitä aikoja, saadaan varmistettuja hautalöydöksiä ajanlaskumme alusta.
http://www.andaman.org/BOOK/chapter54/text-Fuego/Yamana/text-Yamana.htm
Tämä on vähintäänkin mielenkiintoista; sillä tämähän tarkoittaa, että Yaghan-heimo kulki Nooan arkin rantauduttua korkeintaan 2500 vuodessa melkoisen matkan. Nykyisiä paikkakuntia pitkin pääosin maitse kulkeva reitti olisi seuraava: Jerevan-Jakutsk (Jakutia Itä-Siperiassa) 5905 km; Jakutsk-Juneau (Alaskan pääkaupunki) 4824 km; Juneau-México City 4689 km; México City-Panamá 2811 km; Panamá-Bogotá (Kolumbian pääkaupunki) 815 km; Bogotá-Ushuaia (Argentiinan tulimaassa) 6621 km.
Linnuntietä pitkin paikkakunnasta toiseen vedeltynä matkaa kertyy reilusti yli 25000 kilometriä. Täytyy muistaa toki, että matkan varrella täytyi Kaukasukselta selviämisen jälkeen kiertää tai ylittää Kaspianmeri, ylittää joitain Aasian vuoristoja ja suuria jokia sekä Beringinsalmi, jonka jälkeen tarvottiin itään ja etelään joko rosoisia rannikoita pitkin kierrellen tai suoraan Kordillieerien yli ja jatkettiin joko vuoristoissa tai paineltiin autiomaiden halki Meksikoon, jossa siirryttiin kätevästi karuilta aroilta tropiikkiin, jota pitkin rämmittiin Panaman kannaksen kautta nykyiseen Kolumbiaan, josta vaivattomasti siirryttiin muun muassa Anditkin ylittäen Etelä-Amerikan eteläisimpään kärkeen. Ihan tuosta vain.
Ilmeisesti noin 30000 kilometrin mittaiseksi venähtäneen "picnic-reissun" varrella Yaghan-heimoksi lopulta "kehittynyt" osa Nooan jälkeläisiä kykeni jättämään jälkeensä pieniä paikallispopulaatioitakin, joista syntyi sellaisia korkeakulttuureita kuin olmeekit, mayat, atsteekit ja inkat - mutta Yaghan-heimo itse vei kehityksen huippuunsa hylkäämällä vaatteet, vaikka muuttikin alueelle, jossa vuotuinen keskilämpötila on vain viiden asteen paikkeilla ja lunta saattaa hyvinkin sataa myös "kesällä".
Niinkö?
Joidenkin mielestä Yaghan-heimon olisi täytynyt kehittyä geneettisesti erityisen kylmänkestäviksi, oletettavasti vuosituhansien "olosuhteellisen painostuksen" johdosta. Mutta miten he olisivat voineet asua siellä niin kauan? Tämä olisi tarkoittanut 30000 kilometrin muuttomatkaa Ararat-vuorelta korkeintaan 500 vuodessa - 60 kilometriä vuodessa. Tämähän ei ole hääppöinen muuttotahti, sillä sehän tarkoittaisi, että jatkuvasti lisääntymässä oleva pronssikautinen maanviljelijä- paimentolaissakki muuttaisi paksuna olevine eukkoineen keskimäärin Helsingin ja Pietarin välisen matkan aina viiden vuoden välein. Eihän se hankalaa ole, vaikka suunnistaminen tapahtuukin ilman karttaa, kompassia ja minkään laista tietämystä määränpäästä. Eikä hankalaa liene myöskään aina uusiin paikallisiin olosuhteisiin, viljely- ja keräilykasveihin sekä koti- ja saaliseläimiin totuttelu. Ararat-vuorelta Tulimaahan lähteneet, Yaghan-heimoksi muovautuneet Nooan jälkeläiset asuivat matkan varrella muun muassa vuoristoissa, aroilla, taigalla, tundralla, hyisillä rannikkoalueilla, autiomaissa ja sademetsissä ennen päätymistään kirjaimellisesti jokseenkin asuttavan maailman vihoviimeisimpään kolkkaan. Ei voi kuin ihailla nopeahkojen muutosten vaatimaa sopeutumiskykyä ja parjata suomalais-ugrilaisia metsäjuntteja siitä, etteivät nämä päättäneet lähteä hieman vaatimattomammalle retkelle Australian päivänpaisteeseen.
Summa summarum: olemme päätyneet siihen, että geneettinen sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin on silkkaa potaskaa - ja kreationistinen nuoren maapallon tiede ainoa oikea tieteellinen totuus, mitä tulee esimerkiksi tässä yhteydessä esille otettuun kansojen historiaan. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Katsokaa vaikka:
http://www.bariloche.com.ar/museo/TIERRENG.HTM
http://www.worldtimelines.org.uk/world/americas/south/11000-1000BC/patagonia
Ennen kuin eurooppalaiset Nooan jälkeläiset saapuivat tulimaahan, olivat jotkut muut Nooan jälkeläiset jo kuitenkin asuttaneet alueen. Muiden muassa Yaghan-heimon haudoista on jäänyt jälkipolville analysoitavaksi materiaalia 1500 vuoden ajalta ennen ensimmäistä eurooppalaiskontaktia, joka tapahtui 1500-luvulla. Eli kun kuopataan villit väitteet ihmisasutuksesta ennen näitä aikoja, saadaan varmistettuja hautalöydöksiä ajanlaskumme alusta.
http://www.andaman.org/BOOK/chapter54/text-Fuego/Yamana/text-Yamana.htm
Tämä on vähintäänkin mielenkiintoista; sillä tämähän tarkoittaa, että Yaghan-heimo kulki Nooan arkin rantauduttua korkeintaan 2500 vuodessa melkoisen matkan. Nykyisiä paikkakuntia pitkin pääosin maitse kulkeva reitti olisi seuraava: Jerevan-Jakutsk (Jakutia Itä-Siperiassa) 5905 km; Jakutsk-Juneau (Alaskan pääkaupunki) 4824 km; Juneau-México City 4689 km; México City-Panamá 2811 km; Panamá-Bogotá (Kolumbian pääkaupunki) 815 km; Bogotá-Ushuaia (Argentiinan tulimaassa) 6621 km.
Linnuntietä pitkin paikkakunnasta toiseen vedeltynä matkaa kertyy reilusti yli 25000 kilometriä. Täytyy muistaa toki, että matkan varrella täytyi Kaukasukselta selviämisen jälkeen kiertää tai ylittää Kaspianmeri, ylittää joitain Aasian vuoristoja ja suuria jokia sekä Beringinsalmi, jonka jälkeen tarvottiin itään ja etelään joko rosoisia rannikoita pitkin kierrellen tai suoraan Kordillieerien yli ja jatkettiin joko vuoristoissa tai paineltiin autiomaiden halki Meksikoon, jossa siirryttiin kätevästi karuilta aroilta tropiikkiin, jota pitkin rämmittiin Panaman kannaksen kautta nykyiseen Kolumbiaan, josta vaivattomasti siirryttiin muun muassa Anditkin ylittäen Etelä-Amerikan eteläisimpään kärkeen. Ihan tuosta vain.
Ilmeisesti noin 30000 kilometrin mittaiseksi venähtäneen "picnic-reissun" varrella Yaghan-heimoksi lopulta "kehittynyt" osa Nooan jälkeläisiä kykeni jättämään jälkeensä pieniä paikallispopulaatioitakin, joista syntyi sellaisia korkeakulttuureita kuin olmeekit, mayat, atsteekit ja inkat - mutta Yaghan-heimo itse vei kehityksen huippuunsa hylkäämällä vaatteet, vaikka muuttikin alueelle, jossa vuotuinen keskilämpötila on vain viiden asteen paikkeilla ja lunta saattaa hyvinkin sataa myös "kesällä".
Niinkö?
Joidenkin mielestä Yaghan-heimon olisi täytynyt kehittyä geneettisesti erityisen kylmänkestäviksi, oletettavasti vuosituhansien "olosuhteellisen painostuksen" johdosta. Mutta miten he olisivat voineet asua siellä niin kauan? Tämä olisi tarkoittanut 30000 kilometrin muuttomatkaa Ararat-vuorelta korkeintaan 500 vuodessa - 60 kilometriä vuodessa. Tämähän ei ole hääppöinen muuttotahti, sillä sehän tarkoittaisi, että jatkuvasti lisääntymässä oleva pronssikautinen maanviljelijä- paimentolaissakki muuttaisi paksuna olevine eukkoineen keskimäärin Helsingin ja Pietarin välisen matkan aina viiden vuoden välein. Eihän se hankalaa ole, vaikka suunnistaminen tapahtuukin ilman karttaa, kompassia ja minkään laista tietämystä määränpäästä. Eikä hankalaa liene myöskään aina uusiin paikallisiin olosuhteisiin, viljely- ja keräilykasveihin sekä koti- ja saaliseläimiin totuttelu. Ararat-vuorelta Tulimaahan lähteneet, Yaghan-heimoksi muovautuneet Nooan jälkeläiset asuivat matkan varrella muun muassa vuoristoissa, aroilla, taigalla, tundralla, hyisillä rannikkoalueilla, autiomaissa ja sademetsissä ennen päätymistään kirjaimellisesti jokseenkin asuttavan maailman vihoviimeisimpään kolkkaan. Ei voi kuin ihailla nopeahkojen muutosten vaatimaa sopeutumiskykyä ja parjata suomalais-ugrilaisia metsäjuntteja siitä, etteivät nämä päättäneet lähteä hieman vaatimattomammalle retkelle Australian päivänpaisteeseen.
Summa summarum: olemme päätyneet siihen, että geneettinen sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin on silkkaa potaskaa - ja kreationistinen nuoren maapallon tiede ainoa oikea tieteellinen totuus, mitä tulee esimerkiksi tässä yhteydessä esille otettuun kansojen historiaan. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
saada teoria nuoren maan kreationistilta.
Pelkäänpä pahoin, että tämä maailman asuttaminen on sellainen asia johon kreationistit eivät halua sekaantua.
On vaikeaa(lue mahdotonta) viritellä tähän ihmisten kymmenien tuhansien kilometrien "kävelyretkiin" ja ohessa korkeakulttuurien rakentamiseen mitään uskottavaa teoriaa.
Joten johannes19 et tule kommenttia tähän kreationisteiltä saamaan.
Lyön vaikka vetoa, että Tuttumieskään ei yritä.
Niin kiirettä piti matkatessa, että pronssikautisesta maanviljely / paimentolaiskulttuurista lähteneet kansat hukkasivat retken aikana kaikki kotieläimensä ja kaikki viljelykasviensa siemenet, niin että Amerkiassa piti kesyttää ihan uudet kotieläimet ja keksiä ihan uudet viljelykasvit.
Mutta vielä enmän sopii ihailla Etelä-Argentiinalaisten kilpikonnien, sammakoiden, etanoiden, nivelmatojen, juotikkaiden jne kykyä vaeltaa halki Aasian ja molempien amerikkojen tuota 60km vuosivauhtia etenkin kun ottaa huomioon, että reitti kulki halki täysin erilaisten ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeiden, joista suurin osa oli noille lajeille täysin sopimattomia.
Halu eteenpäin on ollut kova. Suorastaan yliluonnollisen kova.
Kiirettä totisesti, totisesti minä sanon, piti!
Ja siinä kiireessä hukattiin vaatteiden ohella ilmeisesti myös hevonen, joka olisi saattanut olla suurikin apu siirtymisessä. Eikä varmasti haittaa olisi ollut Nooan arkin teknisistä piirustuksista Beringinsalmen ylityksen yhteydessä ja edes jonkinlaisen laivanrakennustaidon säilyttämisestä, ettei tarvitsisi tyrskyisillä Tulimaan vesillä pelkillä kanooteilla kuolemaa halveksua. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kiire, kiire, kiire.
Ja kiirettä oli eläimilläkin - Galápagoksen asuttajaksi mielinyt kilpikonna sai tuossa avauksessa mainitusta matkasta hieman lievitystä sikäli, että Bogotásta lähtenyt viimeinen etappi ei ollutkaan kuin 1827 kilometriä, jos määränpääksi asetetaan Galápagossaarten hallintokeskus Puerto Baquerizo Moreno. Tästä matkasta noin 1000 kilometriä täytyi muuten taittaa meriteitse, mikä ei ollut mikään ongelma "omassa elementissään" keskimäärin 0,3 km/h etenevälle puhtaalle maaeläimelle. Jos 16 tuntia päivässä torkkuva kilpikonna ei lainkaan levännyt, syönyt eikä paritellut ja tiesi tasan tarkkaan, minne tauottomasti eteni ja oli merelläkin yhtä "nopea", vaikka maaeläimestä siis kyse onkin, meni noin 25000 kilometrin matkan taittamiseen vain noin 83333 tuntia, siis 3472 vuorokautta, siis noin kymmenisen vuotta. On pelkkä sivuseikka miettiä, mitä päiväntasaajan kasveja louskuttava kilpikonna sitten söi pohjoisissa havumetsissä, tundralla ja Alaskan rannikoilla.